Caroline Munro
Lucio Fulci (1927-1996) - Im memoria dell'autore di film dell'orrore
sivu: 1 · 2 · 3 · 4

Myöhäiset vuodet: 1982-1996

Yleisö odotti gorea ja pettyi, kun Fulci karsi seuraavan elokuvansa graafisuuden minimiin. Manhattan Babysta (1982) tuli Friedkinin The Exorcistista vaikutteita varastava psykologinen kauhutrilleri, joka olisi saattanut toimia Fulcin käsienpesuna. Sen kohtalo oli kuitenkin ilmestyä samana vuonna, jona italialainen kauhuelokuvateollisuus veti viimeiset hengenvetonsa, eikä sitä siksi juurikaan noteerattu. Ankarassa kansainvälisessä kilpailussa hyvin sinnitelleet pienen budjetin varaan laskevat tuottajat eivät yksinkertaisesti enää pärjänneet, kun Yhdysvalloissa käynnistyi uusi kauhuelokuvien buumi 1980-luvun alkuvuosina. Suuria menestyksiä seurasivat lukuisat jatko-osat, eikä tilannetta auttanut lainkaan, että Italiassa alettiin suosia kauhun sijaan farssia. Markkinat kuihtuivat sisältä ja ulkoapäin - joka on varmasti yksi syy siihen minkä takia Fulci otti Manhattan Babyn kuvausten aikana vastaan Gianni Di Clementen tarjouksen Conan the Barbarian rip-offista nimeltä La conquista. Mutta uuden mahdollisuuden sijaan La conquistasta tuli yksi Fulcin surullisimmista saavutuksista, eikä se menestynyt kuin toisen pääosan esittäjän Jorge Riveron kotimaassa, Meksikossa - kaikkialla muualla se floppasi. Tästä yksittäiseen elokuvaan liittyvästä katastrofista Fulci olisi varmasti selvinnyt, mutta hänen kärsivällisyytensä alkoi olla lopussa ja hän alkoi tehdä pahoja virheitä. Ensinnäkin hän tunsi tulleensa petetyksi jo kuvausten aikana niin rankasti, että kieltäytyi lopulta kaikesta yhteistyöstä De Clementen kanssa. Paljon suuremman virheen hän teki pistäessään välit poikki samoihin aikoihin omiin projekteihinsa siirtyneiden käsikirjoittaja Sacchettin ja tuottaja De Angelisin kanssa. Tämäkään ei vielä riittänyt, sillä kuvauspaikkojen diktaattorina tunnettu Fulci ehti haukkua kaikki näyttelijänsä mihinkään muuhun kuin kauhuelokuviin kykenemättömiksi lahjattomuuksiksi. Hän jaksoi olla enää tyytyväinen ainoastaan erikoistehosteisiinsa, mutta kovin pitkälle nekään eivät kantaneet.

Koko elämänsä elokuville eläneestä Fulcista oli tulossa askel askeleelta se pyörätuolissaan elävä, sairauden runtelema yksinäinen mies, jollaiseksi Argento hänet kuvaili. Edessä oli silti yhä iso joukko lupaavalta kuulostaneita projekteja, joista jokaisesta muodostui uusi pettymys. Rome, 2072 A.D sai alkunsa vanhasta Fulcin hallussa olleesta Sacchettin käsikirjoituksesta. Halvalla tehdystä italialaisesta scifigladiaattori-mäiskeestä ei kuitenkaan voinut olla miksikään muuksi kuin taloudelliseksi tappioksi. Hieman paremmin onnistui alun perin gialloksi tarkoitettu Murder Rock, joka muutettiin tuottajien pyynnöstä säyseäksi Flashdance-rahastukseksi, lisänimellä "- uccide a passo di danza". Sitä olivat Fulcin lisäksi käsikirjoittamassa vanhat tuttavuudet, Gianfranco Clerici (Don't Torture a Duckling, The New York Ripper) ja jo 60-luvulta Fulcin kanssa yhteistyötä tehnyt Roberto Gianviti. Tämä elokuva jäikin heidän viimeiseksi yhteiseksi projektikseen. Saman vuoden elokuussa ilmestyi vielä - jo alussa mainittu - Devil's Honey. Sen pääosaan oltiin saatu Paul Verhoevenin Flesh & Bloodissa rintojaan väläyttänyt Blanca Marsillach, joka on lähes ainoa syy nähdä tämä seksuaalisesti latautunut sadomasofiktio. Toinen mahdollinen syy katsomiseen on Corinne Clery (The Story of O). Heidän lisäkseen löytyy vielä monet halpistuotannot kiertänyt veteraaninäyttelijä Brett Halsey, josta tuli yksi Fulcin loppuaikojen vakionäyttelijöistä, kunnes yhteistyö päättyi vuoden 1990 umpisurkeassa Demoniassa.

