Caroline Munro
Elitistinen katsaus 3D-elokuviin
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8

3D:n sukulaissielut

3D:tä muistuttavia erikoisia esitystapoja elokuvan historiasta miettiessä ensiksi mieleen tulee jippojen kuninkaan William Castlen elokuva 13 kummitusta (13 Ghosts, 1960), jonka jippo nimeltään Illusion-O kuulostaa hurjalta: jos katsojaa liikaa pelottaa elokuvassa esiintyvät kummitukset ja muut paranormaalit ilmiöt, he voivat maagisesti heille annetuilla erikoislaseilla saada ne katoamaan pois kokonaan! Tämä jippo todella toimii, ja käyttää osittain samoja optisia ominaisuuksia millä anaglyyfiset 3D-lasitkin toimivat. Illusion-O -laseissa on kaksi eri suodatinta: yksi jolla kummitukset näkee, yksi jolla ne saa katoamaan. Pystytte itse toteamaan efektin anaglyyfisillä 3D-laseillanne, jos katsotte alla olevia elokuvan kuvia joko vain sinisellä linssillä (paranormaalit asiat katoavat) tai sitten vain punaisella linssillä (paranormaalit asiat näkyvät voimakkaammin). Tämä konsepti on sikäli hatara, koska kummitukset pystyy näkemään elokuvassa paljaalla silmälläkin, vaikka punaisen suodattimen läpi katsottuna ne tosiaan näkyvät hieman voimakkaammin. Kummitusten katoaminen näkyvistä sentään toimii ilman suuria ongelmia. Eli Castlen jippo pohjaa samanlaiseen tekniikkaan kuin Leventhal & Crespinelin 1920-luvun lyhäri As You Like It: Not Shakespeare kahden erilaisen loppuratkaisunsa kanssa.



Jo 1940-luvulla elokuviin oli tehty kokeiluja, joissa katsojan elokuvaa vastaanottavia aisteja pyrittiin laajentamaan näöstä ja kuulosta myös hajuaistiin, mm. levittämällä pahaa-aavistamattoman elokuvayleisön sekaan kukkien hajua hääjakson aikana. Vuonna 1960 pahamaineinen Smell-O-Vision toi hajuelokuvan hieman laajempaan tietoisuuteen. Kuvaajalegenda Jack Cardiffin ohjaamassa rainassa The Scent of Mystery ei-kovin-kummoista juonta seuraavien katsojien sekaan päästettiin hajukaasuja, joista ei-niin-flunssaiset ihmiset pystyivät ryystämään mm. paistettua leipää, valkosipulia, öljymaalia, tupakansavua - ja jopa karaistuneelle urbaanille yleisölle eksoottista asiaa - raitista ilmaa. Teknisenä ongelmana oli, että elokuvan edetessä saliin päästetyt kaasut sekoittuivat toisiinsa, ja loppupuolella yleisön yllä leijaili jo sankka hajupilvi. Ehkä tästä syystä katsojamenestys ei ollut kummoista. Asiaa tuskin paransi elokuvan mainoslause: "First they moved (1895)! Then they talked (1927)! Now they smell!". Elokuvan julkaisun yhteydessä markkinoille tuotiin myös tie-in pokkariversio - siitä ei ole tietoa haisivatko kirjan sivut mitenkään erityiseltä.

Käsite hajuelokuvasta jäi kuitenkin elämään. John Watersin Polyester - hullu maailma (Polyester, 1980) esitteli "miljoonia maksaneen" Odorama-järjestelmän, jossa Smell-O-Visionin ongelmat pyrittiin ylittämään antamalla katsojille hajulaput, joita raaputettiin valituissa kohdissa kuvassa näkyvän merkin aikana. Polyester pyrki olemaan Smell-O-Visionin härskimpi versio, ja elokuvassa haisteltiin mm. paskaa. VHS-aikana ei kotikatsoja Odoramaa juuri voinut kokea, mutta tämän asian korjasi amerikkalainen R1-DVD-versio, jonka mukana tulevasta hajukortista oltiin kuitenkin typerän poliittisen korrektiuden takia poistettu liiman haistelu!

Edes 2000-luvulla hajuelokuva ei ole vielä täysin kuollut - ainakin animaatioelokuvan Villit ipanat (Rugrats Go Wild!, 2003) amerikkalaisessa teatterilevityksessä jaettiin taas Odorama-tittelillä varustettuja raaputuskortteja, joista katsojat saivat komeasti nenilleen.

