Caroline Munro
Rakkautta & Anarkiaa '09 -festivaaliraportti
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16

L'instinct de mort (2008) :: Mesrine: Killer instinct

aka Mesrine: Part 1 - Killer instinct; Mesrine: Part 1 - Death Instinct; Mesrine: L'instinct de mort; Nemico pubblico n. 1 - L'istinto di morte; Public Enemy Number One

L'instinct de mort #1 L'instinct de mort #2
IMDb

L'ennemi public n°1 (2008) :: Mesrine: Public Enemy No. 1

aka Mesrine: Part 2 - Public enemy #1; Mesrine: L'ennemi public n° 1; Mesrine: Part II - Public Enemy #1; Nemico pubblico N. 1 - L'ora della fuga; Public Enemy No. 1 - Todestrieb

L'ennemi public n°1 #1 L'ennemi public n°1 #2
IMDb

Käytännössä kaikki nykypäivän tosipohjaiset rikolliselämänkerrat noudattavat Martin Scorsesen Goodfellasin (1990) lukkoon lyömää rakennekaavaa, jossa alun sympaattisesta pikkurikollisesta kasvaa rikkaampi, pätevämpi ja häikäilemättömämpi. Puolivälin jälkeen mopo karkaa käsistä huumeiden ja naisten kanssa ja alamäki kulkee pohjalle saakka. Alun periaatteellisesta konnasta on tullut häikäilemätön sekopää. Romantisoitu moraalikertomus pääsee ensin hekumoimaan rikolliselämän voimafantasiaglamourilla ja samaan syssyyn muistuttamaan, miksei se sittenkään kannata. Tuoreimpia esimerkkejä ovat Ridley Scottin American Gangster (2007) ja kotimainen yritelmä Rööperi (2009).

L'instinct de mort [1]
L'instinct de mort [2]

Ranskan kuuluisimman roiston Jacques Mesrinen tarinaa on puuhattu kankaille lähes kymmenen vuotta. Alkuperäinen ohjaaja Barbet Schröder väistyi ja tilalla on kohtalaisen onnistuneesta Hyökkäys poliisiasemalle -remakesta (2005) vastannut nuoremman polven nimi Jean-Francois Richet. Kahteen osaan jaettu mittava tarina kattaa Mesrinen elämän vuodesta 1959 hänen kuolemaansa 1979 saakka - 10 vuotta per elokuva.

L'instinct de mort [3]
L'instinct de mort [4]

Mesrinen tosipohjaltaan kyseenalaiselta omaelämäkerralta nimensä lainaava ensimmäinen osa, Killer Instinct, käynnistyy prologikohtauksella, jossa Mesrine (Vincent Cassell) ja hänen viimeinen tyttöystävänsä (Ludivine Sagnier) ollaan juuri ampumassa kuoliaiksi poliisin väijytyksessä. Tästä hypätään vuoteen 1959, lyhyeen prologiin Mesrinestä Ranskan ja Algerian sodassa. Siviiliksi pääsevä mies ei kuuntele vanhempiaan vaan lähtee tekemään ryöstökeikkaa kaverinsa kanssa. Pian hän tapaa Gerard Depardieun esittämän pikkurikospomo Guidon ja koko elämän kestävä polku rikoksesta toiseen notkahtaa liikkeelle.

L'instinct de mort [5]
L'instinct de mort [6]

Ensimmäinen elokuva on kokonaisuuden tiukempi ja lyhyempi paketti. Se keskittyy kuvaamaan Mesrinen elämää ennen kuuluisuutta, kattaen hänen avioliittonsa ja lasten syntymän. pienimuotoisempi draama on jäntevämpää kuin rönsyilevässä päätösosassa. Käsikirjoittaja Abdel Raouf Dafri ja Richet saavat pidettyä langat käsissään ja tekevät kiehtovia kerronnallisia ratkaisuja mittavaa materiaalia järjestäessään.

