Caroline Munro


OSA 1: ATOR - Taisteleva kalkkuna


Fantasiaelokuvat ovat roskaelokuvan ystävän suola. Nahkariekaleita öljyttyjen rintojen ja rintalihasten verhona, eksoottisennimisiä ihmisiä, hiukset hulmuten juoksentelua, kertojia, miekat tanassa poseerausta. Ei kuitenkaan järkeä tai logiikkaa, sillä ympäristönä mytologioita ja aitoa historiaa tavalla tai toisella sotkeva miljöö ei suotta rajoita tekijöiden mielikuvitusta. Kaikki mitä mieleen juolahtaa voidaan ympätä mukaan yhtä luontevasti kuin Gandalfin sormi Frodon reppuliin. Rahanahneus, luovuus, kyvyttömyys ja baari-iltaa pienempi budjetti lyövät kättä ja tuloksena on roskaa, joskus jopa viihdyttävää.

Elitistin suuren barbaarikatsauksen ensimmäisen osan saa kunnian aloittaa eräs aikamme tärkeimmistä elokuvasarjoista, taru Atorista.

Hän oli barbaareista verenhimoisin...

Eeppinen tarina pohjustetaan kertojaäänellä. 1000 vuotta ihmiskunta joutuu elämään hämähäkin varjossa. Vain yksi mies, Toran, yrittää vastustaa hämähäkkikuninkaan valtaa. Toran kuitenkin kuolee tätä yrittäessään, mutta saa pojan kuolemassaan, sillä hän onnistuu laskemaan "siemenensä tuuleen" (jep, Black Emanuelle -sarjastaan lähinnä kuuluisa ohjaaja Aristide "Joe D'Amato" Massaccesi myös käsikirjoitti). Saamme seurata, kuinka nainen synnyttää. Hedelmöitystä emme ole valitettavasti todistaneet, mutta kummoisia ennustajan kykyjä ei tarvita arvaamaan, mitä on tapahtunut. Myös kätilöt havaitsevat vastasyntyneessä Toranin merkin, ja taivaallakin näkyy merkkejä tapahtuneesta. Kotkapatsaan silmä vuotaa verta. Hämähäkkikuninkaan musta ylipappi, naureskeleva, meikattu ja kalju partasuu, jonka päällä kävelee hämähäkkejä, komentaa sotilaansa etsimään vastasyntyneitä ja surmaamaan Toranin pojan. Todella omaperäistä! Ovatkohan D'Amato ja Michele Soavi keksineet tämän kaiken omasta päästään?

Viiksekäs kaiffari, Griba, nappaa Toranin merkkiä kantavan pojan mukaansa, sivelee jollain aineella syntymämerkin piiloon ja kutsuu lasta Atoriksi. Kertoja palaa selittämään Toranista ja vieläkin suuremmasta soturista Atorista ja kuinka kotkan silmä vuotaa verta. Toisaalla ylipappi luulee sotilaidensa onnistuneen, koska kaikki viittaa siihen, että Toranin merkkiä ei enää ole. Griba antaa Atorin kasvatettavaksi perheelle, jolla jo entuudestaan on suunnilleen samanikäinen tyttölapsi. Perhe ilahtuu kovasti, koska nainen on aina halunnut saada pojan.

Sujuvalla hypyllä reilut parikymmentä vuotta eteenpäin saatamme arvata tapaavamme nyt jo aikuisen Atorin siskoineen. Aikuista Atoria esittää varsinainen aktööri, Miles O'Keeffe; mies, jolla on koivuhalon karisma, mutta joka on hivenen ilmeikkäämpi, minkä ei pidä luulla tarkoittavan, että mies osaisi näytellä. Kun O'Keeffe eläytyy, muu maailma itkee. Puolet tuskasta, toinen puoli säälistä. O'Keeffe aloitti uransa esittämällä apinain Tarzania huonosti nimetyssä Tarzan the Ape Manissa, sillä apinat ovat aika sympaattisia otuksia. Epäilemättä siinäkin hän on jäänyt Cheetan ja muiden marakattien varjoon, koska Atorissakin show'n varastaa karhunpentu. Ator haluaa naimisiin siskonsa, Sunyan, kanssa, joka kuitenkin kieltäytyy sukurutsasta. Ator päättää puhua asiasta isänsä kanssa. Voi ilon päivää, Ator onkin ottolapsi ja eiköhän kohta vietetäkin juhannushäitä!



