Caroline Munro
Lucio Fulci (1927-1996) - Im memoria dell'autore di film dell'orrore
sivu: 1 · 2 · 3 · 4


Italian Roomassa tapahtui maaliskuun kuudentenatoista päivänä vuonna 1996 jotakin erityistä, kun joukko faneja ja lähiomaisia saapui hyvästelemään kolme päivää aiemmin kuolleen italialaisohjaajan, Lucio Fulcin. Tarkkasilmäinen saattoi löytää surijoiden joukosta myös Dario Argenton ja Umberto Lenzin. Murheen sävyttämä tapaaminen sai näin nostalgisen luonteen, sillä kaikkien heidän käsissä oli joskus vuosikymmeniä aiemmin levännyt Mario Bavan jättämä italialaisen rikosfiktion ja kauhun kallisarvoinen perintö. Haikeutta lisäsi myös, että vasta aivan Fulcin viimeisinä vuosina, olivat hän ja Argento alkaneet työstää ensimmäistä yhteistä elokuvaansa: uusintaversiota André De Tothin House of Waxistä. Vielä kerran oli Fulci siis halunnut elää yksin ja ainoastaan elokuvalle, mutta kuten Argento on kertonut, oli Fulci noihin aikoihin sairauden runtelema ja oleili pyörätuolissaan. Hän oli muuttunut kulttiohjaajasta entiseksi suuruudeksi, joka sai kyllä uutta intoa aina kun he alkoivat suunnitella kuvauksia, mutta oli muuten murtunut mies.

Oman ensikosketukseni sain Fulciin joskus 90-luvun alkupuolella, kun poimin Fredan legendaarisen Compactin hyllyistä mukaani pari Fulcin elokuvaa, Conquestin ja Devil's Honeyn. Ihastumiseni miehen tyyliin ei ollut välitön. Ensimmäiset vaikutukset tulivat vasta parin vuoden viiveellä, jolloin George A. Romeron zombie-trilogian jälkeen tuli tarve nähdä jotakin yhtä hyvää. Marino Girolamin Zombie Holocaustin ja Andrea Bianchin Burial Groundin jälkeen luonnollista jatketta oli siirtyminen Fulcin 70-luvun loppupuolen läpimurtoelokuvaan, Zombie Flesh Eaters. Ainoat muistikuvat tästä olivat joistain ikivanhoista Fangorioista (no: 8), joiden verisiä kuvia ikäiseni varhaisteinit suorastaan ahmivat 80-luvulla. Goren ja maskeerausten osalta elokuva olikin hienoa katseltavaa, mutta se mikä lopullisesti vei sydämeni, oli Fabio Frizzin luoma upea melodia, Sergio Salvatin kaunis kuvaus ja Fulcin ainutlaatuinen kyky kertoa verinen tarina ilman, että gore tuntuu päälle liimatulta. Myöhemmin opin, että Fulci on vielä paljon enemmän kuin tuo pelkkä lyhyen kauhuelokuvien buumin hyödyntänyt goren kummisetä. Hänen tuotantoonsa mahtuu seikkailuelokuvia, gialloja, parikymmentä komediaa ja monta monta muuta enemmän tai vähemmän tunnettua elokuvaa, jotka ulottuvat viidelle eri vuosikymmenelle. Onkin syytä kysyä: millaisen uran lopulta tekikään tämä vuonna 1927 Roomassa syntynyt nuori mies, lääketieteiden opiskelija, joka lähti elokuva-alalle tavattuaan elämänsä naisen ja johon Luchino Visconti mieltyi, kun kyseinen nuorukainen haukkui - Experimental Film Studion järjestämässä pääsykokeessa - hänen Ossessionensa Renoirin elokuvien kopioksi. Ja jonka elokuvista, The Psychic ja City of the Living Dead, inspiroitui Quentin Tarantino (Fulcin suuri fani) niin paljon, että halusi lainata niistä kohtauksen vuosien 2003-2004 uutukaiseensa, Kill Bill.

Sivu:

1 2 3 4