Caroline Munro




Haastattelussa: Miguel Coyula

Miguel Coyula on USAssa asuva kuubalainen indie-ohjaaja (s. 1977) jonka Elitistissäkin arvosteltu Red Cockroaches sai runsaasti kiitettäviä arvosteluja ja keräsi useita palkintoja. Eikä ihme, Red Cockroaches on digitaaliselle videolle kuvattu kengännauhabudjetin elokuva, joka on kaikilta osin vaikuttava tapaus. Coyula kiinnitettiin viime vuoden lopulla ohjaamaan Kuuban parhaimmaksi ja kuuluisimmaksi sanotulle elokuvalle jatko-osa, joten tulevaisuus näyttää oikein valoisalta vaikka ohjaaja itse näkeekin kaikessa synkkyyttä.




EL: Red Cockroaches on kerännyt hienosti ylistävää palautetta ympäri maailmaa. Tuliko tämä yllätyksenä, vai osasitko odottaa sitä saatuasi kuvaukset päätökseen?

MC: Jos rehellisiä ollaan, en ole ollenkaan varma odotinko niin suurta palautemäärää. Tiesin kuitenkin alusta asti että jotkut saattaisivat pitää siitä kovastikin kun taas muut voisivat oikeasti vihata sitä. Mutta en ole huolestunut niin äärimmäisistä reaktioista; minua kiehtoo jos jonkun mielipiteet ovat niin vahvoja ja jos he reagoivat niin intohimoisesti - vaikka se tarkoittaisikin, että he vihaisivat Red Cockroachesia. En ikinä tekisi elokuvaa tietylle kohderyhmälle, se ei vain sovi tapoihini. Ja tämän takia haluankin työskennellä täysin riippumattomasti, jotta voin pitää totaalisesti ohjakset käsissäni valmiiseen tuotteeseen. Ja jotta saan vapauden valita juuri sellaisia elokuvia, mitä haluan tehdä.

EL: Minulle on jäänyt käsitys, että monet töistäsi käsittelevät lapsuutta ja sen aikaisia ongelmia. Red Cockroaches niin ikään tempaisee päähenkilöt menneisyyteensä.

MC: Mielestäni lapsuus hallitsee ainoita hienoja hetkiä muuten niin tavallisessa elämässä. Minun tapauksessani lapsuus oli monien pakkomielteiden ja pelkojen sulatuskattila. Esimerkiksi sen jälkeen kun minulle kerrottiin mikä kananmuna on, olen pelännyt niitä aina. Aina kun näen kananmunan, kuvittelen mielessäni syntymättömän pienen kanan ja jonka elämänlanka katkaistiin vasta kehitysvaiheessa. Lapsuus on elämässä voimakas ajanjakso, sillä silloin kysyt itseltäsi tärkeitä kysymyksiä aiheista joita et oikein vielä ymmärrä, mutta joilla on laaja vaikutus tulevaisuuden työhösi. Ihmiset luulevat usein että minulla oli surullinen lapsuus. Mielestäni siinä on outoa kauneutta. Totuus on että näen pimeyden luonnollisena kaikessa.

EL: Red Cockroachesin insestiteema on esitetty täysin uudella tavalla. Oliko vaikeaa kuvata niitä kohtauksia ja erityisesti Adam Plotchille ja Talia Rubelille (Red Cockroachesin pääosan esittäjät)?

MC: Kun aloitin käsikirjoituksen tekemisen, oli teema aluksi epämiellyttävä mutta kun käsikirjoitus kehittyi eteenpäin, aloin ymmärtämään sen henkilöitä enemmän ja enemmän. Lilly ja Adam ovat paineen alla, koska yhteiskunta kertoo heidän tekevän vääryyttä. Tämä on yksi teemoistani Red Cockroachesin aloittamassa trilogiassa, jossa yhteiskunnasta hiipuvat moraaliset ennakkoluulot hitaasti ja antavat tietä totaaliselle anarkialle.

Talialle ja Adamille seksikohtaukset olivat erityisen vaikeita. Vaikka niissä ei ollutkaan mitään seksuaalisesti eksplisiittistä, oli niiden tekeminen hyvin stressaavaa heille. Tämä johtui osaksi päätöksestäni kuvata elokuva ilman samoja kuvakulmia. Minun täytyi tehdä kohtaukset useissa eri lavasteissa ja totta kai tästä johtui väistämättä useat otosten ottaminen joka kuvakulmasta. Tämän lisäksi Red Cockroaches oli Talian ensimmäinen elokuva! Mutta kun olimme valmiita kuvaamaan kohtaukset, olimme jo aiemmin puhuneet niistä jonkun tovin. Koska kuvasimme kronologisessa järjestyksessä, Talia ja Adam olivat psykologisesti valmistautuneita - mutta oli se siltikin rankkaa. Jokaisen kohtauksen liikkeet olivat huolellisesti koreografioitu mielessäni. Tällaisista asioista johtuen et voi tulla vain lavasteisiin ja aloittaa improvisoimista yhtäkkiä.

EL: Onko elokuvissasi teemoja tai jotain muuta, jotka ovat peräisin kuubalaisesta taustastasi?

