Caroline Munro
Andrei Tarkovski ja elokuvakamera
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9

Offret (1986) :: The Sacrifice

Uhri

aka Le sacrifice; The Sacrifice; Opfer; Sacrificio

Offret #1 Offret #2

Genre

IMDb

Vuonna 1984 Tarkovski tapasi Cannesin elokuvajuhlilla ruotsalaisen tuottajan, johon hän oli jo aiemmin urallaan tutustunut. Tarkovskin menetettyä Stalkerin jälkeen käytännössä mahdollisuutensa tehdä enää elokuvia Neuvostoliitossa tarjosi Ruotsin elokuvasäätiön tuottaja Anna-Lena Wibom Tarkovskille mahdollisuuden toteuttaa seuraava elokuvansa Ruotsissa, tuotantona johon myös Ranska osallistuisi. Hanke osoittautui houkuttelevaksi ja toivotuksi, koska Tarkovski oli haudutellut Uhrin ideaa ja käsikirjoitusta mielessään useiden vuosien ajan, kauan ennen Nostalgiaakin, ja seurauksena olikin Tarkovskin uran ainoa elokuva, jonka käsikirjoittamisesta hän vastasi kokonaan itse. Tämän lisäksi Tarkovski oli koko elinaikanaan ihaillut Ingmar Bergmanin kykyä saavuttaa syvin ihmisyys ja tallentaa se filmille, joten Bergmanin vakiokuvaajan, mestari Sven Nykvistin (joka on kuvannut myös mm. Woody Allenin elokuvia) osallistuminen Uhriin oli perusteltua ja hedelmälliseksi osoittautuvaa. Päähenkilönä esiintyy edellisessä elokuvassa Domenicon roolin tehnyt ruotsalainen Erland Josephson, jonka hahmo Alexander on elokuvan keskipisteenä, hienovaraisen näkökulmakerronnan ja koko teoksen sisäistämisen ytimenä.

Alexander elää suunnattoman rauhaisalla ja aavalla saarella jossakin Ruotsin rannikolla, ja hänen syntymäpäiväänsä on saapunut viettämään pieni joukko ystäviä ja talon apureita. Dreyerin elokuvien tavoin tapahtumat rajoittuvat suurelta osin yhteen taloon ja ympäristöön, joka Uhrin tapauksessa on Alexanderin vanha, laajasti tilava kaksikerroksinen puutalo, joka kantaa kaikkia omistajansa muistoja ja mielialoja. Alexanderin puhekyvytön poika (Tommy Kjellqvist) saattaa, maalausta vasten esitettävän alkutekstijakson jälkeen, isänsä kanssa elokuvan ensimmäisen pitkän ja taukoamattoman jakson ja henkisen matkan käyntiin. Matkan joka tulisi kattamaan taikauskoja, pelkoa ja väkivaltaa - maailmaa. Näennäisen rauhaisaa tilannetta särkee vain etäinen ja ajoittain aistittava ukkonen, joka saattaa olla lähestymässä.

Offret [1]
Offret [2]

Uhrin asetelma, ydin ja teema on apokalyptisen synkkä ja lohduton, mutta ei itsetarkoituksellisen pessimistisellä tavalla, vaan puhtaalla ja rakentavalla tavalla, minkä voinee lausua kaikesta todellisesta taiteesta. Joukon asetuttua Alexanderin taloon, tapahtuu pian suunnaton räjähdys, armottomuus, joka saa talon fyysisiä rakenteita muuttumaan ja särkymään, ja joka saa koko tunnelman, miljöön, muuttumaan hahmojen ja etenkin Alexanderin kautta.

Sivistyksen ja kehityksen tuloksena syntyneen television lähettämänä käy pian ilmi tiedotus näistä säikäyttäneiden tapahtumien syistä, jotka aluksi tuntuivat vain etäiseltä ukkoselta ja luonnon omilta leikeiltä: korkealta innokkaasti kirkuvan lintulauman ääni vallitsee äänimaailmaa tasaisesti ja toistuvasti, vielä tapahtuneen jälkeenkin. Katkeileva lähetys puhuu sotilaista, kaupungeissa vallitsevista mellakoista ja paniikista, mahdollisesti kolmas maailmansota on syttynyt, tai kenties jossakin räjähti ajankohtainen ydinpommi. Tilanne on epäselvä, mutta tunnelma, heräävät ajatukset ja pelot selviä. Mitään räjähdystä ei varsinaisesti näytetä, fyysistä muotoa ei raastavalle, rauhallisen päivän saastuttaneelle äänelliselle väkivallalle anneta. Tunkeutuvalla raivolla lattialle murskautuva ja hedelmällisen sisältönsä siihen menettävä maitokulho maalaa katsojalle tapahtuneen luonteen, konkreettisempaa ei tarvitse yrittää näyttää, koska kaikki tunnetaan kivuliaasti ja välittömästi.