Häät lorottelevat kintuille pahemman kerran, vaikka Ator on laittanut kukkasia hiuksiinsa, sillä morsian varastetaan. Ator lähtee toki pelastamaan nuorikkoaan ja tästä alkaa Atorin matka, jonka varrelle sattuu mm. temppeliritareista poiketen hajuaistilla uhrinsa havaitsevia sokeita sotureita, ja joka huipentuu legendaariseen taisteluun valtavaa hämähäkkiä vastaan ja ennustuksen lupausten lunastamiseen.

Ator on melkoisen surkea elokuva, mutta oikealla tavalla. Tapahtumia piisaa, ja kaiken kaikkiaan elokuva on hauska kuin mikä. Suut liikkuvat eri tahtiin puheen kanssa ja jopa söpö karhunpentu on dubattu inisemään jatkuvasti. Suomentajakin on yössä kuin kriitikko ja kääntää esimerkiksi Land of the Walking Deadin "Pystyyn kuolleiden maaksi". Amatsoniheimon naiset taistelevat siitä, kuka saa paritella Atorin kanssa, mutta D'Amatosta, sivuosan Laura Gemseristä sekä barbaarielokuvien vakiosilmä- ja rintapari Sabrina Sianista huolimatta mitään Emanuelle Kimmeriassa -pläjäystä on turha toivoa. Isoja hiuslaitteita tästä kuitenkin löytyy kuin Headbanger's Ballista vuonna 1989.



Hän eli aikana, jolloin miekan voima edusti valtaa...

Kakkososan alku vaikuttaisi siltä, kuin ajassa oltaisiin siirrytty takaisin päin ja ihmiskunta taantunut luolamiehiksi. Sivistyksen pariin päästyämme tapaamme kakkososan tärkeimpiä henkilöitä. Atorin entinen opettaja (opetuksen on täytynyt tapahtua jaksojen välissä) Akronas esittelee tyttärelleen Milalle "geometrista ydintä", joka tuntuu olevan varsin ihmelaite. Ja samalla Mila saa kuulla Atorin tarinan ja katsojalle palautetaan mieleen ykkösosan tapahtumat Valitut Palat -lyhennelmänä. Lisätietoa on, että Ator on Sonyan kuoleman jälkeen matkannut itään, jossa tämä asustelee itämainen Thong seuranaan. Kannen kirjoittajan mukaan Thong on "karateko", mutta hänen mukaansa O'Keeffe on kansainvälinen tähti, joten Thong voi yhtä hyvin olla jotain ihan muutakin. Kun pahis, tällä kertaa käärmekuningasta palvova Zor, jolla on peruukki, irtoviikset ja meikkiä, lähestyy, käskee Akronas Milan hakemaan Ator apuun. Zor ja Akronas jauhavat paskaa minuuttitolkulla ja Mila juoksee sillä välin "maailman ääriin" saakka. Mila todistaa käden käänteessä olevansa Akronasin tytär valmistamalla ruutia noin kymmenessä sekunnissa ilman mitään internetpommin ohjeita. Mila, Thong ja Ator lähtevät juoksemaan takaisin. Matkan vastoinkäymisiin lukeutuvat näkymättömät soturit, joista ei jää enää edes varjoa päinvastoin kuin ykkösessä, alusta tuttu kannibaaleiksi osoittautuva luolamiessakki sekä kolme samuraita. Atorin peitottua samurait hän kuvittelee vastaavansa seitsemää sellaista ja päättää pelastaa avuttomat kyläläiset pahan pauloista. Homma on pelkkää kusetusta, ja Ator ja Mila ovat joutumassa käärmejumalan syötiksi. Kärmes pistää ykkösen lukkia paremmaksi. O'Keeffe on ilmeisen tosikko eikä kuole nauruun vaan joutuu käymään matoa vastaan tiukan taistelun. Kaikki Ed Woodin nähneet voivat kuvitella Johnny Deppin näköisen D'Amaton hihkumassa vieressä kun O'Keeffe heiluttelee käärmenukkea tiukan taistelun pauloissa. Ator lentää riippuliitimellä pelastamaan Akronasin.

