Caroline Munro
Night Visions - Maximum Halloween 3005
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9

The Devil's Rejects (2005)

aka La casa del diavolo; Los renegados del diablo

The Devil's Rejects #1 The Devil's Rejects #2
IMDb

Ja yön todennäköisesti eniten moraalinvartijoita vastakarvaan tyystin vailla katumusta silittävän elokuvan palkinto menee... Rob Zombielle! Ta-daa! Kumarra syvään, Rob. Kompromissittomien genre-elokuvien uusi nousu tapahtuu hitaasti ja epävarmasti, mutta ainakin se tapahtuu. 70-luvun kauhusta ja eksploitaatiosta sekä pop-kulttuurin kajahtaneemmasta puolesta Quentin Tarantinon ohella eniten vaikutteita poimineen ohjaajan pysti menisi myös Zombielle, joka ei kuitenkaan tee yhtä helposti sulatettavaa jälkeä kuin herra T. Nyt syöksytään hyvin syvälle antisankarien tummaan sakkiin, eikä riepottelu päästä katsojaa ainakaan liian helpolla.

The Devil's Rejects [1]
The Devil's Rejects [2]

Fireflyn perhe ei ole aivan normaaleimmasta tai stabiileimmasta päästä. Paikallinen poliisikin on vihdoin saanut massamurhaajasakin touhuista vihiä ja tekee äkki-iskun heidän kotitilalleen. Isä kuolee ja äiti joutuu selliin, mutta sisarukset Otis (Bill Moseley) ja Baby (Sheri Moon Zombie) pääsevät pakoon ja hälyttävät mukaansa setänsä Captain Spauldingin (Sid Haig). Kolmikko kaahaa pakoon halki autiomaan ja heitä ryhtyy jäljittämään kovissheriffi Wydell (William Forsythe). Luvassa on raju ajojahti, jonka aikana ei ruumiilta voi välttyä.

Rokkarina aloittanut Zombie siirtyi ohjaajaksi omien kappaleidensa musiikkivideoiden kautta, joita seurasi esikoispitkä, melko lailla parodian puolelle päätynyt, niinkin 70-luvulta vaikutteensa ammentanut House of 1000 Corpses (2003). Sekä tyylilajeiltaan että toteutuksen laadultaan harvinaisen sekavaa siksakkia tallustanut elokuva pyrki samanaikaisesti pilkkaamaan 90-luvun kesyyntyneitä teinikauhuiluja ja palaamaan tunnelmissaan tinkimättömän vinksahtaneisiin teoksiin kuten Tobe Hooperin The Texas Chain Saw Massacre (1974). Lopputulos oli kohtuullisen ristiriitainen kokonaisuus, jota noviisiohjaaja kiskoi suuntaan jos toiseen hirveällä vimmalla, onnistumatta kovinkaan kummoisesti muutamaa visuaalisesti erittäin säväyttävää kohtausta ja kivan sekopäistä hahmogalleriaa lukuun ottamatta.

The Devil's Rejects [3]
The Devil's Rejects [4]

Onneksi siis juuri heidät nähdään The Devil's Rejectsin pääosissa. House of 1000 Corpses kerrottiin kauhistuneiden tavisteinien vinkkelistä, mutta tällä kertaa näkökulma on visusti Fireflyn psykopaattisen sadistisen perheen edesottamuksissa. Uutena päähenkilönä mukaan on tuotu takavuosien monista intensiivisistä kusipäärooleista muistettava William Forsythe, jonka äärikristitty Elvis-fanisheriffi on kutakuinkin yhtä sekaisin päästään kuin entinen sakkikin. Sid Haig sekoilee osuvasti klovnimaskisena Spauldingina. Zombie on muutenkin onnistunut täydellisesti näyttelijävalinnoissaan, mukana on kattava kokoelma pieniä suuria nimiä jo From Beyondissa (1986) nähdystä Ken Foreesta (jonka kohtalo ei ole sen valoisampi tässäkään tapauksessa...) Last House on the Leftin (1972) Michael Berrymaniin ja Poliisiopistojen (!) tissi-ihme Leslie Easterbrookiin matriarkka Mother Fireflyna.

Mukaan pääsee helpolla, vaikka House of 1000 Corpses olisikin jäänyt näkemättä. Juoni on olematon, Zombien keskittyessä käsivarakamerallaan esittelemään kaiken moraalin ja yhteiskunnan sääntöihin sopeutumisen tuolla puolen maanisesti nauravia kahjojaan yhdistettynä hienoihin musiikkivalintoihin ja erittäin mehevään dialogiin. Koska tarina nähdään poikkeavien näkökulmasta, kehittyy heistä omalla tavallaan inhimillisiä elokuvan aikana. Tai jos ei inhimillisiä, niin ainakin teoksen puitteissa uskottavia tyylitelmiä. Näinpä huomaa usein nauravansa täysin "väärille" asioille ja tilanteille, hetkille joita ei missään nimessä saisi hyväksyä, mutta jotka kontekstissaan ovat auttamattoman hillittömiä kaikessa kieroudessaan.

The Devil's Rejects [5]
The Devil's Rejects [6]

Huumorista huolimatta Zombie ei anna unohtaa hahmojen perustavanluonteista vastenmielisyyttä ja säälittävyyttä. Toisinaan elokuva naurattaa kyynelten partaalle, toisinaan kylmää sielua. Hillittömimmilleen juttu pääsee lentämään omaan nippelitietoonsa ihastuneen elokuvakriitikon (en tunnusta mitään!) vertaillessa Elvis Presleyn ja Marx-veljesten meriittejä. Arveluttavimmilleen puolestaan päästään Otisin hivellessä naispanttivankinsa haaraväliä pistoolillaan. Tällaisen sävyn toimivaksi saaminen ei ole mitenkään helppo tehtävä (ja Zombie itsekin epäonnistui siinä esikoiselokuvassaan), mutta kohdalleen loksahtaessaan yhdistelmä muodostaa oudolla tavalla miellyttävän naurua seuraa isku palleaan -elämyksen. Elokuvan lopetus tuntuu ainakin näin äkkiseltään pienimuotoiselta klassikolta.

Myös maalaisten kieroutumat saavat tuhtia lisäkäsittelyä The Devil's Rejectsissä, mm. kanan nussimisen hienovaraisuuksiin pureutuvassa mielipiteiden vaihdossa.

****-
keskiarvo
toimitus
3.46/5.00 (12)
 JSSMJLTPJMJM*IRMHMEMK*EMPI
  4.0 3.5 4.0 4.5 3.5 3.5 4.0 4.0 3.0 3.0 1.5 3.0
keskiarvo
lukijat i
3.35/5.00 (33)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  16 (65)
25%
The Devil's Rejects (2005)  The Devil's Rejects (2005)  
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9