Caroline Munro

Haastattelussa: Olli Kujansuu


Kun tamperelainen videovuokraamoalan pioneeri Olli Kujansuu eräänä iltana 80-luvun alkuvuosia elettäessä käveli sisään vuokraamoliikkeeseensä ja havaitsi kasettihyllyjen ammottavan tyhjyyttään, oli miehen ainoa johtopäätös se että jonkinlainen videobuumihan täytyy olla meneillään.

Ravintola-alaakin kokeillut Olli lupautui tarinoimaan vanhan liiton vuokraamojen menestyksekkäistä ajoista, vaikka väittää ainakin kaikkien vuosilukujen karkailleen päästään. Osin tarkoituksella, koska ajoista ei ainakaan taloudellisessa mielessä ole jäänyt pelkästään positiivisia muistoja. Haastattelu on haastattelu vain nimellisesti, periaatteena oli laittaa nauhuri pyörimään ja antaa Ollin muistella ja rupatella vapaasti. Tietty Tampere-keskeisyys ei ollut luonnollisestikaan vältettävissä, mutta onneksi alaan liittyvää yleispätevää juttua löytyy - makeisia sitä vastoin Ollin vuokraamoista ei löytynyt.




MH: Valotapa vähän aluksi miten tulit aikoinaan lähteneeksi videovuokrausbisnekseen?

OK: No, minähän pyöritin Tampereella jo 70-luvun lopulla tällaista lehti/kirjadivaria ja sen lisäksi harrastin nuorempana road racingia eli entistä TT:tä (ratamoottoripyöräily). Englannissa sitten yhdellä kilpailureissulla -79 ihmettelin että mikäs juttu tää on, kun kauppojen näyteikkunoissa oli televisioita joista tuli kaikennäköistä ohjelmaa ja jengiä oli ikkunan ulkopuolella ihmettelemässä kuin jenkkileffoissa ikään. Kyse oli videokaseteilta pyörivistä jutuista, uusi juttu minulle silloin ja innostuin lisää löytäessäni liikkeistä speedway-videoita.
Joku ennakkoaavistus tai etiäinen iski silloin päälle; roudasin siltä reissulta mukanani Suomeen muistaakseni n. 70 videokasettia. Englanninkielisiä elokuvia, ihan klassista kamaa, jotain Alastonta satamaa ja siihen suuntaan. Jotain ns. taide-elokuviakin taisi olla mukana ja siihen kasan päällimmäiseksi ladoin sitten näitä speedway-videoita ja muita pyöräilykasetteja jotka sitten levisivät aika paljonkin pyöräilypiireissä vuosien mittaan.

MH: Ja elettiin vuotta 1979?

OK: Joo, -79 muistaakseni. Niitä Englannista tuomiani videokasetteja sijoittelin sitten divarin hyllyille sitä mukaa kun kirjoilta ja muilta tilaa vapautui. Noihin aikoihin videonauhurien määrä Tampereella oli käsittääkseni laskettavissa melkein yhden käden sormilla ja beta-nauhurit olivat edistyksellisempiä mm. paremman kuvanlaatunsa vuoksi, kuvassa oli enemmän näitä helvetin poikkijuovia tai jotain sellaista. Sitten vähän myöhemminhän avasin Hämeenpuistoon pelkästään beta-nauhoihin erikoistuneen vuokraamon, jonka nimesin kekseliäästi Beta Videoksi.

MH: Eikös divarisi ollut jossain vaiheessa Hämeenkadulla, Raatihuoneen nurkalla?

OK: Joo, olisiko ollut Hämeenkatu 18. Siinä vaiheessa nimi oli vielä Ollin Divari, mutta kasettien määrän pikku hiljaa lisääntyessä nimeksi tuli Ollin Videodivari. Samoissa tiloissa on nykyään ravintola.

MH: Silloin mentiin kaiketi jotain 80-luvun alkuvuosia?

