Caroline Munro

Espoo Ciné 2004 festivaaliraportti

15. Espoo Ciné -festivaalit päättyivät sunnuntaina 29.8. Noin 90 esitetystä elokuvasta näin kaiken kaikkiaan 28, eli suurin piirtein kolmasosan. Taso oli erittäin vaihteleva eikä yhtään todella loistavaa elokuvaa ollut eksynyt ainakaan minun tielleni, vaikka paljon hyviä elokuvia tulikin nähtyä. Ohjelmiston parhaimmistoa edustivat Richard Stanley -retrospektiivin lisäksi toisaalla arvostellut Moottoripyöräpäiväkirja, Super Size Me sekä Reconstruction. Huonoimmasta päästä oli oikeastaan koko Méliès-sarja, josta sivustolla on oma katsauksensa. Sivustolta löytyy myös arvostelut Cinéssä esitetyistä Kontrollista sekä Ascensionista.


Forbrydelser (2004) :: In Your Hands

Naisvankilan uuden, naispuolisen papin sekä itse vankien elämästä kertova Dogma-elokuva Tanskasta. Välitön ja rosoinen Dogma-tyyli sopii hyvin aiheeseen ja näyttelijäsuoritukset toimivat ja pelaavat hyvin yhteen. Ohjaaja Annette K. Olesenin jälki ei kuitenkaan ole kovin omintakeista, vaikka henkilöohjaus onkin erittäin kohdallaan. Elokuva tuntuu koostuvan useasta sivujuonesta, joita ei täysin saada tasapainoon keskenään.

***--

Incident at Loch Ness (2004)

Huom. arvostelu spoilaa koko elokuvan.

Monia Hollywood-toimintaelokuvia kirjoittanut Zak Penn ryhtyi tuottamaan legendaarisen ohjaajan Werner Herzogin uusinta, Loch Nessin hirviön ympärille syntyneestä myytistä ja etenkin ihmisten alitajuisesta kollektiivisesta tarpeesta luoda mörköjä pimeyksiin kertovaa dokumenttia Enigma of Loch Ness. Samaan aikaan ohjaaja John Bailey oli kuitenkin aloittanut oman, Herzogin elämästä kertovan dokumenttinsa Herzog in Wonderland kuvaukset, joten Bailey pienen ryhmänsä kanssa pääsi tallentamaan Pennin ja Herzogin projektin kehittymistä suunnitteluvaiheista lähtien. Mitä pitemmälle projekti etenee, sitä kaoottisemmaksi dokumentti muuttuu tuotannon hajoillessa käsiin ja tuottajan vaatiessa mitä kummallisimpia asioita. Näin ainakin siis leikisti, koska mitä pitemmälle dokumentti etenee, sitä ilmeisemmäksi katsojalle käy että kyseessä on mockumentary, piladokumentti Peter Jacksonin Forgotten Silverin tyyliin. Penn tekee Herzogin avustamana hienosti pilaa elokuvan tuotantoprosessista, omasta itsestään sekä oikeastaan kaikesta mahdollisesta. Elokuvan onnistumisesta kielii ainakin se, että takanani näytöksessä istunut nuori nainen eli täysillä elokuvan mukana, kommentoiden jopa itse "hirviön" näkymistä sanoin: "Ei voi olla...! Toi on valas, sen on pakko olla!!!" Parasta Incident At Loch Nessissa on hyvin luotu henkilögalleria sekä saumaton eteneminen alun vakuuttavuudesta lopun totaaliseen naurettavuuteen.

***½-

Proteus (2003)

1700-luvulle sijoittuva, tositarinaan pohjautuva kertomus kahden miesvangin välillä puhkeavasta rakkaudesta Etelä-Afrikan vankilasaarella. Näyttelijäsuoritukset ovat enimmäkseen päteviä, mutta ohjaaja-käsikirjoittajat Jack Lewis ja John Greyson onnistuvat sabotoimaan elokuvansa heittämällä mukaan tarpeetonta postmodernia kikkailua muun muassa nykyaikaisten esineiden ja rakennusten muodossa.

