Caroline Munro
Elitistin suuri barbaarikatsaus - osa 2
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8

Sangraal, la spada di fuoco (1982) :: The Sword of the Barbarians

Barbaarien miekka

aka Barbarian Master; La espada salvaje de Krotar; Krotar; Das Schwert des Barbaren

Sangraal, la spada di fuoco #1 Sangraal, la spada di fuoco #2
IMDb

80-luvun italialaisia b-barbaarielokuvia hallinneen Torrisi & Siani -sarjan tuotokset eivät jääneet pelkästään Franco Prosperin harteille. Heidän kolmannesta elokuvastaan otti vastuun Michele Massimo Tarantini, joka loi sarjan parhaan elokuvan: The Sword of the Barbarians. Tämä ei suinkaan tarkoita, että kyseessä olisi erityisen hyvä elokuva tai että juoni olisi sen eheämpi kuin kahdessa muussakaan - mikä on luonnollisesti pelkkää plussaa; kirjoittihan käsikirjoituksen Lucio Fulcin Demonian ja Andrea Bianchin Malabimban(!) raapustanut Piero Regnoli. Sehän on selvää, ettei The Sword of the Barbarians voi olla mitenkään laadukas mutta ei se voi olla tylsäkään.

Tällä kertaa Torrisi näyttelee komean kropan ja tyylitellyn kampauksen itselleen haalinutta Sangraalia. Eräänä kauniina päivänä Sangraal jää Tulen jumalatarta palvovien raakalaisten vangiksi. Ilkeämielisyyttään he sitovat hänet suurelle ristille ja pakottavat katsomaan kuinka hänen kotikylänsä tuhotaan. Samassa rytäkässä teurastetaan hänen rakkaimpansa (Sabrina Siani) ja Sangraal vannoo kostoa. Hänen onnistuu paeta ja yhdessä kauniin tummahiuksisen Akin (Yvonne Fraschetti) ja joustaan käyttävän Li Wo Twanin kanssa lähtevät he metsästämään kolmimetristä maagista jalkajousta kukistaakseen sillä pahuuden voimat ja heidän jumalattarensa.

Sangraal, la spada di fuoco [1]
Sangraal, la spada di fuoco [2]

Elokuvan alku on vielä lupaava, mutta kunhan nähdään Atoreista tuttuja luolastoja, metsän keskellä asuvia kannibaaleja ja kuullaan viidakkorumpujen kuminaa, ja viimeistään kun Sangraal nostaa kolmen metrin hirsijousen ulos puolenmetrin arkusta, alkaa olla selvää ettei elokuvan kalkkunamomentti voi olla enää kaukana. Lopussa nähdäänkin ns. kolmen loikan performanssi, jossa Torrisi aluksi lämmittelee tunnelmaa hyppäämällä pari kertaa vastustajiensa ylitse, luonnollisesti hidastuskuvassa ja karjaisten, jonka jälkeen elokuvan pahis valmistautuu näyttävimpään suoritukseensa kesken Sangraalin kanssa käydyn verisen kaksintaistelun. Hän kiipeää ilman mitään järkevää syytä luolasta törröttävän kaksi metriä korkean kiven päälle, jännittää lihaksensa, ojentaa jalkansa suoraksi ja - Sangraalin miettiessä alapuolella jo toista minuuttia mitä tuleman pitää - loikkaa hän jalka suorana alas ja monottaa Sangraalia poskeen.
Tästä jekustakos Sangraal pillastuu ja alkaa vimmattu loppuhuipennus, jonka aikana Sangraal ajaa takaa vikkeläkinttuista pahista kuin mitäkin Screwy Squirrelia aitoon Tex Avery -tyyliin, ensin luolassa ja luolasta päästyään sen ulkopuolella halki kallioiden ja mantujen. Lopulta molemmat pulahtavat järveen ja seuraa yksi barbaarielokuvien banaaleimmista painimatseista.

Sangraal, la spada di fuoco [3]
Sangraal, la spada di fuoco [4]

Ei käy silti kiistäminen etteikö Massimo Tarantini ohjaa yllättävällä luovuudella. Toisin kuin monissa muissa barbaarielokuvissa, kamera ei seiso pitkiä aikoja paikoillaan vaan liikkuu tapahtumien mukana. Tämä on suuri ero verrattuna esimerkiksi Prosperin työskentelyyn. Hetken aikaa saattaa erehtyä luulemaan, että Torrisikin kykenee ilmentämään suuria tunteita, kunnes ymmärtää ettei kamera viihdy kovin kauaa hänen kasvoillaan ja että luovat kuvakulmat yksinkertaisesti huijaavat. Massimo Tarantini tarjoaa myös Sianista erityisen haluja nostattavan kohtauksen, joka eskaloituu visiona Sangraalin silmien eteen kun hän päätyy jousensa perässä kiusauksia tihkuvaan luolaan. Tällöin nähdään Siani seksikkäämpänä kuin koskaan; hyvä niin, sillä muutoin hänen esiintymisensä jää harmittavan lyhyeksi.
Erityistä plussaa tarjoaa myös Franco Campanino Conan the Barbarianista pöllittyjen sävelien muodossa, jotka eivät ole millään muotoa originaaleja, mutta kypsentävät elokuvan tunnelmaa tasaisella lämmöllä.
The Sword of the Barbarians on loppupeleissä taattua kalkkunaa ollen sarja kliseitä ja epäloogisuuksia, eikä sitä voi suositella oikein kenellekään. Silti se on nähtävä - jos vain sanat miekka, muskeli ja fallos mitään merkitsevät.

Sangraal, la spada di fuoco [5]
Sangraal, la spada di fuoco [6]

Elokuvan julisteista vielä sen verran, että niiden kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä espanjankielisen promojulisteen sekoittaa helposti muutama vuotta aiemman Throne of Firen vastaavaan eikä niitä erota kuin teksteistä. Molemmissa nähdään etualalla Sabrina Sianin hahmoon viittaava barbaaritar miekka pään ylle nostettuna, samoin kuin tulista kitaa muistuttava luolan suuaukko, kallion päälle rakennettu linna, tiikeri ja jättimäisen käärmeen kuristama tummahiuksinen barbaari. Lienee kai selvää, että kummassakaan elokuvassa ei nähdä edellä mainituista vilaustakaan. Saman kohtalon kokee myös The Sword of the Barbariansin virallisessa julisteessa tallusteleva mammutti. Harmi, olisin mieluusti nähnyt Torrisin ratsastamassa kiltillä afrikkalaisella norsulla, jolle on liimattu kumiset syöksyhampaat ja venytetty päähän kissantalja.

***--
keskiarvo
toimitus
2.67/5.00 (3)
 JSJLJM
  2.0 3.0 3.0
keskiarvo
lukijat i
2.88/5.00 (4)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  -2 (4)
0%
Sangraal, la spada di fuoco (1982)  Sangraal, la spada di fuoco (1982)Barbaarien miekka  
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8