Caroline Munro
Nippon Connection 2011
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 · 10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15

Helldriver (2010)

aka Nihon bundan: Heru doraibâ

Helldriver #1 Helldriver #2
IMDb

Yoshihiro Nishimura ei usko budjettirajoitteisiin. Kun Sushi Typhoon lätkäisi hänelle käteen 200 000 dollaria ja kahden viikon kuvausaikataulun, Nishimura ilmoitti tekevänsä kaikkien aikojen zombie-elokuvan. Esikuvakseen hän nimesi George A. Romeron yhteiskuntasatiiriset zombie-elokuvat ja henkilökohtaiseksi panostukseksi 8000 litraa tekoverta. Oiva jatko Nishimuran edelliselle soolo-ohjaukselle Tokyo Gore Police (2008), siis.

Tyhmempikin tajuaa, että Nishimura pyrki likipitäen mahdottomuuteen. Valmistautuminen oli silti huolellista - ainakin osittain. Ohjaajan laatimat 3500 storyboard-hahmotelmaa pitivät huolen, että kutakuinkin joka ikinen kuva oli suunniteltu etukäteen. Kuvauspaikalla Nishimura löi jopa aiemmat ennätyksensä saaden päivittäin valmiiksi lähemmäs 300 otosta. Käsikirjoitus jäi siinä hurmiossa vähemmälle huomiolle.

Helldriver [1]
Helldriver [2]

Tarina on simppeli, mutta vauhdikas. Koulutyttö Kika (Yumiko Hara) elää maanpäällisessä helvetissä. Hänen sadistinen äitimuori Rikka (Eihi Shiina) pahoinpitelee tytärtä ja syö paremman tekemisen puutteessa Kikan isän jalat. Eräänä päivänä taivaalta tipahtaa asteroidi, joka lävistää Rikkan rinnan. Ongelmatilanteen ratkaisuksi Rikka repii tyttärensä sydämen irti ja asettaa sen omansa tilalle. Tytär kiidätetään hoidettavaksi kun samaan aikaan puoli Japania lankeaa zombie-epidemian kouriin asteroidista irronnen tuhkan seurauksena. Tarina voi alkaa, joskin vielä on jonkin verran matkaa elokuvan alkutekstijaksoon.

Ensimmäisistä kohtauksista lähtien on selvää, että Nishimuran vinoilut Japanin Demokraattisen Puolueen suuntaan (mm. tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymykset) jäävät pelkän huulenheiton varaan. Nishimuralla ei olisi aikaa virittää elokuvaansa Romero-moodiin vaikka hän sitä haluaisikin, sillä mukana on enemmän splatteria ja puhdasta mielisairautta kuin yhteen elokuvaan sopii. Varsinainen juoni saadaan vauhtiin johdannon jälkeen, kun terästeknologialla korjatun rinnan ja moottorisahamiekan saanut Kika lasketaan vapaalle. On aika painua rajan taakse saastuneiden olioiden "ihmisarvoista" viis veisaten ja kostaa äidille, joka on kohonnut häntä tottelevien zombielegioonien johtajaksi.

Helldriver [3]
Helldriver [4]

Nishimura on koko uransa - josta hänen omat ohjauksensa muodostavat vain murto-osan - väsännyt veri- ja maskeeraustehosteita. Etenkin jälkimmäisillä herkutellaan myös Helldriverissa. On hämmentävää, kuinka ohjaaja on näinkin kovassa kiireessä onnistunut luomaan valtavan määrän näyttäviä maskeeraustehosteita. Nishimuran zombiet ovat toisistaan selvästi eroavia mätäkasoja, ja lisäksi joukossa loikkii jos jonkinmoista oliota hämähäkkizombiesta alkaen. Erikoisefektielokuvan ystäville Helldriverista riittää iloa taatusti useamman katselun tarpeisiin.

