Caroline Munro
Paluu Adamsonin planeetalle
sivu: 1 · 2 · 3 · 4

Satan's Sadists (1969)

aka Nightmare Bloodbath; Los sádicos de Satán

Satan's Sadists #1  
IMDb

Ulkoavaruuden alkukantaisten vampyyrien parista keskelle väkivaltaisia prätkäjengiläisiä. Vaan ei hätää, raju ja rujo aihe kääntyy aneemisen Al-sedän haparoivissa hyppysissä tylsemmäksi kuin jatko-osan miettiminen Paistetut vihreät tomaatit -elokuvaan. Kyllä, se on niin puuduttava.

Syrjäseudun kahvilaan pyyhältää hurrikaanin lailla villi ja vallaton moottoripyöräjengi, eikä aikaakaan kun nuo nahka-asuiset hirviöt terrorisoivat muita asiakkaita riettaalla käytöksellään. Tilanne repeää käsistä ja kaikki kuolevat, paitsi Johnny (Gary Kent) ja Tracy (Jacqueline Cole) jotka pakenevat autiomaahan. Jengi lähtee jahtaamaan heitä. That's the entire movie, folks.

Satan's Sadists [1]
Satan's Sadists [2]

Satan's Sadistsin katselukokemus muistuttaa kiipeämistä ylös pysähtyneitä rullaportaita; sitä tietää että normaalisti homma pyörii eteenpäin, mutta nyt kaikki on vain... pysähtynyt. Eteneminen on kankeaa ja on vähän vaivautunut olo. Takaraivossa jyskyttää tunne perustavanlaatuisesta virheestä universumin tukipylväissä. Käsikirjoitus ei sisällä oikeastaan mitään. Tällaista kirjoituskoneet tekevät kostoksi, kun ne jättää yksin viikonlopuksi. Koko komeus lienee samassa ajassa kuvattu. Mukana heiluu (kirjaimellisesti) Adamsonin suosikki, Horror of the Blood Monstersissakin nähtävä Robert Dix, vakiokasvo ja vaimo Regina Carrol sekä myöhemmin itsekin ohjaajaksi kehittynyt Greydon Clark. Clark näyttää oppineen mentoriltaan kaiken tarvittavan käsittämättömän paskan tuottamiseen, ja herran vakuuttavista krediiteistä löytyykin sellaisia helmiä kuin Satan's Cheerleaders (1977), Without Warning (1980), Wacko (1981) ja Skinheads (1989). Sekä tietysti Uninvited (1988), joka ansaitsee erityismaininnan kissakäsinuken käytöstä kauhuelokuvassa. Clark näyttää myös poimineen Adamsonilta taipumuksen (tai pakon) käyttää samoja kasvoja uudelleen ja uudelleen, George Kennedy nimittäin käy näyttämässä naamansa yllättävän monessa Greydon-mestariteoksessa.

Satan's Sadists [3]
Satan's Sadists [4]

Jos joku ihmettelee miksi jaarittelen Greydon Clarkista, se johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei itse elokuvasta ole mitään sanottavaa. Kokemuksen harvoja valopilkkuja on useammassakin Adamsonin tuotoksessa esiintynyt, nyttemmin Twin Peaksin hassuna psykiatrina muistettava Russ Tamblyn prätkäjengin yltiöilkeänä johtajana. Hmmm. Tiedän että sanoin "valopilkkuja", mutta ei niitä itse asiassa enempää ole. Satan's Sadists on NIITÄ elokuvia. Eli taas tapaus jonka aikana katsoo enemmän aikalaskuria kuin itse elokuvaa. Aivot etsivät ärsykkeitä; miellyttäviä, epämiellyttäviä, ihan sama kunhan saisi edes jotain. Al ei kuitenkaan haudan takaakaan retroaktiivisesti kuuntele, vaan elokuva junnaa käsittämättömästi paikallaan kunnes sitten lopahtaa. Taipaleesta maan päällä on jälleen kulunut 85 minuuttia, joita ei koskaan saa takaisin. Jos Horror of the Blood Monsters on Al Adamsonin vireänä joskin saastuneena sieluissamme sykkivä hyvän elokuvan nolostuttavan jälkeenjäänyt maalaisserkku, on Satan's Sadists homehtunut nöyhtäkikkare tuon vammaisen jyväjemmarin varpaanvälissä.

*----
keskiarvo
toimitus
1.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat i
1.90/5.00 (5)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
Sivu:

1 2 3 4