*½---

Hardware (1990)

Osana festivaalien parhaaksi anniksi osoittautunutta Richard Stanley -retrospektiiviä esitetty Hardware on ohjaaja-käsikirjoittaja Stanleyn visuaalisesti huima esikoiselokuva. Autiomaasta löytyneen robotin jäännökset muodostuvat varsinaiseksi teknopainajaiseksi nuoren naisen asunnossa. Halvalla tehty elokuva on kiehtova visio tulevaisuudesta, ja sen erittäin musta huumori siivittää valloilleen päässeen tappajarobotin riehumista. Musiikillisestikin upean elokuvan sivuosista löytyy niin Iggy Pop kuin Motörheadin Lemmykin, mutta pääosanesittäjät latistavat kokonaisuutta tarpeettomasti. Etenkään television lakisarjoissa viihtyvä Dylan McDermott ei onnistu lunastamaan Stanleyn komeasti rakentamia tunnehetkiä.

****-

The Yes Men (2003)

Globalisaatiota vastustavista ja sen hieman omintakeisesti toteuttavista The Yes Meneistä kertova dokumentti. The Yes Men on käytännössä kaksi nuorta amerikkalaismiestä jotka loivat oman pilaversionsa World Trade Organizationin nettisivuista. Pikaisesti sivuja vilkaisevalle ne näyttävät täysin aidoilta ja niinpä miehet alkoivat saada kutsuja puhumaan erinäisissä tilaisuuksissa ympäri maailmaa WTO:n edustajina. Herrat kävivät jopa Tampereella esittelemässä luomaansa hysteerisen näköistä "tulevaisuuden yritysjohtajan asua". Dokumentti ei toteutukseltaan ole erityisen jännittävä, mutta sisältö jaksaa naurattaa loppuun asti.

***--

Teknolust (2002)

Tilda Swintonin esittämä epäsosiaalinen tiedenainen luo itsestään kolme kloonia, jotka tarvitsevat spermasta valmistettavaa sekoitusta pysyäkseen toimivina. Yksi klooneista hakee vanhoista elokuvista iskurepliikkejä ja käy naimassa useita miehiä peräjälkeen kerätäkseen spermaa. Miehet saavat allergisen reaktion, joka ilmenee viivakoodina otsassa ja hermoheikko FBI-agentti lähetetään selvittämään asiaa. Viittauksia sinne tänne J.G.Ballardista Don Quijoteen viljelevä elokuva on hieman keinotekoisen oloinen, mutta tavallaan se sopii jo aiheeseen. Tarkoin harkittu värimaailma on kiehtovan näköinen ja musiikkivalinnat onnistuneita. Kiinnostavin puoli on kuitenkin näyttelijät. Swintonin neljän roolin suoritus kannattelee koko elokuvaa, mutta kun sivuosistakin löytyy sellaisia friikkejä kuin American Splendorissa Robert Crumbia esittänyt James Urbaniak ja aina periaatteessa saman hermostuneesti mutisevan ja käsiään heiluttelevan roolisuorituksen tekevä Jeremy Davies, ei mielenkiinto pääse herpaantumaan.

***--

The Secret Glory (2001)

Richard Stanleyn kiehtova mutta osittain jaaritteleva dokumentti Graalin maljaa etsineestä SS-upseeri Otto Rahnista. Simon Boswellin jatkuvasti taustalla soiva musiikki on kaunista ja vie elokuvan läpi tylsienkin hetkien. Oikeastaan kiinnostavinta olikin Stanleyn kertomukset aiheen taustoista ja omista kokemuksistaan elokuvan jälkeen. Esitys kärsi jatkuvista kuvahäiriöistä ja katkeilusta, mutta on myönnettävä että eniten se kohdallani kärsi jumalattomasta krapulahorkasta.

***--

Las horas del día (2003) :: The Hours of the Day

Jaime Rosalesin ohjaama, hieman hämmentävä mutta osittain tehokas kuvaus sulkeutuneen mielen teoista. Abel-nimisen miehen päivittäisiä arkirutiineja seuratessa käy äkkiä ilmi, ettei Abelilla ole ainakaan näennäisesti mitään tavoitteita tai mielihaluja. Huonosti menestyvän vaatekaupan omistava mies suhtautuu kaikkeen mitä vastaan tulee samalla pysähtyneellä ilmeellä ja stoalaisella asenteella. Elokuva alkaa jo tuntua täysin tarkoituksettomalta, kunnes yhtäkkiä tulee kohta jossa Abel taksin takapenkillä aikansa ajeltuaan ohjaa kuskin syrjäiselle hiekkatielle ja murhaa tämän erittäin brutaalisti. Pinnan alla siis kuplii, mutta elokuva ei suostu menemään Abelin pään sisään, vain kuvaamaan hänen tekojaan. Se on Las horas del dían vahvuus ja heikkous, koska vaikka jälki on vaikuttavaa, on kokemuksesta vaikea saada mitään mukaansa ja kylmä kuvaus ontosta miehestä jättää lopulta katsojan täysin ulkopuolelle.