Tarkovski rakentaa elokuvansa jälleen suunnattoman hienolla varmuudella, vieraiden saapuessa taloon ei ole tietoakaan pian tulevasta ja räjähtävästä, kaikki avautuu hiljalleen ja äärimmäisen hillitysti, ja siten kaikkein eniten mieleen ja ajatuksiin vetoavasti. Tarkovski aktivoi pelkällä pinnallisella, tuntemattoman läsnäolosta vihjaavalla tunnelmallaan katsojan mielikuvituksen talon neljän seinän sisällä, joiden ulkopuolella odottaa muuttunut, kuolettunut miljöö, joka hetkeä aikaisemmin oli vain vihreä. Ei ole syytä näyttää television mainitsemia sotilaita tai mellakoita, kaikki raiskaus tapahtuu lopulta jokaisen ihmisen subjektiivisessa mielessä ja kokemuksessa, joiden kautta koko Uhri avautuu.

Offret [3]
Offret [4]

Alexanderin hahmo on Tarkovskin edellisen elokuvan Domenicon tavoin vilpittömästi herkkä kaikelle luonnosta kasvaneelle ympäröivälle elämälle, etenkin pojalleen, jota on valmis suojelemaan mitä tahansa uhraamalla. Domenicon äärimmäisyyttä muistuttaen Alexander on säväyttävä ruumiillistuma ihmisen toiminnasta silloin, kun hän pelkää, on epätoivoinen tai muulla tavoin mielestään heikko. Alexanderin kautta välittyy jälleen teema uskonnosta ja taipumuksesta kääntyä abstraktion, subjektiivisen henkisen kokemuksen ja palvelemisen puoleen, jotta harmonia itselle ja rakkaimmille palautuisi. Alexanderin pitkä kameralle kohdistettu rukous sodan mahdollisesti sytyttyä lähellä ulkomaailmassa on Tarkovskin upean etäännyttämisen mestarinäyte samoin kuin Stalkerin vaimon monologi kameralle teoksen lopussa: dialogi suoraan katsojaa kohti pakottaa katsojan suhtautumaan kriittisesti ja varauksella esitettävään, joka tunkeutuu meidän maailmaamme ollen jo itsessään hyvin lähellä sitä.

Tarkovski ei suinkaan jätä tätä yksipuolisesti Alexanderin edustaman kristinuskon harteille, vaan sisäinen kutsumus ja taikausko välittyvät tärkeästi myös perheen läheisyydessä toimivan postimies Oton (Allan Edwall) hahmossa. Otto ei usko jumaliin, mutta tilanteen saavutettua äärimmäisyyden hän kehittää tarinan Noidasta, joka itse asiassa on talon hiljainen ja myyttisen kaunis tummahiuksinen palvelijatyttö Maria (islantilainen Guðrún Gísladóttir). Näistä rehellisistä uskomuksistaan, kääntymisistään näkymättömän puoleen, huolimatta ja niistä johtuen hahmot eivät ole äärimmäisiä tai kirjoitettuja, vaan pelkästään uskottavia, ympäristönsä ja kasvatuksensa tuloksia. Tapa, jolla Tarkovski kykenee kuvaamaan uskonnon ja uskomisen helposti syövyttävää tarvetta ihmiskunnassa ja vastakohtaisesti yksilön sisällä, on hämmästyttävän vilpitön ja rohkea, etenkin kun se välittyy päähenkilön kautta. Kyky nähdä niinkin laajalle levinneen käsityksen kuin uskonnon ja vakaumuksen toisille puolille ja näiden puolien törmääviin ristiriitoihin ja näkemyksiin on merkki lähenevästä totuuden saavuttamisesta.

Offret [5]
Offret [6]

Uhrin viimeinen kuva on äärettömän tärkeä ja myös paluu elokuvan alkukuvaan. Mykkä poika saattaa ensimmäistä kertaa lausua sanoja, jotka hän muistaa isänsä suusta. Mutta nuo sanat olivat sisällöltään voimakkaalla uskonnollisella, Sanan, johdatuksella peitellyt, joten pojan henkinen ja maailmankatsomuksellinen pohja, perusta, on näin jo asetettu häneen. Sukupolvi saattaa uskomuksensa ja jumalansa eteenpäin ajassa seuraavalle.