OK: Hmm... tyttäreni syntyi -81 ja siinä vaiheessa nimi oli jo muuttunut Ollin Videodivariksi, eli 80-luvun alkua mentiin. No, tuon jälkeen aloin etsiä tosissani isompia ja asianmukaisempia tiloja pelkästään videovuokraamokäyttöön, tuntui että nyt on aika feidata miestenlehdet, sarjakuvat ja ristikkojulkaisut, videobisneksessä vaikutti olevan todellista potentiaalia.

MH: Eli videonauhureiden yleistyessä aloit keskittyä vain kasetteihin ja sopiva paikkakin ilmeisesti löytyi?

OK: Joo, sopiva tila löytyi sitten Tirkkosen talosta Kauppakadulta. Nimeksi lyheni nyt Ollin Video ja noita maahantuojiakin alkoi olla pelissä 80-luvun alkupuolella, Warner ja Esselte nyt ainakin. Markus Selinkin aloitteli videoiden maahantuontia noihin aikoihin ja myös hänen maahantuomiinsa C-luokan elokuviin tuli hairahduttua. No, olihan niissä kai helmiäkin joukossa, mutta ei koskaan mitään ns. hittielokuvia.

Vuokraamobisnes alkoi vaikuttaa ihan mukavalta ja kannattavalta tavalta hankkia elantonsa ja ihmisilläkin alkoi olla koneita kotonaan. Mutta vasta eräänä syksyisenä iltana tajusin missä mennään; olin hakenut tyttäreni aiemmin päiväkodista Rongankadulta ja ehdotin illalla Linda Vilhelmiinalle että poiketaanpas liikkeen kautta. Minulla oli 700 elokuvaa hyllyssä tuohon aikaan ja vuokraamoa pidettiin auki klo 20 asti illalla. Kello oli varttia vaille kahdeksan kun saavuimme paikalle. Olin saada paskahalvauksen kun astuimme ulko-ovesta sisään; mustaksi maalatut, lastulevystä tehdyt hyllyt ammottivat tyhjyyttään. Ei jumalauta kasetin kasettia missään! Sisällä oli 25 metrin jono ihmisiä odottamassa että joku mattimyöhäinen palauttaisi edes jonkun edellispäivänä vuokraamansa elokuvan tietäen, että liike suljetaan vartin päästä. Siis, näille jonottaville ihmisille ei ollut mitään merkitystä saisiko roskaelokuvan, taide-elokuvan tai sitten jotain muuta! Ihmiset vain lähtivät tyytyväisenä naama loistaen pois kun jotain onnistui vuokrata. Silloin tuntui että tää juttu menee, nyt on videobuumi.

MH: Videovuokrauksen kulta-aikaa, ainakin noin kauppiaan näkökulmasta katsottuna? Ja miksei asiakkaankin, jos kerran tyytyväisinä paikalta poistuivat.

OK: Jälkeenpäin ajatellen asia on varmaankin juuri noin. Kilpailuakaan ei tuossa vaiheessa ihan hirveästi vielä ollut. Sitten tuli mm. Hartikaisen Kake jonka Videorengas aloitti ensin Ojakadulla ja jatkoi sitten myöhemmin Tuomiokirkonkadulla. Kilpailuasetelmasta huolimatta Kaken kanssa tultiin aina hyvin toimeen.
80-luvun edetessä ajat alkoivat sitten olla sellaiset, että sitä mukaa kun esim. pankkikonttori tai vaikkapa maitokauppa jollain kulmalla lopetti, siihen ilmestyi välittömästi videovuokraamo. Vanhaa sanontaa käyttääkseni, ruutia alettiin keksiä lisää.
Mutta se meni hyvin silloin kun se meni, valikoimani oli aika iso. Olisikohan siinä jo lähestytty 80-luvun puoliväliä - vuosiluvut karkailevat - kun James Bond -leffa Pallosalama ilmestyi videolle. Tilasin kylmän rauhallisesti niitä 30 kpl hyllyyn Tirkkosen talon vuokraamoon ja Fazerin myyntipäällikkö Hietasen Ismo onnitteli ennätystilauksesta. Eikä tarvinnut katua, tavara liikkui hyvin. Yleisesti ottaen Bondit, Indiana Jonesit ja Clintit liikkuivat tuohon aikaan parhaiten.