**½--

The Village (2004)

Festivaaleilla ennakkoon esitetty M. Night Shyamalanin uusi elokuva on erityisesti miehen kolmesta viimeisestä työstä tykänneelle iso pettymys. Jos Shyamalanin tyyli taas ei ole aiemmin miellyttänyt, tilanne tuskin tulee tämän myötä muuttumaan. 1800-luvun Amerikkaan sijoittuva elokuva kuvaa suljetun yhteisön elämää metsän ympäröivässä syrjäkylässä. Metsissä elää outojen hirviöiden rotu, joiden kanssa kyläläisillä on rauhansopimus. Kukaan ei mene metsään eikä sieltä kukaan tule kylään. Elokuva on kauniisti kuvattu ja osittain hyvin näytelty, mutta Shyamalan tuntuu ajautuneen nurkkaan juoniensa kanssa. The Village muistuttaa ylipitkää Twilight Zone -jaksoa, ja paikoitellen vaivaannuttavat repliikit aiheuttavat niin suuria ongelmia joillekin näyttelijöille että tekee pahaa. Elokuva ei myöskään ole lainkaan pelottava muutamaa säikäytyshetkeä lukuun ottamatta, ja kun loppu koittaa, se tuntuu ainoastaan isolta huijaukselta. The Villagen katselu muistuttaa hieman osallistumista taikurin lavashow'hun, jossa taikuri ensin pyytää osallistujaa astumaan maton päälle ja sitten selittää 45 minuuttia pitkäpiimäisesti miten aikoo yllättäen vetää maton jalkojen alta pois, kuvaillen tarkasti jokaista yksityiskohtaa. Lopulta kun avustaja nääntymyksestä sulkee silmänsä, ei taikuri vedäkään mattoa jalkojen alta vaan lyö märällä ja homeisella rätillä vasten kasvoja.

**---


Loppuyhteenveto:

 JSJMKKJM*IRTPMMSMJLMK*EMPITKALKA
1.Hardware (1990)4.04.04.54.04.03.53.04.04.53.04.54.03.923.88
2.Reconstruction (2003)............4.0...............3.0...3.503.50
3.Incident at Loch Ness (2004)............3.5......3.5............3.502.70
4.The Weather Underground (2002)............3.5.....................3.50...
5.Dust Devil (1992)3.5...4.02.53.5...2.53.53.53.54.03.53.403.61
6.Diarios de motocicleta (2004)3.5.........3.5.........3.0......3.53.383.56
7.Super Size Me (2004)4.03.5...4.04.03.52.03.54.0...2.03.03.353.62
8.The Yes Men (2003)3.5.........3.0.....................3.253.21
9.Ae fond Kiss... (2004)............3.5...............3.5...3.173.50
10.Kontroll (2003)............3.03.0...3.0............3.003.63
11.Forbrydelser (2004)............3.0.....................3.003.00
12.Sigade revolutsioon (2004)............3.0.....................3.00...
13.La finestra di fronte (2003)............3.0.....................3.00...
14.Teknolust (2002)............3.0.....................3.00...
15.The Secret Glory (2001)3.0.........3.0...2.53.0.........2.52.802.75
16.The Village (2004)3.53.0...2.52.02.02.5...2.0...2.02.02.552.73
17.Le temps du loup (2003)3.0......2.52.0.........2.5.........2.502.86
18.The Last Horror Movie (2003)3.0.........2.5.........2.0.........2.502.64
19.Las horas del día (2003)............2.5.....................2.50...
20.The I Inside (2003)............2.0.....................2.002.67
21.Hotel (2004)............2.0.....................2.001.75
22.The Event (2003)............2.0.....................2.00...
23.Proteus (2003)............1.5.........2.0.........1.753.00
24.One Point O (2004)2.0.........1.5.....................1.752.00
25.Utopía (2003)............1.0.....................1.002.50
26.Ascension (2002)............1.0.....................1.001.70
 JSJMKKJM*IRTPMMSMJLMK*EMPI2.702.94
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!


Aiheeseen liittyvät muut artikkelit:

Espoo Ciné 2004 - ennakkokatsaus
Méliès d'Argent -katsaus