MC: Kasvoin ja menin elokuvakouluun Kuubassa, missä taide-elokuvia esitetään laajalti. En ikinä unohda Solariksen "löytämistä" kun olin 17-vuotias ja kun olin juuri saanut valmiiksi ensimmäisen lyhytelokuvani. Luulen että useimmiten teen elokuvia elokuvista. Tyylini on useiden vaikutteiden hybridi. Olen kuin pesusieni, sillä imen itseeni vaikutteita siitä mistä eniten pidän: Tarkovski, Antonioni, Bertolucci, Orson Welles tai David Lynch. Sekoita pessimistinen maailmankuvani, pakkomielteeni turmioon, mahdottomuuden käsitellä realismia, vahvat ja eristäytyneet henkilöt, rakkauteni käsittämättömyyteen, paketoi se pieneen budjettiin ja näin saat reseptin yhteen elokuvistani.

EL: Avustat myös microcinemascene.com -verkkojulkaisua. Kerro vähän "microcinemasta" ja kuinka tärkeänä näet kyseisen skenen?

MC: Digitaalisen teknologian kehitys on sallinut suurelle joukolle vapaan pääsyn ennen niin suljettuun elokuvantekijöiden klubiin. Ongelma vain on siinä että useimmiten nämä tulokkaat eivät ole oikeita elokuvantekijöitä. Joten vaikka tuotantojen volyymi on ponnahtanut ylös, suuri osa näistä töistä on teknisesti kauheita tai vain yksinkertaisesti epäkiinnostavia. Oikeiden riippumattomien elokuvantekijöiden tulisi ymmärtää, että heidän tehtävänään on tehdä haastavia töitä jotka eivät ikinä tulisi isojen studioiden tuotantoon. Toisaalta, on hyvin surullista nähdä monien "riippumattomien" elokuvantekijöiden tuottavan pienen budjetin versioita mainstream-elokuvista, siinä toivossa että heidät huomattaisiin Hollywoodissa. Hyvä asia microcinema-tuotantojen laajuudessa on se että olet velvollinen löytämään tuntemattomia mutta todellisen virkistäviä töitä.

EL: Seuraava elokuvasi on Memories of Overdevelopment, joka on jatko-osa Kuuban historian parhaaksi sanotulle elokuvalle. Mistä alkuperäinen ja jatko-osa kertoo?

MC: Alkuperäinen, Memories of Underdevelopment on viisas, hauska ja surullinen elokuva vieraantumisesta. Se kertoo kuubalaisesta intellektuellista, jonka perhe muuttaa Amerikkaan juuri Kuuban vallankumouksen voitonriemun jälkeen. Joten hänet on jätetty Kuubaan, onnistumatta kuitenkaan sopeutumaan uuden yhteiskunnan voimaan ja niin hänestä tulee tarkkailija joka analysoi jatkuvasti maailmaa ympärillään - kuin Camusin Sivullisessa. Elokuvalla on hämmästyttävä, narratiivinen rakenne joka on täysin avoin. Todellinen 1960-luvun elokuva, joka pohjautuu Edmundo Desnoesin romaaniin.

Jatko-osan tapahtumat sijoittuvat 30 vuotta alkuperäisen tapahtumien jälkeen ja se pohjautuu saman kirjailijan vielä julkaisemattomaan kirjaan. Henkilö muuttaa Amerikkaan ja huomaa ettei hän kuulu sinnekään. Riippumaton tuottaja David Leitner, joka on matkustanut Kuubaan usein ja on herkkä sen kulttuurin eri nyansseille, toimii tämän elokuvan tuottajana. Turhaa varmaan sanoakaan, että olemme tästä projektista hyvin innoissamme. Vieraantuminen ei ole kovin monen elokuvan teema nykypäivänä.

EL: Aiotko kuvata elokuvasi digivideolle tulevaisuudessakin?

MC: Kun olin elokuvakoulussa, kuvasin päättötyöni 35-milliselle; se oli hyvin uuvuttava kokemus. Käytettyäni digitaalista formaattia, päätin etten enää ikinä kuvaa filmille uudestaan. Digitaalinen video on paljon helpompaa manipuloida ja se on paljon halvempaakin, ja koska en ole yksi näistä filmifetissisteistä joten... no, mitä helvettiä! En välitä termistä: "se näyttää filmiltä." Haluan vain tehdä vaikuttavia elokuvia, joiden perustana ovat iskevät kuvat.

EL: Kun katsot Elitistin sivuja, minkä elokuvan haluaisit valita "double-billiksi" jos Red Cockroaches näytettäisiin drive-in -elokuvateatterissa?

MC: Ensiksikin haluaisin sanoa että Elitistissä on hämmästyttävän laaja skaala elokuvia, niin mainstream- kuin kulttielokuviakin. En ole nähnyt niitä kaikkia, mutta valitsisin Tras el Cristalin.

EL: Nyt saat ennustaa: missä olet ja mitä teet vuonna 2010?

MC: Olen alusta asti tiennyt etten halua tehdä sovinnaisia mainstream-elokuvia. Näen itseni jatkuvasti kehittyvänä ja itseni haastavana monella tavalla, ja toivottavasti en tule ikinä väsyneeksi kliseeksi omasta kuvastani. Tietenkin on aina mahdollisuus että mikä nyt koetaan kokeelliseksi tai rajoja rikkovaksi, voi olla huomisen mainstreamia. Mutta taiteilijan tehtävä on pysyä muiden edellä. Polta siltasi äläkä katso taaksesi.

EL: Kiitos, ja toivottavasti näemme elokuvasi suomalaisilla filmifestivaaleilla joku päivä.

MC: Kiitos tästä haastattelusta.


- Haastattelu, käännös ja teksti: Esa Linna