Siinä missä erikoiset esitystavat kuten Illusion-O tai Smell-O-Vision aidosti tarjosivat katsojalle jotain ainutlaatuisempaa, monet jipot painivat paljon pienemmässä sarjassa. Vuoden 1959 scifi-elokuvaa The Angry Red Planet mainostettiin Cinemagic-erikoistekniikalla, joka elokuvan trailerissa saadaan kuulostamaan etäisesti 3D:tä muistuttavaksi - varsinaisia näytteitä Cinemagista ei tietenkään trailerissa pystynyt muka näyttämään. Avaruusmatkaa kuvaavassa elokuvassa Maa-planeetalle ja avaruusaluksen sisälle sijoittuvat kohdat näyttävät tavanomaiselta, mutta Cinemagic astuu kehiin Mars-planeetan pinnalle sijoittuvissa hetkissä, jolloin se paljastuu vain erikoiseksi visuaaliseksi tyyliksi, jossa kuva on punertava ja kuvassa on erikoinen piirrosmainen sävy (nykypäivän cel-shade -tietokonegrafiikkaa muistuttaen).

Kaiken tämän keskellä on hyvä muistaa, että myös itse 3D:n kanssa 1950-luvulla kilpaillut CinemaScope oli alun perin aivan samankaltainen gimmick kuin 3D tai jopa Smell-O-Vision, josta kuitenkin ajan kanssa tuli tavanomainen elokuvakielen elementti jopa siinä määrin että nykypäivänä suurin osa teattereihin julkaistuista elokuvista on scope-kuvasuhteella.


Murchin murinat

2011 alussa elokuvamaailmassa oli kohinaa arvostetun editoijan - ja äänisuunnittelija Walter Murchin (joka on esimerkiksi kirjoittanut elokuvaleikkaajien pakkolukemistoon kuuluvan opuksen In the Blink of an Eye) kirjeestä 3D:tä vuosikymmeniä vastustaneelle kriitikko Roger Ebertille.

Ensiksi Murch valittaa kirjeessä, että polarisoidut lasit saavat 3D:ssä kankaan näyttämään liian hämärältä ja pieneltä. Murch sanoo näiden ongelmien olevan teoreettisesti ratkaistavissa, mutta 3D:n ongelman ydin on jossain muualla.

Murch väittää että se, kuinka ihmissilmä joutuu tarkentumaan eri etäisyyksien päässä oleviin kohteisiin parin sekunnin välein 3D:ssä, on vierasta ihmisen silmälle. Evoluutio ei ole varustanut ihmissilmää tähän, joten jos tätä joutuu tarpeen pitkään tekemään, rasitus ja päänsärky on hyvin mahdollinen seuraus.

Näin ollen kolmiulotteisuuden käyttö, ainakaan pitkiin elokuviin, ei ole järkevää. Murch huomauttaa myös että 3D tuo mukanaan vieraannuttavan vaikutelman, jossa katsoja tajuaa että hän katsoo pelkkää elokuvaa, sen sijaan että syventyisi tapahtumiin mitä kankaalla näkyy. Oli Murchin väitteissä perää tai ei, jos stereoskooppisuus todella on brechtiläistä vieraannuttamista, saattaa elokuvamaailman Brechtiksi tunnustetun Jean-Luc Godardin tekemässä 3D-tuotoksessa sittenkin olla ideaa.

Oma suhtautumiseni 3D:hen on kaksijakoinen. Minulla on uskoa siihen, että 3D-elokuvissa pystytään luomaan teoksia, jotka käyttävät prosessia tavalla joka liittyy olennaisesti elokuvan sisältöön niin älyllisellä kuin tunnevaikutelmia aiheuttavalla tavalla. Useimpien 3D-tuotosten stereoskooppisuuden käyttöä on hankalaa analysoida millään syvällisellä tavalla, koska sen käyttö on niin pinnallista. 3D-elokuvia katsoessa yleensä tuntuu aivan kuin elokuvantekijät haukkuisivat väärää puuta. Tästä tulee mieleeni kokemus parin vuoden takaa Tukholman luonnontieteellisessä museossa, missä olin IMAX-teatterin näytöksessä. Formaatin kupolimaisella valkokankaalla esitettävä kuva voi parhaimmillaan täyttää koko katsojan näkökentän: filmin jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että niin vaikuttava kuin kokemus olikin, en oikein voisi uskoa tavanomaisen tarinallisen elokuvan toimivan IMAX-formaatissa. Sen sijaan esimerkkejä sen kaltaisista elokuvista, jotka voisivat olla kotonaan IMAXissa, olivat leffat Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu (2001: A Space Odyssey, 1969) ja Aleksandr Sokurovin Venäjän arkki (Russian Ark, 2002).