Nishimuran ihmissyöjät ovat eri asteittain aivokuolleita herkkusuita, joista osa tyytyy syömään eläviä, osa puolestaan harrastaa jonkin asteista aivotoimintaa ja kommunikointia. Ratkaisu ei ole aivan tyydyttävä, mutta selvästi parempi kuin joissain viimeaikaisissa genre-elokuvissa nähdyt parkour-zombiet. Nishimuran otukset eivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta juokse. Olioiden otsaan kasvaneet Yubari-sarvet, joiden avulla Rikka heitä kontrolloi, olisi silti voinut unohtaa (kyseessä on viittaus Nishimuralle rakkaaseen Yubari International Fantastic Film Festivaliin, jonka kotipaikkakunta on tunnettu sarvimaisen varren omaavista meloneistaan). Onneksi anti-älynväläystä ei hyödynnetä elokuvassa paljoakaan.

Helldriver [5]
Helldriver [6]

Tunnelmaltaan Helldriver on letkeä mutta törkyinen, mitä rujo ja paikoin väriviritetty visuaalinen ulkoasu tukee. Varsinkaan alkupuolella ei ole tietoakaan monien muiden tuoreiden zombie-elokuvien kylmänkalskeasta kliinisyydestä. Helldriver näyttää silti mitä se on: roskaelokuvalta. Ääniraidalla soivat Koh Nakagawan helposti tunnistettavat ja tunnelmalliset sävellykset, tosin mukana on myös paljon rempseää rokkia ja jopa valssisäveliä ohjaajan jo aiemmissa elokuvissaan puhki kuluttamien "gore-tanssien" taustalla. Verisyydestä huolimatta elokuvan väkivallassa on vain harvoin zombie-elokuviin olennaisesti kuuluvaa ilkeämielisyyttä ja vatsaavääntävyyttä.

Helldriverin merkittävin ongelma on sen turboahtaminen. Nishimuralla on niin paljon veikeitä ideoita, ettei hän ehdi jäädä tunnelmoimaan niistä yhdenkään pariin. Hupi välittyy kyllä katsomon puolelle, mutta erikoisia aseita ja hahmoja hyppii kuviin ja pois ennen kuin niistä ehditään saada täyttä potentiaalia irti. Myös toimintakohtaukset jäävät hätäisiksi, ja paikoin mopo karkaa käsistä huumorin ja yliampumisen suhteen. Mukana on lisäksi valitettavan paljon CGI-tehosteita. Pahimmillaan Nishimura rakentaa tietokoneen varaan efektijaksoja, jonka kaltaisia hän on jo aiemmissa elokuvissaan luonut pitkälti käsityönä. Myös verestä osa on tietokoneella tehtyä, vaikka usein samoissa kuvissa virtaa järvikaupalla aitoakin ketsuppia.

Helldriver [7]
Helldriver [8]

Tähän väliin on ehdottomasti huomautettava, että arvosteltu versio on elokuvan 105-minuuttinen kansainvälinen leikkaus. Nishimuran alkuperäinen ja niin ikään festivaalilevityksessä oleva 118-minuuttinen versio laitettiin leikkauspöydälle pian maailmanensi-iltansa jälkeen. Tähän saattaa olla vaikuttanut Helldriverin Texasin Fantastic Festillä saama murskavastaanotto. Sushi Typhoonin jenkkikasvo Marc Walkow totesikin jälkikäteen, ettei Helldriveria olisi kannattanut esittää yllätysnäytöksenä "Iron Man 3 -yleisölle". Samaisen version New York -esitys puoli vuotta myöhemmin sai huumaavan vastaanoton yleisöltä, joka ihmetteli miksi elokuvasta pitäisi leikata sekuntiakaan pois. Muutenkin elokuvan viimeaikainen palaute on ollut jopa ylettömän positiivista.

