Caroline Munro
Méliès d'Argent -katsaus
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5

The I Inside (2003)

The i inside - Totuuden rajamailla

aka El despertar; Memories; The I inside - Im Auge des Todes

The I Inside #1 The I Inside #2
IMDb

Päähenkilön muistinmenetyksestä kertovissa elokuvissa on helppo saada katsoja välittömästi mukaan tapahtumiin, sillä asiat selviävät samaan aikaan sekä hahmolle että yleisölle. Tällaisissa elokuvissa on myös helppo luoda keinotekoista mysteeriä mitä mitättömimmistä seikoista, koska asioiden yhteydet ovat aluksi täysin hukassa ja kaikki muut hahmot tietävät enemmän kuin päähenkilö (sekä yleisö). Viime vuosilta aihetta sivunneista elokuvista Memento (2000) ja Mulholland Drive (2001) voidaan laskea onnistuneiksi tempuiksi. The I Inside ei valitettavasti yllä lähellekään kumpaakaan elokuvaa. Lähinnä katsoja toivoisi unohtavansa koko sekasotkun ja homma varmaan hoituneekin noin kuukaudessa ihan itsestään.

Nuori miljoonaperijä Simon Cable (Ryan Philippe) herää sairaalassa vuonna 2002. Ongelmana on, että hänen viimeinen muistikuvansa on kahden vuoden takaa. Siinä välissä Simon on ilmeisesti mennyt naimisiin, hankkinut rakastajattaren ja menettänyt veljensä Peterin (Robert Sean Leonard) onnettomuudessa. Vaimo Anna (Piper Perabo) sekä rakastajatar Claire (Sarah Polley) vierailevat vuorotellen hämmentämässä Simonin jo valmiiksi umpipihalla notkuvaa päätä. Ikään kuin tämä ei jo riittäisi, alkaa Simon myös mystisesti hyppiä kahdella aikatasolla, pystyen vaikuttamaan molempien tapahtumiin. Taustat ja motiivit aukenevat vähä vähältä niin Simonille kuin katsojallekin.

Ongelma tulee vastaan siinä, ettei niissä ole juurikaan mitään mielenkiintoista. Ohjaaja Roland Suso Richter tosin vatvottaa elokuvaansa paikoillaan yllättävän energisesti. Iso osa kestoa koostuu Philippen juoksentelusta sairaalan kerroksesta toiseen - pysähtyessään hän sitten aina huutaa lähimmälle ihmiselle ettei tämä voi olla totta.

Ryan Philippe on koko elokuvan hämmentyneen näköinen. Tämän voisi laskea kerrontaa tukevaksi ja positiiviseksi seikaksi mikäli Philippe osoittaisi merkkejä siitä, että hän kykenee muihinkin tunnetiloihin. Aina yhtä suosittua oikopolkua intensiteetin välittämisen feikkaamiseen, eli jatkuvaa otsan rypistelyä kyllä riittää. Coyote Uglysta arvostelijallekin ikävä kyllä tuttu Piper Perabo mutristelee taas suutaan yhtä ilmeettömästi kuin siinäkin ongelmajätteessä. On turhauttavaa katsoa Philippea ja Peraboa päärooleissa, kun taustajoukoista löytyisi Sarah Polley ja aikoinaan Peter Weirin Dead Poets Societyssa vaikutuksen tehnyt Robert Sean Leonard. Stephen Rea pyörii myös menossa mukana, mutta hänen roolinsa on niin yksiviivainen, ettei monia muistettavia suorituksia tehnyt Reakaan onnistu toimimaan kipeästi tarvittavana adrenaliiniruiskeena.

The I Insiden jaksaa juuri ja juuri katsoa loppuun asti vain saadakseen selville mistä kaikessa on kyse, ei siksi että välittäisi hahmoista tai heidän kohtaloistaan. Itsensä ympäri kiertyvä ja aina samoihin pisteisiin jatkuvasti palaileva elokuva muistuttaa Möbiuksen nauhaa; se vain kiertää loputonta kehää ilman mitään tyydyttävää kliimaksia tai selitystä. Mutkikkaaksi pilkottu juonikuvio kätkee alleen väsähtäneen melodraaman, joka voisi ihan hyvin olla peräisin vaikka Kauniista ja rohkeista. Loppuun koko ajan edes jotain kiinnostavaa käännettä tai ylipäänsä mitä hyvänsä kiinnostavaa toivova katsoja saa pettyä pahemman kerran. Sekoilu ajan kanssa on vain keino peittää köyhä ja lattea tarina, eivätkä peiteyrityksetkään oikein jaksa innostaa.

**---
keskiarvo
toimitus
2.00/5.00 (2)
 IR
  2.0
keskiarvo
lukijat i
2.67/5.00 (3)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
Sivu:

1 2 3 4 5