Caroline Munro

Espoo Ciné '05 - loppuraportti


Kuudestoista Espoo Ciné -festivaali on ohi, ja vaikka raportti tuleekin "hieman" jälkijunassa, toivottavasti siitä on pientä iloa edes jollekin. Tapahtuman aikana näkemistäni 17 elokuvasta tässä käsitellään muutama lyhyesti, mutta sivustolta löytyy myös ennakkokatsauksen lisäksi pitemmät arvostelut elokuvista Strings, London Voodoo, Lemming, Caché sekä päätöselokuvana toiminut (ja yleisöltä huippuaplodit kerännyt), Lars von Trierin mestarillinen Manderlay.


A mi madre le gustan las mujeres (2002) :: My Mother Likes Women

Almodovarmaisessa draamakomediafarssissa seurataan kolme sisaren hämmennystä äidin yhtäkkiä ilmoittaessa olevansa lesbo ja vieläpä rakastunut. Ylineuroottinen pääosanesittäjä haaveilee kirjailijan urasta ja koettaa paitsi pyörittää kaoottista rakkauselämäänsä, myös estää siskojaan menemästä liian pitkälle juonissaan erottaa äiti rakastajattarestaan. Elokuvan viehätys on pitkälti kiinni siitä, pitääkö naisen hassutteluja ihanina vai ärsyttävinä. Elokuva on kerrottu energisesti, näyttelijät elävät roolinsa täysillä, eikä liika pituuskaan pääse vaivaamaan. Lopputulos on ilmiselvä, mutta matka sinne kohtalaisen kiinnostava.

***--

Peace One Day (2004)

Jeremy Gilleyn dokumentti seuraa hänen yrityksiään saada aikaan maailmanlaajuinen rauhanpäivä, jota noudatettaisiin myös käytännössä. Gilleyn tavoitteen jalous on itsestään selvää, mutta ikävä kyllä naiivi idealismi ei synnytä kiinnostavaa saati sitten hyvin jäsenneltyä dokumenttia. Koska Gilleyllä ei ole mitään laajempaa perspektiiviä kuin "rauha olisi kiva", eikä sen kummempaa tajua eri maiden ja kansojen kulttuurieroista, tavoista ja ristiriidoista, olisi ollut toivottavaa saada toinen osapuoli kameran taakse tallentamaan tehtävää ja asettamaan se edes jonkinlaiseen kontekstiin. Gilley käyttäytyy kuin kristillisen herätyksen saanut umpihörhö, mutta saa silti vuosien varrella yllättävän paljon aikaan. Saavutuksia ei voi kuin ihailla, mutta dokumenttia katsoessa meinaa tylsistyä kuoliaaksi joutuessaan kuuntelemaan ala-asteikäisen tasoista kertojanääntä horisemassa: "Lentokentällä minua oli vastassa miehiä konepistoolien kanssa. Se oli pelottavaa." Syyskuun 11. päivän WTC-terroristi-iskun katkaistessa hetkeksi Gilleyn mission, on jokseenkin hälyttävää huomata ajattelevansa, että vihdoinkin tässä tapahtuu jotain. Tämän lisäksi (ja siihen liittyen) kiehtova piirre on, ettei Gilley saa kertaakaan tilaisuuksiinsa median edustajia paikalle, paitsi lopussa järjestäessään konsertin - jossa on pop-tähtiä. Konflikti myy, harmonia ei.

**---

Horem Pádem (2004) :: Up and Down

Tshekkiläinen monen hahmon kanssa tasapainoileva draamakomedia ei onnistu yhdistämään säikeitään sujuvaksi kokonaisuudeksi, mutta sisältää monta absurdin hauskaa yksittäistä kohtausta. Tragikoomisia piirteitä kuin paska kärpäsiä keräävät henkilöhahmot säntäilevät sinne tänne ja huutavat usein mahdollisimman lujaa. Todellisen oloisista henkilöistä alkaa kuitenkin välittää elokuvan edetessä, ja vaikka ohjaaja Jan Hrebejkin ote herpaantuu suuremman kokonaisuuden kanssa, pysyy kaapattujen vauvojen, jalkapallofanaatikkojen sekä sukupolvien välisen kuilun paikkauksen ympärillä pyörivä elokuva lopulta sympaattisuuden paremmalla puolella. Se on vain kovin äkkiä unohdettava.

