Eheys vai valhe?
Arhi Kuittinen: Psyyken eheyttä yksilö ei saavuta uskomalla eheyteen vaan kohtaamalla
vieraannuttavat kokemuksensa.
Harry Cleven: Kyllä, taide on suuri eheyttävä voima mutta se ei saa tarjota eheyden
illuusioita. Illuusioiden kulissien takana on kaaos ilman sitovia voimia.
Onko kulttuurin tärkein funktio itseymmärrys?
Totuuskulttuurit ovat vieraannuttavia, pelottavia. Ne luovat pelko ja
kauhukuvia, joiden mukaan on toimittava. Demonisoiva politiikka on sodankäynnin
politiikkaa. Suvaitsematon politiikka luo sotaisia ja luokittelevia lapsia.
"Jaakko ja pavunvarsi" -sadussa äiti on pikkupoikansa varsinainen piiskuri
mutta pikkupoika osoittaa kekseliäisyydellä selviävänsä aikuisten karusta
maailmassa, jopa äitinsä kynsistä.
Eurooppalaiset sadut ovat aina sisäistä kamppailua. Amerikkalainen
kulttuuri on pelkojen hallinnan kulttuuria, fundamentalistista todellisuuden
jakamista. Splitti hyvän ja pahan välille luo kuitenkin mahdottoman ihmiskuvan
ja mahdottoman minuuden. Varmuuden hakeminen on ihmisenä olemisen traagisimpia
puolia.
Ihmiset tekevät järjettömyyksiä mustavalkoisen selvyyden vuoksi, jopa siinä
määrin että toimivat periaatteittensa vastaisella tavalla periaatteittensa
puolesta, päämäärä pyhittää ikään kuin keinot. Tulkitsenko väärin, jos näen
elokuvassasi Trouble päähenkilöissä Kainin ja Aabelin
tarinan?
Aluksi ajattelin jopa laittaa elokuvan nimeksi Kain ja Aabel, aivan
totta.
Elokuvassasi Trouble katsoja joutuu kohtaamaan Kainin ja Aabelin
perusongelman aivan tämän päivän henkilöhahmojen kautta ja ymmärtämään henkisen
väkivallan seuraamukset fyysisen väkivallan mahdollistajana. Isä, joka on
ihanteillaan demonisoinut toisen poikansa, on murskannut oikeastaan molemmat
poikansa ihannekuviensa alle. Isä on katkera aikuisille pojille, etteivät nämä
täyttäneet hänen toiveitaan, tulleet hänen kuvitelmiensa kuvien kaltaiseksi.
Pojille on jäänyt vain viha jäsentämään identiteettiä, riittämättömyyden tunne.
Toinen on uhka kun itse ei riitä.
En lue Raamattua erityisenä uskonnollisena teoksena mutta koska kristinusko ja
juutalaisuus on muokannut kulttuuriamme, luen sitä niiden silmälasien läpi,
kulttuurisena avainteoksena - kuitenkin etsien ihmisyyttä ja ihmisyyden
peruskysymyksiä. Mutta kaikki täytyy purkaa. Raamattua täytyy lukea jotta sen
vaikutus selviäisi, jotta lumous haihtuisi.
Voisiko yhteiskunta toimia ilman uskontoa?
Oh, se on melkein mahdoton tilanne että uskonto menettäisi otteensa mutta
tietysti. Se olisi hienoa.
Eheys eheyden takia ja moraali moraalin takia ovat periaatteina ikään kuin
eettisiä Hammurabin lakeja, velvoitteita ja muotteja.
Kaikenlaisia ihanteita ja ihannekuvia luodaan, joiden tehtävä ei ole eheyttää
toimintakykyiseksi yksilöksi vaan murjoa nöyräksi, häpäistä osaksi systeemiä.
![]() |
![]() |
Tragedian voima
Jos vertaa itseään koko ajan mahdottomaan esikuvan, silloin on voimassa sama
tilanne kuin alkukantaisella heimouskonnolla, jossa esi-isien viha ja tuomio
oli jatkuva uhka, selitys kaikkeen, tauteihin, nälkään, kuolemaan.
Niin, elämää ei ole ilman tragediaa. Ihminen kaipaa rajoja pakkomielteisyyteen
saakka.
Kuinka sinä määrittelet tragedian?
Tragedia on ehkä siinä hyvän odottamisessa, pakkomielteisessä toivekuvassa,
johon ihmiset takertuvat eivätkä voi siksi muuttaa päämääriään ja omakuvaansa.
Muista ihmisistä tulee siten esteitä tai sitten portaita, välineitä.
Oidipus-tarinassa vanhemmat eivät vain toivo ja tee kaikkea lapsensa parasta
ajatellen vaan käyvät uskonnollisen auktoriteetin, ennustajan luona ja
uskoessaan tämän papittaren puheita he toteuttavat sen pahan uhkan, mistä
papitar puhuu.
Ihmisellä on toiveita onnellisesta lopusta. Ihmisen on vaikea erottaa
pakkomielteet ja vastuu toisistaan. Ihmisen on vaikea uskoa että elämä on
itsessään tarkoitus, ei mikään saavutusten tai rituaalien toteuttaminen.
