Caroline Munro
Hanzo the Razor - perspektiiviä sankarimyyttiin
sivu: 1 · 2 · 3 · 4

Hanzo the Razor: Sword of Justice (1972)

aka Goyôkiba; The Razor: Sword of Justice; Sword of Justice; Goyoki

Hanzo the Razor: Sword of Justice #1 Hanzo the Razor: Sword of Justice #2
IMDb

Hanzon filmaattisista edesottamuksista ensimmäinen on selkeä ja pienimuotoinen tarina samuraiajan Japanissa vallitsevasta virkavallan korruptiosta ja muusta valloillaan rehottavasta rikollisuudesta. Mainittu pienimuotoisuus ei kuitenkaan merkitse elokuvalle mitään negatiivista, vaan siinä pikemminkin välittyy käsikirjoittaja Koiken hieno kyky tiivistää sanottavansa muutamiin välttämättömiin hahmoihin ja toisiaan seuraaviin käännöksiin juonessa. Näin elokuva on rauhallinen, ymmärrettävä ja muiltakin osin vakuuttava. Turhia hahmoja ei ole, ja onhan jo itse Shintarô Katsun esittämässä Hanzossa sellainen määrä karismaa ja muita persoonallisuuden ilmentymiä, että mahdollisuudet onnistuneeseen filmaattiseen, pistävään matalaotsaisuuteen ovat korkealla. Kuten Koike itsekin on sanonut sarjakuvistaan: "jos itse päähenkilö on hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen, tulee myös sarjakuva onnistumaan."

Hanzo the Razor: Sword of Justice [1]
Hanzo the Razor: Sword of Justice [2]

Ensimmäinen Hanzo-elokuva on mustasti komediallinen ja silti hillitty kuvaus auktoriteettien lahjonnasta, totuuden suhteellisuudesta ja irvokkaasti epäonnistuneesta ideaalista kunniaan ja kollektiivista etua ajavaan "oikeuteen". Hanzon hahmo on itsepäinen ja fyysisestikin lahjomattoman jämäkkä samuraipoliisi, joka työskentelee virkaveljiensä kanssa, mutta päätyy pian vaikeuksiin johtuen haluttomuudestaan noudattaa sovittuja sääntöjä, samuraikulttuurin pyhiä traditioita ja tekopyhäksi katsomaansa moraalia. Näin hän on tietynlainen historiallinen versio Clint Eastwoodin tulkitsemasta Likaisesta Harrysta (Don Siegel, 1971), josta Hanzon kuitenkin erottaa törkeä asemansa hyväksikäyttö. Jos Harryn hahmo on perustellun fasistinen oman käden oikeutta soveltava poliisi, on Hanzo yksinkertaisesti vain kusipää ja sikailija, joka viileän olemuksensa ansiosta saa toteuttaa pintansa alla kiehuvia viettejään ja himojaan kenenkään sekaantumatta asiaan. Esimerkiksi jos panettamisen sijasta vituttaa, miksei voisi pilkkoa pari provosoitunutta pikkunilkkiä päivän ratoksi? Jos ongelmia ilmenee, ainahan voi todistaa oman asemansa virkavallan edustajana ja täten oikeuden toteutumisen edesauttajana. Ongelma piileekin siinä, että tämä oikeus rajoittuu pelkästään Hanzon omiin tarkoitusperiin, joiden ansiosta koko trilogia onkin ainutlaatuisen vinoon kääntynyt kuvaus muinaisesta Japanista, jossa samurait tekevät muutakin kuin auttavat köyhiä tai alistettuja.

Hanzo the Razor: Sword of Justice [3]
Hanzo the Razor: Sword of Justice [4]

Hanzon hahmoa kuvaa tärkeästi se, että hän ei epäröi surmata hänen kimppuunsa hyökkääviä nilviäisiä, kunhan surmattava on vain mies. Yhtäkään naista Hanzo ei tapa, sillä naishahmoista on enemmän iloa elävinä (toki sidottuina). Hanzon persoonallinen kuulustelumetodi - käsivarren kokoinen sukupuolielin - toimii vertauskuvana siihen varjoisaan moraaliin, jota Hanzo todellisuudessa edustaa, vaikka hän elokuvan alussa julistaa tiukkapipoisille ja lahjotuille esimiehilleen, että valtion ylempiarvoisten sijaan poliisin tulisi suojella vähäosaisia. Vähäosaisilla ei todellisuudessa ole ensisijaista merkitystä, mutta tarpeeksi usein pyydystetyillä naispuolisilla "kuulusteltavilla" on. Itse jättimäistä melaansa Hanzon on kuitenkin treenattava säännöllisesti hakkaamalla sitä kovalla vivulla puutelineeseen kaiverrettua "muottia" vasten tai raiskaamalla karkea, reiällinen riisisäkki. Elokuvan lopullinen sikailuaspekti välittyy viimeistään siinä vaiheessa, kun kiimaisen samuraituomarin käsittelyssä naiset alkavatkin kirkua onnesta ja kiihkosta tuskan ja kivun sijaan. Näitä kohtauksia on elokuvassa määrällisesti vähän, mutta ne riittävät mainiosti välittämään elokuvan huomioitavaa näkemystä siitä, miten naispuolisia hahmoja voi elokuvassa hyödyntää paremman puutteessa. Suurimmat mittasuhteet tilanne saa loppupuolella, jossa Hanzon kolme apuria roikottaa säkkimäiseen, suurisilmäiseen verkkoon käärittyä naista maassa selällään ja erektoituneena makaavan Lain Pisimmän Käden yläpuolella, yhdynnän tahtiin verkkoa nostaen ja laskien: Hanzon valta apureihinsakin on ilmeinen.