Helldriverin täyspitkä versio eittämättä kärsii yhä CGI-ongelmista, mutta on helppo kuvitella sen olevan kansainvälistä leikkausta parempi. Tällaisenaan hieman turhan nopeatempoinen elokuva tarvitsisi juurikin lisää lihaa luidensa ympärille, sekä muutaman aidosti häijyn gorekohtauksen, joista yhdestä on itse asiassa nähty palasia jopa Sushi Typhoonin promovideoissa. Ylimääräisen goren näyttämisen lisäksi Nishimuran todennut pitkän version antavan enemmän tilaa monille sivuosissa nähtäville genresuosikeille. Tämä on oleellista, sillä Sushi Typhoon -elokuvissa tuttujen kasvojen spottaileminen on osa hupia. Lyhyestäkin leikkauksesta löytyy pikavisiittejä aina Takashi Shimizusta hullua tohtoria esittävään Marc Walcowiin.

Helldriver [9]
Helldriver [10]

Helldriverin oli tarkoitus olla Nishimuran paras elokuva. Sitä se ei ainakaan tässä muodossaan ole. Tietokone-efektien paljous sekä tunnelmoinnin vähyys rokottavat katselunautintoa. Elokuvan nimen lupaama autoilu jää niin ikään vaille asiallista fetissikäsittelyä. Kritiikki tulee kuitenkin suhteuttaa elokuvan huikeaan potentiaaliin, sillä kyse ei ole missään nimessä huonosta elokuvasta. Pahasti vajaalta vaikuttavan kansainvälisen version vuoksi lopullisen tuomion antaminen tuntuisikin ennenaikaiselta. Elitisti palaa asiaan ja päivittää arvostelun loppuun tarvittavat tarkennukset, kunhan täyspitkä versio joskus saapuu nähtäville. Sitä odotellessa elokuvan saksittu printtikin tarjoilee roppakaupalla laatuaikaa eeppisiin mittoihin kurottelevan ja mielipuolisuudessaan omaan luokkaansa olevan roskaelokuvan parissa.


1.12.2011 päivitys: 117 minuutin verilöyly

Helldriverin täyspitkä leikkaus palauttaa elokuvaan muutaman mainion kohtauksen, jotka sisältävät sekä tunnelmointia että käsityösplatteria. Merkittävin lisäys on aidosti epämiellyttävä ja brutaali koulutytön ahdistelu zombie-baarissa (uhrina AV-stara Rui Saotome). Kansainvälisestä leikkauksesta lähes kokonaan puuttuneet genresuosikit Asami ja Takumi Saito niin ikään piristävät splättäystä antamalla loppusodan hyperpoliiseille kasvot. Lainkaan huonoja eivät ole myöskään useat pienet satiiriset lisäykset sekä Romeron Day of the Deadin (1985) suuntaan kumartava sivujuoni eläviin kuolleisiin ymmärryksellä suhtautuvasta papista (Kanji Tsuda).

Helldriver [11]
Helldriver [12]

Lisäykset parantavat elokuvaa, mutta toisaalta uusintakatselulla kokonaisuuden kaksijakoisuus iskee entistä pahemmin silmään. Goremyllytys salpaa parhaimmillaan hengen, mutta väliin tungetut latteat CG-osuudet masentavat mieltä. Ääniraidalla Koh Nakagawa tykittää olan takaa, mutta valssisävelet ampuvat kilometrin ohi. Oikealla mieliallalla katsottuna ralli on kuitenkin mitä maittavinta viihdettä, eikä voi olla pitämättä elokuvasta, jonka järjettömän munakkaat alkutekstit iskeytyvät ruutuun vasta 48 minuutin kohdalla.

***½-
keskiarvo
toimitus
3.50/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat i
2.50/5.00 (3)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15

kommentit

odota...
Mikko Koivisto kommentoi (2.12.2011 22:51:51)
user avatar Arvostelu päivitetty. Helldriverin täyspitkä versio on nyt helposti saatavilla US ja UK Blu-Raylla sekä R2J DVD:llä.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa