Caroline Munro


Bussikavaljeeri (1996)

Ohjaaja:
Eeva Vuorenpää

Käsikirjoitus:
Eeva Vuorenpää

Maa:
Suomi
Pölynimurikauppiaat (1993)

Ohjaaja:
John Webster

Käsikirjoitus:
John Webster

Kuvaus:
Tuomo Virtanen

Leikkaus:
John Webster

Maa:
Suomi
Autobonus (2001)
(aka Car Bonus)

Ohjaaja:
Mika Ronkainen

Käsikirjoitus:
Mika Ronkainen

Kuvaus:
Vesa Taipaleenmäki

Leikkaus:
Riitta Poikselkä

Maa:
Suomi

TV1:n "Tositarina" -sarjassa on taivasteltu suomalaisten matti ja maija meikäläisten elämän ihmeellisyyttä jo vuosien ajan. Kertomukset ovat yleensä olleet harmittomia selviytymistarinoita koville joutuneista yksilöistä systeemin rattaissa. Joukkoon mahtuu kuitenkin muutamia pöyristyttäviä kuvauksia, joiden rinnalla Jacopetin mondo-elokuvat ja Faces of Death -sarja tuntuvat yhtä vaarallisilta kuin teletapit. Rankimmasta päästä olevat tarinat, kuten Bussikavaljeeri, Pölynimurikauppiaat ja Autobonus ovat keränneet ansaittua kulttimainetta Helsingin ja sen provinssien ghetoissa, kuten Kalliossa ja Olarissa, joissa muutenkin turhan raffiin meininkiin tottuneet nuoret ovat yrittäneet kovettaa ulkokuorensa äärimmilleen katsomalla näitä rappiokuvauksia uudelleen ja uudelleen.

Bussikavaljeeri kertoo bussikuski Pentti Hartikaisen tarinan lyhyesti ja ytimekkäästi. Tutustumme mieheen, jolla on luonnonkikkara tukka ja koti täynnä Majorcalta raahattua matkamuistokrääsää. Kuuluisaksi hän on tullut hyväntuulisuutensa vuoksi, hän turisee asiakkaiden kanssa halusivatpa he sitä tai eivät. Välillä iloinen kuski rupeaa spontaanisti laulamaan. Vähemmästäkin matkustaja kusee housuihinsa.

Hartikaisen elämä kerrataan, käyden läpi lapsuus ja muutto perähikiältä Helsinkiin. Tarinan yleissävy on iloinen, kuvausryhmä on jopa päässyt seuraamaan kuinka bussikavaljeeri laulaa iloisesti kylvyssä (tosin tämä kohtaus puuttuu joistakin esitetyistä versioista). Iloiseen yleissävyyn tulee hetkellinen särö, kun palataan herran avioeroon. Ymmärrystä löytyy, miksi vaimo oli vain yhtenä päivänä lähtenyt lätkimään. Tässä vaiheessa katsojallekaan ei enää minkään pitäisi tulla yllätyksenä, mutta asiat saavat bisarrin käänteen, kun ilmenee, että Hartikaisella on avioliiton peruja oleva poika. Vitun kylmäävissä kohtauksissa seurataan, kuinka isä ja poika viettävät laatuaikaa yhdessä. Ohjaajalla on varmasti ollut hyvät aikomukset, kun poika vedettiin mukaan isästä kertovaan dokumenttiprojektiin. Taiteilijan elämä on joskus sellaista, ettei ymmärretä, että Hartikainen junior todennäköisesti puukotettiin kiusaajien toimesta kuoliaaksi Bussikavaljeerin tv-ensi-illan jälkeisenä koulupäivänä. Nyt on ehkä liian myöhäistä ottaa yhteyttä Amnesty Internationaliin. Epilogissa mainitaan, että uusi emäntä on hakusessa. Joku oli jopa vastannut rempsakan savolaismiehen kirjeenvaihtoilmoitukseen. Ihmeellinen on elämä. Tsemiä Penalle!

Pölynimurikauppiaat kertoo yhteiskuntamme hylkiöistä, ovelta ovelle kiertävistä elokuvan nimen mukaisista ammatinharjoittajista. Adolf Hitler olisi todennäköisesti käyttänyt dokumenttia kansanmurhaa alustaessaan muuttamalla elokuvan nimeksi Juutalaiset pölynimurikauppiaat. Tutustumme lähemmin kolmeen ihmishirviöön, joista yksi on vasta aloitteleva ihrainen farkkupaitaan pukeutunut takatukka Kimmo, toinen on todennäköisesti saatanallista alkuperää oleva naisen metamorfoosi Kristiina. Kristiinalle elämän tarkoitus on tuputtaa ylikalliita pölynimureita jo muutenkin vittumaisessa raossa oleville yksinhuoltajaäideille. Matkalla asiakkaiden luokse nainen kuuntelee skientologisia itsensäkehittämiskasetteja. Tämä tapahtui siis vuosia ennen kuin Sarasvuon kaltaiset itseoppineet messiaat antoivat kasvot ahneudelle, pyrkyryydelle ja lipevyydelle. Kolmas päähenkilöistä on leppoisan pullea maalaispoika Heimo, jonka markkina-alueena on, kuinkas muuten, jyväjemmarien pirtit. Jätkä haastoopi murretta sen verran sujuvasti, että vanhuudenhöperöiden maajussien ei auta kuin valuttaa maataloustuet pölynimurikauppiaan pohjattomiin taskuihin. Tämä hahmo on joukon tylsin. Henkilögallerian uskomattomin hahmo on kuitenkin kauppiaiden päällikkö ja kouluttaja. Mies on oikea supernilkki ohuine viiksineen ja kiiltävine kasvoineen. Kyyti on todella kylmää, jos imurit eivät käy kaupaksi sopivaan tahtiin. Tälle äijälle propsit, hän ansaitsisi ehdottomasti oman tv-sarjan.

Dokumentin nerokkuus on moninaista. Aiheen käsittely on asiallista, mutta ammatin kyseenalaisuus ja henkilöhahmojen värikkyys muuttavat elokuvan modernia brittiläistä sketsiviihdettä muistuttavaksi absurdien kohtausten paraatiksi. Kun entinen Corolla-korjaaja Kimmo tilittää totaalisen vituiksi menneen imurin tyrkytyksen jälkeen, että "musta tuntuu, että tämä on mun juttu", ei voi kuin todeta, että pieleen meni pahemman kerran. Toisille ihmisille tässä maailmassa on vain hirveän vähän mitään "juttuja" ja katsojan ei tarvitse olla kauppatieteiden tohtori, jotta tämän asian hoksaa. Ylen ihmiset voisivat myös hoksata julkaista tämän dvd:llä.

Verkostomarkkinoinnista kertovat Autobonus näytti olevan liikaa joillekin Cannibal Holocaustia aamupalalla katsoville henkilöille, katse kääntyi pois kuvaruudusta ja suusta pääsivät sanat "mä en pysty katsomaan tätä". Kyllähän Autobonuksen katsominen kieltämättä tuntuu välillä siltä, että puukottaisi itseänsä vatsaan ja vääntäisi veistä puolikierrosta tasaisin väliajoin.