Aenigma ja Zombi 3. Siinä kaksi elokuvaa, joille suo mieluusti ihan oman palstansa. Ensin mainittu on Fulcin yritys palata kauhun saralle. Manhattan Babysta oli kulunut viisi vuotta, kun Fulci ohjasi Aenigman. Mikään mestariteos siitä ei tullut, joskin se näyttää hyvältä. Parhaiten sitä kuvaisi ehkä Fulcin argentomaisimmaksi elokuvaksi, ainakin mitä tulee kuvaukseen ja väripintojen käyttöön (kuvaajana Luis Ciccarese - hänen työtään voi verrata tämän ja Demonian välillä, jos haluaa vakuuttua kuvauskaluston tärkeydestä). Elokuvan suurin pettymys on sisältö, joka tuntuu lainailevan vähän sieltä täältä. Mielessä ehtii käydä Brian De Palmalta The Fury, Argentolta peräti kolme elokuvaa, Deep Red, Suspiria ja Terror at the Opera, sekä tietenkin Richard Franklinilta Patrick. Suorasukaisesta lainailuista tulikin Fulcin myöhäistuotantoa kironnut vitsaus. Käsikirjoitusten omaperäisyydestä oli toki kiistelty jo ensimmäisistä gialloista alkaen, mutta Aenigman jälkeen ei ollut enää kysymystäkään. Huomattavasti surullisempi tarina on silti Zombi 3: Fulcin ja Bruno Mattein yhteiseksi sillisalaatiksi muodostunut zombie-elokuva. Zombie 3 alkoi Fulcin ja tuottaja Franco Gaudenzin yhteisenä projektina ja päättyi Mattein käsissä fiaskoksi. Kenellekään ei kuitenkaan tunnu olevan tarkkaa tietoa siitä, missä vaiheessa Fulci ajautui peruuttamattomiin riitoihin Gaudenzin ja käsikirjoittaja Claudio Fragasson kanssa (tai tuli sairaaksi, kuten toiset lähteet kertovat). Joidenkin huhujen mukaan hän ehti ohjata vain muutaman kohtauksen, kun taas toiset väittävät, että hän ehti ohjata lähes koko elokuvan. Fulcin oman version mukaan lopputuloksesta on hänen vastuullaan vaivaiset viisitoista minuuttia. Enkä yhtään epäile Fulcin sanoja, sillä jos vertaa Fulcin zombeja ja tämän elokuvan sinne tänne hyppeleviä, turpaan vetäviä marakatteja, ei ole mitään epäselvyyttä siitä, missä vaiheessa Mattei on ollut kameran takana. Hän itse asiassa tunsi hyvin käsikirjoittaja Fragasson (jotka molemmat Fulci on haukkunut täydellisiksi idiooteiksi), joten ohjaajan pesti oli kohtalaisen varma siinä vaiheessa, kun Fulci siirtyi syrjään. Näin ollen Zombie 3:sta, josta piti tulla Fulcin ja koko italialaisen kauhun uusi messias, tulikin yksi jakso lisää Mattein umpipaskojen elokuvien joukkoon ja zombie-genren rumaakin rumempi hautakivi.