Tarinankerronnassa yksi esimerkki tragedian tehokkuudesta on siinä, että
vastaanottaja näkee koko ajan mahdollisuudet ja heijastaa omat toiveensa ja
traumansa tarinaan vaikka ongelmia ja umpikujia ilmestyykin koko ajan lisää.
Elokuvassasi Trouble on voimakas jungilainen aspekti...
Millä tavalla näit jungilaisia ajatuksia elokuvassani?
Koska päähenkilö oli minusta sekä elokuvan alussa että lopussa syvässä
torjunnan tilassa, koska hän vieraantui itsestään kohdatessaan kaksoisveljensä,
jota ei ollut aikaisemmin tavannut. Hän ei siis saavuttanut eheyttä vaan
rakensi jopa tietoisia valheita hyvän elämänsä kulisseiksi. Hänelle paljastui
hänen vaimostaan piirteitä, jotka hän vain pyrki unohtamaan ja tilkitsi
elämänsä roolivalheilla, jotta puitteet olisivat ihanneperheen mukaiset.
Kyllä, hän joutui kohtaamaan pelkonsa mutta ei tehnyt mitään johtopäätöksiä ja
tavallaan muuttui "pahan" kaksoisveljensä kaltaiseksi vastustaessaan tätä ilman
ymmärrystä ja eheyttä. Painajaiset ikään kuin tavoittivat hänet.
Juoniselostus elokuvan lopusta: päähenkilö valitsee lopussa näytellä
kaksoisveljeään vaimolleen, sillä hänen vaimonsa ihastui kaksoisveljeen, eli
päähenkilö saavuttaa vaimonsa ideaalisen hyväksynnän esittäessään molempien
veljeksien kaikkia parhaita piirteitä ilman totuutta ja molempien pimeitä
puolia ja vajavaisuuksia. Päähenkilö ei kerro veljensä vakavista ongelmista
vaan omaksuu veljensä aktiivisemman ja feminiinisemmän hyvän puolen.
Pako oli päähenkilölle ensin tiedostamatonta ja sitten tiedostettua?
Pako oli päähenkilölle ensin tiedostamatonta ja sitten tiedostettua?
Aivan.
Jungilaisittain ihmisen täytyy sulauttaa varjohahmonsa itseensä. Jungilainen
eheys tarkoittaa siis omien pimeiden puolien havaitsemista, rakentavaa
tietoisuutta. Rajoituksia ei voi siis voittaa ellei niitä tiedosta. Elokuvasi
oli mielestäni jungilaisin elokuva mitä olen nähnyt.
Mielenkiintoista, hyvin mielenkiintoista. Olen Jungin kanssa varmaankin
samaa mieltä. Yleisin tragedia on... traagisinta esittää jotain muuta kuin on.
Onko sinulla näkemystä uskonnosta?
Uskonnolla ja rituaaleilla on minusta ensisijainen tai ihanteellinen tehtävä
tuoda ihmisestä hyvät puolet esiin ja suojella ihmistä mutta se ei ole paras
itsetiedostamisen muoto. Uskonto antaa valmiita puitteita elämänhallintaan
mutta jos olet vain näiden välineiden varassa, olet hukassa ja manipuloitavissa
ilman ymmärrystä. Ihmisen pimeää puolta ei voi peittää ja jos uskonnollisesti
luodaan mielikuvaa täydellisen hyvistä suorituksista ja rooleista,
täydellisissä kulisseissa, ihminen voi pyhittää yllykkeitään valtavalla
koneistolla ja kullatulla ihmiskuvalla ja kaikki elämän voima kuluu kulissien
pyörittämiseen.
Kulisseista muodostuu helposti uhrialttari. Tolstoi on sanonut, että
ihminen voi menettää myötätunnon kykynsä vain silloin kun hän perustaa
instituution.
Ihminen on taitava jalostamaan pelkojaan motiiveiksi ja kulttuurisiksi
käsityksiksi, asenteiksi. Pimeän puolen kieltäminen myrkyttää silloin kaiken.
Ei voi olla totuutta, ei voi olla oikeaa ideologiaa. Identiteetti ei voi
perustua hyväksynnän rituaaleille. Minulle tarinankerronta on
monikerroksisuuden avaamista ihmisille ilman oikeaa ratkaisua, ilman selkeää
loppuratkaisua. Seksuaalisen identiteetin jatkuvaa muuttumista ei esimerkiksi
voi supistaa ratkaisumalleihin ja vastakkainasetteluihin. Puhtausajattelu on
mielen halkaisemista, kuin lobotomiaa. Rooliratkaisu kaupallisessa mediassa
hyvään ihmiseen ja pahaan ihmiseen on pimeän puolen torjumista mutta samalla
sen vahvistamista.
Oidipus lähtee tarinassaan pakoretkelleen suojellakseen ideaalisen hyviä
ottovanhempiaan, luullessaan heidän olevan oikeat vanhempansa päätyykin lopulta
tappamaan oikean isänsä ja naimaan äitinsä.
