Caroline Munro
Hammer: kauhun vuodet - osa 2: DRACULA 1958 - 1974
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10

Scars of Dracula (1970)

Vampyyrin arvet

aka Vampyrens ärr; Las cicatrices de Drácula; Les cicatrices de Dracula; Dracula - Nächte des Entsetzens; Draculas Blutrausch; Draculas märke

Scars of Dracula #1 Scars of Dracula #2
IMDb

"It's one thing to look like death warmed up, quite another to look unhealthy... Everything was over the top, especially the giant bat whose electrically motored wings flapped with slow deliberation as if it were doing morning exercises."
- Lee

Hammer goes kalkkuna

Loppupeleissä on pakko todeta, että Hammerin Dracula jaksoi yllättävän pitkään yllättävän hyvin. Mitä oli jäljellä enää esimerkiksi Jason Voorheesista sarjan neljännessä osassa, puhumattakaan viidennestä jossa seikkailee enää pelkkä maski. Freddy Kruegerista ehti neljänteen osaan mennessä tulla tuhansien sielujen riivaama kauhusetä, joka taas kerran kuoltuaan halusi päästä kokeilemaan siipiään todellisessa maailmassa ja alkoi vainota sikiötä. Katkera Michael Meyers puolestaan halusi kostaa kokemansa vääryydet sisarentyttärelleen, mutta kohtasi kerta kerran jälkeen elävältä poltetun arkkivihollisensa tohtori Loomisin. Amityvillen paha henki pakeni lampussa ulos talostaan, jonka jälkeen talo muutti muotoaan ja päätyi nukkekodiksi. Tähän käytettiin noin kolme elokuvaa. Turhautunut Norman Bates soitteli yölinjalle. Chucky halusi naimisiin. Damien muuttui Deliaksi. Crittersit palasivat avaruuteen. Perästä seurasi Pinhead, ja Manaajan ohjasi Renny Harlin... Lista on loputon.

Näivettyneen elokuvasaagan oireet on helppo tunnistaa. Yksi keskeisimmistä tekijöistä on radikaali miljöön muutos, joskin poikkeuksiakin löytyy. Esimerkiksi jääräpäisen Children of the Corn -sarjan viidennelle osalle on annettu sangen originaali lisänimi: Fields of Terror. Toisinaan yritetään palata alkuperäisteokseen tai sitä edeltävään aikaan, kuten käy Tremorsien kohdalla. Tärkeää on myös että elokuvan nimestä kasvaa sisältöä tärkeämpi myyntivaltti. Ei ole mitään väliä mitä nimikkopahis tekee kunhan se tekee sitä samaa mitä se on aina tehnyt ja vannoutuneet fanit saadaan huijattua goren perässä elokuvateattereiden ja videoliikkeiden kassoille. Varsinaiseen kalkkunakategoriaan päästään useimmiten kun hengentuotos alkaa muistuttaa enemmän varsinaisia kalkkunaspesialisteja - kuten tappajatomaatteja, myrkyllisiä kostajia tai trolleja - kuin sarjan originaalia avausta. Hammerin viides Dracula-filmatisointi ei ole tässä suhteessa poikkeus. Kriteerit kun eivät valehtele.

Scars of Dracula

Edellisten osan kierrättämisien jälkeen oli aika hakea vauhtia Bram Stokerin alkuperäisteoksesta. Scars of Draculaa olisi siksi mielekkäintä verrata vuoden 1958 Draculaan, jos vain elokuvassa olisi mitään ideaa. Vai miltä kuulostaa Dracula joka huitoo veitsen kanssa, tuijottaa tyhjyyteen, myrkyttää keiton ja antaa lepakon hoitaa kiusalliseksi käyneen pappismiehen? Hetkittäin tuntuu jo siltä että Roy Ward Baker yrittää maalata kuvan huonosta itsetunnosta kärsivästä vampyyrilordista ja hänen omituisista vieraistaan. Ensimmäinen vieras on Paul Carslon (Christopher Matthews) -niminen nuorimies, jonka kadottua häntä saapuvat etsimään hänen veljensä Simon (Dennis Waterman) ja tyttöystävänsä Sarah (Jenny Hanley). Seuraava tunti vietetään ihmetellessä heidän ja Draculan välistä kolmiodraamaa. Vaan missä luuraa tappajalepakko?

