Caroline Munro
Italia violenta - osa 3: Enzo G. Castellari
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7



Saluti da Italia! Terveisiä Italiasta! Maasta, jossa aseet sylkevät tulta ja nyrkit ovat rautaa. Elitistin crime-artikkelisarja etenee nyt kolmanteen osaansa ja käsittelyyn pääsee yksi koko eurocrime- ja poliziesco -genrebuumin käynnistäjistä, Enzo G. Castellari. Ohjaaja on vastuussa myös Franco Neron nousemisesta yhdeksi italialaisen crime-taivaan kirkkaimmista tähdistä.

29. Heinäkuuta vuonna 1938 Roomassa syntyneen Enzo G. Castellarin (oikealta nimeltään Enzo Girolami, nimen "G" tulee tästä) voidaan hyvällä syyllä sanoa syntyneen elokuvasukuun. Hänen isänsä Marino Girolami ohjasi uransa aikana useita elokuvia, joista tässä mainitsemisen arvoisia ovat ainakin Maurizio Merlin tähdittämän komisaario Betti -trilogian ensimmäinen osa Violent Rome (Roma violenta, 1975) ja viimeinen osa A Special Cop in Action (Italia a mano armata, 1976). Näiden lisäksi Marino Girolamin filmografiasta löytyy mm. osittain Lucio Fulcin Zombie Flesh Eatersin (Zombi 2, 1979) kanssa samoissa lavasteissa kuvattu Zombi Holocaust (1980).

Castellarin veli on näyttelijä Ennio Girolami, joka on nähty useissa Castellarin omissa elokuvissa ja lisäksi mm. Dario Argenton Tenebressä (1982) sekä Fabrizio De Angelisin ekokauhistelussa Killer Crocodile (1989). Castellarin serkku on näyttelijä Massimo Vanni, jonka filmografiaan kuuluu mm. Mario Caianon Weapons of Death (Napoli spara, 1977), Antonio Margheritin The Last Hunter (L'ultimo cacciatore, 1980) ja Bruno Mattein Robowar (Robot da guerra, 1988). Kaiken tämän lisäksi Castellari on ohjaaja Romolo Guerrierin (mm. Liberi armati pericolosi eli Young, Violent, Dangerous vuodelta 1976) veljenpoika.



Enzo G. Castellari on elokuvallisen uransa aikana työskennellyt ainakin tuotantoassistenttina, apulaisohjaajana, käsikirjoittajana, tuotantosuunnittelijana, näyttelijänä, leikkaajana ja jopa stunttikoordinaattorina. Ensimmäinen hänelle kreditoitu elokuva oli usean muunkin 1960-luvun jälkipuoliskon spagettiwesternin tapaan Sergio Leonen ja Sergio Corbuccin elokuvien suosiolla ratsastava spagu Any Gun Can Play (Vado... l'ammazzo e torno, 1967). Epävirallisemmin Castellarin ohjausdebyytti tapahtui jo vuonna 1966 elokuvalla Some Dollars for Django (Pochi dollari per Django), vaikka alkuteksteissä ohjaajaksi mainittiinkin León Klimovsky. Castellari jatkoi spagujen parissa vuoteen 1969 saakka ohjaten tuolloin toiseen maailmansotaan sijoittuvan sotaelokuvan Eagles Over London (La battaglia d'Inghilterra).

Vuosikymmenen vaihteessa kiinnostus rahaa tai kostoa janoavia desperadoja kohtaan laantui ja tyhjiötä täyttämään ilmaantuivat seksuaalissävytteiset giallo-trillerit sekä toimintaa pursuavat eurocrimet ja poliziescot. Fernando Di Leon ja usean muunkin genreohjaajan tapaan Castellarin siirtyminen niiden pariin oli luonnollinen valinta ja fanit tuntevatkin hänet parhaiten juuri näistä elokuvista. Ensimmäinen näistä oli todellinen hitti High Crime (La polizia incrimina la legge assolve, 1973) ja sen jälkeen tulivatkin nopeassa tahdissa Street Law (Il cittadino si ribella, 1974) ja The Big Racket (Il grande racket, 1976).

Castellari ohjasi 1970-luvulla myös kolme spagettiwesterniä: The Sting of the West (Tedeum) vuonna 1972, Cry, Onion! (Cipolla Colt) ja Keoma neljä vuotta myöhemmin. Monet pitävät Keomaa yhtenä Castellarin uran parhaista saavutuksista. Myöhemmin Castellari ohjasi kolme post-apokalyptiseen aikaan sijoittuvaa erittäin toimintapainotteista eksploitaatioelokuvaa 1990: Bronx Warrios (1990: I guerreri del Bronx, 1982), The New Barbarians (I nuovi barbari, 1982) ja Bronx Warriors 2 (Fuga dal Bronx, 1983).

Näitä ennen Castellari jatkoi vielä mm. sotaelokuvalla The Inglorious Bastards (Quel maledetto treno blindato, 1978) sekä kontroversiaalisen vastaanoton Amerikassa aikoinaan saaneella The Last Jawsilla (L'ultimo squalo, 1981). The Last Jaws sai menestyksensä takia niin suurta huomiota, että Universal Pictures syytti oikeusteitse elokuvaa Steven Spielbergin kassamagneetin Jaws (1975) plagioinnista ja voittikin jutun. The Last Jaws jouduttiin vetämään teattereista vain kuukausi ensi-illan jälkeen tehtyään jo pelkästään avausviikonlopun aikana lipputuloja noin $2,200,000.



Näyttelijänä lähinnä cameo-rooleissa nähty Castellari oli mukana Dan Curtisin vuoden 1983 minisarjassa Winds of War. Robert Mitchumin tähdittämässä sarjassa Castellari näytteli Italian diktaattoria Benito Mussolinia. Castellari on itsekin ohjannut minisarjoja ja 90-luvun alussa jopa Bud Spencerin ja Miami Vicesta muistettavan Philip Michael Thomasin tähdittämän Extralarge-nimisen (Suomessa nimellä Isonyrkki) tv-elokuvasarjan. Castellari palasi vielä kerran westernin pariin vuonna 1993, jolloin hän ohjasi Venäjällä kuvatun elokuvan Jonathan of the Bears (Jonathan degli orsi).

Castellarin perheen jäsenet ovat myös kiinnostuneita elokuvista. Hänen poikansa Andrea Girolami ja tyttärensä Stefania Goodwin ovat molemmat näytelleet ja toimineet apulaisohjaajina useissa elokuvissa. Enzo G. Castellari on älykäs ohjaaja, joka rakastaa toimintaelokuvia ja elokuvien teknistä puolta. Hänen filmografiansa koostuu monista eri genreistä ja hän tekee elokuvia tiedostaen mitä kohdeyleisö milloinkin haluaa. Tässä artikkelissa käsitellään hänen ohjaamiaan rikoselokuvia.


thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 
thumbnail
 

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7