PK-yrittäjän kauhujen vuosi, markan devalvaation ja kellumaan jättämisen, on takana. Valtion roskapankki jauhaa valtiovallan ja pankkien taholta kusetettujen pienyrittäjien luita konkurssimyllyssä, johon he ovat joutuneet maksamattomien ulkomaisten valuuttaluottojen vuoksi. Viljo ja Kaisu Mikkosen sähköasennuksia tehnyt yritys on tehnyt epäonnistuneen kuperkeikan ja nyt he kamppailevat suomalaisella sisulla ulosottopeikkoa vastaan. Vaikeiden vuosien tuottamasta henkisestä konkurssista ei ole epäilystäkään, kun pariskunta haksahtaa amerikkalaisen yhtiön verkostomarkkinoijiksi. Kallista ja täysin turhaa luontaistuotehuuhaata yritetään tuputtaa joka tutulle, puolitutulle ja lopulta jokaiselle, joka on vain tippaakaan kiinnostunut tai edes lähettyvillä. Yksinkertaisimpia yritetään värvätä verkoston jatkoksi. Osa dokumentaarista on liian karseaa kuvailtavaksi, mutta esimerkkinä kerrottakoon, että katsojan hermoja riepotellaan mm. vierailuilla verkostomarkkinoijien yhteistapaamisissa, joissa lähinnä adjektiivin limanuljaskan ruumiillistumaksi kelpaavat jenkkiretkut takovat kotimaisten taulapäiden kaaliin ajatuksia, joita tarjoavat normaalisti vain TV-Shopin kaltaiset kanavat ja kohtauksella, jossa pääosapariskunta yrittää vaihtaa jotain turhaakin turhempaa mehuvalmistetta lapasiin joulukirpputorilla.

Elokuvan iljettävyys on vähintäänkin kaksipiippuista: päähenkilöt ovat yhtä sleazyjä kuin eläinpornoa pullollaan olevan videovuokraamon kaljamahainen omistaja, mutta toisaalta he ovat kaksinkertaisesti kusetettuja uhreja, Karpolla on asiaa -sukupolven sankareita, jotka systeemin sorrosta huolimatta eivät ole antaneet periksi. Dokumentti herättääkin katsojassa ajatuksen, että onko se suomalainen sinnikkyys sittenkään aina hyvä juttu. Eikö joskus kannattaisi paiskata pyyhe kehään ja tyytyä katsomaan spedeshouta kotona JA jättää kanssaihmiset rauhaan. Teknisesti toteutus on nerokas, leikkaus ja tarinan rytmitys on ehdottomasti parasta dokumenttirintamalla.

Olen kuullut, että elokuva on julkaistu saman ohjaajan Huutajat - Screaming Men (2003) dvd:n sivupalana. Kyseessä lienee merkittävin kotimainen dvd-julkaisu toistaiseksi.

Kaikki kolme dokumenttia ovat suomalaisen osaamisen taidonnäytteittä parhaimmillaan. Vaikkei kaupallista kotimaista elokuvaa aina seuratessa uskoisi, on maassamme lahjakkaita ohjaajia, leikkaajia ja kuvaajia. Nyt kun Michael Moore osoitti, että dokumenteillakin voi saavuttaa kansainvälistä kuuluisuutta ja taloudellista voittoa, Elokuvasäätiön kannattaisi tukea kotimaisia osaajia juuri tällä saralla. Voin vain kuvitella, miten pähkinöinä joku japanilainen teini olisi seuratessaan herra Hartikaisen edesottamuksia - olihan Japanissa Faces of Death suositumpi kuin E.T.

Yhteenveto:

 JSATJMJM*MHTPMMSMJLEMPITKALKA
1.Autobonus (2001)4.05.04.04.54.04.5...3.5......4.04.144.16
2.Pölynimurikauppiaat (1993)4.55.03.55.03.54.53.03.54.03.54.03.883.91
3.Bussikavaljeeri (1996)3.55.03.5...3.04.03.03.5......3.53.633.54
 JSATJMJM*MHTPMMSMJLEMPI3.883.87
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!

