Caroline Munro
Andrey Iskanov - veitsen filosofi
sivu: 1 · 2 · 3


Haastattelussa veitsen filosofi - Andrey Iskanov


Andrey Iskanov tunnetaan äärimmäisen väkivaltaista kuvastoa ja ahdistavia teemoja sisältävistä elokuvista. Ohjaaja ei ole vielä saavuttanut todellista läpimurtoa, jonka avulla hän saisi elokuvilleen kunnollista rahoitusta. Filmografia vuoteen 2010 saakka on käsitelty aiemmin julkaistussa artikkelissa: Andrey Iskanov - painajaisia Venäjältä. Elitisti haastatteli venäläistä auteuria.



Sakari Määttä: Hei Andrey. Aivan aluksi haluaisin kiittää tästä haastattelumahdollisuudesta. Voisitko kertoa hiukan taustastasi? Mitä teit ennen kuin aloitit tekemään elokuvia ja mikä johti siihen, että sinusta tuli elokuvaohjaaja?
Andrey Iskanov: Aloitin elokuvien tekemisen jo nuorena. Tarkemmin ajateltuna olen tehnyt niitä koko elämäni ajan, mutta aluksi se oli mahdollista vain mielikuvituksessani. Olen aina pitänyt kaikesta mikä liittyy fantasiaan ja mikä muuttaa kuvitteellisen todelliseksi. Samasta syystä olin nuorena innostunut piirtämisestä ja myöhemmin valokuvauksesta - niihin aikoihin ne olivat minulle parhaita tapoja rakentaa oma todellisuuteni. Elokuva - sarja kuvia. Kuva - pienoiskokoinen valokuva.

Pelkällä valokuvakamerallakin voi aloittaa elokuvien teon. Riittää, että ottaa tusinoittain valokuvia ja esittää yksittäisten kuvien avulla kokonaisen kohtauksen alusta loppuun. Tällä tavalla aloitin elokuvien teon. Tuolloin ei voinut edes unelmoida digitaalisesta teknologiasta. Mutta valokuvataide - se on hyvä opettaja. Jokaisesta hyvästä valokuvaajasta voi tulla erinomainen elokuvaaja, mutta jokaisesta elokuvaajasta ei tule hyvää valokuvaajaa.

Kuvaamisen lisäksi kirjoitin kirjoja, elokuva-arvosteluja, työskentelin naurettavan pienellä palkalla useille sanoma- ja aikakauslehdille, kuvasin rahaa vastaan useita ihmisiä ja kaiken aikaa koetin kerätä varoja omaa projektiani varten. Lopulta tuli selväksi ettei kukaan antaisi minulle rahaa elokuvan tekemistä varten. Se oli kriittinen käännekohta. Useiden vuosien toivottoman yrittämisen jälkeen minulla ei edelleenkään ollut käytännön mahdollisuutta eikä rahaa oman elokuvan tekemiseen.

Olin maineikas valokuvaaja. Mutta maine ei takaa sitä, että olisi myös suosittu. Minut tunnettiin siitä, että suostuin kuvaamaan mitä tahansa saastaa ja törkyä eikä siitä ollut minulle hyötyä kaupallisesti. Minulla ei ollut edes omaa videokameraa.

Ystäväni, elektroniikkanero Victor Silkin kannusti minua ja keksi idean tehdä elokuva käyttäen hyväksi kameran video-ulostuloa, joka on piuhalla kiinni paristokäyttöisessä videonauhurissa. Syntyvä jälki olisi erittäin huonolaatuista, mutta itsensä ilmaisemisen kannalta se ei olisi niin olennaista. Vihdoin ensimmäinen oma elokuvani syntyi.

Päätimme, että kuljettaisin videonauhuria mukanani selkärepussa. Aluksi melkein hylkäsin ajatuksen kömpelön ja epäkäytännöllisen varustuksen mukana kantamisesta äärimmäisen huonolaatuisen kuvanlaadun takia. Uskoin kuitenkin, että ihmisiä kiinnostaisi nähdä kuinka pitkälle taiteilija on valmis menemään intohimoisen itseilmaisun tarpeen tyydyttämiseksi ilman minkäänlaista budjettia.
Ohjaajana olet aina pyrkinyt katsojien provosoimiseen. Elokuvasi ovat yleensä hyvin surrealistisia ja väkivaltaisia. Ohjaustyösi ovat Suomessa melko tuntemattomia, joten voisitko antaa informaatiota (tai varoituksen!) niille ihmisille, joille tuotantosi ei ole tuttua.
Jokainen, joka etsii katsottavakseen epätavallisia elokuvia löytää ennen pitkää myös minun ohjaustyöni. En tee elokuvia kaikkia varten. Se on Spielbergin tehtävä. Minä teen elokuvia heille, jotka eivät ole yhtä mieltä maailman rakenteen kanssa joka asiassa, heille joita virallinen taide ei tyydytä ja heille, jotka eivät halua mennä elokuvateatteriin, koska siellä näytetään mitä enemmistö haluaa nähdä.

