Caroline Munro
Andrei Tarkovski ja elokuvakamera
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9

Ivan's Childhood (1962)

Ei paluuta

aka Childhood of Ivan; My Name Is Ivan; The Youngest Spy; La infancia de Iván; L'enfance d'Ivan; Ivanovo detstvo

Ivan's Childhood #1 Ivan's Childhood #2

Genre

IMDb

Tarkovskin elokuvan aiheena sota tuntuu loogiselta monessakin mielessä. Nuori Andrei oli kaivannut omaa isäänsä toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen, ja erityisesti sodassa kristalloituu tehokkaasti ihmisen turhamaisuus ja jopa häpeällinen olemassaolo luonnossa. Tarkovski kykenisi kertomaan sodasta paljon lapsen kautta, sen kautta joka kaikista vähiten voisi sellaista tilannetta toivoa tai edes käsittää. Enitenhän sodassa kärsivät lapset, kenties kaikista eniten ne lapset, jotka jäävät henkiin tuhoutuneen kotinsa ja perheensä raunioille. Tämän lisäksi lapsuus, nuoruus sekä ihmisen elinkaari ja kehittyminen ovat tärkeitä teemoja läpi Tarkovskin tuotannon.

Ivan's Childhood [1]
Ivan's Childhood [2]

Ohjaajan ja alkuperäistarinasta vastaavan Vladimir Bogomolovin käsikirjoittama toiseen maailmansotaan sijoittuva Ivan's Childhood on tarina 12-vuotiaasta Ivanista (Nikolai Burlyayev ensimmäisessä roolissaan, neljän vuoden päästä myös Andrei Rublevin kellonvalajana), joka menetti äitinsä ja koko perheensä saksalaisten hyökätessä Neuvostoliittoon. Ivanin elokuvallinen matka alkaa hiljaisella ja iltaisalla jaksolla veden ääressä. Hahmo liikkuu varovaisesti eteenpäin ja piiloutuu veteen, luonto nukkuu hiljaisena ja pimeän rauhallisissa kuvissa ei ole tietoakaan sodasta, räjähdyksistä tai hengen repivistä luodeista. Toisaalla upseeri herätetään ja hänelle kerrotaan alueelle saapuneesta pojasta, joka itsepäisesti pysyy vaiti ja odottaa tietyn, nimeltä tuntemansa henkilön saapumista. Ivan haluaa partisaaniksi ja osalliseksi sodan ja maansa taisteluihin, jotka jo tunkeutuivat hänenkin elämäänsä. Ivan osoittaa kykynsä nopeana ja näkymättömänä vakoojana vihollisen linjojen luona, ja hän päätyykin tekemään tärkeitä tiedonhakumatkoja yön pimeydessä. Epätietoiset mutta pojan saapumisesta ja tuomasta avusta ilahtuneet miehet yrittävät turhaan vakuuttaa, että sota ei ole lapsia varten. Kuitenkin sama sota on vienyt tältä lapselta jo kaiken, 12-vuotiaan elämä on järkkynyt tavalla, jota aikuinen voi kuvitella ja tunnustella vain korkeintaan omien subjektiivisten muistojensa kautta; muistojen jotka tulisivat armotta vainoamaan ja seuraamaan Ivania hänen elämänsä loppuun saakka.

Ivan's Childhood [3]
Ivan's Childhood [4]