Tarkovski ei kuitenkaan sorru päättämään elokuvaansa nihilismiin tai epätoivoon. Poika on keskellä auringon taikomaa merenrantaa ja maasta vettä imevää puuta, hänellä on nuoresta iästään huolimatta jo kyky hyödyntää kysymistä, kyseenalaistamista tuosta kylvetystä totuudesta, Sanasta. Elokuvan toinen tärkeä teemallinen taso on myös Tarkovskin uran olennaisin: ihmisen elämä ja sen sisältö suhteessa luontoon ja sen välittömyyteen. Alexander on Tarkovskin elokuvien hahmoista kenties lähinnä Stalker-hahmon naiiviutta, mutta siten myös vilpitöntä halua tehdä kokemaansa hyvää ja saada ihmiset kuuntelemaan itseään. Kohtaus jossa Alexander menee keskellä synkkenevää iltaa etäämpänä, järkälemäisessä mustavalkoisessa tiilitalossaan asuvan "Noidan" luokse on Tarkovskin hienoimpia ja tuo intiimissä herkkyydessään mieleen ne harvat elokuvahistorian teokset, jotka ovat oikeasti kyenneet rakkaudesta jotain kertomaan ja sitä kuvaamaan.

Tällä elokuvallaan Tarkovski kykeni ikuistamaan voimakkaan näkemyksensä kahden ihmisen olemattomaksi kutistuvasta välimatkasta; siitä välimatkasta jota hän jokaisella elokuvallaan on lyhentänyt ja saattanut katsojan tajuntaan.

Offret [7]
Offret [8]

Ihmisten saatua tieto sodasta tai tuhoisasta räjähdyksestä alkavat heidän näennäisen rauhalliset keskinäiset suhteensa myös rikkoutua ja paljastua. Pelko ja koettavan miljöön muuttuminen vieraaksi, kuolemaa tuovaksi, saa hahmot toimimaan lähes väkivaltaisesti ja arvaamattomasti toisiaan kohtaan. Tässä vaiheessa nousevatkin esiin uskomukset ja ne ihmisen itselleen kehittämät tahot, joihin hän kääntyy silloin kun hän ei käänny toiseen ihmiseen.

Osa henkilöistä pysyy rationaalisen rauhallisena, kuten perheen läheinen tohtori. Hysteerisen kohtauksen ulkona vaanivan kuoleman johdosta saava Adelaide (englantilainen Susan Fleetwood) toimii vähintään yhtä "normaalisti" kuin uskomuksiinsa kääntyvät Alexander ja Ottokin, mutta kaikkia yhdistää talon sisäisen harmonian särkyminen ja palaminen tuhkaksi rauhallisesta alustaan huolimatta. Tarkovskin uhri on yksilö, joka kärsii massan takia.

On mahdollista nähdä Alexander ihmiskunnan typeryyden ja itsetuhoisuuden uhrina, tai hänen itsensä uhraama omaisuutensa uhrina omalle jumalalleen, jotta tämä päättäisi ikuisen hulluuden ja terrorin maailmasta, jotta asioihin sivulliset saisivat elää hetkellisen elämänsä. Koska teos on pitkälti nähty henkisesti sietämisen äärirajoilla käyvän Alexanderin kautta, on kumpikin tulkinta mahdollinen, mutta yhden ainoan, leikkaamattoman, pitkän kuvan aikana Alexanderin polttama rakkain materiaalinen omaisuus saattaa hänen kauttaan kummatkin uhrin merkitykset päteviksi.

Alexanderin unijaksot ovat Tarkovskin ja Nykvistin rajujen värikorjausten ja -käsittelyjen tuloksina suuressa kontrastissa koettavaan nykyhetkeen ja valveuteen; haudankylmyyttä, kalpeutta ja vierautta henkivissä unijaksoissa peilaantuu se maailman tila, jota Alexanderin ideaalin tajunta ei voisi aiheuttaa. Harmoniahan on saavuttamattomissa, mutta silti tunne siitä kaipaa esille tietoisuuteen ihmisen syvimmästä tajunnasta, aivan kuin se luulisi itsestäänselvyytenä pääsevänsä pinnalle siinä maailmassa, johon se syntyy. Unijaksot mudan ja saastan keskellä ovat yhtä paljon henkisen koetuksensa uuvuttaman Alexanderin painajaisia kuin potentiaalista todellisuutta.

Offret [9]
Offret [10]

Uhrin ulkoisena miljöönä toimii Bergmanin uraa merkittävästi rikastanut ja siinä toistunut saaristomaisema, meren, luonnon ja raikkauden täydellinen läheisyys ja vastaanottavuus. Nostalgian tavoin elokuvassa vallitsevat suunnattomat leikkausta kaipaamattomat jaksot niin ulko- kuin sisäkohtauksissakin. Kummankin elokuvan yhtenäiset otokset saattavat venyä 10 minuutin läheisyyteen, mikä on toistuva yhtymäkohta samaa muotoa myöhäisemmällä urallaan hyödyntäneeseen Dreyeriin. Uhrin haastavissa ja äärimmäisimpiä tunnetiloja näyttelijältä vaativissa kohtauksissa vakuuttavuus muuttuu suorastaan fyysiseksi, kun leikkauksia ei tule. Leikkauksella ei rikota mentaalisen tilan illuusiota ja johdonmukaisuutta.

