Caroline Munro
Italia violenta - osa 2: Umberto Lenzi
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12 · 13 · 14

Milano odia: la polizia non può sparare (1974) :: Almost Human

aka The Kidnap of Mary Lou; The Executioner; Der Berserker

Milano odia: la polizia non può sparare #1 Milano odia: la polizia non può sparare #2
IMDb

Keskinkertaisen Gang War in Milanin (Milano rovente, 1973) jälkeen Umberto Lenziltä valmistui tarkkanäköinen ja varsin vakavasti otettava Milano odia: la polizia non può sparare eli Almost Human (osuvampi alkuperäisnimi kääntyy pizzaitalialla suunnilleen muotoon "vihan Milano: poliisi ei saa ampua"), josta alkoi kuusi elokuvaa kestänyt yhteistyö kuubalaissyntyisen, moninaisissa muistettavissa spagettiwestern-rooleissa jo kunnostautuneen näyttelijä Tomas Milianin kanssa, ja joka lukeutuu kiistatta sekä Lenzin että Milianin ansiokkaimpiin saavutuksiin.

Elokuva kertoo kammottavan kidnappaustarinan, jossa viheliäinen roistokolmikko ajautuu koko ajan äärimmäisempiin tekoihin yrittäessään kiristää varakasta liikemiespohattaa sieppaamalla tämän nuoren tyttären. Heti aluksi tutustumme Giulio Sacchiin (Tomas Milian), joka on värvätty hyvin organisoidun ammattirikolliskoplan keikkakuskiksi. Kadulle odottamaan jätetty hermoileva Sacchi onnistuu kuitenkin saman tien töpeksimään ja herättämään partioivan poliisin huomion muiden ollessa vielä sisällä pankkia ryöstämässä. Raukkamainen ja äkkipikainen Giulio ei keksi tilanteesta muuta ulospääsyä kuin kyselevän kytän ampumisen.

Milano odia: la polizia non può sparare [1]
Milano odia: la polizia non può sparare [2]

Suunnittelemattoman hätäisen pakomatkan päätteeksi jengi körmyttää Sacchin perusteellisesti palkkioksi tämän vaarallisen harkitsemattomasta tempauksesta. Sacchi toimii seuraavaksi kuten kuka tahansa kiusattu tekisi: liittoutuu sellaisten kaverien kanssa, joita voi itse pompotella. Nuori, kokemattomampi Carmine (Ray Lovelock) ja hieman toiminnassa kouliintuneempi Vittorio (Gino Santercole) lähtevät mukaan "varmaan keikkaan", jonka Giulio vakuuttaa olevan riskitön kunhan kaappaajilta vain löytyy kanttia surmata kidnapattu tyttö setelilaukut lunastettuaan.

Giulio Sacchi muodostuu pian yhdeksi koko eurooppalaisen rikoselokuvan unohtumattomimmista hahmoista. Tomas Milian puhaltaa viskiä ryystävään ja pillereitä popsivaan psykopaattilimanuljaskaan eloa monen klassikkostatuksen lunastaneen pahisroolin edestä. Ihmishengen arvoa syljeksien halveksivasta Sacchista huuruaa kaikkialle ympärilleen painostavaa henkisen, fyysisen ja seksuaalisen väkivallan uhkaa. Hän ei ole pelkästään hullu, vaan myös älykäs: pelkäävien kanssarikollisten ja todisteiden puutteen kanssa kamppailevan poliisin manipuloiminen sujuu kuin luonnostaan (elokuvan epäuskottavin juttu tosin on se, ettei taparikollisen perikuva Sacchilla muka ole rikosrekisteriä - saattaa toki olla niinkin, että kelmi vaihtaa aika ajoin kaupunkia ja henkilöllisyyttään).

Milano odia: la polizia non può sparare [3]
Milano odia: la polizia non può sparare [4]

Kuitenkin Giulio Sacchi on varsin inhimillinen luomus. Erääseenkin murhaan Sacchi psyykkaa itsensä vaatien uhrilta ensin rehellistä mielipidettä itsestään: vasta kuultuaan olevansa yhteiskunnan pohjimmaista saastaa hän painaa kiehahtaneena liipaisimesta. Tuntuisi absurdilta väittää, että Sacchin pöyristyttävän itsekkään käyttäytymisen ymmärtää saati sitten hyväksyy, mutta ainakin Almost Human tarjoaa hänen alennustilalleen riittävästi selityksiä.

Sacchin kokema turhautuminen systeemiin ja unelma makeasta elämästä on varmasti ollut läheinen aihe aikalaisille italialaiskatsojille, joista suurin osa lukeutui epäilemättä kansakunnan vähäosaisempaan väestöön, jolla meni 70-luvun alussa hälyttävän huonosti. Samalla tosielämän jännittynyt poliittinen ilmapiiri, joka johti mielenosoituksiin, väkivallantekoihin sekä esimerkiksi kommunistisen aseellisen järjestön Punaisen prikaatin suorittamiin kidnappauksiin ja sabotaasi-iskuihin, teki taatusti Almost Humanista perin ravistelevaa katsottavaa, sillä se ei suinkaan keskity tyydyttämään oikeudentajuista yleisöä Lenzin myöhempien polizieschien tapaan roistopaskojen kalloja murskaavan poliisitoiminnan muodossa tarjotulla katharsiksella, vaan pysyttelee tiiviisti konnien kintereillä kuvaamassa kidnappaustragedian yhä mustenevaa kariutumista.

