Caroline Munro
Night Visions - Back to Basics 2006
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12

The Story of Joanna (1975)

aka La historia de Joanna; Die Story von Joanna

The Story of Joanna #1 The Story of Joanna #2
IMDb

Deep Throatista (1972) kyseenalaista julkisuutta saaneen ohjaaja-käsikirjoittaja Gerard Damianon kolme vuotta myöhemmin valmistunut elokuva The Story of Joanna sukeltaa kurkkuakin mystisempään ja syvempään kokonaisuuteen; ihmisen koko aistimuksen valtakuntaan. Elokuva ei ilmestyessään saanut ansaitsemaansa ekstaattista vastaanottoa, mutta The Story of Joanna tulisi kuitenkin olemaan koko Damianon komean uran hätkähdyttävimpiä ja massiivisimpia saavutuksia, muodoltaan ensimmäinen haastava askel eeppiseen kerrontaan ja rytmiin, jotka nyt viimeistään jäivät ohjaajan vanhentumattomiksi tunnusmerkeiksi.

The Story of Joanna [1]
The Story of Joanna [2]

Elokuvan kertojana toimii kartanonomistaja Jason (Jamie Gillis), mies joka on valmis pureutumaan syvemmälle niin todellisuuden kuin ihmissuhteidenkin monimutkaisissa kudelmissa. Hän kohtaa naisen, Joannan (Terri Hall), jolla on liian suuret silmät, mutta muuten oikea muoto. Mies kertoo tämän naiselle haikeaan sävyyn kirjoittamassaan kirjeessä, katsojan saadessa ihailla lähikuvia Joannan maagisen täyteläisistä silmistä. Voimme vain kuvitella sen haikeuden, sen sykkivän tunteen joka sisimpäämme tuossa tilanteessa ravistelisi myrskytuulen voimalla mutta höyhenen hellyydellä.

The Story of Joanna [3]
The Story of Joanna [4]

Elokuvan kartano toimii suorastaan fyysisesti tummissa pilareissaan verta sykkivänä aivokuorena ja elimenä, jonka (ihmisen, yksilön) sisällä Damiano esittää Miehen yrityksen saada Nainen uskomaan elämän syvimmille penetroituvia totuuksia ja heidän takkatulen rätisevän symboliikan värittämän suhteensa todellisuutta. Nainen ei ymmärrä tai ei ole ymmärtävinään, mutta vain aluksi. Kummankin argumentit, tuntemukset, muistikuvat ja näkemykset asiaa kohtaan tuntuvat perustelluilta, loogisilta ja todellisilta, koska näkökulma hahmojen välillä siirtyy toiseen niin hienosti ja huomaamatta läpi monimutkaisen, elokuvaksi ikuistetun labyrintin. Kaikki tunnettava, koettava ja tulkittava - taide, valokuva, lapsuus, riita - on aina subjektiivista ja omakohtaista, ja teema onkin oivallinen elokuvalle, jonka pyrkimys on saada katsoja tuntemaan täysin sama kuin minkä elokuvan hahmo tuntee.

The Story of Joanna [5]
The Story of Joanna [6]

Tämä on tietenkin jokaisen varteenotettavan elokuvan dramaturginen perustavoite, mutta perinteisen juonen ja dramaturgisen kaaren puuttuessa sekä näkökulmien vaihdellessa se on sykkivien penisten ohella ehkä tärkein avain Joannan hypnoottiseen ja päättymättömältä tuntuvaan henkiseen käytävikköön, vaikka edelleenkin elokuvan loppupuolella alkaa myös elliptisyyttä syntyä, kun naisen epäilykset sepitetyn tarinan todellisuudesta ja todenperäisyydestä alkavat haurastua ja tuottaa erilaista vastakaikua. Elokuvan dramatiikka ja jännite piilevät sen universaalissa ja alituiseen niin tosielämässä kuin elokuvassakin toistuvassa teemassa ja sen mysteerissä itsessään. Juonien, tarinoiden ja todellisuuden pinnallinen jäljentäminen filmille ei kiinnosta ohjaajaa. Peilisalien, tarkkailevien ja tarkkailtavien, subjektien ja objektien maagisen tallennuksen kautta hän hämärtää tunnistettavissa olevan tietoisuuden tasoja ja muuttaa aktiivi-subjektin passiivi-objektiksi dekonstruoimalla näiden kahden välisen relaation abstrahoidun psyykeen antagonistiseen hybrikseen.

The Story of Joanna [7]
The Story of Joanna [8]

Lähes objektiivisesti esitettynä on The Story of Joanna elokuvahistorian hienoimmin kuvattuihin ja rakennettuihin lukeutuva teos, jonka rikkaus on jokseenkin ja osittain verrattavissa Andrei Tarkovskin elokuvaan Peili (1975), jonka anti ja tulkittavuus vaihtelevat sen mukaan, mikä esimerkiksi katsojan oma mielentila on. Jälleen tapahtumat esitetään mahdollisina unina ja hauraina muistoina, hiipuvina hetkinä elämän näyttämöltä, jonka näyttelijät harvoin elokuvamaailmassa saavat näin kauniisti ilmaista fyysisiä ulottuvuuksiaan hankautumassa toisiaan vasten elämän nesteiden kosteuttamina. Kun taustalla lähtee soimaan Albinonin "Adagio" ja Hovimestari Griffinin vertikaalinen penis tekee haparoivaa tutkimusmatkaansa Naisen nenään, herää katsojakin ymmärtämään elämänsä perimmäisen laadun, sekä oppii havaitsemaan falloksen indistinktiiviset tuuppimiset similaarisiksi maailmaa pienten asioiden kautta hahmottaviksi vaellusretkiksi, joita utelias Hapsiainen aikoinaan suoritti Pikku Kakkosessa. Haastava eeppinen matka muuttuu ellipsiksi lopussa, kun Nainen ottaa Miehen paikan kartanon herrana (näin Damiano tekee paitsi aktiivi-subjektista passiivi-objektin ja vice versa, myös dominantti-maskuliinista subjukantti-feminiinin ja jälleen vice versa). Olemme siinä mistä aloitimme, mutta muuttuneina.

*----
keskiarvo
toimitus
2.50/5.00 (4)
 JSSMTPIR
  2.5 3.0 3.5 1.0
keskiarvo
lukijat i
2.50/5.00 (3)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  1 (9)
11%
The Story of Joanna (1975)  The Story of Joanna (1975)  
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12