Esimerkiksi Mesrinen ensimmäinen vankilakeikka katetaan vain näyttämällä kohtaus, jossa hän suostuu pankkiryöstöön, josta leikataan suoraan vankilasta vapautumiseen. Ryöstöjä kun nähdään vielä myöhemminkin ihan tarpeeksi, samoin epäinhimillistä vankilaelämää, jonka katkeroittama Mesrine ryhtyy puolivillaisella tavalla vasemmistovallankumoukselliseksi.

L'instinct de mort [7]
L'instinct de mort [8]

Kerronta on Killer Instinctissä muutenkin komean sujuvaa. Käsikirjoitus ei ole erityisen monella tasolla siunattu ja tällaista pikkurikollisia elämää suuremmiksi hahmoiksi romantisoivaa tavaraa on etenkin Hollywoodista nähty kymmenien elokuvien verran. Silti meno toimii, suurin osin Cassellin vangitsevan olemuksen ja Richet'n peittelemättömän sävyn ansiosta.

Mesrine ei ole mikään sankari, eikä hänen motiiveihinsa pureuduta yhtä varhaista kohtausta lukuun ottamatta, jossa vielä nuori mies ilmoittaa vanhemmilleen pettyneensä heidän malliinsa. Lopun vankilarymäkkä tuntuu liian uskomattomalta keksityksi - kuten ilmeisesti onkin. Richet on sanonut, ettei kaikkia Mesrinen tempauksia edes voinut käsikirjoitukseen laittaa, koska kukaan ei olisi uskonut niitä.

L'instinct de mort [9]
L'instinct de mort [10]

Toisen osan alussa palataan Mesrinen salamurhaan, tällä kertaa sen jo tapahduttua. Molempien osien yllä roikkuu siis vahvana kuoleman varjo, tietoisuus siitä, ettei tämä tule päättymään hyvin kenenkään kannalta. Public Enemy No. 1 -alaotsikolla varustettu kakkososa näyttää jatkuvine ryöstöjensä, vankilakarkaustensa ja tempaustensa myötä julkkikseksi nousseen Mesrinen, jonka maha paisuu egon myötä. Ystävät ja tytöt vaihtuvat, ja tytär vierailee isänsä luona aina kun tämä ei ole vielä ehtinyt jälleen karata viimeisimmästä sellistään. Vierailevina tähtinä Mesrinen rikoskumppaneina nähdään mm. Samuel Le Bihan ja Matthieu Amalric, jotka korvaavat läsnäolollaan alikirjoitetut hahmot.

L'instinct de mort [11]
L'instinct de mort [12]

Public Enemy No. 1 on osista muodottomampi, koostuen lähinnä Mesrinen kissa ja hiiri -leikistä viranomaisten kanssa. Tietoisuus kasvavasta maineesta vie kekseliään rikollisen yhä megalomaanisemmille keikoille ja räikeämpään keskisormen näyttämiseen koko sille systeemille, jonka hedelmiä varastamalla hän elää. Dafri ja Richet eivät tunnu tarpeeksi varmasti päättäneen, minkä tarinan haluavat lopulta kertoa. Jälkimmäinen osa poukkoilee koko ajan sujuvasti eteenpäin, mutta terä on tylsynyt hieman, eikä pitempi kesto korvaa tätä.

L'instinct de mort [13]
L'instinct de mort [14]

Elokuvat ovat silti nimenomaan yhdessä katsottuna vahva kokemus. Richet on tehnyt räikeän ja anteeksipyytelemättömän teoksen, joka on parhaimmillaan valkokankaalta koettuna. Pienten miesten elämää suurempia tarinoita voi ja kannattaa yhä kertoa, kunhan osaa tehdä sen tyylillä.

L'instinct de mort

***½-
keskiarvo
toimitus
3.80/5.00 (5)
 JSJLTPIRPI
  3.5 4.0 4.0 3.5 4.0
keskiarvo
lukijat i
3.86/5.00 (11)

 

L'ennemi public n°1

***--
keskiarvo
toimitus
3.60/5.00 (5)
 JSJLTPIRPI
  3.5 3.5 4.0 3.0 4.0
keskiarvo
lukijat i
3.60/5.00 (10)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16