Caroline Munro
Tarvitsen elokuvia: R&A 2004 -festivaalipäiväkirja
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12

10. päivä: Sunnuntai 26.9

"Aloitat sitten päiväsi homoilulla?" kysäisee eräs festivaalin työntekijä minulta. Kyllä, vuorossa on neljän elokuvan putki Engelissä, jonka aloittaa Touch of Pink. Minulla ei ole elokuvasta mitään käsitystä etukäteen, joten kun kankaalle ilmaantuu Kyle McLachlan Cary Grantin kuvitteellisena henkenä puhumassa naurettavimmalla aksentilla sitten Van Helsingin henkilögallerian... olen pikkuriikkisen hämmentynyt. Elokuva on perusihmissuhdedraamakomediaa, huumori hyvin ilmeistä ja hahmot stereotyyppisiä. Näyttelijät ovat kuitenkin ihan luontevia rooleissaan ja agentti Cooperkin alkaa tuntua rooliin sopivalta kunhan ensishokki laskee ja jättää huomiotta herran pahimmat ylilyönnit lausumisen saralla.

Viimeisenä päivänä opin vihdoin että mukana kannattaa olla sarjakuvia koska kirjaan on vaikea keskittyä. Kiipeän Tuomiokirkon portaille hetkeksi lukemaan, jonka jälkeen alkaa Connie & Carla, josta en oikeastaan halua sanoa yhtään mitään. No, musiikkiesitykset tässä Piukat paikat -muunnelmassa ovat tarpeeksi energisiä ja kokonaisuus yllättävän siedettävä... mutta harkitsin silti koko loppupuoliskon ajan uloskävelyä. Muu yleisö tuntui kyllä nauttivan huomattavasti enemmän kuin minä, mutta se voi johtua siitäkin etten jaksa ihan automaattisesti nauraa kaikelle mitä drag queenit sanovat ja tekevät.

Kolmantena vuorossa Better Than Sex, josta minulla ei ole lainkaan ennakkoaavistuksia. Elokuva osoittautuu harmittomaksi ja paikoitellen moneenkin otteeseen hauskaksi, mutta se ei myöskään kerro mitään mistään eikä monimutkainen rakenne takautumineen ja toistoineen oikein missään vaiheessa muodostu eheäksi kokonaisuudeksi.

Festarien viimeinen elokuva Engelissä minun kohdallani on Azumi, josta on puhuttu hyvää ja pahaa. Nukahdan alkupuolella muutamaksi minuutiksi mutta en kaiketi missannut kuin yhden taistelukohtauksen ja niitä elokuvassa riitti. Ohjaaja Kitamuralla ei tunnu olevan lainkaan persoonallisuutta ja jo kertomuksen perusidea sotaa himoitsevia sotaherroja tappamaan koulutetusta nuorisojoukosta on suorastaan idioottimainen, joskin aiheesta voisi saada mukavan pöhköäkin jälkeä aikaiseksi. Mutta se vaatisi sitä persoonallista otetta. Azumi saavuttaa jonkin asteista tunnelmaa ainoastaan pitkässä ja massiivisessa lopputaistelussaan, mutta mistään tyylikkyydestä ei voi mennä puhumaan. Kamera tekee kirjaimellisesti tuulimyllyliikettä, mutta on hankala välittää mistään kun hahmot ovat näin laimeita eikä sitä ole korvaamassa muuta mielenkiintoista. 128 minuuttia on myös aivan liian pitkä kesto näin heppoiselle jutulle.

Ja sitten: päivän ja koko festivaalin viimeinen elokuva, eli Takashi Miiken Gozu. Tällä kertaa tekstitettynä! Elokuva on kerrassaan upea, näin puhdasta ja loisteliasta mielipuolisuutta näkee harvoin. Loistava päätös festivaalille, Gozun jälkeen on naamalla iso virne ja aivoissa surisee hurmiollisesti. Elokuva on todellista rakkautta ja anarkiaa. Laahustan sateessa kotia kohti. "Huomenna ei enää tarvitse mennä elokuviin!", huutavat pakaralihakset.

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12