Caroline Munro
Andrei Tarkovski ja elokuvakamera
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9

Solaris (1972)

aka Solyaris

Solaris #1 Solaris #2
IMDb

Solaris on puolalaisen tieteiskirjailija Stanislaw Lemin teokseen pohjautuva elokuva, jonka Tarkovski käsikirjoitti yhdessä Fridrikh Gorenshteinin kanssa. Tarkovski ei pitänyt tieteiselokuvaa tai -lajityyppiä kirjallisuudessakaan kovin potentiaalisena niille suurille teemoille, jotka häntä kiinnostivat. Tarkovski ei nähnyt perinteisessä, teknologiaan, tuntemattomaan ja universaaliin äärettömyyteen perehtyvissä, pohjimmiltaan seikkailutarinoissa ainesta muuhun kuin helppoihin ratkaisuihin, sisällöllisesti tyhjään mutta pinnaltaan ammattimaiseen ajanvietteeseen. Toinen elokuvahistorian suurista tieteiselokuvista, englantilaisen Stanley Kubrickin 2001: A Space Odyssey (1968), ei olekaan pätevä vertailukohde Tarkovskin Solarisille, koska ensimmäinen ei kerro paljoakaan ihmisenä olemisesta, se kertoo korkeintaan ihmisen oletetusta historiasta, nykyhetkestä ja kysymysmerkein peitellystä tulevaisuudesta. Kubrickia ei kiinnostanut käsitellä tieteiselokuvallaan ihmisen moraalia, todellista, sisintä ihmisyyttä, vaan häntä kiinnosti universumissa se, mitä ihminen ei ikinä kykene ymmärtämään, ainoastaan sitä tutkimaan ja epäilemään. Avain Tarkovskin kaikkien teosten maailmaan ja rikkaaseen sisältöön onkin sen hyväksyminen, että lajityypistä ja tarinasta riippumatta hänen käsittelyssään on aina ihminen - moraali, tietoisuus, muistot ja tarpeet. Lemin tieteisromaani tarjosi Tarkovskille siis uuden tarinan teemojensa käsittelyyn, mutta tieteistarinan konventioihin mieltyneelle Lemille elokuva tuli olemaan katkera pettymys. Tarkovski on myös kertonut, että syy tähän ei piillyt vain Solarisin filmatisoinnissa, vaan tosiasiassa että Lem ei kyennyt näkemään elokuvaa taidevälineenä - välineenä, jolla Tarkovski oli jo kahdesti aikaisemmin osoittanut olevan potentiaalin, johon vanhemmat taiteet eivät yltäisi.

Solaris [1]
Solaris [2]

Solaris alkaa lähikuvalla hypnoottisella tavalla hitaasti lipuvasta kirkkaasta lammesta, joka saa lukuisat kasvikunnan pitkät lehdet aaltoilemaan kuin ne tuottaisivat liikkeensä itse. Tiedemies, psykologi, Kris Kelvin (Donatas Banionis) on viimeistä päivää maan päällä, isänsä (Nikolai Grinko) huvilalla keskellä luonnon rauhallisuutta ja säteitä. Seuraavana päivänä Kelvinin on määrä lähteä maasta avaruuteen Solaris-meren äärellä sijaitsevalle tutkimusasemalle, jossa satapäinen tiedemies- ja astronauttiryhmä on lyhyessä ajassa kutistunut kolmeen selittämättömistä ja epäuskottavista syistä johtuen. Kerrotaan että Solaris-meri saattaisi kyetä kommunikoimaan ihmismielen kanssa ja mahdollisesti manipuloimaan sitä; väite jota yksikään Maan päällä odottava tiedemiesauktoriteetti ei usko, mikä saattaa harvat Solarikselta Maahan elävänä palanneet ja kokemuksistaan kertoneet ivalliseen valoon lehdistön ja median välittäminä. Kelvinin isän vanha ystävä Berton (Vladislav Dvorzhetsky) on henkilö, joka yhtenä harvoista uskoo edelleen vuosia sitten kertomaansa ja asemalla näkemäänsä. Hän on saapunut myös huvilalle tapaamaan vanhaa ystäväänsä ja hänen poikaansa. Äkillinen sade saattaa muistoja vaitonaisen ja sanattoman Krisin mieleen, katettu puutarhapöytä kastuu, kahvikupit laimentuvat veden tahdosta. Lähestyvä tilanne on Krisille tuntematon eikä hänkään kykene rationaalisen ajattelunsa johdosta uskomaan Bertonin väitteitä meren "elämisestä" tai asemalle saapuneiden ihmisten äkillisistä mielentilanmuutoksista. "En kykene ajattelemaan sydämeni, vaistoni, johdattamana. Tiede ei ole runoutta."

