Caroline Munro
Jean-Claude Van Damme - Kolme potkua munille
sivu: 1 · 2 · 3 · 4

Replicant (2001) / In Hell (2003) - välitilinpäätös

2000-luvulle tultaessa takana oli halpa-elokuvien kausi, menestymisen kausi, oma ohjaus sekä useat yhteistyöt etulinjan Hongkong-ohjaajien John Woon, Tsui Harkin ja Ringo Lamin kanssa. Mukaan mahtui myös monta omituista valintaa kuten Mel Gibsonin stunt-doublena tunnetun Mic Rogersin ainoa ohjaus Universal Soldier: The Return (1999).

Hard Targetin (1993), Double Teamin (1997) ja Knock Offin (1998) kaltaiset hyperaktiiviset teokset peilasivat hyvin myös sitä siviilielämän kaaoksista maanisuutta, jota siivitti liiallinen kokaiininkäyttö ja ihmissuhdeongelmat. 2000-luvulla villit vuodet olivat jo takanapäin ja samaan tapaan elokuvissakin koitti jonkinlainen seestyneisyyden kausi. Tällä kaudella syntyivät Ringo Lamin ohjaamat Replicant ja In Hell. Samaan tapaan näidenkin elokuvallista sisältöä voidaan verrata Van Dammen reaalielämän ja elokuvauran eri vaiheisiin.

Replicant on oudohko kiteytys Van Dammen tunnetuimmista maneereista ja elokuvallisista outouksista. Se sisältää paljailla pakaroilla ja atleettisuudella patsastelua, notkeudella bostailua ja yksinkertaisen roolihahmon. Kuten niin monasti toimintaelokuvissa, Van Dammen kaltaiset näyttelijät ovat yleensä parhaimmillaan esittäessään hieman jälkeenjääneitä hahmoja. Replicantin sympaattisen vajakin hahmo sopii miehen kykyihin täydellisesti, onhan hänen katseessaankin ollut aina jonkinlaista koiranpentumaista eksyneisyyttä.



Replicantissa toistuu myös jo viidettä kertaa miehen outo viehtymys kaksoisrooleihin (Double Impact, 1991; Timecop, 1993; Maximium Risk, 1996 ja The Order, 2001). Ei voi olla myöskään mainitsematta Replicantin pienimuotoista scifi-virettä, joka on usein ollut taustalla miehen menestyneimmissä teoksissa (Universal Soldier, 1992; Timecop ja Street Fighter). Replicant on kaikessa omituisuudessaan eräänlainen tilinpäätös Van Dammesta tai oikeastaan niistä anekdooteista, joista miehen rooliminä ja menestyksen konsepti aikoinaan rakennettiin.

In Hell on taas teos, joka riisuu kaiken glorifioinnin toiminta- ja väkivaltaelokuvan päältä ja kuvaa kaiken huomattavasti rappioituneemmalla ja alkukantaisemmalla tasolla. Se ei sinällään ironisoi toimintaelokuvia, mutta Van Dammen läsnäolo ja toimintatähteyshistoria tuo väistämättä lisäkontrastia sen sisältöön ja oikeutetun koston tematiikkaan.

Sisällöllisesti elokuva on mielenkiintoinen sekoitus erilaisia teemoja. Se tuntuu olevan yhtä aikaa toimintaelokuva ja antitoimintaelokuva. Elokuvan tapa pyöritellä eri kliseisyyksiä ja kääntää ne hetken päästä päälaelleen on pelkästään virkistävää. Lähtökohtana alussa tapahtuva vaimon murha johtaa arvatusti oikeutettuun kostoon, mutta samalla myös välittömään yhteiskunnan rangaistukseen moisesta vigilantismista. Venäläiseen vankilaan jouduttua väkivalta on konkreettisesti joka päivä läsnä. Missään vaiheessa hahmo ei nouse toimintatähden moraalisen ylevyyden tasolle, vaan alun kapinallisuuskin päättyy aina merkityksettömälle turpiinsa saannille ja saastaiseen eristyskoppiin joutumiselle. Roolihahmo käy välillä niin pohjalla, että ainoaksi heiveröiseksi elämänlangaksi jää vain koiperhosen tarjoama sympatia.



Vankilassa ainoa tapa arvoasteikossa nousuun on väkivalta, joten pian nähdäänkin tahdon riemuvoittoa treenauksen ja kamppailujen merkeissä. Väkivalta itsessään ei ole aikaisempien elokuvien tapaan estetisoitua vaan brutaalia ja veristä mätkimistä. Ironisesti kuitenkin elokuva äkkiä kyseenalaistaa koko arvonnousun vankilan sosiaalisessa asteikossa ja siirtyy kannanottoon solidaarisuuden voimasta järjestelmää vastaan. Kaikkea tätä maustaa entisen NFL-tähden Lawrence Taylorin suulla kerrotut komiikan rajamailla keikkuvat puolifilosofoinnit väkivallan olemuksesta. Hyvästä yrityksestä huolimatta elokuvan ansiot eivät siis nouse kovinkaan korkealle. In Hell on kuitenkin Van Dammen parhaimpia 2000-luvun tuotantoja, eikä sitä voi huonoksi sanoa muidenkaan vuosikymmenten mittareilla. Vain erilaiseksi.



Ehkäpä Van Dammelle kävi tosielämässä samoin kuin In Hellin roolihahmolleen, kaiken menestyksensä myötä hän muuttui joksikin toiseksi, kadotti itsensä ja löysi myöhemmin takaisin - monien väärien valintojen jälkeen. Reaalielämässä ympyrä sulkeutui vuonna 1999, kun hän palasi ex-vaimonsa luokse. Myöhemmin pari avioitui uudestaan mitätöiden näin vuoden 1992 eron - ajan, jolloin Jean-Claude Van Damme huumaantui kaikesta siitä negatiivisestä puolesta, jota oli saatavilla menestyksen sivutuotteina.

Replicantissa ja In Hellissä on siis erikoista ja erityistä symboliikkaa. Ne myös päättivät erään uran teemallisista aikakausista ja tulevina vuosina nähtiin vain keskinkertaisia tuotoksia, joista puuttui kaikki aikaisempien vuosien raivo ja draivi. Samankaltaisuuden kaavan rikkoi vain taannoinen JVCD (2008). Ei ole kuitenkaan epäilystäkään, etteikö tulevaisuudessa Jean-Claude Van Dammen uraan voisi kirjoittaa vielä täysin uusia ja mielenkiintoisia lukuja.

Loppuyhteenveto:

 JSJMMHTPMMSMJLMK*EMPIPVTKALKA
1.Bloodsport (1988)3.53.53.03.53.02.53.53.53.03.54.03.323.21
2.Replicant (2001)2.5......1.52.0...3.0...2.0...3.52.422.72
3.In Hell (2003)2.03.0............3.5...1.5......2.332.85
4.Street Fighter (1994)2.0...2.01.02.5...1.0...1.02.01.01.561.79
 JSJMMHTPMMSMJLMK*EMPIPV2.412.64
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
Sivu:

1 2 3 4

kommentit

odota...
HLK kommentoi (20.8.2015 00:46:52)
user avatar Oikea Frank Dux on täysi huijari, ja se on tiedetty ja todistettu jo kauan. Huvittavaa on se, että on olemassa oikea jätkä, Dan Docherty, joka oikeasti voitti leffassa nähdyn tapaisia "lei tai" turnauksia Aasiassa, mutta hänestä kukaan ei ole kuullutkaan...

Docherty vieläpä voitti ne Tai Chillä, jota länsimaissa ei yleensä edes pidetä taistelulajina. Silti tämä mies ei ole lainkaan kuuluisa, mutta kaiken maailman huijarit tyyliin Dux ovat...
vastaa »
Neon Maniac kommentoi (20.8.2015 01:01:00)
lainaus:
Oikea Frank Dux on täysi huijari, ja se on tiedetty ja todistettu jo kauan. Huvittavaa on se, että on olemassa oikea jätkä, Dan Docherty, joka oikeasti voitti leffassa nähdyn tapaisia "lei tai" turnauksia Aasiassa, mutta hänestä kukaan ei ole kuullutkaan...

Docherty vieläpä voitti ne Tai Chillä, jota länsimaissa ei yleensä edes pidetä taistelulajina. Silti tämä mies ei ole lainkaan kuuluisa, mutta kaiken maailman huijarit tyyliin Dux ovat...
user avatar Tuo tuli kieltämättä sen verran puun takaa, että mielellään Duxista tahi tarkemmin väitetyn huijarin huijauksista vastaanottaisi informaatiota muodossa muussakin, kuin vain mahdollisiin spekulointeihin tahi muihin ylilyöntilööppeihin tarjottavina linkkeinä. Ensimmäinen kerta, kun Duxiin liittyen tällaiseen törmään, joten olen tyrmistykseltä lähes tyrmätty.
vastaa »
anonyymi kommentoi (4.9.2015 14:20:59)
lainaus:
Tuo tuli kieltämättä sen verran puun takaa, että mielellään Duxista tahi tarkemmin väitetyn huijarin huijauksista vastaanottaisi informaatiota muodossa muussakin, kuin vain mahdollisiin spekulointeihin tahi muihin ylilyöntilööppeihin tarjottavina linkkeinä. Ensimmäinen kerta, kun Duxiin liittyen tällaiseen törmään, joten olen tyrmistykseltä lähes tyrmätty.
user avatar Tuossa pidempää juttua Frank Duxista
http://www.bullshido.net/forums/showthread.php?t=15731
vastaa »
HLK kommentoi (25.9.2015 20:02:10)
user avatar Huvittava yksityiskohta on se, että yksi aivan ensimmäisen "ei mitään sääntöjä" UFC 1:n ottelijoiksi oli kutsuttu kaikki vähänkään nimekkäät tappelijat USA:sta. Frank Dux oli yksi näistä jätkistä, mutta UFC:n rekrytoijien saapuessa paikalle Dux oli ottamassa pataan aiemmin tuntemattomalta Zane Frazieriltä, jonka nähdessään jätkät päättivät että otetaankin tää tyyppi sen sijaan...
vastaa »

kommentoi artikkelia ja/tai elokuvia