Caroline Munro
Elitistin suuri barbaarikatsaus - osa 3
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12 · 13 · 14

Hawk the Slayer (1980)

aka La espada invencible; Hawk - Hüter des magischen Schwertes; La spada di hok; Svärdet; Voltan le barbare

Hawk the Slayer #1 Hawk the Slayer #2
IMDb

"Pimeyden tuolta puolen löytyy miekan ja taistelun maailma"

Pieni vihje fantasiaelokuvien tekijöille: kun luodaan kokonaan eri maailma, voisi sen miettiä vähän pitemmälle kuin "siellä on paljon metsää". Hawk the Slayerissa nimittäin lähes kaikki tapahtuu metsässä, jonka halki jokainen esitelty hahmo tuntuu matkaavan. Mistä ja mihin tai miksi ovat kaikki olennaisia kysymyksiä, mutta eivät tekijätiimille. Onko kyseessä kenties metsäplaneetta? Onko metsän ulkopuolella asumiskelvotonta? Onko kaikilla herkkä yhteys luontoon? Eikö budjetti riittänyt kaupunkiin?

Hawk the Slayer [1]
Hawk the Slayer [2]

Elokuva alkaa - milläs muulla kuin - tekstirykelmällä jota tukee vielä outoja taukoja pitävä "dramaattinen" miesääni. Sitten siirrymme linnaan jossa myös The Dark Oneksi kutsuttu Voltan (Jack Palance) tappaa isänsä (Ferdy Mayne) koska tämä kieltäytyy antamasta hänelle maagista miekkaansa. Hirmutyön jälkeen paikalle saapuu jin Voltanin jangille, eli hänen hyvä veljensä Hawk (John Terry). Viimeisillä voimillaan nimettömäksi jäävä isä antaa Hawkille miekan ja kertoo hänen pystyvän kutsumaan sen käteensä telekineettisesti. Katsoja uumoilee tulossa olevan monta kohtausta joissa väärin päin ajetun filmin ihmeen kautta miekka hyppää Hawkin hyppysiin.
Näiden kiihkeiden hetkien jälkeen Voltan-riiviö vielä kidnappaa abbedissan nunnaluostarista ja vaatii tästä lunnaita. Kirkko ei tahtoisi maksaa, joten he päättävät kutsua Hawkin apuun. Hawk värvää pelastamansa noidan lisäksi liittolaisikseen vanhat tuttunsa: Gort-jättiläisen (Bernard Bresslaw, on hän ehkä vähän pitempi kuin muut), Baldin-kääpiön (Peter O'Farrell, on hän hieman pienempi kuin muut) sekä suippokorvaisen Crow-haltian (Ray Charleson, joka jostain syystä puhuu kuin evakuointiohjeita luetteleva robotti). Takakantta lainaten: metsissä jatkuu taistelu hyvästä ja pahasta läpi elämän...

Hawk the Slayer ei ole barbaarielokuvaa nähnytkään, mutta roskafantasiana se ajaa asiansa. Elokuva on kahden miehen aivoriihen tuotosta; ohjauksesta vastaa Terry Marcel ja musiikista sekä tuottamisesta Harry Robertson. Käsikirjoitus on miesten yhteistyötä. Ohjaaja Marcel rakastaa kamerakompositioita joissa näytetään koko huone ja joku seisoo profiilissa aivan kameran edessä, ristikuvaleikkausta sekä Sergio Leonen westernejä. Tässä ei tietenkään sinänsä olisi mitään vikaa, lännen- ja fantasiaelokuvat ovat usein parhaimmillaan omilla tavoillaan erittäin myyttisiä. Jos vaikutteita osaa käyttää oikein, voi lopputuloksessa olla kahden genren parhaat puolet. Mutta ikävä kyllä Marcel on harvinaisen lahjaton ja säveltäjä Robertson puolestaan rakastaa diskomusiikkia sekä syntikkaansa. Sitten on vielä John "elävältä tuntuva robotti" Terry pääosassa Hawkina. Hänellä ei ole paljon repliikkejä ja käsikirjoitus (sekä kuvaus- ja leikkaustyyli) vaatisi herralta clinteastwoodmaisen tylyä mutta ironista lausumistapaa sekä sitä kuuluisaa karismaa tai edes jotain merkkiä siitä että mies ei ole pelkkä motorisoitu vahanukke. Kun Hawk sitten ratsastaa halki metsän ja ohjaaja Marcel leikkaa hänen edistymistään ristikuvilla niin, että hevonen näyttää ratsastavan omaan perseeseensä (ratsastussuunta vaihtuu kuvan sisällä) ja säveltäjä Robertson näpsyttelee villejä tilulilurytmejään syntikallaan ja herra Terry vain olla möllöttää... aivan, kokonaisvaikutelma on naurettava. Fantastinen diskowestern, vihdoinkin juuri Sinun ulottuvillasi!

