Caroline Munro
Olaf Ittenbach
sivu: 1 · 2 · 3

Premutos: Lord of the Living Dead (Premutos - Der gefallene Engel, 1997)

The Burning Moonin jälkeen valmistunut Premutos vastaa silmät käristävään ja kaikkia tähän asti taatusti askarruttaneeseen kysymykseen mitä saadaan, kun "aikuistuneelle" Olaf Ittenbachille annetaan hieman tavallista enemmän rahaa. Vastauksia on monia: hän käy parturissa, lähestulkoon unohtaa herttaisen lihalliset vahvuutensa ja alkaa "dekonstruoida" historian- ja uskonnonkirjoista opittuja tapahtumia epähauskaan komediaan sekoitettuna. Sisältöön ja tekniseen toteutukseen on panostettu poikkeuksellisesti kahden toisiaan etsivän ajatuksen verran, mutta elokuva taapertaa loppupuolelle asti samoissa set-piece -pohjamudissa kuin kollegansa Uwe Boll parhaimmillaan. Herrojen myöhemmin konkretisoitunut yhteistyö (mm. gornotuherrus Seed, 2007) saattaa katsojasta riippuen vaikuttaa joko melko epäonniselta suuronnettomuudelta tai iloiselta ystävyyssuhteelta.

Premutosin (jonkin sortin langennut enkeli) järjestämistä sekahakutansseista on mahdoton tehdä luotaavaa selontekoa ilman itsensä altistamista infernaaliselle päänsärylle. Asioita on ja asioita tapahtuu ilman jatkumoa muualla kuin kirjoittajansa päässä (myös Ittenbach). Kupletin juoneksi riittävät puutarhasta löydetyn Ilmestyskirjan lukeminen, Sean Michaelsin näköinen umpikänninen yöntimo illanistujaisissa, toisesta ulottuvuudesta (lue: savuavasta takahuoneesta) ilmestyvät zombit sekä ohjaajan itsensä petomainen muodonmuutos vihtahousun narriksi. Tavoitteena lie maailmanloppu ainakin näin alkajaisiksi, mikä osoittaa jonkinmoista kehittymisenhalua Black Pastiin verrattuna.



Ittenbach-kaava on käynyt kuitenkin jo turhan tutuksi, joten kaikkea mielenkiintoista odotellessa katsoja saa seurata päähenkilön (kukapa muu kuin Olaf) tajuttomuuden kautta teleporttailua historiallisesti merkittäviin ajankohtiin perseilemään mitä milloinkin lystää. Toisinaan siirtymisiin riittää pallon potkaisu surkastuneille kulkusille, toisinaan käynti hammaslääkärillä, useimmiten syytä ei tarvita. Olaf nukahtaa, Olaf herää, Olaf nukahtaa, Olaf huutaa, Olaf herää, Olaf herää, Olaf nukahtaa. Olaf tulee korvista ja kaikista ruumiinaukoista. Unissa "käsitellään" mm. skotlantilaiset vapaustaistelijat, keskiaikaiset noitavainot ja Jeesuksen ristiinnaulitseminen sekä ylösnousemus, mutta naapurin pellolla ja soramontulla suoritetut kuvaukset saavat lähinnä kaipaamaan Mel "Rapid Cycling" Gibsonin paahtamista. Sitten Olaf unohdetaan, eikä häntä onneksi enää nähdä. Paitsi ehkä kaiken takana hengellisessä olomuodossaan häärivänä itseoikeutettuna SAATANANA, joka on viimein kolmannessa näytöksessään keksinyt miten kivuliaiksi äityneistä suvantovaiheista päästään yli.



Resepti on simppeli, joten viimeisen puolen tunnin ajan kestävä zombisota suoraan hornasta on ladottu täyteen härkämäistä teurastusta lukuisine päänräjähdyksineen, riekaleiksi ammuttuine ja revittyine ruumiineen sekä moottorisahoilla, kirveillä ja veitsillä suoritettuine viipaloimisineen. Eikä siinä vielä kaikki, joku vempula ajaa tankilla tiiliseinästä läpi ja alkaa tulittaa päättömästi. Erityistä kiinnostusta herättää Ittenbachin tapa asettaa statistit seinää vasten aivojen pellolle losauttamista varten, teloituksen seuratessa vain toistaan. Tämä jossain navetassa käyty Braindeadin (1992) vastaavaan verrattu mellastus säästää katsojaparan kaiken toivon menettämiseltä, joten onkin aidosti harmillista, ettei sitä edeltävä sietämättömän pitkästyttävä pelleily ole juuri mistään kotoisin. Lopputekstit ilmoittavat ylpeillen bodycountiksi 139, mikä on kunnianarvoinen suoritus. Samalla se varmentaa hyvissä ajoin kypsyneen johtopäätöksen: ei suuruudenhullun Olafin seikkailuja voi kenellekään selvinpäin katsottavaksi suositella.

**---


2000-luvulla Ittenbachin rajalliset kyvyt huomattiin kaiketi laajemminkin, sillä tuotantoarvot alkoivat nousta kohisten, näyttelijöiksi saatiin muitakin kuin seuranhakupalstan ilmoitukseen vastanneita, ilmaisu amerikkalaistui ja... ei sitten välttämättä paljon muuta uutta. Pyrkimys "oikeiden elokuvien" tekemiseen on kuitenkin yhä havaittavissa, vaikka tyyliuskollisen toiston ja uppiniskaisen tehosteväännön ulkopuolelta mikään muu osa-alue tuskin tulee mainittavia kiitoksia jatkossakaan keräämään.

Tässä artikkelissa käsitellyt elokuvat ovat saatavilla Another World Entertainmentin tuoreina dvd-julkaisuina. Alkuperäisissä täyskuvallisissa turistivideoissa on laadullisesti omat haittapuolensa. Ekstrat kaikissa samat: dokumentintynkää, klippejä kulissien takaa ja trailereita.


Yhteenveto Elitistissä käsitellyistä Ittenbach-elokuvista:
 JSKKSMEMTKALKA
1.Premutos - Der gefallene Engel (1997)3.03.03.02.02.752.50
2.Black Past (1989)......2.52.52.502.00
3.The Burning Moon (1992)......2.02.02.001.75
4.Dard Divorce (2007)2.5...1.52.02.00...
5.Garden of Love (2003)............1.501.25
 JSKKSMEM2.151.88
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
Sivu:

1 2 3