En tiedä pitäisikö loppuratkaisu paljastaa, eipä varmaan. Katsokaa itse, vaikka Ator 2 onkin ensimmäistä osaa huonompi. Liikaa aikaa kuluu turhanpäiväiseen dialogiin eikä O'Keeffe yritä näytellä kuin ollessaan köytettynä paaluun vangiksi. "Hän on tiedon vartija ja tulevaisuuden toivo, Ator Kostaja!"



Hän oli kuolemaan tuomitun maailman viimeinen toivo

Kolmas osa, Rautasoturi, alkaa arvokkaan oloisella tiedotuksella: an Al Bradley film. Arvokas tunnelma jatkuu, kun Carlo Mario Cordion mahtipontinen syntikkascore soi alkutekstien taustalla. Kaksi lasta leikkii pallolla raunioissa (miksi muuten vahvat kivirakennukset ovat aina raunioina, kun risumajat ovat priimakunnossa ennen kuin pahislauma polttaa ne maan tasalle?), kunnes jokin nappaa Trogar-nimisen mukaansa. Seuraavaksi punatukkaista noitaa (Elisabeth Kaza) arvostellaan sininaamaisten siskojen ja Deeva-naisen toimesta. Dialogi on mielenkiintoista, koska kaksi peräkkäistä repliikkiä tuntuvat samaan aikaan täysin irrallisilta, mutta myös tietyllä tavalla ne vaikuttaisivat liittyvän toisiinsa. Ainakin aikojen kultainen arkku kuulostaa juhlavalta. Haahka ajetaan 18 vuodeksi alamaailmaan ja tältä viedään kyky tappaa, mutta muodonmuutoskyky jätetään. Ja tuleehan se kertojakin sieltä: 18 vuoden ajan oli noitavoimien aikana rauhaisaa kun Phaedra oli ajettu pois. Tässä vaiheessa herää kysymys miksei akkaa hätistelty pois kauemmaksi aikaa. Anyway, nyt paha nainen on palannut apunaan alussa kaapattu Trogar, kromipäinen punaista kaulahuivia käyttävä "enemmän kone kuin ihminen". Mitataankohan nämä tilavuus- vai painoprosentteina kun Robocopkin oli puoliksi kyttä, puoliksi ihminen? Trogar hengittää kypäränsä alla kuin Darth Vader, mutta tämä ei ole suinkaan ainoa "lainaus" muista elokuvista. Seuraavaksi noita menee kuokkimaan prinsessa Jannan (Savina Gersak) synttäreille ja yrittää kaapata tämän, mutta Janna pakenee. Deeva herättelee ranskalaisen letin hommanneen Atorin, ja tämä päätyykin Jannan suojelusenkeliksi. Phaedra ilmestyy tyhjästä nuoren naisen muodossa vikittelemään Atoria siinä onnistuenkin. Nainen tosiaan pystyy muuttamaan muotoaan, mutta rinnat peittäviä vaatteita tämä ei pysty hommamaan nuoressa olomuodossaan. Which is good, näin roskaelokuvassa.