MH: Mainitsit aiemmin tuon beta-vuokraamon?

OK: Se oli suhteellisen lyhytaikainen liike, mutta vähän aikaa Hämeenpuistossa tosiaan pidin vuokraamoa josta löytyi ainoastaan beta-nauhoja. Tirkkosen talon liikkeessäkin oli aikanaan pari hyllyä myös beta-kasetteja, mutta sitten VHS tuli ikään kuin puskista ja valtasi markkinat. Sitten alkoivat maahantuojatkin osaltaan himmailla ja keskittyä VHS-nauhoihin, kai se oli jonkinlainen kustannuskysymys heillekin.

Siihen aikaan nauhurit olivat kohtalaisen kalliita, eikä niitä joka taloudesta löytynytkään joten sain idean ja ostin Pirkan Sähköstä 35 kpl beta-nauhureita ja sellaisen sai sitten mukaansa pelkän elokuvan vuokralla. Kauppa kävi hyvin.

MH: Okei, jäit siihen kun vuokraamoja alkoi ilmestyä naapurikortteleihinkin.

OK: Tosiaan, ajat alkoivat olla aika hurjia tämän lisäruudin keksimisen kanssa; maahantuojat vaihtuivat jatkuvasti ja parhaimmillaan niitä oli kai useita kymmeniä. Pieniä lafkoja ja tokkopa kaikilla mitään varsinaisia levitysoikeuksia oli. Ruotsin ja Tanskan kautta tuotin liikkeeseen aikuisvideoita, joita vuokrattiin vain täysi-ikäisille herrasmiehille jotka osasivat ja ymmärsivät kysyä niitä. Valikoima oli luonnollisesti takahuoneessa.

Aiemmin mainitsemani Markus Selin toimi maahantuojana tuohon aikaan jotenkin hämärästi pikkuveljensä nimissä, siis tällaisella ikään kuin bulvaanivirityksellä. Perin vittumainen firma, myi paskaa tavaraa kalliilla hinnalla ja jotain erimielisyyksiä rahastakin meillä oli muutaman kerran. Jossain alan tapahtumissa, videomessuilla jne. joskus nähtiin ja sittenhän se siirtyi näihin tietokonepeleihin, jotain Nintendoja tai vastaavaa ja teki ison bisneksen ja sitten jotkin hässäkät niistäkin.

Ja jonkun Esselten takia en oikeastaan vieläkään nuku hyvin. Sieltä tuli jossain vaiheessa puoliaiheettomasti sellainen 80 000 markan lasku ja erinäisten maksusuunnitelmien ja sähläysten takia makselen vielä tänäkin päivänä jotain korkojen korkojen korkoja. Eli jos olisi tuossa vaiheessa ollut pyssy käytössä, olisin tiennyt kyllä osoitteen. Nythän nämä Esseltet ja muut ovat vaihtaneet nimeään jo useampaan kertaan kuin pankit konsanaan.

Mieleen on myös palanut ikuisesti Rautakirjan tiukka "ota viisi paskaleffaa niin saat yhden hittileffan" -politiikka. Siis ota tai jätä. Näistä tuntemattomien tekijöiden hädin tuskin levityksessä olleiden "paskaleffojen" joukosta on tosin sittemmin paljastunut ihan helmiäkin.

MH: Mutta ei siis pelkästään ruusuisia muistoja noilta ajoilta?

OK: Ei tosiaankaan. Mainitsin jo aiemmin, että muistan huonosti tarkkoja vuosilukuja noilta ajoilta mutta se ei ole koko totuus, osan asioista olen pyrkinyt tietoisesti unohtamaan. Jostain ravintolabisneksestä ei kertynyt koskaan sellaisia velkoja kuin näistä videohommista, joista tosiaan hämäriä laskuja kummittelee edelleenkin esiin.

MH: Tuleeko mieleen mitään muita anekdootteja noilta ajoilta?