Tarkovskin elokuvista ensimmäinen pitkä on eniten draamallista muotoa hyödyntävä. Se on elokuva tuhotusta lapsuudesta, sodasta ja epätietoisuudesta, jota lapsi ei voi käsitellä kuin vihan ja tukahdutetun surun kautta. Näin Ivan toimii myös ruumiillistumana sodan loppumattomalle kierteelle, joka saa koston ja vihan aina palaamaan, uusiutumaan. Tapa jolla Tarkovski pakottaa katsojan Ivanin sisälle tämän surun keskelle on hämmästyttävä näyte subjektiivisen kerronnan mahdollisuuksista silloin kun elokuva nähdään korostetusti vain yhden oleellisen henkilön kautta. Tarkovskin teemassa lapsi on oleellinen henkilö, koska se on jokaisen aikuiseksi kasvaneen alituisesti muistelema ja ainutkertaisuudessaan usein ikävöimä tila. Tämä aika ihmisen elinkaaressa on perustavin, haavoittuvin, ja täten myös henkilölle tuskallinen ja negatiivinen lapsuus tulee elämään alituisesti läsnä tietoisuudessa ja alitajunnassa, unissa. Lapsen kautta nähtävä on aina katsojalle tuttua, mutta tekijältä ja ohjaajalta tämä vaatii suunnatonta taitoa katsojan saattamisessa tähän päähenkilön subjektiiviseen maailmaan, sekä ymmärrystä ihmisenä olemisesta, tuosta alitajunnasta, läheisistä ja unista. Tarkovski esittää sodan pahimpana kokemuksena lapselle, jolta on tapettu kaikki: äiti, sisko ja isä. Tahtomattaankin ihminen tulee muistamaan nämä lapsuuden pilarit niin hyvässä kuin pahassa, kaihossa kuin vihassa, niin pitkään kuin hän elää, ajattelee ja tuntee. Ivan näkee äidistään unen, josta herättyään hän kysyy vartioivalta sotilaalta: "...sanoinko minä jotain?" Muuta Tarkovskin ei tarvitse enää näyttää, pienestä vesipisarasta kehittynyt ja kasvanut uni on hämmästyttävimpiä jaksoja jopa Tarkovskin uralla. Tarkovskin tavoittama ihmisyyden herkkyyden ja raadollisuuden kirjo on kuin Bergmanilla, mutta vielä mystisemmällä intensiteetillä. Jopa perinteisimmin draamallisessa elokuvassaan Tarkovski kykenee kehittämään kuvia ja jaksoja, jotka toimivat kuten tulevassa Peilissä (1975), elokuvassa joka peilaa ihmisen, sirpaleet ja kokonaisuuden. Ihminen on rehellisimmillään itselleen nähdessään unta, joka tulee alitajunnasta, pohjimmaisesta tietoisuudesta, muistista, onnesta ja surusta.

Ivan's Childhood [5]
Ivan's Childhood [6]

Tässä suhteessa elokuvan keskittyminen vain sodan toiseen puoleen on ymmärrettävää. Ivanille ei ole oleellista toisen puolen ajattelu, objektiivinen ajattelu, koska hänellä ei siihen välttämättä ole edes valmiuksia. Ihminen kokee, näkee ja oppii, kasvaa asteittain ja mitä enemmän hän maailmaa näkee. Natsit tappoivat hänen äitinsä, muuta ei lapsen tajuntaan voi olettaa mahtuvan. Neuvostoliittolaisen Elem Klimovin painajaisunimainen (myöskin subjektiivisessa kerronnassaan muutamia lähes fyysisiä voimajaksoja sisältävä) elokuva Idi i smotri (Tule ja katso, 1985) on perusteltu vertailukohde Tarkovskin elokuvalle myös tässä suhteessa. Kumpikin elokuva esittää sodan ja kuoleman lapsen kautta, kumpikin elokuva palauttaa katsojan aikaan ja tunteisiin, jotka lapsi elää, mutta kumpikaan elokuva ei kerro sodan vastapuolesta ja "oman puolen" teoista ja tuhoamisista juurikaan mitään. Klimovin elokuva rakentaa hypnoottisia, raastavia jaksoja saksalaisten tuhotöistä Neuvostoliiton maaseudulla, mutta myös se kertoo asian vain nuoren pojan kautta. Lapsen joka ymmärtää vain että tärkein ihminen on tapettu. Tätä kautta nämä taiteilijat ovat välittäneet sodan järjettömyyden suhteessa ihmisyyteen ja jokaisen aikuiseksi kasvaneen menneisyyteen - aikaan jolloin konflikteja, uskontoja, kiistoja rajoista ei vielä kukaan ollut opettanut. Nämä elokuvat vetoavat ja pistävät suoraan ihmisen herkimpään ja suljetuimpaan ytimeen, jota on mahdotonta vastustaa tai kiistää. Tarkovskin koko uraa kantaa uskomaton voima tavoittaa todellinen ihminen, se joka on enemmän kuin fyysinen ruumis, se joka kuitenkin välittyy tämän fyysisyyden, silmien ja kasvojen kautta. Ennen kaikkea elokuvan järkyttävin ja paljastavin oivallus kiteytyy viimeistään suhteessa lopun laihoihin, katosta roikkuviin rautalankasilmukoihin ja elokuvan nimen kirjaimelliseen käännökseen: Ivanin lapsuus. Ivanin elämä.