Loppuroskaelokuva kuluukin siinä, kun Phaedra koettaa napata Jannaa. Yleensä Phaedra laatii suoran tappamisen sijaan jonkin jamesbond-ansan, josta Janna ja Ator pelastuvat. Palavasta talosta Ator pelastautuu menemällä turkisten alla piiloon. Pakenemisen jälkeen noita pääsee retostelemaan kuinka hän voittaisi heidät millä hetkellä hyvänsä. Hieman avoimeksi jää, miksi Jannasta ollaan niin kovin kiinnostuneita. Ainoa selitys on, että prinsessan valtakunta kuuluisi Phaedralle tämän jälkeen. Tapahtumia vyörytetään katsojan eteen kovaa tahtia, mutta kun Phaedra itsekin myöntää, että ei voi tappaa, kun Deeva kerran kieltää, sitä alkaa ihmetellä koko mellastuksen syytä. Touhun kohokohtina mainittakoon seuraavia: Deeva kuiskailee Atorille tuulessa ja O'Keeffe näyttelee tarkkaan kuuntelua (luoja armahtaa, Milesin näyttelytaidot eivät), Trogar onkin Atorin veli, räjähtävä miniatyyrisaari (jos fantasiaelokuvassa mennään saarelle, se räjähtää aina, miksi?), Ator vetää hevosta kuonoon, Indiana Joneseista ripattu romahtava riippusilta ja iso pyöreä vierivä kivi, repliikki "life is an illusion, death is real" ja lopun what the fuck is going on -läpänheitto kolmen siskon kesken. Muuten: jos tädillä olisi munat, se olisi setä. Miksi sitten jos O'Keeffellä on isommat rinnat kuin Savina Gersakilla, niin O'Keeffen ovat paljaat ja Gersakin suurimman osan aikaa sifonkiin verhotut?

Bradleyn versiointi Atorista eroaa jonkin verran D'Amaton näkemyksestä. Yllättäen kuvakulmissa on yritystä, ja jotkin laajakuvaobjektiivilla miekan vartta pitkin kuvatut O'Keeffe poseeraukset ovat varsin näyttäviä. Yllättäen siksi, että jos D'Amato oli oikeasti jossain hyvä, niin kuvaajana. Hidastuksia käytetään kanssa. Ator pullistelee makeasti hidastettuna ja hidastettuja ratsastajia on melkein yhtä paljon kuin de Ossorion temppeliritarielokuvissa. Lisäksi Ator heittelee joitain huonoja one-linereita Jannan kanssa. Mitään kovin pillastuttavaa ei elokuvassa kuitenkaan tapahdu, eli kyseessä on vain tasaisen huono kasarifantasia.

Hobgoblin, hän oli elokuva ilman hölmöä suomalaista mainoslausetta

Neljänteen osaan, Hobgoblin, tultaessa D'Amato palasi ruoriin. O'Keeffe sitä vastoin jätti Atorin roolin, jonka peri saksalaisen hevibändin basistin näköinen blondi korsto Eric Allan Kramer, jolla on krepattu tukka ja yksi ilme, hämmästys. Tai oikeastaan kaksi, jos ilmeetön tuijotus lasketaan. Hobgoblinissa Ator saa vastaansa esimerkiksi siamilaiset robottikaksoset. Kramerin hämmästys voi siis hyvin johtua ideoiden älyttömyydestä eikä pyrkimyksestä näyttelyyn. Nimessäkin mainitun peikon ilmaantuessa ruutuun musiikki muuttuu Pikku kakkosmaiseksi pimputteluksi, ja PG-rated barbaarikohellus on muutenkin lapsille sopivaa katsottavaa Laura Gemseristä huolimatta. Ator luonnollisesti juoksee paikasta toiseen ja kaksosten halkaisusta tylsynyttä miekkaansa takoessaan pitää punahehkuisesta terästä paljain käsin kiinni. Jep, tämä taru on antanut kaikkensa ja Atorien tehtailu oli syytäkin lopettaa. Mikään oikea sarjahan kyseessä ei ole. Ainoastaan kakkosessa viitataan edelliseen osaan, mutta jostain syystä tekijät ovat pitäneet Ator-nimeä joko niin hyvänä tai myyvänä, että tätä on kannattanut pitää mukana elokuvasta toiseen.

Loppuyhteenveto:

 JSJMMKMHTPSMJLMK*EMPITKALKA
1.Ator l'invincibile (1982)2.53.04.03.03.02.53.52.53.53.53.103.00
2.Iron Warrior (1987)2.5...2.5.........3.0.........2.672.92
3.Ator l'invincibile 2 (1984)2.52.02.0.....................2.632.50
4.Quest for the Mighty Sword (1990)...1.01.5.....................1.25...
 JSJMMKMHTPSMJLMK*EMPI2.412.81
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!