Elokuvani ovat tietoisia ja alitajuisia protestimuotoja. Kaikki niistä pitävät osallistuvat samaan protestiin. Teen tietoisesti sellaista mitä et voi nähdä missään muualla. Paitsi elokuvassa. Tästä tuli minulle pakkomielle tehdessäni Philosophy of a Knifea. Halusin joka tilanteessa näyttää katsojalle sellaista mitä kukaan muu ei uskaltaisi näyttää.
Tyylisi on hyvin tunnistettava ja persoonallinen. Voin nähdä siinä vaikutteita italialaisilta ohjaajilta kuten Mario Bavalta ja Dario Argentolta sekä japanilaiselta Shinya Tsukamotolta. Mitä ohjaajia ihailet eniten ja ketkä ovat inspiroineet sinua eniten ohjaajana? Joku toinen venäläinen ohjaaja kenties?
Asiaa voidaan verrata satavuotisen tammen läpileikkaukseen ja sen vuosirenkaisiin. Jokainen näkemäni elokuva on jättänyt minuun jonkinlaisen jäljen. Toiset jäljet ovat muuttuneet osaksi minua, koska ne ovat olleet yhteneväiset omien mieltymysteni kanssa ja loput ovat jääneet vain ajan kulusta kertoviksi kerrostumiksi.

En voi sanoa Mario Bavan vaikuttaneen minuun, koska näin hänen elokuviaan vasta aloitettuani ohjaamisen. Se johtui siitä, että Venäjä oli pitkään eristyksistä muusta maailmasta. Noin kolme vuotta sitten kolme Bavan elokuvaa julkaistiin virallisesti Venäjällä ja sama yhtiö oli aiemmin julkaissut myös elokuvani, Nails. Tietysti parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta hetki oli mennyt jo korjaamattomasti ohitse. En osaa sanoa mitään venäläisistä ohjaajista, mutta voisin mainita joitain elokuvia:

Mr Designer (Oleg Teptsovin elokuva Herra Lavastaja vuodelta 1989) esimerkiksi. Tai Harry Bromley Davenportin elokuva Xtro (1983) - vaikka Harry ei itse siitä pidäkään.




Dario Argento todellakin vaikutti minuun paljon. Hänen elokuvansa, Inferno (1980), sai aikaan enemmän kuin mikään muu elokuva visuaalisessa mielessä. Elokuvan vaikutus mielikuvitukseen on kuin rakkautta ensi silmäyksellä - se tapahtuu joko katseluhetkellä, tai sitten ei koskaan. Suspiria (1977), Inferno (1980) ja Phenomena (1985) vaikuttivat minuun suuresti silloin kun kukaan ei ollut kuullutkaan Argentosta Venäjällä. Itse olin tuolloin ottamassa vasta ensiaskeleitani valokuvaajana. Argenton elokuvat yhdistyvät hyvin valokuvaukseen tai maalaustaiteeseen, koska niillä on erinomaisen tarkka vaikutus visuaalisuuden ja emotionaalisuuden suhteen. Samankaltaisuus unien kanssa on minulle paras asia elokuvissa. Argento osasi hyvin tarkasti luoda unen rakenteen joihinkin elokuviinsa.

Kun työstän käsikirjoituksiani visualisoin ensin joitain yksittäisiä pelottavia kuvia, jotka tekevät minuun vaikutuksen mutta joihin minulla ei ole mitään muuta yhteyttä. Tämän sidoksen luominen on kaikkein vaikein tehtävä - ei väliä kuinka omituinen siitä tulee. Mieleni on täynnä outoja ja jännittäviä kuvia, joista riittäisi vaikka sataan elokuvaan.