Ideologia on pohjimmiltaan pelkästään pahan pois manaamista, rajan piirtämistä
leirin ulkopuolelle. Arkaaista ja sokeaa. Ideologia on aina myymistä,
yksinkertaistamista. Hyvä, eurooppalainen tarinankerronta ei voi olla
ideologiaa, tuotteistamista.
Oidipus-tarinakaan ei ole yhden tulkinnan varassa.
Ei todellakaan. Elämä on kompleksista, monitahoista, hyvä tarina on
kompleksinen. En halua taivutella katsojaa tyytyväiseksi tai helppoon
ymmärryksen tilaan. Yksinkertaisuus, yksiulotteisuus on vaarallista.
![]() |
![]() |
Jumalan kuva
Voiko eurooppalaista elokuvaperinnettä ja tarinankerrontaa tehdä kiehtovaksi
sisällöstä luopumatta?
Uskoisin niin. Haluaisin uskoa niin. Itse pyrin siihen. Tämäkin elokuvani on
tehty trillerimäiseen muotoon mutta ei harhauttaakseen katsojaa vaan että
katsoja kokisi olevansa matkalla, vuoristoradassa. Sitähän elokuvakokemukselta
haetaan nykyisin. Katsojan täytyy kokea jännitteet itsessään, samaistuminen on
tärkeä, tietysti. Minusta on hauska aloittaa kerronta yksinkertaisella
selkeydellä ja sitten sysätä katsoja epävarmuuden ja aavistamattomien tunteiden
kurimukseen. Elokuvassani on ulkoisesti "happy ending", mutta karmaisevalla
tavalla. Nykyisin katsojat haluavat että heitä huijataan elokuvissa.
Tuottajalleni kerroin elokuvan tarinasta sen osan siinä muodossa kuin hän
halusi kuulla ja itse tein sitten kokonaisuuden oman makuni mukaan,
jenkkikaavoja hyväksikäyttäen, jotta elokuvaa voitaisiin markkinoida
trillerinä.
Tämä kapitalismimme on aika paranoidinen kulttuuri ja ihmiset leikittelevät
paranoidisuudella vähintäänkin viihteen kautta?
Jo pelkästään uutiset ovat aika masokistinen viihteen muoto. Suuret tarinat
ovat tosiaan viihdekulttuurin käsissä ja siksi suuria tarinoita voi välittää
enää vain viihdekulttuurien tiettyjä lainalaisuuksia ymmärtäen ja hyväksi
käyttäen. Viihdekulttuuri on kuin suuri kasvatuslaitos, ei voi enää tehdä
erikseen taide-elokuvia ilman kulttuurisen kerronnan muutoksia ymmärtämättä.
Onko Euroopassa elokuvakulttuuri hyvin tuettu - ja ymmärretty?
Ei, tuottajat ovat pahasti harhautuneet jenkkikulttuurin ja
markkinointinäkemysten kvantitatiiviseen viidakkoon. Taiteilijat,
käsikirjoittajat ja ohjaajat joutuvat tekemään hurjasti töitä vakuuttaakseen
tuottajia erilaisuuden ja ainutlaatuisen ilmaisutavan tärkeydestä. Paine
samankaltaisuuteen on murskaava. Sitä ei voi kokonaan väistää mutta sitä voi
käyttää hyväksi.
Ainutlaatuisesta eurooppalaisesta kerronnasta voisi tehdä hyvän brändin.
Aivan, mutta kokoava päämäärätietoisuus, rohkeus ja ylpeys puuttuu. Ja sen
mukana raha. Ei ole poliittista tahtoa ja näkemystä vaikka EU:ssa onkin
kaikenlaisia rahakanavia.
Voisiko Da Vinci -koodi -elokuva olla jollain tapaa mahdollisuus
eurooppalaisen ja ikivanhan mysteerikerronnan uudelle tulemiselle?
Kyllä, todellakin voisi olla, mutta en oikein usko, että niin tapahtuu. Olen
hieman toivoton. Eurooppalaiset tuottajat häpeävät jostakin syystä
kulttuuriemme rikkautta vaikka juhlapuheissa niitä puolia kehuttaisiinkin.
Minulla on yhteistyötä nyt uuden "Little but hope" -tuotantoyhtiön kanssa ja se
kertoo jotakin mielialastani. Yritämme saada New Yorkissa jalansijaa
eurooppalaisille näkemyksille - toivoa on, mutta sitä on vähän.
Tuleeko Trouble Suomen elokuvakankaille? Tätä ei valitettavasti kukaan tiedä. Mutta onneksi elokuvassa on tarpeeksi trillerimäistä kuvastoa, että sitä voi odottaa dvd-julkaisuna. Elokuva on ehdotonta nautittavaa kaikille, jotka ihmettelevät, voiko eurooppalainen elokuva kehittyä ja kamppailla tunnottoman amerikkalaistuotannon rinnalla.
1 2
kommentit
kommentoi artikkelia ja/tai elokuvia