Ehkä samanlainen kysymys pitäisi tehdä myös 3D:n kohdalla. Miksi olettaa että lopputulos olisi optimaalinen, jos vain ottaa enemmän tai vähemmän tavanomaisen tarinallisen elokuvan lähestymistavan ja muuttaa vain kuvat stereoskooppiseksi? Pitäisikö elokuvakerronta määrittää kokonaan uudelleen 3D:tä varten? Entäpä lajityypit? Miksi olettaa että 3D toimisi nimenomaan kauhuun, scifiin, seikkailuun? Miksei esimerkiksi arkipäiväiseen seurantadokumenttiin, jossa kolmiulotteisuus alleviivaisi näkemiemme kuvien todellisuutta, samalla vahvistaen intiimiä tunnelmaa?

Lukemattomat elokuva-alan ihmiset, niin 3D-elokuvan tukijat, vastustajat, kuin myös siihen neutraalisti suhtautuvat, ovat sitä mieltä että 2000-luvun kolmiulotteisen elokuvien kohtalon aika on käsillä - tuleeko nykyhetken buumista vain ohimenevä ilmiö, vai jääkö kolmiulotteisuus elokuviin pysyvästi? Monet elokuvantekijät ja jopa kriitikot ovat sitä mieltä että se on tullut jäädäkseen. Useiden mielestä stereoskooppisuuden päivät ovat luetut, ja hyvä niin. Mark Kermoden mielestä 3D tulee vähitellen häviämään elokuvateattereista, mutta sen läsnäolo tullaan pysyvämmin tuntemaan muun visuaalisen kulttuurin alueilla.

Seuraavat vuodet tulevat paljastamaan mikä on stereoskooppisen kuvan kohtalo 2000-luvun alussa. Slavoj Žižekiä siteeraten: "Elämme mielenkiintoisia aikoja".


"Now watch for that paddleball...!"


Artikkelissa käsiteltyjen 3D-elokuvien yhteenveto:

 JSJMKKJM*MHMETPMMSMMK*EMPITKALKA
1.Napoléon (1927)Napoléon (1927).....................4.0............4.004.00
2.Comin' at Ya! (1981)Comin' at Ya! (1981).....................4.0............4.00...
3.Dial M for Murder (1954)Dial M for Murder (1954)...4.0......3.5......2.54.04.53.53.53.693.83
4.The Mad Magician (1954)The Mad Magician (1954)........................3.5.........3.50...
5.Cave of Forgotten Dreams (2010)Cave of Forgotten Dreams (2010)3.0.....................3.0......4.03.333.70
6.The Mask (1961)The Mask (1961).....................3.0.........3.53.25...
7.Flesh for Frankenstein (1973)Flesh for Frankenstein (1973)3.5...............4.53.03.5...1.53.03.173.61
8.Polyester (1981)Polyester (1981)3.0.........3.0......3.0.........3.53.133.00
9.Creature from the Black Lagoon (1954)Creature from the Black Lagoon (1954)3.03.0......3.5......3.03.0......3.03.003.33
10.Avatar (2009)Avatar (2009)3.03.03.53.03.53.53.02.52.03.03.53.03.002.88
11.House of Wax (1953)House of Wax (1953)...3.0...............2.5............2.753.29
12.Jaws 3-D (1983)Jaws 3-D (1983)2.53.0...............2.5............2.671.81
13.3D Sex and Zen: Extreme Ecstasy (2011)3D Sex and Zen: Extreme Ecstasy (2011)......4.0.........2.0...2.02.5......2.633.00
14.Pina (2011)Pina (2011)2.5..................2.02.5......3.02.503.50
15.I, Monster (1971)I, Monster (1971)...2.5...............2.5............2.503.00
16.The Flesh and Blood Show (1972)The Flesh and Blood Show (1972).....................2.52.5.........2.503.00
17.Amityville 3-D (1983)Amityville 3-D (1983)2.0...............2.53.0............2.502.13
18.Four Dimensions of Greta (1972)Four Dimensions of Greta (1972)........................2.5.........2.50...
19.Friday the 13th Part III (1982)Friday the 13th Part III (1982)2.52.5...2.0......2.03.0......2.52.52.432.50
20.Robot Monster (1953)Robot Monster (1953).....................3.5.........1.02.251.00
21.Scar (2007)Scar (2007)1.5..................2.01.5.........1.751.50
22.The Stewardesses (1969)The Stewardesses (1969)1.5.................................1.50...
 JSJMKKJM*MHMETPMMSMMK*EMPI2.842.89
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8