Caroline Munro
Rakkautta & Anarkiaa '09 -festivaaliraportti
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16

The Hurt Locker (2008)

aka Démineurs; Tödliches Kommando - The Hurt Locker

The Hurt Locker #1 The Hurt Locker #2
IMDb

Useimpia miesohjaajiakin machompia mutta oudolla tapaa herkkiä elokuvia tekevä Kathryn Bigelow on työskennellyt suhteellisen harvakseltaan. 2000-luvulla on ennen tuoretta The Hurt Lockeria valmistunut ainoastaan keskeneräiseltä tuntunut kahden aikatason artsutrilleri The Weight of Water (2000) sekä jäyhän puisevaksi haukuttu sukellusvenejännäri K-19: The Widowmaker (2002). 90-luvullakin Bigelow teki vain kaksi elokuvaa: hömelöllä zeniläisyydellä kuorrutetun machon surffailutoimintadraaman Myrskyn ratsastajat (Point Break, 1991) ja osin ravisuttavan, mutta lopussa imeläksi heltyvän vuosituhannen vaihteen zeitgeist-scifielokuvan Strange Days (1995).

The Hurt Locker [1]
The Hurt Locker [2]

Parhaimmillaan Bigelow on alfaurosten ryhmäkäyttäytymisen toimintakuvauksissa. Vampyyrielokuvaa uudistaneen Pimeyden läheisyydenkin (Near Dark, 1987) parhaat hetket pyörivät irtonaisen perheen muodostaneen verenimijäjoukon sisäisen dynamiikan ympärillä. Yhdysvaltojen miehittämään Irakiin sijoittuva, käsivaralla dokumentaarisesti taltioitu The Hurt Locker näyttää Bigelown olevan yhä vahvassa iskussa oikean tekstin eteen saadessaan. Käsikirjoittaja Mark Boal on journalisti, jonka artikkeliin Paul Haggisin In the Valley of Elah (2007) perustui. Boalilla on hyvä kosketus ruohonjuuritason tapahtumiin sodassa, jonka syitä ja seurauksia puidaan edelleen.

The Hurt Locker [3]
The Hurt Locker [4]

The Hurt Locker kertoo amerikkalaisesta pomminpurkuyksiköstä, jonka uusi komentaja on rämäpäinen humanistikyynikko William James (Jeremy Renner). James kulkee virne naamallaan läpi sala-ampujien kyttäämien katujen kohti tikittäviä pommeja kuin lapsi kohti kultaruukkua sateenkaaren päässä. Tehtävä on loputon mutta addiktoiva. Muu ryhmä saa kärsiä Jamesin äkkiväärän spontaaneista ratkaisuista, mutta huippupätevää miestä siedetään, jopa kehutaan.

The Hurt Locker [5]
The Hurt Locker [6]

The Hurt Locker ei kuitenkaan ole varsinainen juonielokuva, suurta kaarta tai kasvutarinaa on turha odottaa. Bigelowia ei sen enempää kiinnosta Irakin sodan laajempi asiayhteys tai tilanteen tuomitseminen suuntaan tai toiseen. Elokuva pyrkii sen sijaan onnistuneesti näyttämään, millä eväillä sen esittämässä maailmassa kykenee toimimaan ihmisenä. Lukuisten pienten, eletyltä elämältä maistuvien yksittäisten hetkien ja havaintojen kautta The Hurt Locker laajentaa katsaustaan Irakin hornankattilaan, jossa kuka tahansa voi kuolla melkein milloin vain. Tätä korostaa ratkaisu tuoda mukaan cameo-rooleissa nähtävät Hollywood-tähdet Guy Pearce ja Strange Daysin pääosanesittäjä Ralph Fiennes, joita molempia odottaa tyly kohtalo.

The Hurt Locker [7]
The Hurt Locker [8]

Parhaimmillaan Bigelow on jälleen miehisen macho-mielenlaadun esittäjänä. Pomminpurkukolmikon keskinäinen sanailu ja mittely on The Hurt Lockerin mieleenpainuvinta antia. Kiitos tästä kuuluu myös epätodennäköistä pääosahahmoa esittävälle Rennerille, jonka ison poikamainen olemus huokuu arvaamattomuutta. Bigelow ja Boal eivät pyri tekemään moraalista kommenttia sodasta. Ennemminkin elokuva näyttää, miten sota tuo ihmisessä esiin jotain sellaista, mitä kukaan ei osannut odottaa - ja jotain, mistä on mahdoton luopua kotirintamalla.

****-
keskiarvo
toimitus
4.05/5.00 (10)
 JSSMJLTPJMKKJM*IRMK*PI
  4.0 4.0 3.5 4.0 4.0 4.5 4.5 4.0 4.0 4.0
keskiarvo
lukijat i
3.98/5.00 (29)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  40 (55)
73%
The Hurt Locker (2008)  The Hurt Locker (2008)  
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16

kommentit

odota...
anonyymi kommentoi (2.3.2012 23:59:12)
user avatar Eipä ollut lopulta tämä elokuva kaikkien kehujen arvoinen. Pääosan tyyppi on sota-addikti kuin Lauri Törni konsanaan, mutta kun koko elokuva on tätä addiktion pinnallista pyörittelyä, niin tylsäksi käy.
vastaa »
anonyymi kommentoi (3.3.2012 18:52:14)
lainaus:
Eipä ollut lopulta tämä elokuva kaikkien kehujen arvoinen. Pääosan tyyppi on sota-addikti kuin Lauri Törni konsanaan, mutta kun koko elokuva on tätä addiktion pinnallista pyörittelyä, niin tylsäksi käy.
user avatar Samaa mieltä. Olisin varmaan suhtautunut elokuvaan eri tavalla, jos en olisi tiennyt sen voittaneen parhaan elokuvan Oscaria. Sellaiseksi kuitenkin aivan liian vaisu ja jotenkin mitäänsanomaton, varsinkin Generation Killin katsoneille.
vastaa »
Mauri kommentoi (3.3.2012 20:28:49)
user avatar En ole suuri elokuvafriikki. Katselen palkituimmatkin elokuvat yleensä vasta vuoden tai parin viiveellä, joten en ehkä täysin ymmärrä sitä, minkälainen sosiaalinen paine vuonna 2009 kriitikkoja sun muita asiantuntijoita tämän elokuvan tiimoilta painoi. Kaiketi sen taakan on täytynyt olla melko mittavaa.

Toivon mukaan nyt, vuonna 2012, nämä elitistit ymmärtäisivät jo hieman nolostua, koska olihan tuo elokuva aivan hirveätä jöötiä. Käsikirjoituksen puute ja tyhjä ihmiskuvaus yhdistettynä katastrofaalisen kömpelöön toimintaan aiheuttivat kaksi ja puolituntisen hämmennyksen - kuinka taivaan tähden tällainen b-luokan tv-elokuva voi olla kuusinkertainen Oscar-voittaja? Missä vaiheessa elokuvilta lakattiin vaatimasta edes alkeellista sisältöä ja johdonmukaisuutta? Ja miksi kriitikot ovat noin noloja laumasieluja?
vastaa »
theremin kommentoi (4.3.2012 13:31:43)
user avatar Kyllä Hurt Locker edelleen toimi hienosti ja on Oscarinsa ansainnut. Ehkä se vain on joillekin vaikeaa kun elokuvassa ei kaikkea kerrota dialogin muodossa vaan jotain jää katsojankin pääteltäväksi ja koettavaksi.
vastaa »
anonyymi kommentoi (4.3.2012 23:00:24)
lainaus:
Kyllä Hurt Locker edelleen toimi hienosti ja on Oscarinsa ansainnut. Ehkä se vain on joillekin vaikeaa kun elokuvassa ei kaikkea kerrota dialogin muodossa vaan jotain jää katsojankin pääteltäväksi ja koettavaksi.
user avatar Elokuvassa on erilaisia miehiä sodassa: on suhteellisen särmä kaveri, pelkuri ja addikti. Kaikki tuntuvat pärjäävän ihan yhtä hyvin ja elokuvan aikana heidän olemuksessaan ei tapahdu juuri kehitystä. Tästähän voisi vaikka lukea, että tule sinäkin sotaan, luonteellasi ei ole väliä, pärjäät kyllä. Luonne ei saa kenelläkään uusia piirteitä elokuvan aikana, eikä heidän olemustaan ja toimintaansa juurikaan perustella. Addikti nyt tietenkin ramboilee koska on addikti (Kyseinen seikka on väännetty jopa rautalangasta dialogin muodossa), mutta tämä on vain ulkoista toimintaa. Mitäpä asiaa sen syvällisemmin pohtimaan ja toimintaa motivoimaan. Kaksi tuntia seurataan siis täsmälleen samanlaisten hahmojen samanlaista ulkoista toimintaa.