Ja sitten lensi veri. Touch of Deathista (1988) tuli yksi Fulcin sairaimmista elokuvista. Jo sen alku on legendaarinen kaikessa tylyydessään, moottorisahan pätkiessä kuolleen naisen raajoja, lyhyen kannibalismikohtauksen jälkeen. Goren ystäville suunnattu herkku ei suinkaan lopu tähän, sillä hieman myöhemmin ihmisen lihaa syötetään sioille, miehen yli ajetaan autolla kunnes rintalastat painuvat sisälle, naisen pää sulatetaan mikrossa ja kaikkea irvokkuutta alleviivatakseen, tekee Fulci veritöistä komediaa. Ylipäätään koko elokuva on kuin Fulcin pystyyn nostettu keskisormi, kohteenaan kaikki kriitikot. Samalla Touch of Death, ehkä paremmin tunnettu italialaiselta nimeltään Quando Alice ruppe lo specchio, on yksi Fulcin viimeisistä eheistä ja hyvin kirjoitetuista elokuvista. Se saikin näytellä tärkeää osaa pari vuotta myöhemmin ilmestyneessä eräänlaisessa Fulcin omaelämänkerta-elokuvassa, A Cat in the Brain, johon Fulci poimi edellisen lisäksi kohtauksia myös paljon käsittämättömämmästä - ja surkeaksi haukutusta - natsipläjäyksestä, Sodoma's Ghost. Sitä ennen hän ehti ohjata Italian televisiolle vielä kaksi elokuvaa, The Sweet House of Horrors ja The House of Clocks, sekä antaa tuottajien pyynnöstä nimensä puolen tusinan muun italialaisen kauhuelokuvan markkinointiin (mm. Lenzin The Gates of Hell ja Bianchin Massacre).

A Cat in the Brain on hyvin ristiriitainen kokonaisuus, sillä tultaessa 90-luvulle, oli Fulci kadottanut täysin sen loiston, joka jätti jälkeensä sellaisia ruraaleja helmiä kuten Don't Torture a Duckling, mielen sisälle tunkeutuvia helvetinvisioita kuten The Beyond ja tyylikkäitä eheitä kokonaisuuksia kuten The Black Cat. A Cat in the Brainin aikoihin hän ei uhrannut enää ajatustakaan yhteiskunnallisille teemoille, eikä hänen luovuudestaan ollut jäljellä kuin rippeet. Yksi syy arvomaailmojen muutokseen on varmasti hänen ympärilleen kasvaneessa kultissa, joka oli saanut alkunsa 80-luvun alkupuolen gorekattauksista. Toinen syy on kenties hänen yhäti heikenneessä kunnossa, jonka on täytynyt vaikuttaa hänen motivaatioonsa ja ylipäätään kykyynsä tehdä syvällisiä tarkkaa paneutumista vaativia elokuvia. Ja kolmas syy löytyy kenties siitä, että kun hänet kategorioitiin pelkäksi gorenikkariksi, otti hän pestin avosylin vastaan. Harmi sinällään, koska Fulci kykeni paljon syvällisempään ja hienovaraisempaan kerrontaan kuin mitä uran loppupuolen elokuvat antavat ymmärtää. Vaikuttaa siltä kuin New York Ripperiin kärjistyneet tapahtumat olisivat katkeroittaneet hänet niin pahasti, ettei hän löytänyt enää ulospääsyä veren ja suolenpätkien maailmasta. A Cat in the Brain onkin samalla aikaa mielenkiintoinen ja surullinen elokuva. Se on täynnä kohtauksia Touch of Deathista ja Sodoma's Ghostista, sekä muiden italialaisten ohjaajien gorepätkistä, kuten Bianchin Massacresta, Leandro Lucchettin Bloody Psychosta ja Lenzin The Hell's Gatesta sekä muutamasta muusta. Gorea riittää siis yllin kyllin, jopa liikaa, sillä tältä elokuvalta olisi toivonut ennemmin paneutumista Fulciin itseensä. Tällaisenaan elokuva muuntautuu turhaan puolustuspuheenvuoroksi, jonka sanoma tuntuu olevan: pelkkää fiktiotahan tämä vain on. Ihan kuin Fulcin tarvitsisi selittää sitä kenellekään muulle kuin arvostelijoilleen.