Uhri keskittää valtaosan tapahtumistaan talon sisälle ja sen välittömään läheisyyteen samalla tavalla kuin Dreyer elokuvissaan Ordet (1955) ja Gertrud (1964). Näin sekä Tarkovski että Dreyer hahmottavat teostensa mentaalista tilaa hitailla, rauhallisilla kameraliikkeillä ja -ajoilla, jotka saavat pienenkin ja nopeasti tutustuttavan huoneen tuntumaan mielenkiintoiselta ja jännittävältä. Tarkovski ei koskaan käyttänyt nopeaa ja runsasta leikkausta, mutta kahdessa viimeisessä teoksessa niiden määrä - suhteessa entisestäänkin rajatumpaan ja katsojalle tutumpaan jokapäiväiseen miljööseen alkaen yksinkertaisesti talosta, kodista - karsiutui samalle herkkyyden ja omistautuneisuuden tasolle kuin Dreyerilläkin. Tarkovskin visuaalinen maailma on viimeisessäkin teoksessa myyttinen ja uniikki. Veden kavalasti täyttämä vihreä nurmi ja vieressä jättiläisen korkeuksiin kohoava, puutaloa hävittävä tulen ruho yhdistyvät samassa tuskaisassa kuvassa, ilman katkoksia, ilman helpotusta todellisuudesta.

Offret [11]
Offret [12]

Offret on Andrei Tarkovskin viimeiseksi jäänyt elokuva. Tarkovski toteutti elämänsä aikana kahdeksan elokuvaa, jos mestarillinen elokuvakoulun diplomityö Höyryjyrä ja viulu lasketaan mukaan. Tarkovskin saavutuksista ja maailmaan jättämistä suunnattomista lahjoista puhuttaessa ei olekaan tarpeellista miettiä määrää tai yöllä Pariisissa 29. joulukuuta työnsä loppuun saattaneen keuhkosyövän mahdollista ja epäiltyä syntyperää Stalkerin kuvauksista. Ironisella tavalla Tarkovskin elokuvissa toistuu myös yksityiskohta tupakoinnin suhteesta ihmiseen ja teemaan: Nostalgian ja Uhrin dialogissa välittyy ehdottoman neutraalisti ihmisen tarve tupakkaan (ja muihin materiaalisiin päihteisiin), ja onhan Kirjoittajankin viimeinen, äärettömän merkitsevä, ele Stalkerissa tupakan sytyttäminen ja huulille asettaminen.

Tarkovskin teokset syntyivät elokuvan historian vaiheessa, jolloin kaupallisuus ja huoleton viihtyvyys olivat vahvistuvasti olennaisia seikkoja jatkamaan harmaata käsitystä elokuvan harmittomuudesta ja pienuudesta suhteessa vanhempien, vakiintuneiden taiteiden kaanoniin. Tarkovski ei pelkästään luonut seitsemää pitkää mestariteosta, vaan seitsemän kertaa uuden, jäljentämättömän kielensä, joka tekee mahdottomaksi näiden teosten vanhenemisen, peittymisen ja katoamisen, niin kauan kuin taide on olemassa, ja niin kauan kuin sitä ymmärretään ottaa vastaan. Näin on myös lähes mahdotonta verrata Tarkovskin teoksien antia toisiinsa, paradoksi, joka muuttuu mahdolliseksi vasta verrattaessa Tarkovskin kieltä muiden kieliin. Pyörää ei voi keksiä uudelleen, ja ajan kirkkaimmalle, mutta äärimmäisen ankaralle valtaistuimelle pääsevätkin vain ne, jotka keksivät tuon pyörän uudella tavalla.


"Puhuessani pyrkimyksestä kauneuteen, siitä, että ihanne on se päämäärä, mitä taide tavoittelee ja minkä kaipuusta se kasvaa, en ollenkaan väitä, että sen pitäisi kavahtaa maailman "likaa". Taiteen kuva on aina metonyymi, jossa yksi asia korvataan toisella, suurempi pienemmällä. Elävää kuvatessaan taiteilija käyttää materiaalinaan jotakin kuollutta; puhuessaan äärettömyydestä hän näyttää äärellisen. Korvaamista... ääretöntä ei voi aineellistaa, mutta siitä voi luoda illuusion, kuvan."

Andrei Tarkovski (1932-1986)
muistelmakirjassaan Vangittu aika.

*****
keskiarvo
toimitus
4.00/5.00 (5)
 JSSMJM*MMPI
  3.5 3.5 5.0 3.5 4.5
keskiarvo
lukijat i
4.11/5.00 (9)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  11 (12)
92%
Offret (1986)  Offret (1986)Uhri  
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9