kommentit

odota...
Tuomas Henell kommentoi (30.6.2010 21:49:18)
user avatar Katottiin just eukon kanssa Hartikaisen biopic Elävästä arkistosta. Pari huomiota: Penan tukka ei ole luonnonkihara, vaan joka kesäksi ottettu permanentti. Ja se "perähikiä" tunnetaan paremmin nimellä Kuopio. Hartikainen muuten soittaa hanuria samassa rantamajassa, jossa nostimme häävieraidemme kanssa ensimmäiset onnittelumaljat kaksi vuotta sitten. Silloin ei soitettu haitaria vaan viulua. Jos olisimme tienneet tuon paikan historiallisen merkityksen, olisimme nostaneet maljan myös Hartikaiselle.
vastaa »
Tuomas Henell kommentoi (1.7.2010 08:59:03)
user avatar Miksi Aku Louhimiehen ohjaaman ja kirjoittaman Pahan maan pölynimurikaupparatsukohtaukset sekä Mikko Koukin esittämä ihrainen takatukkajuntti tuntuvat niin tutuilta? Siksi, koska Aku on ilmiselvästi kopioinut nämä ainekset suoraan Pölynimurikauppiaista. Lopputekstit paljastavat, että nuori Louhimies on ollut mukana dokumentin tekijätiimissä.
vastaa »
anonyymi kommentoi (1.7.2010 19:47:38)
user avatar Pölynimurikauppiaiden Kimmoa googlatessa löytyi muuten hauskaa tavaraa:
http://www.ristintie.com/Uskomme/Sadeaho%20Kimmo.htm
Kimmo luisui ilmeisesti dokumentin jälkeen huumemaailmaan ja kovamaineisen jengin armottomaan maailmaan. Nyt se on tullut uskoon ja tekee päihdetyötä Espoossa. Tsemppiä Kimmolle.
vastaa »
Tuomas Henell kommentoi (2.7.2010 21:44:07)
user avatar Toisille ihmisille tässä maailmassa on vain hirveän vähän mitään "juttuja" mutta ehkäpä Kimmo on nyt lopulta löytänyt sen oman juttunsa saarnatessaan huumeisesta elämästään espoolaisille nuorille. Mitä se siinä dokkarissa sanoikaan: "Huh, huh. Paskanpuhuminen käy työstä."
vastaa »
anonyymi kommentoi (15.8.2011 16:48:29)
user avatar Samaan sarjaan kuuluu ehdottomasti Jukka Kärkkäisen tosi tarina dokkari Jyväskylän virallisesta työttömästä Mauno Voutilaisesta. http://www.imdb.com/title/tt1999983/
vastaa »
anonyymi kommentoi (17.12.2014 17:12:39)
lainaus:
Toisille ihmisille tässä maailmassa on vain hirveän vähän mitään "juttuja" mutta ehkäpä Kimmo on nyt lopulta löytänyt sen oman juttunsa saarnatessaan huumeisesta elämästään espoolaisille nuorille. Mitä se siinä dokkarissa sanoikaan: "Huh, huh. Paskanpuhuminen käy työstä."
user avatar ehkä kimmon paskan puhuminen käy helpommin kuin sillä piti tienata rahaa,,,, nykyisin mieleikuvitus on todella satua,,vailla omaatuntoa,,kärsijät lapset ja manipouloi,,elastusmaksut saavat monet satuilemaan,, väkivaltaa ja viiaa,,naisia ja karokea,,, siinäpä se,,, narsiisi sanosinko edes miehelle,, raukat hakkaa nasisa ja lapsia,, ja pitävät sitä rajojen laittamisena,,, ,, ,, pahin erehdys ikinä...
vastaa »
anonyymi kommentoi (28.12.2014 00:20:57)
lainaus:
ehkä kimmon paskan puhuminen käy helpommin kuin sillä piti tienata rahaa,,,, nykyisin mieleikuvitus on todella satua,,vailla omaatuntoa,,kärsijät lapset ja manipouloi,,elastusmaksut saavat monet satuilemaan,, väkivaltaa ja viiaa,,naisia ja karokea,,, siinäpä se,,, narsiisi sanosinko edes miehelle,, raukat hakkaa nasisa ja lapsia,, ja pitävät sitä rajojen laittamisena,,, ,, ,, pahin erehdys ikinä...
user avatar Ööö...mitä minä juuri luin?
vastaa »
cc kommentoi (28.12.2014 09:39:31)
lainaus:
Ööö...mitä minä juuri luin?
user avatar Otteita Olavi Tajunnanvirran elokuvamuistiinpanoista?
vastaa »

kommentoi artikkelia ja/tai elokuvia