Caroline Munro
Hammer: kauhun vuodet - osa 1: Psykologiset trillerit
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10

Paranoiac (1963)

Lukitun kammion salaisuus

aka El alucinante mundo de los Ashby; Paranoïaque; Paranoic - Haus des Grauens; Il rifugio dei dannati

Paranoiac #1 Paranoiac #2
IMDb

Taste of Fearin jälkeen astui kameran taakse ohjaajan debyyttinsä Hammerilla tekevä Freddie Francis, jonka käsiin annettiin Phantom of the Operan teemoihin tukeutuva psykologinen jännitysnäytelmä.

Jimmy Sangster kirjoitti Francisille monimutkainen tarinan. Janette Scott on Eleanor Ashby, nuori nainen, jonka henkinen tasapaino on pahasti järkkynyt. Äitinsä ja rahavaikeuksiin ajautuneen isoveljensä Simonin (Oliver Reed) vakuutteluista huolimatta hän ei saata hyväksyä kahdeksan vuotta sitten kuolleen veljensä Tonyn kohtaloa. Perinnönjako tuntuu olevan ratkaisu kaikkien muiden paitsi Eleanorin murheisiin, mutta kun kuolleeksi luultu Tony (Alexander Davion) saapuu yhtenä kesäisenä päivänä kartanon suurille kallioille ja pelastaa Eleanorin tekemästä itsemurhaa, alkaa petosten vyyhti aueta.

Kuvaajana suurta mainetta niittänyt Freddie Francis alkoi Terence Fisherin seuraajana rakentaa Paranoiacista selkeästi perinteisempää esikuvansa mukaista Hammer-elokuvaa. Francis ei kaivannut Holtille ominaisia metakuvallisia kokonaisuuksia, vaan sen sijaan hän tyytyy kertomaan yksinkertaisen tarinan, luottaen Fisherin perintönä kulkevaan kerrontaan. Nyt ei etsitä Pennyn syvintä olemusta tai kaiveta luurankoja mielen sisältä, vaan luodaan suurviivaisia kohtauksia, jotka ovat läsnä tässä ja nyt. Paranoiacista uhkaakin muodostua turhan pienimuotoinen paketti, kunnes kuviin tulee nuori Oliver Reed, joka varastaa koko elokuvan raivokkaalla tulkinnallaan alkoholiin ja vihaan taipuvasta Simonista. Reed tekee saman minkä Susan Strasberg teki Taste of Fearissa. Hän antaa hahmonsa kasvaa repliikkiensä ja lyhyiden kohtaustensa ylitse.

Paranoiacin saatua ensi-iltansa kävi monille ilmeiseksi millaisen karisman Reed omaa ja millaisen läsnäolon hän kykenee luomaan valkokankaalle. Kuvausten alkaessa hänellä oli takanaan jo puolen tusinaa Hammeria, joiden joukossa myös vähemmälle huomiolle jääneet kulttielokuvat Captain Clegg (1962) ja The Damned (1962), joista hänen monipuolinen uransa jatkui aina kunnes hän kuoli sydänkohtaukseen kesken Gladiatorin (2000) kuvauksia. Reedin värikäs persoona ei hänen faniensa iloksi rajoittunut pelkästään kankaalle. Paranoiacin hahmo Simonissa onkin huomattavasti enemmän Oliveria itseään kuin aluksi uskoisi. Elokuvassa nähtävä kapakkatappelun alku toimii hyvänä johdatuksena Reedin viinan ja tappeluiden sävyttämään elämään, joka vei hänet - useammin kuin kerran - sairaalahoitoon, milloin siviilielämän nujakointien, milloin elokuvastunttien takia.

Kolmessa muskettisoturissa Reed sai piston kaulaansa (1973) ja oli kuolla. Pirates of the Blood Riverissä hän oli menettää silmänsä tulehduksen takia (1962), ja kun sydänkohtaus vihdoin seurasi lukuisten tappelujen ja viinalitrojen jälkeen, edesauttoivat sitä ne kolme pullollista rommia, jotka hän oli tyhjentänyt muutaman tunnin sisään. Paranoiacin käsikirjoittanut Sangster muistelee Reediä elämänkerrassaan seuraavin sanoin: "more a drinking companion than a friend, but as in most things, he overdid that too and rather scared me off." Voin myös kuvitella, ettei tuittupäinen Reed ollut helppo tuttavuus Francisillekaan, joka oli vastikään siirtynyt kuvaajasta ohjaajaksi. Reedin ohella Paranoiacissa nähdään Day of the Triffidsissä (1962) säväyttänyt ja sittemmin muun muassa Crack in the Worldissa (1965) nähty scifin ystävien märkä uni, Janette Scott, ja sangen kokematon, mutta persoonallinen Alexander "Ted Casablanca" Davion (Valley of the Dolls, 1967).

Paranoiacista löytyvät jälleen selvät linkit Psychoon ja muutamissa kohdissa elokuva käy läpi myös The Phantom of the Operan teemoja, joista Hammer oli tuonut valkokankaille oman versionsa vuoden 1962 kesäkuussa. Mukaan on liitetty myös Hammerin tyylille uskollinen verinen surmatyö, joka toimii tarinan tyylikkäänä semikliimaksina ennen finaalia, mutta jonka motivaatiopuoli kärsii. Ennen sitä nähdään jo tyylikäs kohtaus, jossa urut soivat ja naamioitu pientä poikaa muistuttava hahmo lähestyy valtavan veitsen kanssa - kohtaus, jonka voi nähdä ennakoivan 70-luvun vastaavia. Ja juuri nämä olivat niitä elementtejä, joiden ansiosta Francisista vakiintui Fisherin työn jatkaja ja hän pääsi ohjaamaan Hammerille vielä kaksi psykotrilleriä, Nightmaren (1964) ja Hysterian (1965). Sen sijaan hänen neljäs psykotrillerinsä The Psychopath (1966) valmistui Amicusin leivissä.

Paranoiac sai tylyjä arvioita ensi-iltansa jälkeen ja siitä poimittiin positiivisena lähes ainoastaan Reedin roolisuoritus. Tämä tuntuu pieneltä vääryydeltä, sillä Sangster sai muovattua Josephine Teyn alkuperäisestä käsikirjoituksesta varsin näppärän kokonaisuuden.

***½-
keskiarvo
toimitus
3.25/5.00 (4)
 JSSMJMMM
  3.5 3.5 3.5 2.5
keskiarvo
lukijat i
3.50/5.00 (4)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  2 (7)
29%
Paranoiac (1963)  Paranoiac (1963)Lukitun kammion salaisuus  
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10