Käsikirjoituksen älyttömyyksistä nyt puhumattakaan. On supertarkkaa snaipperia, jonka osumatarkkuus heikkenee dramaattisesti kun tarvitaan piinaavaa jännitystä. Samassa kohtauksessa hyvisten lippaat jumittuvat verestä ja tyypit odottavat näkyvällä paikalla harjanteella tyhjän aseen kanssa kuin kuolemaa kerjäten. Mielenkiintoista on myös se, että koko elokuvan ajan kerrotaan kuinka kuka tahansa voi olla vihollinen. Tästä ei tarvitse kuitenkaan välittää, jos vetää päällensä hupparin ja lähtee ramboilemaan kaupungille. Huppari toimii nimittäin jonkinlaisena näkymättömyysviittana. Kummallakaan edellä mainituista kohtauksista ei oikein edes ollut suurta merkitystä elokuvan kannalta. Tokihan niistä voi "päätellä" hyvällä mielikuvituksella vaikka mitä tahansa, mutta kovin irrallisiksi paloiksi ne jäävät.
vastaa »
Tuomas Henell kommentoi (5.3.2012 14:47:00)
user avatar Hyvän elokuvan tunnistaa siitä, että se saa kehuja kaikilta. Todella merkittävän elokuvan tunnistaa siitä, että sitä kehutaan ja vihataan yhtä paljon. The Hurt Locker näyttäisi kuuluvn näiden anonyymien kommenttien perusteella jälkimmäiseen ryhmään.
vastaa »
anonyymi kommentoi (5.3.2012 21:18:16)
user avatar Vielä kun joku elokuvasta todella pitänyt suostuisi kertomaan mitä sieltä rivien välistä on luettu ja mikä tekee elokuvasta keskinkertaista paremman.
vastaa »
theremin kommentoi (6.3.2012 21:15:26)
lainaus:
Elokuvassa on erilaisia miehiä sodassa: on suhteellisen särmä kaveri, pelkuri ja addikti. Kaikki tuntuvat pärjäävän ihan yhtä hyvin ja elokuvan aikana heidän olemuksessaan ei tapahdu juuri kehitystä. Tästähän voisi vaikka lukea, että tule sinäkin sotaan, luonteellasi ei ole väliä, pärjäät kyllä. Luonne ei saa kenelläkään uusia piirteitä elokuvan aikana, eikä heidän olemustaan ja toimintaansa juurikaan perustella. Addikti nyt tietenkin ramboilee koska on addikti (Kyseinen seikka on väännetty jopa rautalangasta dialogin muodossa), mutta tämä on vain ulkoista toimintaa. Mitäpä asiaa sen syvällisemmin pohtimaan ja toimintaa motivoimaan. Kaksi tuntia seurataan siis täsmälleen samanlaisten hahmojen samanlaista ulkoista toimintaa.

Käsikirjoituksen älyttömyyksistä nyt puhumattakaan. On supertarkkaa snaipperia, jonka osumatarkkuus heikkenee dramaattisesti kun tarvitaan piinaavaa jännitystä. Samassa kohtauksessa hyvisten lippaat jumittuvat verestä ja tyypit odottavat näkyvällä paikalla harjanteella tyhjän aseen kanssa kuin kuolemaa kerjäten. Mielenkiintoista on myös se, että koko elokuvan ajan kerrotaan kuinka kuka tahansa voi olla vihollinen. Tästä ei tarvitse kuitenkaan välittää, jos vetää päällensä hupparin ja lähtee ramboilemaan kaupungille. Huppari toimii nimittäin jonkinlaisena näkymättömyysviittana. Kummallakaan edellä mainituista kohtauksista ei oikein edes ollut suurta merkitystä elokuvan kannalta. Tokihan niistä voi "päätellä" hyvällä mielikuvituksella vaikka mitä tahansa, mutta kovin irrallisiksi paloiksi ne jäävät.
user avatar Rasittavaa vastata anonyymeille nimimerkeille kun ei tiedä onko siellä yksi henkilö kirjoittamassa vai leegio. Kuitenkin:

