Caroline Munro
Rakkautta & Anarkiaa -päiväkirja '05
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10

Tiistai 20.9

Jos festivaalisalit olisivat Danten Inferno, löytyisi Forum 6 jostain perimmäisiltä pohjukoilta. Siellä kuitenkin pyörii reaktioita suuntaan ja toiseen herättänyt hongkongilainen kauhusatiiri Dumplings, joten alas on jälleen kerran uskaltauduttava. Dumplings ei kyllä osoittaudu vaivan tai ristiriitaisten kommenttien arvoiseksi läpikotaisella keskinkertaisuudellaan. Fruit Chanin ohjaamassa kertakatselun jotakuinkin kestävässä mitättömyydessä ikuisen nuoruuden perään haikailevat ihmiset ahmivat naamaansa abortoiduista sikiöistä pyöräytettyjä taikinanyyttejä. Pari kekseliästäkin piirrettä sisältävä, muutaman hörähdyksen aiheuttava, yökötysreaktioita kalasteleva ja mauttomuuksiin pyrkivä kokonaisuus on vain kaikin puolin auttamattoman lattea. Menettelevät näyttelijäsuoritukset hukkuvat itseään toistavan asetelman ja ohjaajan kyvyttömyyden kiristää ruuveja sekaan. Edes Christopher Doylen kuvauksessa ei ole mitään mainittavaa, saavutus kai sekin.

Sikiöaterioinnista on hyvä siirtyä kronologisesti eteenpäin ihan lapsiksi asti muotoutuneisiin ihmisiin. Nobody Knows on herkkä ja koskettava, mutta hieman tasapaksusti kerrottu ja ohjattu, lähtökohdaltaan tositapahtumiin perustuva elokuva neljästä sisaruksesta, jotka jäävät yksin pieneen asuntoonsa vastuuttoman ja huikentelevaisen äidin karattua uuden rakastajan matkaan. Kaikki lapsinäyttelijät ovat hellyttävyydessään vertaansa vailla, mutta parhaan suorituksen tekee Yûya Yagira vanhimman pojan Akiran roolissa. Elokuva pysyy hienosti lasten tasolla, eikä sorru kertaakaan sentimentaalisuuteen, johon tarinassa olisi varsin valmiit eväät. Alusta voisi kuitenkin leikata isonkin pätkän pois, sillä 141-minuuttisena elokuva on hieman liian venytetty. Lienen kuitenkin mielipiteineni vähemmistössä, mikäli yleisön kyynelehtimisen määrää voi pitää minään mittarina.

Undertow on nuoren amerikkalaisohjaaja David Gordon Greenin kolmas elokuva. Kaksi ensimmäistä eivät ole täälläpäin maailmaa käyneet, mutta Undertown perusteella Green on selkeästi tulevaisuuden lupaus. Syrjäseudulle sijoittuvan kasvutarinan keskushenkilö on teini-ikäinen (Jamie Bell), kapinoiva poika miehuuden kynnyksellä, johon leskeksi jäänyt isä (Dermot Mulroney) ei oikein osaa suhtautua. Pikkuveli on sairaalloisen laiha, eikä syö juuri lainkaan - ruokaa siis, multaa ja vaikkapa maalia poika maistelee sitä enemmän. Tilanteen laukaisee vankilasta vapautuneen enon (Josh Lucas) saapuminen paikalle. Perheen kipeä menneisyys ja epävarma nykyisyys törmäävät päistikkaa ja kaikki muuttuu peruuttamattomasti. Greenillä on ohjaajana varsin persoonallinen kosketus materiaaliin, mutta käsikirjoitus osoittautuu loppujen lopuksi monella tapaa vaillinaiseksi. Amerikan syvälle lännelle kasvot antava Undertow on mainittava lähinnä isosta joukosta yksityiskohtia, joista ei kuitenkaan rakennu mitään sen suurempaa. Elokuvassa on kaikuja aina Night of the Hunterista Deliveranceen ja tuottaja Terrence Malickin kahteen ensimmäiseen teokseen, mutta viimeinen silaus jää puuttumaan.

Uno vie miljöönsä ja juonen laukaisevat tekijät selkeältä esikuvaltaan Pusherilta, mutta jättää Nicolas Winding Refnin luuserigangsterieepoksen suuremman apinoinnin sikseen. Ohjaaja-käsikirjoittajan itsensä esittämä päähenkilö David ei ole lähtökohtaisesti mulkku, vaan pikemminkin klassinen symppis, joka ajautuu mukaan liian rankkaan peliin yrittäessään elää kaikkia miellyttäen. Lojaalius ja ystävyys joutuvat koetukselle, kun David vasikoi paikallisen pikkurikospomon pojan poliiseille halutessaan epätoivoisesti vapautua kuulustelusta päästäkseen katsomaan sairaalassa kuolevaa isäänsä. Uno on lähinnä tarina selkärangan kasvattamisesta, eikä sisällä mitään elämää suurempaa. Hahmot ovat kuitenkin oikeita ihmisiä ja sympaattinen elokuva viihdyttää vajavaisuudestaan huolimatta.

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10