Caroline Munro
Tarvitsen elokuvia: R&A 2004 -festivaalipäiväkirja
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12

4. päivä: Maanantai 20.9

Olo tuntuu kuumeiselta ja nuhaiselta. Ensimmäinen elokuva on onneksi vasta neljältä ja yhtä pilleriä myöhemmin olo kohenee hieman. Viikon käynnistää ranskalainen trilleri The Hook Maximissa. Kahden kirjailijan juonima murha käynnistää tapahtumaketjun, jossa yksikään hahmo ei jää ennalleen. Periaatteessa kaikin puolin hyvin tehty elokuva ei silti onnistu kunnolla säväyttämään missään vaiheessa, vaikka pitääkin tiukasti otteessaan loppuun asti.

Rexissä pyörii Infernal Affairs -trilogiaputki. Ensimmäinen osa on sen verran hyvin muistissa viime vuodelta että hyppään mukaan kakkososasta. Ilmeisesti kuume tosiaan vaikuttaa, koska minulta kysytään olenko jotenkin väsynyt vai näytänkö vain aina "tuollaiselta". Vastaus on todennäköisesti sekä että, olo on aika poikki. Infernal Affairs II sijoittuu aikaan ennen ykkösosan tapahtumia, keskittyen enemmän rikollisjoukkoon kuin ensimmäisen osan pääpariin, joita esittää tietysti kaksi nuorempaa näyttelijää. Muutamasta erittäin vahvasti kerrotusta jaksosta huolimatta osa II ei nouse samalle tasolle kuin ensimmäinen. Infernal Affairs III hyppii puolestaan sirpaleisesti ykkösen tapahtumien jälkiselvittelyistä aikaan juuri ennen Infernal Affairsia. Pääpaino on Andy Laun hahmossa, mutta Tony Leungiakin nähdään runsaasti. Lopetus on kolmosen vahvimpia puolia, mutta molempia jatko-osia vaivaava jo nähdyn tunne on viimeisessä osassa entistä vahvempi. Kyllä, soppaa voi näköjään vielä sekoittaa ja limittää mukaan uusi hahmoja saumattomasti, mutta tuntuu siltä että tämän koko trilogian olisi voinut kertoa yhdellä kolmen tunnin elokuvalla.

Hongkong-trilleritoiminnasta Britanniaan ja hardcore-seksin sävyttämään minimalistiseen ja merkilliseen elokuvaan Nine Songs. Mietin etukäteen Infernal Affairsien pakarapuudutuksen jälkeen jaksanko enää vaivautua, mutta 66 minuutin kesto ja Michael Winterbottom ratkaisevat asian.

Winterbottom jaksaa koko ajan tehdä jotain täysin erilaista kuin ennen ja niin nytkin. Nine Songsin "tarina" alkaa Antarktiksen yllä lentävästä pienkoneesta. Mies (en muista edes kuulleeni hahmojen nimiä elokuvan aikana, mutta kiinnostuneille tiedoksi että kyseessä ovat Matt ja Lisa) muistelee juuri päättynyttä suhdettaan. Tästä eteenpäin elokuva on käytännössä kasa löyhästi toisiaan seuraavia seksikohtauksia. Seksi on kuvattu tunnelmallisen minimalistisessa valaistuksessa. Ja kyllä, siinä näkyy "ihan kaikki."

Winterbottom tekee aikomuksensa hyvin selväksi elokuvan lyhyen keston aikana: miksei seksiä voisi näyttää elokuvissa? Pointti on sinällään hyvä, mutta ei tarpeeksi kannattelemaan kokonaista elokuvaa. Pariskunta käy seksin ohella pitkin elokuvaa brittipopbändien keikoilla ja sitten leikataan taas Antarktikselle ja miehen kirjaimellisesti kylmään yksinäisyyteen. Kolme ympäristöä kuvaavat tarkoituksellisesti paria keskenään, lämpimässä ja massiivisessa ihmisjoukossa sekä miestä yksin loputtomilla jääkentillä. Kontrasti ei paljon selkeämmäksi tästä pääse. Salanimillä esiintyvät näyttelijät ovat päteviä ja luontevia rohkeissa rooleissaan ja jos brittipop maistuu ja seksi kiinnostaa (ja kun huumeitakin käytetään) niin tässä on varsinainen sex, drugs and rock'n'roll -elämys tiukassa paketissa. Winterbottom saa luotua tiettyä tunnelmaa kokonaisuuteen, mutta kokonaisuus on kuitenkin vähän turhan ilmeistä ja ideaköyhää. Nine Songs on takuuvarma "tekotaiteellista paskaa" -lausuntoja aiheuttava generaattori, mutta on tällaistakin hauska välillä katsoa.

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12