Tuossa on taas poimittu irrallisia tapahtumia kritisoinnin tueksi eikä elokuvaa tai kohtauksia osata nähdä kokonaisuuksina. En löytänyt tilastoja amerikkalaisen tekemistä tarkka-ampujalaukauksista Irakissa mutta veikkaisin ettei ne 100% huitele. Kyseisen kohtauksen pointti oli joka tapauksessa niiden paineiden ja vaaratilanteiden alleviivaaminen, joita nämä sotilaat siellä päivittäin kohtasivat. Ohilaukauksesta seuraa 9 tunnin passissa oleminen tai kuolema korjaa. Hupparikohtaus: mikäli on univormussa oleva amerikkalaissotilas Irakissa, ei varmaan ensimmäisenä halua tämä asuste päällä lähteä paikalliseen kaupunkiin yksin kulkemaan. Huppari tekee univormusta anonyymimmän asusteen eikä se pistä niin pahasti silmään. En kyllä ymmärrä miten tämänkin hetken perusteella piti alkaa saivartelemaan mutta jostain sitä kritiikkiä kai pitää kaivella.

The Hurt Locker ei kerro definitiivistä tarinaa miehen matkasta Irakiin ja takaisin, vaan elokuva erittäin hyvin yrittää laittaa katsojan ymmärtämään henkilöidensä päänsisäistä maailmaa tietyllä hetkellä tietyssä paikassa. Mielestäni tässä tapauksessa ei edes vaadita mitään väkinäistä hahmonkehitystä sillä nämä tyypit ovat sellaisia kuin ovat koska ovat eläneet näitä samoja tapahtumia ennen elokuvan alkamista. Nämä jermut eivät ole mitään käsikirjoittajan tarantinomaisia nokkeluuksia latovia hahmoja vaan todelliselta tuntuvia ihmisiä. Siksi esimerkiksi William James ei osaa tehdä shakespearemaista syväluotausta tunnemaailmastaan vaan selittää asian niin kuin kykenee: hän on adrenaliininarkkari. Erityisesti pomminpurkukohtaukset on tehty hyvin juuri tästä näkökulmasta ja James pääsee olemaan täysin omassa elementissään. Tämä välittyi omalla kohdallani tehokkaasti myös kotisohvalle ja myötäeläminen oli helppoa: tajusin Jamesin tuntemukset tilanteessa ja jännittäminen puolesta tuli luonnostaan.

The Hurt Lockerissa on myös viime vuosien parhainta käyttöä sanattomien kohtauksien suhteen amerikkalaisissa elokuvissa (ainoastaan Drive on päässyt rinnalle tässä), joista välittyy erinomaisesti se mitä elokuva haluaa kertoa ilman mitään turhuuksia. Erityisesti tämä tuli hienosti esiin Jamesin päästessä/joutuessa takaisin kotiin missä hiljaisuus on niin sanotusti korvia huumaavaa. Itsensä haastaminen kriisitilanteissa ovat ainoita hetkiä jolloin James tuntee itsensä kokonaiseksi ja myötäelävä katsojakin ymmärtää tämän ja hyväksyykin sen. Tämä jos mikä on aika hyvin sotaelokuvalta.
vastaa »
anonyymi kommentoi (6.3.2012 21:50:06)
user avatar Elokuva nyt sattuu muodostumaan kohtauksista ja jos lähes jokaisen kohtauksen kohdalla on hieman epäuskoinen olo, pian alkaa pohtimaan, tietääkö käsikirjoittaja mitään kirjoittamastaan. Nuo pari olivat toki vain esimerkkejä. Kyllähän näitä ihmetyksen kohteita voisi hakea enemmänkin. Ensinnäkin koko pommiyksikkö tuntuu toimivan täysin muista irrallisena ja lisäksi tämän yhden yksikön sisällä sallitaan vielä yksi irrallinen toimija. Kaiken kaikkiaan elokuvan suhteellisen vähäisen sisällöllisen annin voisi hyväksyä huomattavasti helpommin, jos edes käsikirjoitus olisi jonkinlaisissa kuosissa. Nähtävästi käsikirjoittajan liian suppea kokemuspiiri ko. sodasta ei anna tähän suurempia mahdollisuuksia.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa