Caroline Munro
Hammer: kauhun vuodet - osa 1: Psykologiset trillerit
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10

Hysteria (1965)


Hysteria #1 Hysteria #2

Erinomaisen Fanaticin ja mielenkiintoisen The Nannyn väliin mahtui Hammerin psykotrillereiden kirjossa melkoinen rimanalitus. Hammerin pieni tiimi palasi tuolloin jälleen Borehamwoodiin, MGM:n studioille, mukanaan täysin torso käsikirjoitus, muutama keskiverto näyttelijä ja kourallinen halpoja lavasteita. Taste of Fearista oli kulunut nyt neljä vuotta, kun Hammerin kuudes psykotrilleri, Hysteria, valmistui. Hysteriassa ei toimi yhtään mikään, kaikista vähiten tarina.

Hysteria [1]
Hysteria [2]

Auto-onnettomuuteen joutunut amerikkalainen mies (Robert Webber) herää sairaalassa eikä muista aiemmasta elämästään mitään. Hän saa kutsumanimen Chris Smith, jonka turvin hän alkaa selvittää menneisyyttään ainoina johtolankoinaan elegantin neidin kaunis valokuva ja avain tyhjilleen jääneeseen asuntoon. Don Banksin luoma puuduttava jazz-soundi velloo taustalla, kun Chris kulkee kohti uutta kotiaan. Perille päästyään hän kuulee viereisestä huoneesta raivokasta riitelyä, mutta kun Chris kiirehtii huoneeseen, ei sieltä löydy ketään. Myöhemmin samat äänet toistuvat ja kuvan salaperäinen nainen ilmestyy hänen elämäänsä. Sitten tapahtuu murha, vai onko se jo tapahtunut? Menneisyys, tulevaisuus ja nykyisyys sekoittuvat vyyhdiksi, joka muuttuu sekamelskaksi. Vasta viimeisen kymmenen minuutin aikana valheet ja petokset viimein paljastuvat.

Jimmy Sangster ei ole syyttä haukkunut omaa käsikirjoitustaan torsoksi, jonka tekemiseen hän kyllästyi täysin. Tämä myös näkyy. Lukuun ottamatta muutamaa näppärää painajaismaista jaksoa - joissa papukaijat ääntelevät samaan tapaan kuin Lucio Fulcin sarjamurhaaja New York Ripperissä - ei Hysteria tarjoa yhtään mitään. Kaikista kärsivällisinkin katsoja palkitaan lopussa ainoastaan täysin tyhjänpäiväisellä loppuratkaisulla, joka kliimaksin sijaan pudottaa pohjan pois kaikelta aiemmin nähdyltä ja jossa tapahtumat motivoidaan niin hätäisillä käänteillä, että viimeinenkin ripe elokuvan uskottavuudesta valuu pitkin Niagaraa jonnekin vaahtopäiden velluviin syvyyksiin. Tylsän tarinan päätteeksi näyttelijät yrittävät pitää juonta pinnalla ampumalla sen lävitse tykinkuulia. Sen paremmin ei onnistu muukaan osa tiimistä.

Hysteria [3]
Hysteria [4]

Kahdella aiemmalla psykotrillerillään vaihtelevasti onnistunut Freddie Francis ei ole saanut juurikaan tilaa. Hän ohjaa tasaisen varmasti ja käyttää hyvin hyväkseen muutamat elokuvan henkireiät, mutta ei ole selvästikään inspiroitunut työstään. Samaa voi sanoa näyttelijöistä, jotka tekevät tilipussinsa eteen vain sen mitä pitää, toivoen joskus pääsevänsä johonkin lupaavampaan tuotantoon. Esimerkiksi pääosassa nähtävää Robert Webberiä kuvasi tuottajan pestiä hoitanut Sangster "mieheksi, joka ei koskaan saanut tyttöä, sankarin parhaaksi ystäväksi, pokeripöydän neljänneksi pelaajaksi", siis mieheksi, joka ottaa vastaan sen mitä tarjotaan ja pätevöityy hiljakseen erinomaiseksi sivuosaroolien tulkitsijaksi. Elokuvan kaunotar Leia Goldoni taasen sai Sangsterilta koruttoman arvion: "keskinkertainen". Goldonin suoritukseen on vaikuttanut kaiketi myös Sangsterin itsensä kirjoittaman roolin ohuus ja turhautuneen Webberin koko kuvausten ajan kestänyt piikittely, joka tuhosi Goldonin itsetunnon viimeisetkin rippeet.

