Caroline Munro
Sadetakki ja elokuvakamera
sivu: 1 · 2 · 3 · 4


Sadetakki ja elokuvakamera

Kautta aikojen tietyt elementit kirjallisuudessa, elokuvassa tai gladiaattoritaisteluissa ovat houkutelleet massoja. Uteliaisuus on helppo herättää sanoilla "väkivalta", "alastomuus" tai "seksi", ja luonnollisesti näiden esiintyminen elokuvassa takaa niille aina tietyn yleisön sekä marginaalipuolella että valtavirrassakin. Rajoja alettiin rikkoa elokuvaväkivallan ja veren osalta vuonna 1963, kun jokaisen roskaelokuvaharrastajan perusnimi, yhdysvaltalainen Herschell Gordon Lewis ohjasi elokuvansa Blood Feast, jota on perusteltua pitää ensimmäisenä ns. gore-elokuvana. Toisin sanoen tämä elokuva vakiinnutti liioitellut veret ja lättäilyt kauhugenreen, josta ne sitten alkoivat siirtyä kaikkiin mahdollisiin genreihin tarpeen mukaan. Toinen maaginen sana herättämään massan mielenkiinto on mainittu seksi, tai pikemminkin porno, joka vetoaa jokaisessa elävässä organismissa asuviin vietteihin ja mielitekoihin. Pornon sisällyttäminen elokuvaan tai sen ollessa itse koko sisältö kasvaa menestys potentiaaliseksi ja etenkin ajattomaksi: porno ei menetä suosiotaan tai poistu muodista ajan myötä, koska ihmisen perusvietit ja uteliaisuus eivät katoa toisin kuin pinnalliset mieltymykset tai vallitsevat näkemykset. Porno on ennen kaikkea viihdettä, vaikka se hyödyntää välineitä, jotka eivät rajoitu viihteeseen.

Kun yllämainitut maagiset sanat yhdistetään, saadaan tympeä ja kovaäänistä sävyä edustava "väkivaltaporno", jonka todellinen olemus piilee tosiasiassa viedä kumpikin lajityyppi niin pitkälle kuin mahdollista. Kauhu/väkivalta-genre on aina hyödyntänyt erotiikkaa ja seksiä, ja hyvin usein kulttimaineeseen nousseen elokuvan ansio piilee jossain määrin sen seksuaalisesti eksplisiittisessä luonteessa. Meir Zarchin I Spit on Your Grave on yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1976. Siinä raiskaus- ja kostoteema on väkivaltaisessa ja primitiivisessä käsittelyssä, ja elokuvassa yhdistyvät nimenomaan raaka väkivalta ja pitkitetyt raiskauskohtaukset. Etenkin yhdysvaltalaisista, niin valtavirran kuin marginaalipuolenkin menestyselokuvista kautta aikojen inspiroitunut Italia on tunnetusti venyttänyt näiden kahden osa-alueen rajoja esimerkiksi Mario Landin ja Joe D'Amaton toimesta. Ensiksi mainittu on vastuussa giallojen ehkä niljakkaimmasta ja myös elokuvallisilta ansioiltaan kehnoimpiin lukeutuvasta nimikkeestä Giallo a Venezia (1979), jonka väkivalta on äärimmäisen saastaista ja misogyynistä, ja jonka lihaisa sisältö on hyvin lähellä hardcore-tason pornoa. D'Amato puolestaan teki läpi uransa sekä kauhua että kovaa pornoa, ja usein vielä samassa elokuvassa. Näiden kahden elementin, väkivallan ja seksin, esiintyminen samassa elokuvassa on siis otollinen tekijöille, jotka kavahtavat elokuva-sanan todellista merkitystä jonain muuna kuin kavalana keinona riistää houkutetulta yleisöltä rahat.

Amerikassa 1970-luvulla valmistui sarja kaikilla osa-alueilla enemmän tai vähemmän epäkorrekteja fiktioksi puettuja pornoelokuvia, joiden anti keskittyi nimenomaan sadismiin, väkivaltaan ja kovaan pornoon. Toki itse seksiaktit olivat ainoita, jotka todellisuudessa kameran edessä toteutettiin, mutta se antaumus, jolla tekijät keskittyivät shokeeraavaksi, kiihottavaksi tarkoitettuun naisvihaan ja sikailuun, välittyy aikakauden olennaisimmista alan nimikkeistä edelleen tuoreena. Elokuvallisella osaamisella ei näissä elokuvissa ole tärkeintä sijaa, tärkeintä oli ylittää kaikki aiemmin nähty ja mennä astetta "rankemmaksi" samalla tavalla kuin Landi yhtenä esimerkkinä meni giallo-aikakauden loppupuolella vuonna 1979. Käsittelyssämme on kolme yhdysvaltalaisen pornon kontroversaalia nimikettä:


thumbnail
 


Forced Entry (1972)
thumbnail
 


Hardgore (1974)
thumbnail
 


Waterpower (1977)

Sivu:

1 2 3 4