Scars of Dracula [1]
Scars of Dracula [2]

Hammerin viides Dracula on sarjan ensimmäinen todellinen rimanalitus. Dracula huitomassa veitsellä, halvat lavasteet, kaiken päälle liimattu gore ja henkilöhahmot, jotka eivät reagoi ympäristöönsä mitenkään järkevästi, saattavat kuulostaa jonkun mielestä hyviltä aineksilta Bram Stokerin Draculan tuomiseksi valkokankaalle. Entä käytännössä? Aloitetaan vaikka siitä että Draculan herättää henkiin tällä kertaa paksu verta sylkevä lepakko, jonka lisäksi hänellä on apunaan myrkytetty lihaliemi... Parhaiten elokuvan olemuksen tiivistääkin roolinsa kanssa tuskaillut Christopher Lee, eikä tähän tarvita kuin kaksi sanaa: "truly feeble." Tuottaja Aida Youngin sanat eivät ole sen lohduttavampia. Haastattelussaan vuonna 1996 hän toteaa pyyhkineensä koko elokuvan mielestään. Tämä on ihan ymmärrettävää. Elokuva tarjoaa kyllä verta ja nätin lopetuksen salamoineen kaikkineen, mutta käsikirjoitus on todella heikko ja tuotannossa on kiirehditty. Dialogi on tönkköä, eivätkä henkilöhahmot reagoi toisiinsa.

Scars of Dracula [3]
Scars of Dracula [4]

Pientä vertailua on silti hyvä tehdä, toteutuvathan Scars of Draculassa kaikki ne heikkoudet jotka olivat ensimmäisen osan vahvuuksia. Kaikista selkeimmin tämä näkyy lavasteissa. Scott MacGregorilla ei ole ollut budjettia palauttaa elokuvaa aiempien osien väriloistoon. Viktoriaaninen lämmin eloisuus on tyystin kadotettu ja tilalla nähdään valkoista seinää. Samalla on tuhoutunut värien kylläisyys, joka muodosti tärkeän osan Draculan miljöötä ja kerrontaa. Myöskään dialogissa ei ole jäljellä mitään alkuperäisteoksen hillitystä rakenteesta. Simonin ja Sarahin saapumisesta ehtii kulua tuskin kolme minuuttia, kun Dracula kaappaa pyörtyneen Sarahin käsivarsilleen ja kantaa hänet syvemmälle linnaan veli Simonin ihmetellessä tapahtumien nopeita käänteitä. Entä kun puolalaista vientituotetta muistuttava lepakonkuvatus suorittaa joukkoteurastuksen paikallisessa kirkossa; eikö suuruudenhulluja suunnitelmiaan punovasta kulmahampaasta ole tehty väkinäinen vitsi?

Scars of Dracula [5]
Scars of Dracula [6]

Television kautta pätevöityneen Roy Ward Bakerin kohtalo oli ohjata sekä Hammerin mielenkiintoisimpia että huonoimpia elokuvia, joista Scars of Dracula kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Kyseessä ei ollut kuitenkaan viimeinen Dracula jonka hän ohjasi, sillä hän päätti urakkansa Hammerilla tyylikkääseen yhteistuotantoon Shaw Brothersien kanssa vuonna 1974. Sitä ennen ehtivät vielä valmistua Karnstein-trilogian tyylikäs lähtölaukaus, jossa Ingrid Pitt ja Madeline Smith paljastavat sulonsa, mielenkiintoinen Dr. Jekyll and Sister Hyde ja nippu Amicusin tuottamia kauhuelokuvia, jotka kaikki yhdessä nostavat hänen kokonaisuutensa selkeästi plussan puolelle; unohtamatta 60-luvun helmiä. Joten on pelkästään harmillista että hän joutui ohjaamaan ensimmäisen minibudjetin Draculan, jonka kuvausaikataulun tuotantoyhtiö karsi olemattomaksi. Silti Hammerinkin uunissa kypsyi jo uusi pulla - lupaavalla työnimellä: Dracula Chases the Mini Girls.

**---
keskiarvo
toimitus
2.13/5.00 (4)
 JSTPJMPI
  2.5 1.5 2.0 2.5
keskiarvo
lukijat i
2.88/5.00 (8)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10