Solaris [3]
Solaris [4]

Solaris saattaa ihmisen alastoman itsensä eteen asemalla, jonne Kris epäilevänä lähtee. Meri avaruudessa ei ole ihmiselle pelkästään tuntematon uusi tieteellinen löytö ja (elokuvan) tutkimuksen kohde, vaan se on Tarkovskin teoksen vertauskuvallinen ydin, jonka kautta syntyy teema ja peili Ihmiselle, joka Krisin kautta riisutaan. Elokuva on Ivan's Childhoodin tavoin esimerkki Tarkovskin kyvystä kertoa tarina yhden hahmon kautta ja näkökulmasta, siten että katsoja ajautuu tämän Ihmisen sisälle hienovaraisten mutta äärettömän varmojen elokuvallisten pihtien saattamana. Epäileväinen ja tieteen nimeen elänyt Kris alkaa havaita epätavallisia, mutta samanaikaisesti läheisiltä tuntuvia ajatuksia, muutoksia ja tuntemuksia itsessään. Tätä kautta syntyy myös välittömästi elokuvan uskomaton ja ainutlaatuinen tunnelma, joka ei ole puhtaasti pelottava, uhkaava, tuntematon, tai vastaavasti rauhallinen, turvallinen, tuttu. Tunnelma käsittää kumpaakin ryhmää, kumpaakin vastakohtaa, koska Krisin kautta elokuva viiltää Ihmisen asemalla auki, erottaen sen sisältä piilotetun, kätketyn sekä näytetyn, pinnallisen. Tunnelmaa tehostaa entisestään meren vaihtelevat vuorokaudenajat; välillä suurista ja lukuisista aseman ikkunoista välittyy pimeä yö, seuraavaksi kirkas ja epätodellinen valkeus. Nämä eivät seuraa toisiaan loogisesti, järjellä käsitettävästi, vaan Krisin avautuvan tajunnan ja mielen mukaisesti: Tarkovski on saattanut yleisön lopullisesti kerronnalliseen päämääräänsä, yhden tärkeän hahmon sisälle.

Solaris [5]
Solaris [6]

Krisin tiedemieshahmossa nousee esiin se potentiaali, jonka Tarkovski näki Lemin romaanissa. Krisin hahmo edustaa järkeä, älyä ja sitä minkä voi selittää, muuhun hän ei edes usko. Asemalla hän kuitenkin huomaa esille ja erikseen viilletyn toisen puolensa, sen mitä ei voi selittää, ainoastaan tuntea. Ihmisyyden ydin piilee subjektiivisessa tietoisuudessa, alitajunnassa, jotka kaikkein vastustamattomimmin tunkeutuvat esille unen, tahtomattomuuden kautta. Tunne välittyy fyysiseksi ruumiin, kielen, eleiden kautta, mutta tämän tunteen tarkka selittäminen on Tarkovskin mukaan mahdotonta, siten tieteelle vierasta ja etäistä. Kuitenkin ihmisen todellinen tahto, moraali ja omatunto ovat ne asiat, jotka määräävät fyysisen ihmisen peruuttamattomat teot ja valinnat, elämän kulun, liikkeen ja suunnan. Tämä syvin ja todellisin ihminen kantautuu Krisin eteen asemalla, vuosia sitten maailmasta kuolleen mutta Krisin subjektiivisissa muistoissa eläneen rakkaan ihmisen muodossa. Hari (Natalya Bondarchuk) muuttuu fyysiseksi asemalla, mutta edelleen koemme kaiken Krisin kautta, Hari syntyi uudestaan Solaris-meren läheisyydessä siis vain Krisille, joka kohtaa elämänsä ja ihmisyytensä toisen puolen kenties ensimmäistä kertaa tiedostettuna. Aseman kolmesta työntekijästä yksi päätyi itsemurhaan hetkeä ennen Krisin saapumista - mahdollisesti muistoista ja kätketystä paljastui jokin, mitä tohtori Gibarian ei kyennyt kestämään. Maan päällä Krisin keskustellessa Beronin kanssa tieteen ja moraalin suhteesta tuli sana Hiroshima lausutuksi.