Jäljellä oli enää kolme elokuvaa: Demonia (1990), Voices from Beyond (1991, ensimmäinen julkinen esitys tosin vasta 1994) ja D'Amaton tuottama Door to Silence (1991). Niistä yksikään ei ollut erityisen kirkas päätös yli viisikymmentä elokuvaa ohjanneen Fulcin uralle, eikä yksikään niistä menestynyt odotetusti. Demonia on kaiken lisäksi niin käsittämättömän puolivillainen tekele, ettei sitä olisi koskaan pitänyt julkaista - ei edes videolle. Myös Door to Silence on haukuttu jumalattoman tylsäksi elokuvaksi, joten jäljelle jää vain Voices from Beyond. Noh, elokuvana se on ihan ok. Tarina toimii ihan hyvin, mutta samoin kuin Demonian, pilaavat sen umpisurkeat unijaksot, jotka ovat todella epätoivoisia yrityksiä tallentaa jotakin kaunista. Sinällään mielenkiintoista että mies joka oli koko uransa ajan yrittänyt tehdä unenomaisia elokuvia aina Massacre Timesta alkaen, epäonnistui uransa ehtoopuolella kaikista rankimmin juuri unikohtauksissa. Fulci tulikin urallaan nyt siihen pisteeseen, ettei saanut enää uutta projektia alulle. Fulci vetäytyi kuvioista jossain vaiheessa vuoden 1991 jälkeen, kunnes katosi kokonaan yksinäisyyteensä vuonna 1994. Viimeiseen projektiinsa, The Wax Mask, hän uhrasi loput jäljellä olevat elinvuotensa. Rahoitusta ei kuitenkaan enää järjestynyt tälle tiukan temperamentin omaavalle miehelle, joten Fulci turvautui Argenton apuun. Valitettavasti sekään ei riittänyt, sillä kuvausten vaatimille vakuutuksille olisi saatu takaus vain, jos Argento itse valvoisi elokuvan valmistumista alusta loppuun. Hänellä oli kuitenkin meneillään oma projektinsa, The Stendhal Syndrome, joten kuvausten alkaminen viivästyi. Ja kun vihdoin vuonna 1996 kaikki olisi ollut valmista, löytyi Fulci kuolleena omasta kodistaan. The Wax Maskista tuli lopulta Sergio Stivalettin ohjaama ja iki-ihanan Romina Mondellon tähdittämä, ihan pätevä, kerran katsottava kauhuelokuva, joka on alusta loppuun Argentoa, eikä tavoita mitään Fulcista.

Fulci oli kuollessaan 68-vuotias, yksinäinen mies, jonka puolesta todistaa hänen viimeisen julkisen esityksen saaneen elokuvan, Voices from Beyondin, loppukirjoitus: "Omistan tämän elokuvan muutamille harvoille ystävilleni, erityisesti Clive Barkerille ja (kriitikko) Claudio Carabballe." Vihdoin maaliskuun kolmantenatoista päivänä Fulci jätti heidätkin taakseen unohtaessaan jostain syystä ottaa lääkkeensä. Jotkut ovat puhuneet vahingosta, toiset itsemurhasta. Kuolemaa hän ei kuitenkaan koskaan pelännyt, ainakaan omien sanojensa mukaan. Hänen helvettinsä oli jo maan päällä, ihmismielen sisällä. Tämän perinnön hän jätti elämään elokuvissaan, noissa monasti niin voimakkaissa visioissa, joiden alkuperää voi vain ihmetellä, mutta joiden selitys on hyvin yksinkertainen. Fulcin omien sanojen mukaan: "David, David (Warbeckille tämän ihmetellessä Fulcin sairaita visioita), life is far worse than anything I can invent." Tuskin kukaan voikaan väittää, etteikö Fulci olisi kokenut elämässään ihan tarpeeksi - ja etteivätkö valkokankaalle luodut julmuudet olisi pelkkiä heijastumia todellisuudesta. Olkoot jokainen Fulcin luomuksistaan mitä mieltä tahansa, niin yksi asia on varma: kun seppele laskettiin maaliskuun kuudentenatoista päivänä Fulcin haudalle, päättyi yksi merkittävä ajanjakso italialaisen elokuvan värikkäässä historiassa.