Ei siis mikään ihme että elokuva epäonnistui, sillä jos Hammerin syvin viehätys pitäisi tiivistää yhteen sanaan, olisi se sana "ystävyys". Ajatellaanpa sitten Peter Cushingin ja Christopher Leen roolisuorituksia, tai Veronica Carlsonin haastatteluja, tai Sangsterin kuvailuja Michael Carrerasista tai Freddie Francisista - ei ole vaikeaa huomata sitä syvää kiintymystä, joka jäi kuvausryhmän ja näyttelijöiden välille ja jatkui myös kuvauksien ulkopuolelle. Hysteria sen sijaan on projekti, jonka kaikki halusivat unohtaa. Muutenkin "genren" mahdollisuudet oli Hammerin osalta lypsetty jotakuinkin loppuun.

Amicus, Corman, Polanski - kilpailu kiristyy

Hammerilla elettiin vuonna 1965 käännekohdassa, sillä kilpailu markkinoilla kiristyi. Saman vuoden helmikuussa valkokankaille rynni esimerkiksi tulevan kilpailijan Amicusin tuottama menestyksekäs omnibus-elokuva Dr. Terror's House of Horrors. Niin ikään Roger Cormanin The Tomb of Ligeia (1964) iski Hammerin kakkuun ja pistettiin kiertoon yhdessä italialaisen Mario Bavan Black Sabbathin (1963) kanssa. Edelleen kilpailuun liittyi Roman Polanskin inspiraatio Psykosta, Repulsion (1965). Tästä vauhti vain kiihtyi. Muutaman vuoden kuluttua pottia ryhtyi jakamaan myös mm. Michael Reevesin The Sorcerersin (1967) tuottanut Tony Tenser, joka perusti Tigonin. Polanski ohjasi vuonna 1967 kulttiklassikoksi muodostuneen The Fearless Vampire Killersin ja edelleen vuotta myöhemmin Rosemary's Babyn. Tigonilta puolestaan valmistui Witchfinder General ja Amicusilta Torture Garden.

Hysteria [5]
Hysteria [6]

Samaan aikaan kun yhä suuremmat tekijät alkoivat kiinnostua kauhuelokuvien lipputuloista, koki Hammer ensimmäiset isot notkahduksensa, Hysterian ja sitä edeltäneiden The Curse of the Mummy's Tombin (1964) ja The Evil of Frankensteinin (1964) ansiosta. Hammerilla sai valtaa ideologia entistä suoraviivaisemmasta ja nopeatahtisemmasta rahastuksesta. Vuodessa valmistui enää yleensä yksi isompi tuotanto ja kasa pienempiä. Voidaan siis puhua viivytystaistelusta, joka jatkui menestyksekkääksi aina niin kauan, kun oli varaa tehdä tuo yksi suurempi projekti, jotka nekin tosin kuvattiin yhteistuotantoina (samoissa lavasteissa samoihin aikoihin). Seuraavaan kuuteen vuoteen mahtui vielä monta hienoa elokuvaa - muutamia Hammerin ja brittikauhun parhaista - mutta siitä huolimatta korttitalo oli jo kaatumaan päin. Vuosista 1957-1965 muodostui Hammerin rikkain aikakausi, mitä tulee elokuvien ja niiden tekijöiden monipuolisuuteen. Taistelu menetettiin lopullisesti, kun suuret Hollywood-yhtiöt tulivat markkinoille 70-luvun alkupuolella.

*½---
keskiarvo
toimitus
2.25/5.00 (4)
 SMJMMM
  3.0 1.5 3.0
keskiarvo
lukijat i
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10