Chan-wook Park näyttää hieman piristyneen uransa luoneen kostotrilogian päätökseen saatuaan. Kolmikosta Sympathy for Mr. Vengeance (2002), Oldboy (2003) ja Lady Vengeance (2005) ainoastaan keskimmäinen on eheä kokonaisuus ja helposti Parkin paras elokuva. Itsetarkoituksellisen synkkää ja koko ajan surrealistisemmaksi yltyvää trilogiaa seurasi kepeä timburtonmaisen keinotekoinen mielisairaalakomedia I'm a Cyborg, But That's OK (2006). Nyt Park on tarttunut jälleen kovin pinnalla (Twilight - Houkutus, 2008; Ystävät hämärän jälkeen, 2008) olevaan vampyyriaiheeseen - täysin omalla otteellaan.

Etelä-Korean tunnetuimpiin näyttelijöihin kuuluva Kang-ho Song (mm. The Host, 2006; Secret Sunshine, 2007) esittää katolista pappia Sang-Hyeonia, joka tarjoutuu koekaniiniksi parantumatonta veritautia vastaan kehitettävälle rokotteelle - joka tappaa hänet. Verensiirto tekee kuitenkin Sang-Hyeonille ihmeitä, ainoana viidestäkymmenestä koehenkilöstä. Samalla se tuo mukanaan korostuneet aistit, verenhimon ja taipumuksen syttyä tuleen auringonvalossa.

Sang-Hyeon törmää sairaalassa lapsuudenystäväänsä ja tämän luona vieraillessaan ihastuu hänen vaimoonsa Tae-joohon (Ok-vin Kim), joka toimii miehensä ja tämän juopon äidin käskyläisenä. Verenhimo viettelee pian papin kaikenlaisiin synteihin, joihin eivät siunaukset tai itserankaisu välttämättä auta.

Park kehittelee monimutkaisen kiemuraiseksi yltyvää juontaan ja hahmokaartiaan verkkaisen rauhallisella otteella, vinksahtaneen komedian kautta. Thirstista on kauhuelokuvamaisuus kaukana torahampaattoman vampirisminkin näyttäytyessä sinänsä ilkeänä verenvuototautina, joka saa ihon paiseilemaan ilman tuoretta hemoglobiiniannosta. Enemmän kyse on katolilaista syyllisyydentuntoa ja synnin käsitettä pohdiskelevasta äärimustasta yliluonnollisesta komediasta, joka muuttuu edetessään yhä surrealistisemmaksi.

Etenkin puolivälissä sattuvan ensimmäisen murhan aiheuttaman syyllisyyspiinan kuvittaminen irvokkaan hysteerisillä näyillä kiepauttaa Thirstin kierrokset huvittavasta umpikieroksi. Kaksi kolmannesta edettyään Parkin tarinapattereista alkaa kuitenkin teho hyytyä ja 133 minuuttia kestävä elokuva jankkaa hieman liikaa samaa tilannetta, sinänsä kyllä toimivasti. Parhaimmillaan Park on saattaessaan syyllisyyden riivaamat hahmonsa tragikoomisiin tilanteisiin, joissa ei voi olla nauramatta ja saman tien tuntematta itse syyllisyyttä.

Liiasta kestosta huolimatta Thirst on harvinaisen ilahduttava ja tuore tapaus. Park jättää turhat formalistiset kamerakikkailut ja keinotekoiset käänteet taakseen ja tuloksena on tyylipuhdas sekä omaperäinen visio. Thirst on Oldboyn ohella paitsi Parkin ehein, myös uudistumalla kiinnostavana pysyvän ohjaajan tähän mennessä toiseksi paras elokuva.

Thirst sijoittuu Elitistin kaikki parhaat -listan sijalle #2534

anonyymi kommentoi (10.3.2010 17:35:05)

Sarjassamme elokuvia, jonka aikana odottaa ja odottaa, mihin suuntaan homma lähtee menemään ja jossain vaiheessa lopun lähestyessä tajuaa, että tämä olikin pitkälti tässä. Pitkästyttävä ja mitäänsanomaton pökäle. Jopa samaa aihetta pyöritellyt Interview with the Vampire onnistui olemaan kiinnostavampi huolimatta Tom Cruisesta! pari tähteä maksimissaan. Mitään kovin "omaperäistä visiota" en kyennyt tästä löytämään.

vastaa »

Asswipe kommentoi (26.7.2010 11:25:18)

Yhden tähden elokuva. Neljässä osassa piti katsoa. Yksi paskimmista elokuvista pariin vuoteen. Tylsä kuin mikä, mitään ei tapahdu, ketään ei kiinnosta, pari pomppua maasta katolle ja vittumainen vajakki tuskin tekevät elokuvaa. En tiedä mitä huumeita pitää vetää, että tämän kanssa viihtyy. Onhan tässä ihan kaikki muu kohdallaan, mutta kässärissä ei riviäkään, joten ei sillä muullakaan tee sitten mitään.

vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa