Caroline Munro
"Älä tahraa käsiäni" - lapsi eksploitaation tehokeinona
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8

Aasia ja esimerkkielokuvia

Aasiassa ollaan jo jonkin aikaa möyritty puoliavoimen seksuaalisuuden mutta myös raa'an tappamisen syövereissä.

Lolicon-kulttuuria kylvävässä Japanissa nähtiin lasten voimakas esiinmarssi kauhun saralla vuosituhannen vaihteen uudessa aallossa (Ringu, 1998; Ju-on, 2002), kun pienet kummitukset palasivat tuonpuoleisesta. Yhtymäkohtia Don't Look Now:ssa ja Full Circlessä hyödynnettyyn "kuollut" lapsi -pelkoon on helppo löytää, vaikka käsittelytapa onkin tuore. Samoihin aikoihin elokuvateattereihin vyöryivät maan ristiriitaista kulttuuria kuvaavat joukkosurmat Battle Royale (2000) ja Suicide Club (2001), jotka jatkoivat teollisen yhteiskunnan analysointia Tetsuo II: Body Hammerin (1992) ja Kichikun (1978, kuva ylhäällä) hengessä. Sun Scarred (2006) ja Confessions (2010) puolestaan kritisoivat yhteiskunnan taipumusta vähätellä lapsiensa rikoksia.

Japaninmeren tällä puolen Kiinassa lapsen roolitus on ollut maanläheisempää, ja tarjonnut kriittisiä näkökulmia kollektiivisen yhteiskunnan epäkohtiin. Esimerkiksi monet palkinnot kahminut Xiu Xiu - unohdettu tyttö (Xiu Xiu: The Sent-Down Girl, 1998) pohtii yksilön ja yhteisöllisyyden välistä hyväksikäyttöä. Samoilla linjoilla liikkui Pienet punaiset kukat (Little Red Flowers, 2006), joka luonnollisen alastomuutensa takia on omiaan nostattamaan pystyyn tiukimpien moralistien niskavillat. Sivutuotteena elokuva paljastaa länsimaisen ja aasialaisen kulttuuriin eroavaisuuden koskien aikuisen ja lapsen suhteeseen liitettyä ennakkoasennetta.

Ggotip (1996)

Mikä olisi parempi ensimmäinen esimerkkielokuva valottamaan lapsen käyttöä teemallisena tehokeinona kuin monet palkinnot voittanut eteläkorealaisen Sun-Woo Jangin ohjaama kasvutragedia Ggotip (1996). Elokuva kertoo Gwangjun verilöylyn (1980) traumatisoimasta tytöstä, joka kodittomana asettuu asumaan häntä seksuaalisesti hyväksikäyttävän miehen kanssa. Hiljalleen hyväksikäytöstä kehittyy jotakin syvempää ohjaajan viljelemien takaumien myötä; vertauskuva mielen sopeutumisesta täydelliseen tuhoon. Nuoren muistoista tulee kuin ilmaa: vaikeita kontrolloida, mahdottomia käsitellä ja aina läsnä olevia.



Ggotipin pinnan alla elävä päähenkilön seksualisoiva alavire tuo mieleen Robert Bressonin Mouchetten (1967), joka käsitteli seksiä henkisen degeneraation metaforana: mitä suopeammin päähenkilö alistuu hyväksikäyttöön, sen kauemmas hän lipuu omasta ihmisarvostaan. Ei ole lainkaan sattumaa, että Sun-Woo Jang säästää elokuvansa kliimaksiksi yhteiskunnallisen tositapahtuman, joka aikoinaan tuhosi monen maanmiehen viattomuuden. Puolentoista tunnin kestostaan huolimatta elokuva oikeastaan vain spiraalin lailla toistaa tätä yhtä tapahtumaa seurauksineen, sulkien lapsen tragedian sisälle kuin laatikkoon.

Elokuvassa lapsen rooliksi jää kasvaa aikuiseksi liian nopeasti, liian vieraassa ympäristössä. On kuin Jung-hyun Leen tulkitseman tytön lapsuus katkeaisi kesken ja hän siirtyisi aikuisten lakien maailmaan aivan liian varhain. Árvácskan tavoin lopputuloksena on kuvaus lapsen sielun musertavasta ympäristön paineesta.

The Criminals 5 - The Teenager's Nightmare (1977)

Paremmin kung fu -elokuvistaan tunnetun hongkongilaisen Shaw Brothersin siipien alla valmistui viisiosainen rikosepisodielokuvien sarja, jonka viimeiseksi osaksi liitettiin Chih-Hung Kuein ohjaama The Teenager's Nightmare (1977) nimeä kantava segmentti. Erikoisen episodista teki paitsi varsin rankka aihe myös kulttuurillinen viittaus tuolloin kuumimmillaan olleeseen Eva Ionesco -buumiin. Elokuvassa nuoria tyttöjä jahtaava giallomaisesta traumasta kärsivä pedofiili nimittäin suggestoi itsensä hirmutekoihin katselemalla kyseisen lapsitähden erotisoitua kuvaa seksilehdessä.



Hyvän maun rajoja venyttävä minielokuva on varsin tiivistunnelmainen esimerkki hongkong-eksploitaatiosta raadollisimmillaan, eikä se ota itseään liian vakavasti tietoisesta provosoinnistaan huolimatta. Kyseessä on myös kuva omasta aikakaudestaan, 70-luvun vapauden ilmapiiristä. Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, elokuvasta tekee ajankohtaisen jo silloin kiistellyn lapsisensaation Ionescon juuri valmistunut omaelämäkerrallinen esikoisohjaus My Little Princess (2011), joka omalta osaltaan tutkii lapsen ja taiteen välistä suhdetta.

Ollakseen merkityksellistä taiteen tulisi olla enemmän kuin osiensa summa. Tässä mielessä The Criminals 5 - The Teenager's Nightmare on kuin avoin ovi yhteiskunnan sisimpään. Se alleviivaa moderniin kulttuuriin istutetun pelon, jonka mukaan mies nähdessään alastoman lapsen muuntuu raiskaajaksi. Toisin sanoen taide toimii katalysaattorina, joka herättää yksilössä piilevän rikollisen.

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8