Hanzo the Razor: Sword of Justice [5]
Hanzo the Razor: Sword of Justice [6]

Tätä kaikkea leimaa myös tosiasia, että elokuva ei ole kovin eksplisiittinen tai mauton raiskausten (tai siis kuulustelukohtausten) osalta, vaan niiden pöyristyttävyys tuleekin vain tosiasiasta, että naiset eivät palvele elokuvassa muuta kuin anti-sankarimme tarpeita. Japanin elokuvahistoria kattaa huomattavasti antaumuksellisempaa naisiin kohdistuvaa seksuaalista sadismia, jolla Hanzo-trilogia ei kuitenkaan mässäile. Lopputulos on omituisella tavalla harmiton ja sitä on takuulla mahdoton verrata mihinkään: Hanzo on oma itsenäinen persoonansa ja tappamisissakin hän tyytyy vain miehiin. Miekkailu- ja toimintakohtauksia elokuva sisältää melkoisen vähän, mutta ne ovat Lone Wolf & Cub -sarjan tavoin koreografista ja fyysistä taituruutta, ja myös melkoisen väkivaltaista sellaista. Hanzon omaama ase- ja ansa-arsenaali on jopa velipojan esittämän Ogami Itton vastaavaa monipuolisempi eikä täten Hanzon kanssa ryppyilevillä pikkurikollisilla ole suuriakaan mahdollisuuksia selviytyä tilanteista puheella. Mielenkiintoisesti Hanzon jykevä karisma kantautuu ilmeisesti hänen esimiehiensäkin kalloihin, sillä yhdenkään tapetun nilkin (joita syntyy tappelujen pienestä lukumäärästä huolimatta läjäkaupalla) perään ei kukaan kysele mitään, vaikka heti alkujohdannon myötä käy selväksi Hanzon asema auktoriteettiensa suuren tarkkailun alaisena. Toki kaikki tällainen pohtiminen ja käsikirjoituksen uudelleenmuokkaaminen olisi saattanut vähentää miekkailujen määrää entisestään, mikä ei enää olisi sopinut Koiken virneen luomaan sarjakuvalliseen ja elokuvalliseen maailmaan.

Hanzo the Razor: Sword of Justice [7]
Hanzo the Razor: Sword of Justice [8]

Loppua kohden kerronta tiivistyy entisestään ja kaiken turhan jättäminen pois on aistittavissa. Lukuisia Zatoicheja ohjannut Misumi on taitava ohjaaja, joka hyödyntää myös Lone Wolf & Cub -näytteidensä kaltaista visuaalisuutta ja huolella rakennettuja kuvia. Sword of Justice on hienosti valaistu ja kuvattu niin yö- kuin päiväkohtauksiensakin osalta. Aivan kahden ensimmäisen Female Convict Scorpion -elokuvan tasolle (Shunya Ito, 1972) ei elokuvan kuvamaailma yllä, mutta toisaalta ovat elokuvatkin maailmoiltaan huomattavasti erilaiset keskenään. Hanzon kovaäänistä ja silti hillittyä karismaa sekä ympäröivää irvokkuutta eivät Scorpion-tähti Meiko Kajin sisäistä ahdinkoa kuvaavat synkät ja epätodelliset kuvat olisi tukeneet samalla tavalla. Vastaavasti Lone Wolf & Cub -elokuvien demonista ja melankolista muinaista Japania Misumin toteuttamat synkät ja uhkaavat kuvat tukevat hienosti. Sword of Justice on trilogian unohtumaton avaus ja elokuva, joka vihaa ajatusta sankarista. Hanzo on samanlainen luihu kuin jahtaamansa rikollisetkin, mutta heistä Hanzon erottaa virkavallan merkki, nopeat miekkataidot ja luonnon siunauksesta hänelle määräytynyt kyltymätön kuulusteluelin.

****-
keskiarvo
toimitus
3.86/5.00 (7)
 JSSMTPJM*MEMK*PI
  3.5 4.0 4.0 4.0 4.0 3.5 4.0
keskiarvo
lukijat i
3.68/5.00 (14)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  19 (22)
86%
Hanzo the Razor: Sword of Justice (1972)  Hanzo the Razor: Sword of Justice (1972)Goyôkiba  
Sivu:

1 2 3 4