Hawk the Slayer [3]
Hawk the Slayer [4]

Onneksi mukana on kuitenkin Jack Palance, joka luulee a) olevansa teatterinlavalla sekä b) Shakespearen näytelmässä. Ihmiskehon kaulajänteiden luulisi räjähtävän tietynasteisen ja -kestoisen jännityksen seurauksena, mutta kuin ihmeen kaupalla Palancelle ei kertaakaan käy niin. Mies myöskin pakottaa jokaisesta hänelle suodusta tavusta sen äärimmäisen ilmaisuvoiman irti ja huutaa räyhää kuin kimittävä Al Pacino. Palance on tietysti saattanut ajatella, että koska hän esittää Terryn vastakohtaa kaikin tavoin, on ilmaisun myös oltava ultimaattinen vastine toisen kävelevä lankku-aktille. Kuvauksissa lienee joka tapauksessa tarvittu aina otoksen jälkeen joku avulias henkilö nenäliinan kanssa pyyhkimään syljet Palancen leualta ja vastanäyttelijöiden naamalta. Intensiteetti on toki usein hyvä asia, mutta niin on suhteellisuudentajukin. Palancelle on myös kirjoitettu erittäin uhkaavaksi tarkoitettu ja samalla elokuvan naurettavin kohtaus. Kun Voltan the Dark One kovistelee nunnia luostarissa, nostaa hän miekkansa kohti kattoa, suuntaa sen sitten kohti avutonta naista ja aloittaa mahtavan sekä Pahan iskunsa - vain viime hetkellä kääntyäkseen ympäri ja lyödäkseen miekkansa pöydällä olevaan leipään. Kyllä, Voltan, The Dark One, rupinaamainen roisto, pahimmista pahin ja hirvittävin, ilkein mies kautta historian, on halkaissut leivän kahtia! Uhkaavasti.

Juoni on todellakin täsmälleen niin kuiva miltä kuulostaakin. Sankareiden värväys on todennäköisesti Seitsemästä samuraista peräisin, mutta ei siitä mitään ole opittu. Ryhmän keskinäisiä suhteita koitetaan edistää muutamalla humoristiseksi tarkoitetulla ruokailuhetkellä. Ja kuten sanottu, maailma on pelkkää metsää eikä mitään välimatkoja ynnä muita sen semmoisia selvennetä lainkaan. Voltanin kasvot ovat palaneet vuosia aiemmin ja nyt hän joutuu turvautumaan punahehkuisessa luolassa asuvan Pahan ja Ruman noidan maagiseen hoitoon. Voltan säntäileekin jatkuvasti laavaluolaansa saamaan säteilyhoitoa naamaansa, kerran suoraan nunnaluostarista. Missä se luola on? Entä luostari? Yhdessä kohtauksessa kääpiö syö sokeroituja pähkinöitä. Kiva tietää että jollain on ollut aikaa ja osaamista perustaa sokerinjalostamo (ehkä Paha Noita tekee sitä sivutoimenaan). Jo parjaamani leikkaustyyli pääsee todellisiin oikeuksiinsa taistelukohtauksissa. Haltiat katsokaas ampuvat nopeasti, todella nopeasti. Marcelin ratkaisu tämän kuvaamiseen on leikata nopealla tahdilla samaa kuvaa laukeavasta jousesta monta kertaa peräkkäin. Kyllä moderni elokuvateknologia jyrää!

Hawk the Slayer [5]
Hawk the Slayer [6]

Hawk the Slayer on idioottimaista fantasiahömppää, paikoitellen jopa hauskaa sellaista. Dungeons & Dragons -roolipeliseikkailumalliin mukana ovat kaikkien suosikit miekkamies, jätti, kääpiö sekä haltia - vain lohikäärmeet puuttuvat. Positiivisena puolena voisi mainita parit kivat lavasteet. Lisähuvia voi saada bongailemalla tuttuja genrenimiä kuten Die, Monster, Die!:n Patrick Mageen tai The Rocky Horror Picture Show'n Patricia Quinnin. Lopetus lupaa erittäin selkeästi jatkoa, mitä ei kuitenkaan koskaan materialisoitunut. Kansikuvaan on sentään panostettu; maalattuna Terry näyttää paljon siedettävämmältä ja seisookin miehekkäässä haara-asennossa suhteettoman pitkä miekka yllään. Kaunista.

**½--
keskiarvo
toimitus
2.67/5.00 (3)
 JSIR
  3.0 2.5
keskiarvo
lukijat i
3.00/5.00 (5)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  1 (2)
50%
Hawk the Slayer (1980)  Hawk the Slayer (1980)  
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14