Ivan's Childhood [7]
Ivan's Childhood [8]

Tarkovskin ensimmäinen pitkä elokuva on teknisesti hieman kokeilevampi, vaikkakin luonnollisesti myös ohjaajan ilmaisussa alusta lähtien kehittynyt rauhallinen rytmi on jo läsnä. Tarkovskin myöhäisemmästä tuotannosta poiketen elokuva leikittelee muutamilla nopeilla, lentävillä ja äärimmäisillä näkökulmakuvilla koivujen keskellä iloitsevasta sairaanhoitajatytöstä, tai vastaavasti kuolemaa henkivien hirttosilmukkojen tavoittaessa upseerin epätietoisen katseen. Näin äkillisiin ja radikaaleihin kameranliikkeisiin Tarkovski ei tulisi urallaan palaamaan enää seuraavan mestariteoksensa alkusysäyksen jälkeen. Ivan's Childhoodin kuvat, rajaukset, varjot ovat ainutlaatuisen voimallisia ja myös kypsässä suhteessa Tarkovskin lopulliseen tuotantoon. Kuollut tuulimylly keskellä laajaa peltoa, epätodellisesti veteen sinkoutunut ja uppoutunut pommikone, kiven ja noen peittämä kaupunkiraunio, valkoinen koivumetsä ja pimeä suo omaavat elementtejä jotka tulisivat toistumaan Tarkovskin ilmaisussa, mutta ehkä juuri tosiasia, että näemme elokuvan "syvimmän itsemme", lapsen kautta, saa nämä kuvat syöpymään erityisen armottomalla voimalla katsojan tajuntaan. Aavemaisista kuvista tuulimyllyn äärellä tai puolikkaiden betoniseinien seassa välittyy sama vuotava yksinäisyys ja suru kuin Dovzhenkon Arsenalissa (1929), kolme poikaansa sodalle menettäneen äidin pelloilla ja tyhjässä talossa. Mustaksi palaneet, terävät laudat osoittavat kohti Ivania tavalla, joka saattaa värielokuvan saavutukset suorastaan tarpeettomaan valoon. Elokuva on kuvien rakentamista, ja Tarkovski piti mustavalkoista elokuvaa ainoana todellisena elokuvana, kuvan potentiaalin hyödyntäjänä. Tässäkin suhteessa on ilmeistä, että siirryttyään Solarisin (1972) myötä lopullisesti värielokuvaan loi Tarkovski silläkin oman itsenäisen kielensä, värillisen kuvan kielen, joka vastaa mustavalkoisen ilmaisun voimaa ja kykyä pureutua ihmiseen. Elokuvan jokainen kuva on tärkeä ja ainutkertainen. Ivanin ympärille verkkoaan tiukentavat terävät lautojenraadot sekä hiekalle vierineitä omenoita rauhaisasti poimimaan saapuvat uteliaat hevoset ovat kuvallista taikaa ja unta, jossa kiteytyy elämän ja luonnon potentiaali ja sen alituinen tuhoaminen ja mitätöinti.

****½
keskiarvo
toimitus
4.00/5.00 (4)
 JSJMJM*MM
  5.0 3.5 4.5 3.0
keskiarvo
lukijat i
3.88/5.00 (12)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  14 (20)
70%
Ivan's Childhood (1962)  Ivan's Childhood (1962)Ei paluuta  
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9