Caroline Munro
Rotterdam International Film Festival 2011
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5

RIFF 2011: PARAS JA HUONOIN


Finisterrae (2010) on kahden venäjää puhuvan kaapukummituksen hitaasti haahuileva matka tuonpuoleisen maailman ääreen ja siitä elävien kirjoihin. Se on kummallisin seikkailuelokuva sitten She - naarassoturin (1982), paras kummituselokuva sitten Ringun (1998) ja ylipäänsä yksi hämmentävimmistä elokuvaelämyksistä sitten Gummon (1997). Horroksenomaisen pitkillä ja satumaisen kauniisti kuvatuilla otoksilla etenevä moderni fantasmagoria tarjoaa limbomaista ahdistusta, hykerryttävää huumoria, typerryttävää outoutta sekä maagisia luontohetkiä.



Elokuva on ohjaajansa ja käsikirjoittajansa Sergio Caballeron esikoinen. Sen on tuottanut espanjalainen musiikki- ja multimediafestivaali Sónar ja äänimaailmaa on ollut mukana työstämässä Jimi Tenor. Finisterrae on kolmen euron hintaan katsottavissa Sónarin kotisivuilta, mutta Elitistin suositus on odottaa että mahdollisuus kankaalta näkemiseen ilmaantuu. Lafkan sivuilla raotetaan myös elokuvan tekoprosessin saloja; vastuullisena toimittajana en niitä kuitenkaan ala tyrkyttämään kenellekään. Isiksen hunnun takaisten salojen kurkkiminen on parasta aloittaa katsomalla itse elokuva.

*****


The Baron (O barão, 2010) on olevinaan eräänlainen remake 40-luvulla Portugalissa diktatuurin aikana muka kielletystä dekadentista kauhuelokuvasta. Kyseessä on käänteismuunnelma Kafkan Linnasta (Das Schloß, 1926): kuivakka valtion koulutarkastaja saapuu virkakäynnille kyläpahaseen ja päätyy eksentrisen paronin vieraaksi.



Ohjaaja Edgar Pera on ikävä kyllä antanut pahasti periksi perseilyn houkutuksille. Tyylillisesti elokuva apinoi saksalaista ekspressionismia ja vanhoja Universal-kauhuja synkillä kontrasteilla, jyrkillä kuvakulmilla ja puuduttavan loputtomilla ristihäivytysleikkauksilla ollen kuitenkin lähempänä 60-luvun Batman -tv-sarjaa kuin vaikka Guy Maddinin valloittavaa tyylittelyä. Näin myös henkisesti. Fantsun himmeissä käänteissä ja pervossa vihjailussa mennään yli siitä missä aita on matalin.

The Baron on varoittava esimerkki siitä mitä voi tapahtua kun vanha ohjaajafabu päästetään riehumaan digikameran ja digieditin kanssa. Yllättävä tekemisen vapaus tuottaa mauttoman eksessiivistä kikkailua, joka tuskin olisi ollut mahdollista, jos Pera olisi joutunut näkemään vaivaa koko roskan kuvaamiseksi filmille. Sääli, sillä ideassa on potentiaalia.

*----

Sivu:

1 2 3 4 5