OK: No, muutaman kerran tuli takahuoneen pornokasettivalikoimaa esiteltyä poliiseillekin jotka tupsahtivat liikkeeseen aina silloin tällöin ihan varoittamatta. Olin sitten muutamia kertoja oikeudessa kuultavana aiheesta ja mieleen on erityisesti jäänyt tämä suhteellisen iäkäs naispuolinen tuomari Tampereen oikeustalolta. Kaikkein lempeimmän tuomion sain tältä arvokkaasti vanhentuneelta ja ymmärtäväiseltä, n. 65-vuotiaalta oikeudenjakajalta. Kun taas nämä 30-40-vuotiaat miestuomarit olivat kaikkein virkaintoisimpia ja tiukimpia antaen tylyimmät ja ankarimmat tuomiot muutamassa "pornokeississäni". Nykyäänhän ns. kovaa pornoa voi hakea vaikka tavaratalon hyllystä ja olinkin ihan varma että laki tulee muuttumaan sallivammaksi. Ja näin kävikin, mutta aina ei ole ihan helppoa olla edelläkävijä.

Onhan näitä, eräällä kerralla kisareissusta palatessani asuntoauto joutui tiukkaan syyniin Turun satamassa. Helvetin monta poliisia ratsasi joka nurkan. Esimerkiksi jääkapista löytynyt reilusti tullirajat ylittänyt viinamäärä ei heitä kiinnostanut, vaan väliseinät ja muut koputeltiin huolellisesti kansalaisia turmelevien videokasettien löytämisen toivossa, mahdollisista salalokeroista tiukattiin jne. Että silmätikkuna tosiaan oltiin.

MH: Ehkä sinun pitää kirjoittaa joskus tulevaisuudessa muistelmat. No, entäs Rainbow Video? Se oli käsittääkseni viimeinen vuokraamosi, Satamakadulta tuli itsekin vuokrattua elokuvia kohtalaisen paljon.

OK: 80-luvun loppupuolella, -86 tai -87, liike muutti Satamakadulle ja nimeksi tuli tuo Rainbow Video. Nimi kalskahti tyylikkäämmältä ja mainosjuttuihin, markiiseihin ja ikkunoihin sai tällaisia sateenkaaren värejä ilmettä antamaan. Yksi syy oli myös se, että kisareissuilla oli ulkomaalaisille tyypeille rasittavaa tavata vaikeaa O-l-l-i-n V-i-d-e-o -nimeä, Rainbow Video meni heti jakeluun.

Liike kesti vuoteen -89 tai -90 asti ja siinä vaiheessa mukaan vuokrauskuvioihin oli tullut jo tää Ruoholan Harrin yritys Makuuni ja niitä vuokraamojahan alkoi ilmaantua oikein urakalla jollain tällaisella franchising-virityksellä. Ruohola myi tai vuokrasi vuokraamot työntekijöilleen tai jotain vastaavaa. Eikös hän saanut kovat, kolmen tai neljän vuoden tuomiot tässä jokin aika sitten. Että kai häneltäkin se mitä joskus tuli, myös meni aika totaalisesti. Tiedän tästä asiasta omasta kokemuksestani jotakin...

Oltiin jo kaukana niistä ajoista kun hoidin elokuvat seitsemään vuokrauspisteeseen, joissa kaikissa oli keskimäärin kolme työntekijää. Siinä vaiheessa kun kysyntä ja tarjonta eivät enää kohdanneet alkoi aikamoinen sukellus, ja vuokraamotoiminta oli osaltani siinä. 1991 siirryin ravintola-alalle ja perustin ensimmäisen Kujasen baarin.

MH: Okei. Ehkä tähän lopuksi vähän aiheeseen liittyen voisi kysyä Ollin suosikkielokuvia vuosien varrelta?

OK:Eastwoodin italowesterneistä olen aina pitänyt, samoin täytyy mainita Yksi lensi yli käenpesän ja Jack Nicholson.

MH:Kiitos haastattelusta, Olli.

OK:Kiitos. Toivottavasti olin avuksi.

Haastattelu: Mika Helminen