Caroline Munro
HÕFF 2010
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11

Perjantaista sunnuntaihin 23-25.4.2010 järjestetty Viron Haapsalun kauhu- ja fantasiaelokuvafestivaali HÕFF juhlisti tänä vuonna viisivuotissyntymäpäiväänsä. Yhteensä kahdenkymmenen kauhupainotteisen kokopitkän elokuvanäytöksen ja yhdentoista lyhärin ohella paikalle oltiin saatu lennätettyä Islannin tulivuorten ilmaan syöksemien tuhkapilvien lomasta myös muutama vieras: venäläisohjaaja Andrey Iskanov, Iron Doors (2009) -ohjaaja Stephen Manuel, samaisen elokuvan pääosanesittäjä Axel Wedekind sekä kanadalaisen Twitch Film -elokuvasivuston perustaja Todd Brown. Ohjelmiston fokusalueina olivat zombit, ranskakauhun uusi aalto ja kolmella teoksella tapahtumassa edustanut Iskanov. Painotus oli miellyttävän vankasti pienemmissä tuotannoissa sekä eurooppalaisessa ja aasialaisessa elokuvassa, eikä valtavirran amerikkalaista kauhua oltu kelpuutettu mukaan lainkaan.

Elokuvanäytösten oheisaktiviteetteina tarjoiltiin Haapsalun keskustan läpi laahannut Zombie paraad -kulkue (jopa 139 innokkaan osallistujan voimin), kauhuvivahteinen HÕFF Extreme Show -nimeä kantanut pyörä & skeitti -esitys sekä 1500-luvulla rakennetun Piispanlinnan sisäpihalla iltamyöhään järjestetty Wanderer (Rändaja, 2010) ja The Horde (La horde, 2009) -elokuvien esitys. Molempina iltoina festariklubilla pääsi jatkamaan mielipiteidenvaihtoa näkemästään aamunsarastukseen saakka.

Viikonloppua edeltävänä torstaina Tallinnassa oli mahdollisuus nähdä muutama elokuva ennakkoon warm-up -illassa. Tallinnasta Haapsaluun kulki myös HÕFF-vieraita palveleva erikoisbussi, jossa näytettiin noin puolitoista tuntia kestävän matkan ratoksi kauhufilmejä. Täkäläiset kulttuurin ystävät pääsivät puolestaan helpolla ilmoittautumalla Night Visions: Back to Basics 2010:ssa ja Elitistin foorumilla markkinoidulle edulliselle pakettimatkalle, joka sisälsi majoituksen sekä näytöslippujen lisäksi kuljetuksen Helsingistä paikan päälle ja takaisin.



Itse elokuvanäytökset järjestettiin Haapsalun kulttuurikeskuksen kahdessa salissa. Pääsalin virkaa toimitti "Publik.ee" -juhlasali, jonka äänentoisto ja kankaan koko jättivät pienehkön, mutta intiimin Galerii-salin varustelut selvästi varjoonsa. Galeriissa elokuvanautinnon takaamiseksi oli parasta valita istumapaikka mahdollisimman edestä, koska samassa tasossa olevat tuolirivistöt aiheuttivat tuskallisen ongelman jonkun muun isopäisen festarituristin istuutuessa edessä olevalle penkille. Toinen mahdollisuus oli katsoa elokuvia seisten salin takaosasta käsin, mutta kokopitkien elokuvien kohdalla tämä ei ollut realistinen vaihtoehto.

Perjantai-illan Galerii-salissa aloitti Stag Filmsin tuottama seksploitaatiokomedia Sex Galaxy (2008), joka oli juuri sopivan kevyt alkulämmittely ennen Andrey Iskanovin debyyttielokuvaa Nails (Gvozdi, 2003). Nails osoittautuikin yhdeksi koko festivaalin parhaista elokuvista ja lisämausteena tarjoiltiin ohjaajan tuoreempi lyhytelokuva A Glimpse of Hell (2007). Iskanov itse oli paikalla ja kertoi elokuvistaan innokkaasti, mutta valitettavasti paikalla olleen Elitisti-toimittajan venäjän- tai vironkielen hallinta ei ollut aivan ymmärtämiseen vaadittavalla tasolla. Publik.ee -salissa pyöri puolestaan vaihtoehtokatsottavana Adam Masonin Pig (2010), jonka Todd Brown kävi ohjaajan ystävä -roolissa pohjustamassa ennen varsinaisen esityksen alkua.



