Caroline Munro
"Älä tahraa käsiäni" - lapsi eksploitaation tehokeinona
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8

Pelon kosketus

Lasten synnyttämät shokit eivät synny niinkään siitä mitä lapset ovat tai mitä he tekevät meille, vaan mitä me voimme tehdä heille. Narciso Ibáñez Serradorin ¿Quién puede matar a un niño? (1976) rakensi jännitteensä lähes kokonaan tämän kysymyksen ympärille. Vieläkin syvemmälle pelon ytimeen vei Gregory Wilson elokuvallaan The Girl Next Door (2007) pohtiessaan aikuisten käsien vaikutusta lapsissa syntyviin vääriin haluihin. Todellinen kauhu syntyy aikuisten kyvystä muovata lapsista itsensä näköisiä demoneja, ikään kuin piirtäen mustat raamit puhtaan valkoisen kuvan ympärille.

Elokuvataide on omalta osaltaan tahrannut kätensä vereen hyödyntämällä lapsinäyttelijöitä eksploitaation keinoin. Monille ovat tuttuja tarinat entisten lapsitähtien huume- ja päihdeongelmista, jopa itsemurhista. Tunnettu on myös tarina laittomasti elokuvassa Twilight Zone: The Movie (1983) käytetyistä kuusi- ja seitsemänvuotiaasta lapsesta, jotka helikopteri kirjaimellisesti silpoi kuvauspaikan onnettomuudessa.

Elokuvan kauheus ei jää pelkkiin kuvauksiin tai erikoistehosteisiin, vaan ulottaa kosketuksensa lasten kehoihin. Anjelica Hustonin Bastard Out of Carolina (1996), jonka 10-vuotiasta uhria esittää Jena Malone, ei pelännyt viitata alaikäisen pahoinpitelyyn muunakin kuin dialogin varassa roikkuvana ajatuksena. Italialainen eksploitaatio meni kukoistuksensa aikaan vieläkin pidemmälle.

Kauhu- ja eksploitaatioelokuvan parissa lapsista tuli nopeasti tehokeino, jolla aikuinen elokuvayleisö haastoi itsensä. Irrationaalisesta pelosta kypsyi jotakin aidosti hirvittävää, linkki todellisuuteen. Roegin kuolleen tytön tarjoaman psykologisen harhautuksen häilyessä yhä taustalla, tuli lasten kohtaloksi johdattaa yleisö sensuurin rajamaille. Kauhu ei asunut enää heissä, vaan yleisön valinnoissa.

Katkeavia terälehtiä

Kauhuelokuvasta irrallinen toisenlainen eksploitaatio kypsyi 50-60 -luvuilla, kun "nuori rakkaus" -teema sai jalansijan. Erikoisen yhteensattuman kautta palaamme hetkeksi Venetsian perilliseen, elokuvaan Alice, Sweet Alice, jonka nuori tähti Brooke Shields oli siinä roolin saadessaan vasta 10-vuotias. Vain puolitoista vuotta myöhemmin hän nousi jo paitsi elokuvatähteyteen myös kriittisen keskustelun ytimeen esittäessään ikäistään prostituoitua Louis Mallen kontroversiaalissa elokuvassa Pretty Baby (1978). Shieldsin täyttäessä neljätoista oli vuorossa rooli Randal Kleiserin ohjaamassa box-office -menestyksessä The Blue Lagoon (1980), joka sinetöi Shieldsin aseman.

Epäilemättä lasten seksuaalisuus vie yleisön täysin erilaisten ja huomattavasti syvempien ristiriitojen ääreen kuin muistoista kumpuava kauhu tai veri. Jodie Fosterin henkisesti vaativat roolit 13-vuotiaana elokuvissa Taxi Driver (1976) ja The Little Girl Who Lives Down the Lane (1976) olivat olleet ongelmallisia niin elokuvantekijöille kuin suurelle yleisölle. Elokuvien tulevia vaikutuksia peläten nuori näyttelijätär valmisteltiin psykologisin testein ensin mainitun räjähdysmäiseen lopetukseen. Jälkimmäisessä isosisko Connie kantoi lyhyen alastonkohtauksen (myös Shields käytti sijaisnäyttelijää The Blue Lagoonin rohkeimmissa otoksissa), jota nuori Foster kammoksui. Pelko siirtyi kuitenkin tosimaailmaan, kun nuori näyttelijätär sai peräänsä hänen roolihahmoihinsa pakkomielteisesti suhtautuvan aikuisen ahdistelijan.

Isossa-Britanniassa anglosaksisen kauhun tuleva tähti Linda Hayden nousi moraalinvartijoiden silmätikuksi heti ensiesiintymisellään näyteltyään ikäistään tyttöä Alastair Reidin kierossa kostotarinassa Baby Love (1968). Elokuvassa 15-vuotias Luci ajautuu ottovanhempiensa kolmiodraaman keskipisteeksi. Aiheesta kirjoitettiin myös pokkari, tarkoituksena kalastaa lukijoita genreä innoittaneen Vladimir Nabokovin romaanin Lolita lähteiltä. Nabokovin vuonna 1955 julkaistu teos puolestaan aloitti pitkän kohuttujen elokuvien sarjan. Ehdottomasti tunnetuin näistä on Stanley Kubrickin ohjaama filmatisointi vuodelta 1962, tähtenään 14-vuotias Sue Lyon. Samana vuonna valmistui J. Lee Thompsonin Cape Fear, joka viittaa sekin lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.



Kenties lapsiin kohdistuvan kauhun ydin on elokuvista irrallinen. Miksi ylipäätään tarvitsemme lapsia syventääksemme itsellemme tehtyjen elokuvien pelkoa, tai herättääksemme ajatuksia rakkaudesta? Ehkä kyse ei olekaan lopulta edes siitä mitä voisimme tehdä lapsille, vaan miksi teemme sen.

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8