Caroline Munro
Jean-Claude Van Damme - Kolme potkua munille
sivu: 1 · 2 · 3 · 4

Street Fighter (1994) - alagenren synty ja uran huippukohta

1994 Jean-Claude Van Dammella meni todella lujaa kaikilla elämänsä osa-alueilla. Syksyllä 1994 ilmestynyt Timecop rikkoi ensimmäisenä (ja viimeisenä) miehen elokuvana 100 miljoonan taalan maailmanlaajuisen tuoton. Vain muutamaa kuukautta myöhemmin ilmestynyt Street Fighter ylsi lähes samaan tuoden mukanaan yli kuuden miljoonan dollarin palkkakuitin (Timecopista irtosi puolet vähemmän).

Näinä vuosina Universal tarjosi erittäin rahakasta usean elokuvan sopimusta, jonka Van Damme kuitenkin torjui useampaan kertaan. Kokaiininkäyttö ja itseluottamus kasvoivat ja sama maanisuus, jolla ura oli saatu käyntiin alkoi vetää saavutettua menestystä vessanpöntöstä alas. 90-luvun puolessa välissä yleisön kiinnostus fasistisiin toimintatähtiin alkoi hiljalleen hiipua, eikä Universalin kaltaisia tarjouksia enää sadellut. Seuraavasta elokuvastaan Sudden Death (1995) mies nettosi vielä viisi miljoonaa, mutta elokuva itsessään floppasi. Tämän jälkeen muutaman pikaisesti teatterilevityksessä käyneen tuotannon jälkeen ollaan päädytty tukevasti straight-to-video -linjalle.



90-luvun alkuvuosiin liittyy myös mielenkiintoinen tarina Van Dammen melkoisen suuresta osuudesta paitsi parjattuihin kamppailupelifilmatisointeihin myös niiden peliesikuviin. Tyylilajin voidaan katsoa syntyneen 90-luvulla Street Fighterin myötä samaan aikaan kun one-on-one -kamppailuihin perustuvat kolikkopelit elivät kultaisia vuosiaan.

Palataan kuitenkin vielä hieman taaemmas aikaan, jolloin pelejä vasta kehiteltiin. 90-luvun alussa pelintekijät Ed Boon ja John Tobias pyysivät Van Dammea peliprojektiin, jonka pääosaan oli kaavailtu digitalisoitua Van Dammea. Mies kuitenkin joutui kieltäytymään kunniasta luvattuaan jo itsensä vastaavaan peliprojektiin (josta ei kuitenkaan koskaan tullut valmista). Boon ja Tobias muunsivat ideaa ja projektista syntyi myöhemmin Mortal Kombat (Midway Games 1992). Peliin sisällytettiin Johnny Cage, hatarasti Van Dammeen perustuva hahmo, jonka perusliike otettiin Bloodsportista.

Mortal Kombatista tuli ensimmäinen vakavasti otettava kilpailija samaan aikaan suursuosion saavuttaneelle Street Fighter II -pelille (Capcom 1991), jossa monet klassiset mätkintäpelien toiminnot esiteltiin ensimmäisen kerran (hyökkäyskombot olivat muuten alunperin ohjelmointivirhe joista tuli myöhemmin alan de facto -standardi). Mortal Kombat ja Street Fighter kävivät kovaa keskinäistä kilpailua pelisalien ulkopuolellakin. Molemmista oli suunnitteilla filmatisoinnit samoihin aikoihin ja molempiin pyydettiin myös Van Dammea.



Jean-Claude Van Damme kieltäytyi Mortal Kombatista (1995) ja Johnny Cagen roolista. Street Fighterin roolin hän hyväksyi ja produktiosta tuli historian ensimmäinen kamppailupeliin perustuva elokuva. Yksinkertaisen juonen keskeisessä osassa oli tunnistettavat (peli)hahmot, joiden ympärille oli kasattu hatarasti hienoisista fantasiaelementeistä koostettu maailma. Samasta yksinkertaisesta kaavasta veistetään vielä tänäkin päivänä samankaltaisia elokuvia kuten useat Mortal Kombat -elokuvat sekä Dead or Alive (2006) ovat osoittaneet. Dead or Alive tosin yritti "uudistaa" genreä tuomalla siihen puolialastomat naiset.

Street Fighter -tuoteperheeseen liittyy vielä yksi pelillinen ja elokuvallinen erikoisuus joka kannattaa mainita: itse elokuvasta valmistui aikoinaan myös peli nimeltä Street Fighter: The Movie (Capcom 1995). Pelissä elokuvan hahmot (mm. Van Damme ja Kylie Minogue digitalisoituina) mätkivät horisontaalisesti etenevässä pelimaailmassa. Street Fighter: The Movie lienee maailman ainoa peliin perustuvan filmatisoinnin peliadaptaatio.



15 vuotta myöhemminkin kamppailupelit ja niihin perustuvat elokuvat elävät oudossa ja kieroutuneessa symbioosissa keskenään. Street Fighter IV -pelin (Capcom 2009) ilmestymisen myötä julkaistiin myös elokuvasta erikoisversio blu-rayllä ja tupla-dvd:llä. Pelimäisellä kansikuvalla varustettu julkaisu sisältää promomateriaalia pelistä, muutamia surkeita ekstroja sekä tietysti itse elokuvankin. Elokuvan osa ei nouse kovinkaan korkealle paketissa, mutta se ei liene tarkoituskaan; filmatisoinnit ovat olleet aina pelkkää markkinointi- ja lisämateriaalia peleille.

Kamppailupelien edelleen korkealla pysynyt suosio takaa kuitenkin sen, että jatkossakin näitä elokuvia ilmestyy ruudulle tasaisin väliajoin. Vuoden 2010 aikana ilmestyy filmatisointi siitä "kolmannesta suuresta" eli Tekkenistä (Namco 1994). Tarvitseeko muuten sanoa, että loppuvuodesta 2009 ilmestyi Tekken 6 konsoleille...



Street Fighterin voidaan perustellusti sanoa olleen miehen uran huippuhetki. Käytetään mittareina sitten palkkakuittia, suosiota tai elokuvien menestystä. Ehkäpä erikoisin saavutus realisoitui kuitenkin populaarikulttuurin reuna-alueilla; Bloodsportin, Street Fighterin ja Van Dammen rooliminien jättämä kädenjälki kamppailupelien ja pelifilmatisointien alkuaikojen evoluutiossa on valtaisa. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että näinä uransa kirkkaimpina hetkinä Jean-Claude Van Damme teki uransa surkeimman elokuvan.

Pelijuonensa lisäksi elokuva oli jonkinasteinen kyseenalainen edelläkävijä myös PG-13-kohderyhmälaskelmoinnissa. Alhainen ikäraja ja sen mukaan rakennettu toiminta oli kuitenkin jotain täysin muuta, mitä mentiin hakemaan Van Dammen elokuvilta. Suomessa miehen nimi oli ikärajoista riippumatta jonkinlainen punainen vaate tarkastamolle ja niinpä tästäkin leikattiin minuutin verran materiaalia - niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin.

Sivu:

1 2 3 4