Perjantain päätteeksi ohjelmoitu ”Tribuutti Tetsuolle -yö” jäi hieman laimeaksi kun tribuutin ensimmäiseksi elokuvaksi ilmoitettu Tetsuo: The Bullet Man (2009) oli ainakin valppaan Elitisti-toimituksen yllätykseksi heivattu sunnuntain viimeiseksi esitykseksi. Elokuvansa vastaanottoon pettynyt Shinya Tsukamoto on leikannut teoksen uusiksi ja ilmeisesti kieltänyt aikaisempien kopioiden esittämisen; sunnuntaiksi paikalle saatu tuore ohjaajanversio koki tapahtumassa Euroopan ensi-iltansa. Yö jäi siis Tetsuo: The Iron Manin (1989) varaan, joka projisoitiin kankaalle suoraan dvd:ltä tuhkapilviongelman estettyä filmikelojen saapumisen ajoissa näytettäviksi. Klassikon monasti aiemmin nähnyt toimituksen edustus harkitsi jo hetken salista poistumista, mutta elokuvan pyörähdettyä käyntiin industriaalin pauke ja metallin kalske naulitsivat takapuolet tiukasti kiinni salin penkkeihin. Alkuperäinen Tetsuo toimi uudelleenkatseltuna aivan yhtä täydellisesti kuin aina ennenkin, eikä ohjelmistomuutos siten sen enempää harmistusta aiheuttanut.

Lähes jokaisen kokopitkän festivaalielokuvan alussa näytettiin jokin lyhytelokuva. Lyhäreiden taso vaihteli todella surkeasta ihan kivaan, eli mistään tajunnan räjäyttävästi materiaalista ei missään vaiheessa päästy valitettavasti nauttimaan, mutta mukavan lisän pätkät kuitenkin tarjosivat ohjelmistoa täydentämään.



Lyhytelokuvista pisin oli paikallisen ohjaajalupaus Robi Uppinin reilu puolituntinen Wanderer, muiden keston vaihdellessa muutamista minuuteista noin viiteentoista. Lyhärikatraan heikoimmasta päästä olivat Cronenbergin Videodromen (1983) taglinesta nimensä napannut belgiohjaaja Nicolas Provostin erittäin kokeellinen kuvapakkaushäiriötä ja -ääniä kauhuklassikkoleikkeisiin yhdistelevä Long Live the New Flesh (2010), tympeä ja tökerösti toteutettu zombilänkkäri Dead Walkers (2009) ja unkarilaisen Balázs Lóthin visuaalisesti onnistunut, mutta sisällötön Epilogue (Epilógus, 2010). Väliinputoajana toimi ranskalainen scifi-animaatio Fard (2009), jossa piirroshahmo törmää mystiseen taskulamppuun, jonka valokeila muuttaa kohteensa eläväksi (=videokuvaksi). Lyhäreistä onnistuneimmat olivat Mutants (2009) -ohjaaja David Morlet'n demoninen Bitten (Morsure, 2007) ja norjalaiskaksikko Joner & Oddenin hyväntuulinen ja mustanpuhuva Cool and Dry (Tørt og kjølig, 2008). Lyhäreiden osalta festivaalien Iskanov-tarjontaan sisältyi myös jo aiemmin mainittu ja seuraavalla sivulla laajemmin käsitelty A Glimpse of Hell.



thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 


thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 


thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 


Festivaaliohjelmistosta sivustolla on aiemmin käsitelty Tetsuo: Iron Man sekä täällä Night Visions: Maximum Halloween 3009 -tapahtumassa nähdyt Tetsuo: The Bullet Man, Vampire Girl vs. Frankenstein Girl (2009) ja The Human Centipede (First Sequence) (2009).


Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11