Caroline Munro
Yleisön pyynnöstä: Surffinatseja ja verta imeviä friikkejä!!!
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5

Klassikot

Troman oman tuotannon lippulaiva on yhtiön logossakin komeileva Toxic Avenger (1985). Tuttu juonihan menee niin, että nuoret ja kauniit pahikset kiusaavat nörttiä siivoajaa Melviniä, joka tipahtaa radioaktiiviseen jätteeseen ja muuttuu Toxic Avengeriksi, rujoksi supersankariksi. Ainoaksi sellaiseksi New Jerseystä, Amerikan Turusta. Toxie pistää Tromavillen asiat kuntoon verisin seurauksin ja löytää itselleen siinä sivussa sokean tyttöystävän. Veriteot vedetään hupaisasti överiksi ja elokuva naurattaa useammin kuin kerran. 80-lukulaisuus tekee Toxic Avengerista kuitenkin luotaantyöntävän näköisen ja läsnä on Troman perisynti: ärsyttävä ja vieraannuttava ylinäytteleminen.

Troma ei mitenkään poikkea muista studioista, vaan menestyvää ideaa on lypsettävä kunnes potkitaankin jo kuollutta hevosta. Toxic Avenger 2 (1989) on kuitenkin liki ykkösosan veroinen. Nousevan auringon maa on kumma paikka ja suomalaisten hevibändien ja Cannibal Holocaustin lisäksi myös Toxic Avenger menestyi Japanissa. Jatkiksessa Toxie uikin Japaniin etsimään isäänsä BigMacia. Verraton on alun kohtaus, jossa Toxie pelaa sokeiden kanssa koripalloa ennen kuin runttaa pahiksen kasaan ja donkkaa tämän. Shaq, eat your heart out. Jatko-osia seurasi enemmänkin, osa kolme ja osa neljä Citizen Toxie (2000). Viimeinen osa on ilmeisesti ihan katsottava tekele sillä olettamuksella että ykkönen on kolissut.



Vaikka Troman Ankkalinnaa, Tromavilleä, jossa suurin osa Troman omista elokuvista tapahtuu, suojeleekin Toxic Avengerin kaltainen hemmo, Class of Nuke 'Em High:ssa kaupunki on kamaa diilaavan jengin armoilla. Elokuva alkaa nuorisokomediana, jossa poltellaan pilveä ja vokotellaan naisia. Ydinvoimalan vuoto kuitenkin tekee kamasta erityisen tehokasta ja koulun kellariin kasvaa kuminen hirviö. Tässä elokuvassa onkin sitten enemmän asioita pielessä. Idioottihuumoria, idioottijengejä, huonoja erikoisefektejä ja mutantteja. Boring. Jatko-osia seurasi parikin kappaletta.

Vielä hirveämpi on kuitenkin "Troma-klassikko" Surf Nazis Must Die (1987), jossa surffijengit tappelevat keskenään. Luoja armahtaa, ja muisti myös, joten ei siitä sen enempää. Elokuvaa esitettiin pari vuotta sitten Suomessa jopa teatterissa. Miksi? Elokuva on kuitenkin katsomiskelvoton. Varsin yhdentekevä on myös Troma's War (1988), jota Lloyd Kaufman pitää Troman parhaana elokuvana. Jälleen kerran, miksi? Siinä lentokone tekee pakkolaskun saarelle, jossa sijaitsee myös terroristien koulutusleiri. Elokuva on liian pitkä ja ammuskeluun runsaine veripanoksineen puutuu nopeasti. Pääpahiksella onkin kaksi päätä ja elokuva ei oikein muutenkaan tiedä kuinka tosissaan se itsensä ottaa. Mukana on silti kaikki Troma-elokuvien hyvät ja huonot puolet: seksiä, väkivaltaa, tyhmää huumoria, koomisia "punkkareita" ja juoni ilman jännitystä.



Onneksi Troman omassa tuotannossa on Toxic Avengerin lisäksi onnistuttu sentään joskus muulloinkin. Sgt. Kabukiman N.Y.P.D. (1991) toistaa likipitäen menestystarinan juonen. Tässä poliisi muuttuu välillä supervoimaiseksi Kabukimieheksi, joka taistelee rikollisia vastaan milloin syömäpuikoilla ja milloin milläkin. Elokuva naurattaa oikeasti, mutta ymmärrän kyllä niitä, joiden mielestä kabukimies on jo niin typerä idea, että haluavat elokuvaa välttää. Hivenen ylipitkä elokuva, mutta suositeltava silti Tromaan tutustuttaessa. 90-luvulla Troma onnistui Shakespeare-variaatiossaan Tromeo & Juliet (1996). Juoni ei taustastaan huolimatta ole se, joka elokuvan pelastaa. Tulos on kuitenkin mainio huolimatta Bad Tasten kopioinnista. Vitsien lisäksi mukana on penishirviö ja itse Lemmy kertojana. Eikä pidä unohtaa autenttista nännin lävistämistä lähikuvassa. Troman paras oma tuotanto.

Suorastaan taidetta verrattuna vaikka surffinatseihin on myös tuoreehko Troma-elokuvan tekemisestä kertova Terror Firmer (1999). Lisäksi Troma-asteikollakin mitattuna Terror Firmerissä on paljon väkivaltaa ja erityisesti tissejä. Tuntuukin, että T&A-osastolla Troma senkun vain lisää tarjoilua uudemmissa tuotannoissaan. Fred Olen Rayn viisaus, jonka mukaan alastomat naiset ovat halvin erikoistehoste, hiipii mieleen. Terror Firmerissä ohjaaja Lloyd Kaufman esittää sokeaa indie-elokuvaohjaajaa, joka on tekemässä jatko-osaa Toxic Avengeriin. Jotkut vitsit ovat oikeasti hyviä eikä hulppea pituuskaan, 1'50, tunnu kumma kyllä liioittelulta. Pääosanaisen esittäjä ei edes ylinäyttele, mikä taitaakin olla ensimmäinen kerta Troman historiassa. Ylipäätään 80-luvusta eroon pääseminen tuntuu parantavan Troma-elokuvien ulkonäön selkeästi siedettävämmäksi.



Lloyd Kaufman rikoskumppaninsa Michael Herzin kanssa johtavat Tromaa, ja Kaufmanin nimi ohjaus- tai käsikirjoituskrediiteissä on liki ainoa varma merkki siitä, että edes alin rima ylitetään. Itse asiassa edellä mainituista kaikki täyshuonoa surffinatseja huolimatta ovat Kaufmanin kynäilemiä ja ohjaamia. Ennen Toxic Avengeria Kaufman ehti ohjata muutaman elokuvan joko omallaan tai salanimellä Samuel Weil. Miehen urasta kiinnostuneiden kannattanee hommata luettavakseen kirja All I Need to Know About Filmmaking I Learned from the Toxic Avenger. Lloydin veli Charleskin on ohjannut muutaman elokuvan, joita Troma myy. Miehen kuuluisin lienee muutama vuosi sitten Night Visionsissakin esitetty kauhukomedia Mother's Day (1980), jossa kolme metsään halajavaa naista yllättyvät pahasti tavatessaan perämetsän äidinpojat. Tuotantokrediitti Kaufmanilta tai tuottamiseen enemmän keskittyneeltä Herziltä on yhtä paljon tae jostain kuin Adidaksen logo Mustamäeltä ostetuissa verkkareissa. Elokuvan laatua tai alkuperää siitä ei voi päätellä.

Sivu:

1 2 3 4 5