Milano odia: la polizia non può sparare [5]
Milano odia: la polizia non può sparare [6]

Kansainvälisen levityksen takaavana kiintiöjenkkinä mukaan otettu Henry Silva jäljittää Sacchia naama kivetettynä peruslukemille, mikä on aivan oikea ratkaisu, sillä Milianin kanssa olisi ollut aivan turha lähteä kilpailemaan. Muutamassa kohtauksen varastamisessa sen sijaan onnistuu kaunis poika Ray Lovelock, tässä yhdessä varhaisimmista puherooleistaan (sittemmin mm. The Living Dead at Manchester Morgue, 1974; Kylmät tyypit, kuumat raudat, 1976). Lovelock oli ja on edelleen Milianin hyvä ystävä, ja itse asiassa järjesti tämän luettavaksi Almost Humanin käsikirjoituksen sekä liittyi miehen bändiin kuvausten aikoihin.

Milano odia: la polizia non può sparare [7]
Milano odia: la polizia non può sparare [8]

Kaiken kaikkiaan Almost Human on sangen moitteettomasti tehtyä elokuvaa. Ernosto Gastaldin epätavallisen älykkään käsikirjoituksen ja Milianin fantastisen roolityön lisäksi Umberto Lenzi ansioituu tehokkaiden kohtausten ja nihkeän tunnelman rakentajana (Lenzi onkin useassa yhteydessä maininnut pitävänsä Almost Humania parhaana elokuvanaan). Tapahtumaympäristöjen valinnat roskien täyttämistä sisäpihoista roistojen turvapaikkana toimivaan ränsistyneeseen proomunhylkyyn sekä Ennio Morriconen musiikit (jotka eivät tosin aivan pärjää säveltäjäneron Cittá violenta ja Revolver -soundtrackeille) ovat niin ikään italialaista genre-osaamista edustavimmillaan.

Milano odia: la polizia non può sparare [9]
Milano odia: la polizia non può sparare [10]

Lopuksi on vielä aivan pakko lainata tässäkin nuoressa gorehoundissa aikoinaan jonkinlaista intoa herättäneen, sittemmin täysin aivokuolleeksi todetun Chas. Balunin Deep Red Horror Handbook -kirjan (Fantaco Enterprises 1989) Almost Human -arvostelua, joka on eräs yössä olemisen surkuhupaisimmista kirjallisista esimerkeistä (opuksessaan Balun antaa elokuvalle puoli pistettä neljästä ja "gore-scorettaa" sen 1/10): "Yllättävän lepsu trilleri Umberto Lenziltä [...] voisi pyöriä päiväsaikaan televisiossa leikkaamattomana".

Vaikka yksityiskohtainen veritekojen jälkiseuraamuksilla mässäily jätetäänkin näyttämättä, on Almost Human suunnilleen täydellinen lepsuuden elokuvallinen vastakohta. Nihilistisestä synkkyydestä ja kaikenlaisen keventävän materiaalin välttelemisestä huolimatta Lenzi ja Milian onnistuvat joka tapauksessa tekemään hiostavasta väkivallankierteestään suorastaan järkyttävän viihdyttävän katsomiskokemuksen. Italialainen rikosnilkkeily ei tästä parane.

Versioinfo (24.2.2010):

NoShamen Yhdysvalloissa julkaisema Almost Human R0-dvd on tanakka paketti. Mukana on yhteensä yli tunti mm. Milianin, Lenzin ja Lovelockin haastatteluja, hyvälaatuinen anamorfinen kuva sekä mahdollisuus katsoa elokuva englantidubin sijaan tekstitettynä italiapuheella. Milianin jo sopimusvaiheessa ääninäyttelijäkseen määräämä Feruccio Amendola tekee Giulio Sacchin suuhun sopivampaa työtä kuin kansainvälisen version päällepuhuja.

Almost Human on saatavana dvd:llä myös Italiasta Alan Young Picturesin tuplasettinä Sergio Martinon The Violent Professionalsin (Milano trema: la polizia vuole giustizia, 1973) kanssa (linkki teoksissa on käsikirjoittaja Gastaldi). Mukana ovat sekä englanti- että italia-audiot, muttei englanninkielistä tekstitystä.

****-
keskiarvo
toimitus
3.94/5.00 (8)
 JSSMJLTPJMJM*EMPI
  4.0 4.0 4.0 4.0 3.5 3.5 4.5 4.0
keskiarvo
lukijat i
3.70/5.00 (10)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  22 (27)
81%
Milano odia: la polizia non può sparare (1974)  Milano odia: la polizia non può sparare (1974)Almost Human  
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14