 JSJMJM*MHMETPMMSMJLMK*EMPITKALKA
1.Una sull'altra (1969)Una sull'altra (1969)4.04.5...............4.5............4.333.30
2.E tu vivrai nel terrore - L'aldilà (1981)E tu vivrai nel terrore - L'aldilà (1981)4.04.54.53.5...4.03.54.54.54.02.54.03.954.02
3.Non si sevizia un paperino (1972)Non si sevizia un paperino (1972)4.04.03.03.5...4.03.55.04.03.53.04.03.833.91
4.Una lucertola con la pelle di donna (1971)Una lucertola con la pelle di donna (1971)3.54.54.0............4.53.5.........3.833.76
5.Beatrice Cenci (1969)Beatrice Cenci (1969)3.54.0...............4.0............3.833.63
6.Zombi 2 (1979)Zombi 2 (1979)4.04.03.03.54.03.53.04.03.53.04.03.53.543.65
7.Quella villa accanto al cimitero (1981)Quella villa accanto al cimitero (1981)3.53.52.5...4.02.53.53.5......2.0...3.223.18
8.Lo squartatore di New York (1982)Lo squartatore di New York (1982)3.53.51.53.52.02.03.54.03.53.54.03.03.133.38
9.Sette note in nero (1977)Sette note in nero (1977)2.5............3.0...3.5............3.003.19
10.Tempo di massacro (1966)Tempo di massacro (1966)3.52.5.........3.02.5...3.53.03.0...3.002.90
11.La conquista (1983)La conquista (1983)3.02.52.0.........3.03.52.5......3.53.002.73
12.Luca il contrabbandiere (1980)Luca il contrabbandiere (1980)2.54.01.5.........3.04.03.5.........2.893.16
13.Murderock - uccide a passo di danza (1984)Murderock - uccide a passo di danza (1984)2.53.0............2.53.03.0.........2.802.56
14.Paura nella città dei morti viventi (1980)Paura nella città dei morti viventi (1980)2.03.02.02.53.02.53.53.5...2.02.02.52.773.21
15.M.D.C. - Maschera di cera (1997)M.D.C. - Maschera di cera (1997)3.03.0............2.03.0............2.753.00
16.Il gatto nero (1981)Il gatto nero (1981)2.53.5.........2.0...3.0............2.752.80
17.Quando Alice ruppe lo specchio (1988)Quando Alice ruppe lo specchio (1988)2.03.5...............2.5............2.672.25
18.Voci dal profondo (1991)Voci dal profondo (1991)3.02.51.5............2.5............2.631.50
19.Un gatto nel cervello (1990)Un gatto nel cervello (1990)2.03.0............3.52.0............2.602.58
20.I quattro dell'apocalisse (1975)I quattro dell'apocalisse (1975)3.03.01.5......3.0...3.01.5......2.02.433.08
21.Aenigma (1987)Aenigma (1987)2.52.5.........2.0...2.5............2.382.00
22.Manhattan Baby (1982)Manhattan Baby (1982)2.02.5............2.02.0............2.202.17
23.La casa nel tempo (1989)La casa nel tempo (1989)1.52.01.5............2.0.........3.02.201.92
24.Zombi 3 (1988)Zombi 3 (1988)2.02.0...............2.0............2.001.88
25.La dolce casa degli orrori (1989)La dolce casa degli orrori (1989).....................2.0............1.751.50
26.Demonia (1990)Demonia (1990)2.01.51.0............1.5............1.671.44
27.Come rubammo la bomba atomica (1967)Come rubammo la bomba atomica (1967)1.5.................................1.50...
28.Il fantasma di Sodoma (1988)Il fantasma di Sodoma (1988)1.0...1.5............1.5............1.331.40
 JSJMJM*MHMETPMMSMJLMK*EMPI2.792.74
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!

Lähdeluettelo

Painetut lähteet:

* Stephen Edward Thrower 1999: Beyond Terror: The Films of Lucio. Fab Press.
* Jay Schneide (edit.) 2003: Fear Without Frontiers: Horror Cinema Across the Globe. Fab Press.
* Phil Hardy (edit.) 1985: The Aurum Film Encyclopedia: Horror. Aurum Press.

Sivu:

1 2 3 4