Caroline Munro
Tarvitsen elokuvia: R&A 2004 -festivaalipäiväkirja
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12

3. päivä: Sunnuntai 19.9

Ylös yhdeksältä, lippujen nouto yhdeltätoista ja taas nokka kohti Maximia kahdeksitoista. Luvassa toiset kuusi elokuvaa, ei armoa. Aloituksena toimii Richard Linklaterin Before Sunrise, joka on ollut iso aukko sivistyksessä tähän päivään asti. Onneksi tuli korjattua, sillä kyseessä on yksi kaikkien aikojen parhaista romanttisista komedioista. Elokuvan kutsuminen romanttiseksi komediaksi tuntuu tosin jonkin asteiselta loukkaukselta, ihan vain genren yleisen mielenkiinnottomuuden ja kaavoihin kangistumisen tähden. Yhtä luontevaa ja aidolla tavalla täysin välitöntä näyttelemistä näkee todella harvoin. Ethan Hawke ja Julie Delpy eivät tunnu näyttelevän lainkaan. Kliseisesti voisi sanoa että he "vain ovat". Pelkästä keskustelusta koostuva elokuva ei pitkästytä hetkeäkään ja Linklaterin arvostus vain nousee.

Täysi suunnanmuutos odottaa Forumin ykkössalissa, joka on parannusta numero kuutoseen mutta penkit tuntuvat silti olevan suunniteltu ergonomisiksi laudanpätkille. Parvi on silti hyvä paikka istua. Intimate Confessions of a Chinese Courtesan on yksi kolmesta festareilla nähtävästä Shaw Brothers -elokuvasta. Bordelliin sijoittuva kostotarina on tasaisen laadukas, mutta ei erityisen sykähdyttävä lopputaistelua lukuun ottamatta. Höröttävät ja ylikiimaiset äijänkäppänät ovat toki aina yhtä hauskoja, etenkin pysäytyskuvissa.

Parven ylämaailmoista takaisin helvettiin, eli saliin numero 6, jossa pyörii Torremolinos 73. 70-luvun ajankuva on mielettömän huolellisesti luotu ja tarina pornoa vaimonsa kanssa tekemään ajautuvasta tietokirjakauppiaasta on tasaisen hauska. Loppua kohden puhti kuitenkin loppuu tekijöiltä jossain määrin, vaikka Ingmar Bergman -vitsit toimivatkin hyvin.

Ja takaisin ykkössalin parvelle, luvassa Takashi Miiken One Missed Call. Jos maailmassa olisi oikeutta, olisi tämä elokuva ollut tekstitön ja Gozu tekstitetty. One Missed Call on heikoimpia näkemiäni Miike-elokuvia, vailla tippaakaan omaperäisyyttä tai oikeastaan mitään Miikelle ominaisia piirteitä. Selkeä väli- sekä tilaustyö, vaikkakin ihan kertakatselun kestävä mutta reippaasti ylipitkä kauhuilu. Pituus harmittaa siinäkin mielessä että elokuva piristyy loppupuolella mutta alku on vienyt mielenkiinnon mennessään.

Ja sitten Rexiin. Yhdeksän tuntia Before Sunrisen alkamisen jälkeen lähtee käyntiin Before Sunset, joka on tehty ja tapahtuu 9 vuotta edellisen elokuvan jälkeen. Aikaero on siis kaiketi sopiva. Uskomatonta että saman päivän aikana voi katsoa elokuvateatterissa kaksi oikeasti hyvää romanttista komediaa. Before Sunset toimii täsmälleen yhtä hyvin kuin edeltäjänsä, hahmot ovat aivan yhtä vaivattoman elävällä tavalla vivahteikkaita ja loputtoman kiinnostavia. Lopetus on täydellinen.

Sama sali ja kovassa odotuksessa ollut Sabun uutuus Hard Luck Hero. Iso pettymys, kerrassaan kehno elokuva vailla mitään oivaltavaa. Mukana tutut elementit absurdista huumorista takaa-ajoihin, mutta vailla minkäänlaista pointtia. Elokuvan tarkoitus lienee näyttää, että elämässä ei ole päähenkilöitä ja ihmisten teot vaikuttavat muihin ihmisiin, mutta sisältöä 79 minuuttia kestävässä sekoilussa olisi ollut ehkä puolen tunnin lyhytelokuvaan. Voi Sabu minkä teit.

Ryömin kotiin yhden maissa hoiperrellen niin fyysisesti kuin henkisestikin. Jalat ovat kipeät, niska ei suostu yhteistyöhön, pakarat suorastaan sykkivät tuskasta, tuntuu kuin olisin pudonnut häntäluulleni, pääni on iso meloni, aivot sulatejuustoa ja maailma tuntuu unelta. Liika on liikaa mutta elokuvat ovat elokuvia ja minä olen minä. Unta.

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12