Caroline Munro
Night Visions - Back to Basics 2011
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8

The Colour Out of Space (Die Farbe, 2010)

H.P. Lovecraftin vuonna 1927 kirjoittama novelli The Colour Out of Space on filmatisoitu aiemmin jo pariinkin otteeseen. Vuonna 1965 valmistunut Boris Karloff -vetoinen brittijännäri Pahan kasvot (Die, Monster, Die!) jäi tunnelmaltaan valitettavan kauas Lovecraftin alkuperäisvisiosta, taantuen lähinnä hammermaiseksi kartanohaahuiluksi. David Keithin The Curse (1987) oli alkuperäisteokselle jo paljon uskollisempi, joskin elokuvana hieman lattea ja ilman Lovecraft-kytköstä se olisikin uponnut syvälle unohdettujen keskinkertaisuuksien suohon. Nyt viimeisimpänä kokelaana väriin avaruudesta sekaantuu amatööriohjaaja Huan Vu (Damnatus, 2008).

The Colour Out of Space kertoo maatilan pellolle putoavasta oudosta meteoriitista, joka reagoi hämmentävästi ulkoilman kanssa. Viljelijöiden iloksi meteori saa sadon kukoistamaan, mutta ajan kanssa sen havaitaan tuoneen muassaan myös ikäviä sivuvaikutuksia. Alkuperäiskertomuksesta poiketen Die Farbe sijoittaa tapahtumansa 70-luvun Saksaan ja kertoo tarinansa kadonnutta isäänsä maatilan seutuvilta etsivän nuoren Jonathan Davisin (Ingo Heise) näkökulmasta.




Pieneen budjettiinsa nähden Die Farbe on monessa mielessä oikein onnistunut elokuva. Näyttelijävalinnat ovat osuneet monelta osin nappiin ja elokuvan mustavalkoisuus piilottaa kohtalaisen hyvin kömpelöimmät tietokonetehosteet. Lovecraftin alkuperäistarina on kiehtova ja mukaansatempaava, joskin paikoin Die Farbe sortuu turhaan viipyilyyn tarinankerronnassaan. Tunnelma on silti kohdillaan, ja elokuvaa voikin huoletta suositella vähintään kaikille Lovecraftin teoksiin tykästyneille. (JS)

***--

Night of Bloody Horror (1969)

Onko 13 vuotta mielisairaalassa istunut nuorimies Wesley Stuart (Gerald McRaney) kauniiden tyttösten väkivaltainen murhaaja vai ei, sitä pohditaan Night of Bloody Horrorissa. Muita avainhahmoja ovat Wesleyn äiti, psykiatri, poliisi sekä naiset, joiden kanssa Wesley päätyy aina tavalla tai toisella sekstailemaan. Heitä kohtaa pian hirveä kohtalo.




Night of Bloody Horror kuvaa murhamysteerin kautta mielenmaisemaa 60-luvun lopun Yhdysvalloista. Elokuva on äärimmäisen hidastempoinen ja kohtaukset ovat aika-akseliltaan kuin tositilanteita. Ohjaaja J.N. Houck Jr.:n ensikertalaisuudesta huolimatta hahmot alkavat elokuvan mittaan elää. Näyttelijäsuoritukset ja dialogi pelaavat hyvin elokuvan realistisen kerrontatavan kanssa yhteen. Seksi, murhat ja ajoittainen kokeellisuus rytmittävät kokonaisuutta lisää. Lopputulos on oikea elokuva eikä filmattua underground-teatteria. Käteen jää vähemmän menoa ja meininkiä, mutta enemmän vilpitöntä näkökulmaa kuin vaikkapa Al Adamsonin elokuvista. (MS*)

***--

Loppuyhteenveto:

 JSJMKKMETPMS*MMSMMK*EMPIPVTKALKA
1.Mil gritos tiene la noche (1982)4.0......3.04.04.03.54.54.04.04.0...3.913.66
2.Napoli violenta (1976)4.0.........4.54.02.54.04.04.03.5...3.794.19
3.Cold Fish (2010)4.5...4.0...3.53.02.54.04.03.03.5...3.633.29
4.Die Farbe (2010)3.0.....................4.0.........3.502.92
5.Young Warriors (1983)3.53.5......3.54.02.02.54.0...5.0...3.443.31
6.Finisterrae (2010)3.0.........2.04.03.03.53.5...4.0...3.433.58
7.Detroit 9000 (1973)3.0.........3.53.5...2.5......3.5...3.133.30
8.Trolljegeren (2010)3.53.53.51.53.0......2.5...3.03.5...3.003.59
9.The Late Great Planet Earth (1979)2.5...3.5.........3.03.0......2.5...2.902.75
10.Il giorno del Cobra (1980)3.5.........2.02.53.03.0......3.5...2.862.71
11.Love Camp 7 (1969)2.53.0......2.03.03.03.0......3.0...2.752.60
12.Night of Bloody Horror (1969)2.5.........2.03.03.02.52.5.........2.582.50
13.I Spit on Your Grave (2010)3.02.0...3.02.0...3.02.5...2.0...2.52.502.64
14.Sucker Punch (2011)1.0...2.5......1.53.01.0...2.01.0...1.711.73
15.Devil's Playground (2010)2.0...1.0...........................1.501.75
 JSJMKKMETPMS*MMSMMK*EMPIPV2.982.97
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8