Solaris [7]
Solaris [8]

Aseman kahdesta muusta elossa olevasta toinen on Tarkovskin teeman kannalta oleellisen tärkeä nyt, kun Kris on kohdannut ja joutunut hyväksymään ihmisyyden ja itsensä kaksi vallitsevaa puolta. Tohtori Sartorius (Anatoli Solonitsyn, Andrei Rublev) on kunnianhimoinen ja pysäyttämätön tutkija, joka kiistää ihmisen subjektiivisen herkkyyden ja todellisuuden merkityksen. Täten hän toimii myös julmasti ja itsekkäästi kiistäessään kaiken Krisin "kokeman" liittyen Hariin ja fyysiseksi muuttuneeseen peiteltyyn kaipuuseen, ja täten hänen kauttaan Tarkovski onnistuu esittämään täydellisesti sen, mitä pitää vieraimpana ihmisyydelle ja elämälle: kyvyttömyyden tuntea ilman järjellisiä perusteita sekä kyvyttömyyden nähdä ja kunnioittaa tätä muissa. Solaris-meren muistutus ihmiselle onkin, että yksinkertaisin, kaikille mahdollinen onnen määritelmä löytyy läheltä, toisesta ihmisestä. Tässä suhteessa aseman kolmas tohtori Snaut (Jüri Järvet) on teeman kannalta myös antoisa, koska alussa hän oli Sartoriuksen tavoin vain itsekäs ja julma, mutta nähdessään vilpittömän ihmisen Krisin muodossa, ilmestyy teoksen loppukuvissa hänen silmiinsä peilaus (uudestaan) heränneestä omatunnosta, moraalista, tahdosta, elämästä. Solaris-merelle osoittavat ikkuna-aukot ovat muuttuneet entistä vallitsevimmiksi kuvissa, joiden etualalla on ihminen. Krisin sisäinen matka Solaris-meren muodossa saattaa raastavimman päätepisteensä, kun hän kohtaa unimaisessa todellisuudessaan äitinsä nuorena, kauan aikaa sitten. Ensimmäisen pitkän elokuvan tavoin alku ja ihmisen "epäitsekkään vastaanottavuuden" aika palaavat tajuntaan viimeisenä ja syvimmältä, kaikkein perustavimpana. Krisin silmistä välittyvä heikko häpeä ja laiminlyöntien tiedostaminen isänsä edessä, Maan päällä, päättää teoksen elliptisesti.

Solaris [9]
Solaris [10]

Solaris on Tarkovskin elokuvista kenties vaatimattomimmin visuaalinen tai kuvallisesti ainutlaatuinen, koska se sijoittuu suurelta osin kolean tekniseen avaruusasemamiljööseen metallin ja muovin keskelle. Toisaalta tämä on aina myös tarkoituksenmukaisessa suhteessa Krisiin ja teemaan, joka tieteen ja moraalin suhdetta käsittelee. Tätä edustaa myös alkupuolen upea ja ohjaajalle hyvin ominainen jakso, jossa Berton ajaa poikansa kanssa autolla läpi asfalttisen suurkaupungin tieverkoston. Japanissa kuvattu, hypnoottisen pitkä ja intensiivinen jakso tuo kankaalle ihmisen järjen saavutukset, kuvat jotka henkivät kaikessa sivistyksessään kasvottomuutta ja eräänlaista vierautta. Alun kuvat Krisin viimeisestä päivästä Maan päällä ennen lähtöä, yllättävän sateen kastelemana, henkivät jo sitä hiljaista muistoa, joka tulisi Tarkovskin seuraavassa, eniten henkilökohtaisessa, teoksessa vallitsemaan kirjaimellisesti. Tarkovskin kyky saavuttaa tavallisimmistakin asioista - sateesta, lammesta, taivaasta, suurkaupungin tieverkostosta - kaikkein oleellisin ja voimallisin on kantanut läpi koko uran ja on Solarisissakin voimakkaasti läsnä. Laihoja heiniä hyväilevä virtaava vesi heijastaa jälleen taivaasta ja pilvistä elämän rajallisuuden ja ihmeen. Rajaukset ja hahmojen jokaiset eleet saattavat katsojan tietoiseksi niistä kahdesta puolesta, jotka on ihmisestä eroteltu ja esille peilattu - sanat ovat vain toissijaisia. Solarista voi pitää äärimmäisen kiehtovana jo sen ainutlaatuisen ja omituisen tunnelmansa ansiosta, mutta se mitä tuo tunnelma todellisuudessa merkitsee ja peilaa, on Tarkovskin teoksen ydin.

Solaris-meren äärellä hahmo myöntää mahdottomuuden rakastaa ihmiskuntaa. Tarkovski itse rikkoi tätä lausahdusta 7 kertaa liian lyhyeksi jääneen elämänsä aikana.

****½
keskiarvo
toimitus
4.13/5.00 (8)
 JSSMJLJMJM*MMPITM
  5.0 3.5 4.0 5.0 4.5 3.5 3.5 4.0
keskiarvo
lukijat i
4.45/5.00 (30)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  63 (87)
72%
Solyaris (1972)  Solyaris (1972)Solaris  
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9