**½--

A Way of Life (2004)

Amma Assanten A Way of Life on hyvin samankaltainen elokuva kuin Dominic Savagenn Love + Hate, mutta näkökulma on siirretty pojan ja tytön rakkaustarinasta nuoren äidin epätoivoiseen kamppailuun säilyttää vauvansa itsellään. Epätoivoiseen siksi, ettei Leigh-Annella (Stephanie James) ole melkeinpä lainkaan valmiuksia tai mielenlujuutta äitiyden haasteisiin. Hän syyttää päällisin puolin pelkästään ympäristöä, mutta alitajuisesti vihaa itseään ja koettaa saada rankaisua muilta. Tarinan edetessä pääosan syystä saa niskoilleen turkkilainen naapuri, jota Leigh-Anne kavereineen kaiken lisäksi pitää pakistanilaisena. Järjetön viha ei juuri erittelyjä kaipaa ja lopulta siitä joutuu maksamaan kovan hinnan. Ohjaaja Assante selvästi tietää, mistä teoksessaan puhuu ja Jamesin erittäin vahva pääosasuoritus kannattelee hyvin jo muutenkin vahvaa elokuvaa. Nyky-Englannista kiinnostuneille ehdoton tapaus.

***½-

Wild Side (2004)

Transseksuaali palaa hoitamaan kuolemansairasta äitiään, jolle ei ole puhunut vuosikausiin. Nuhjuinen ja paikallaan junnaava elokuva vailla yhtään mielenkiintoista hahmoa tai tilannetta. Saavutus sekin, ottaen huomioon vielä eri aikatasoilla etenevän "tarinan". Iso osa ajasta kuluu kerrassaan tyhjänpäiväiseen repliikkien vaihtoon eri maalaisten ja toistensa kieliä puhumattomien ihmisten välillä - varmasti tavallaan kiehtovaa ainakin hetken aikaa tosielämässä, mutta elokuvaan kaipaisi muutakin sisältöä. Alkaa ei-mistään, kertoo ei-mistään ja päättyy ei-mihinkään - kerrottuna staattisilla kuvilla ankeissa kulisseissa. Mikäli haluaa kaivella bonuksia niin näyttelijäsuoritukset ovat kohtuullisen luontevia, ainakin ottaen huomioon elokuvan rajat.

*½---

Dead Man's Shoes (2004)

Elämänmyönteisistä draamakomedioistaan tunnettu Shane Meadows on lyönyt hynttyyt yhteen intensiivisten roolien erikoismies Paddy Considinen kanssa. Lopputulos on vuoroin hauska, vuoroin synkkyydessään paisuttelevan pateettinen rankka kostotarina. Elokuva on parhaimmillaan Meadowsin kuvatessa Considinen veljen kuolemasta syntyneen vihan kohteiksi joutuvien luuserikonnien surkuhupaisaa arkielämää, jonka mitätön säälittävyys tavoittelee paikoitellen Nicolas Winding Refnin Pusher -elokuvien tragikoomisia tunnelmia. Aina Considinen astuessa kuvaan (usein kaasunaamari päässään) meno kiihtyy intensiivisemmäksi ja huumori epätoivoisemmaksi. Lopun suruvirressä tekijöiden vaisto kuitenkin pettää, eikä elokuva oikein tuo mitään kiinnostavaa näkökulmaa tuhanteen kertaan nähtyyn kostotarinaansa. Näyttelijäsuoritukset ovat kuitenkin joka puolin mukaansa tempaavia ja lyhyehkön teoksen katsoo mielellään.

**½--

Loppuyhteenveto:

 JSJMKKJM*IRTPMMSMJLMK*EMPITKALKA
1.Caché (2005)3.53.54.54.54.0......4.0.........4.03.813.74
2.Manderlay (2005)......2.55.05.0......2.0.........3.53.603.45
3.C.S.A.: The Confederate States of America (2004)............4.0...2.54.0............3.504.00
4.Millions (2004)............3.5.....................3.503.50
5.Strings (2004)3.0.........4.0.....................3.503.25
6.A Way of Life (2004)............3.5.....................3.50...
7.Lemming (2005)3.5.........3.0.....................3.253.00
8.Code 46 (2003)3.5...1.5...4.0.........3.5...3.5...3.203.50
9.Dead Man's Shoes (2004)4.0...4.0...2.52.5...3.5......3.03.53.133.78
10.Love + Hate (2005)............3.0.....................3.004.50
11.Sommersturm (2004)............3.0.....................3.00...
12.A mi madre le gustan las mujeres (2002)............3.0.....................3.00...
13.Factotum (2005)............3.03.0...3.5......3.5...2.903.22
14.Danny the Dog (2005)3.0...3.5...3.02.5......3.03.02.03.02.883.00
15.Crash (2004)3.0...3.52.03.5...1.5...2.03.02.51.52.503.17
16.Horem pádem (2004)............2.5.....................2.50...
17.London Voodoo (2004)............2.0.....................2.00...
18.Peace One Day (2004)............2.0.....................2.00...
19.Wild Side (2004)............1.5.....................1.50...
20.Kaksipäisen kotkan varjossa (2005)1.01.0...1.51.0...............1.0...1.001.20
 JSJMKKJM*IRTPMMSMJLMK*EMPI2.863.33
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!


Aiheeseen liittyvät muut artikkelit:

Espoo Ciné 2005 - ennakkokatsaus