Aiheita ja ideoita ei voi ottaa mistä tahansa. Niitä on lähellämme ja ne täyttävät toisinaan mielikuvituksemme tarjoten poikkeuksellista nautintoa. Maailma on täynnä aiheita, mutta kaikki eivät huomaa niitä. Hiljattain koetin yksinkertaistaa kirjoitustyötäni. Täytin kymmeniä paperiarkkeja kuvilla, jotka halusin yhdistää uudessa elokuvassani. Sitten sekoitin kuvat summittaiseen järjestykseen kootakseni ne kuvaamaan enemmän tai vähemmän koherenttia juonikulkua. Tein sen uudelleen ja uudelleen, mutta en saanut aikaiseksi mitään tarpeeksi hyvää. Ja vasta myöhemmin analysoituani jokaista piirrosta erikseen tajusin miten saan yhdistettyä kaikki ne upean aavemaiset yksityiskohdat yhdeksi kokonaisuudeksi.

Kenenkään ei pitäisi aliarvostaa unien voimaa. Olen kateellinen heille, jotka näkevät värikkäitä ja vertauskuvallisia unia. Ne ihmiset elävät kahta elämää.
Ensimmäinen elokuvasi Nails (Gvozdi, 2003) vaikuttaa hyvin henkilökohtaiselta. Se käsittelee trepanaatiota ja sisältää joitain erittäin väkivaltaisia ja masokistisia kohtauksia. Miksi valitsit juuri tämän debyyttielokuvaksesi ja tiesitkö jo silloin, että haluat tehdä sen kaltaisia elokuvia tulevaisuudessa?
En. Halusin tehdä erityyppisiä elokuvia. Nailsin oli tarkoitus olla suurempi elokuva, jossa olisi paljon enemmän näyttelijöitä ja lavasteita. Rahaa sitä varten ei kuitenkaan ollut, joten päätin tehdä mahdollisimman edullisesti pienimuotoisen elokuvan, jossa oli kaksi päähenkilöä ja vain yhdet lavasteet. Tällä tavalla elokuva toi minulle edes hiukan voittoa.

Nailsin tekemisen aikoihin se vaikutti olevan ”erittäin väkivaltainen”, mutta tällä hetkellä se tuntuu aika harmittomalta. Kuitenkin fantasia ja kauhu olivat elokuvassa hyvässä tasapainossa. Kauhu toteutti siinä sosiaalista fantasiaa. Kirjoitin käsikirjoituksen kahden tai kolmen vuorokauden aikana, siis todella nopeasti. Koko elokuva kuvattiin, leikattiin ja äänitettiin kymmenessä päivässä. Siis aivan uskomattomalla tahdilla. Valitettavasti kiirehtiminen jättää aina jälkensä laatuun. Mutta silloin minulla ei ollut muuta mahdollisuutta.

Valitsin aiheen, koska se oli edullisin ja tehokkain. Ja myös koska olin kiinnostunut juuri sen kuvaamisesta. En pysty työskentelemään sellaisten aiheiden parissa, jotka eivät tee minuun vaikutusta. Muutoin se olisi todellista masokismia tai jotain vielä pahempaa. Se olisi sama kuin harrastaisi seksiä kuolleen kanssa.

Olin elokuvaa ohjatessani hyvin vaikuttunut valitsemastani aiheesta. Valitettavasti juonen koko potentiaali jäi käyttämättä. Elokuvan perusidea on kumouksellinen. Vanhan maailman tuho ja uuden maailman synty. Näin tapahtuu, jos alamme nähdä jotain mitä kukaan muu ei ole aiemmin nähnyt - asioiden ja esineiden salaisia ominaisuuksia.

Asiat ja esineet eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät. Me voimme nähdä vain oman mielemme tulkintoja asioista, joihin monet eri seikat vaikuttavat eivätkä ne siksi voi ikinä olla sataprosenttisen tarkkoja. Emme voi täysin ymmärtää edes näkemäämme yksinkertaista esinettä, kuten tuolia tai pöytää.
Entäpä Visions of Suffering? Vampyyrejä, demoneita ja painajaisia... Olin hyvin vaikuttunut elokuvan visuaalisuudesta. Siinä on myös mukana hieno post-apokalyptinen tunnelma. Todellakin ainutlaatuinen elokuva.
Kiitos! Valitettavasti tämä elokuva ei vastannut odotuksiani. Epäonni oli täysin odottamatonta. Käsikirjoitus oli erittäin hyvä, mutta ihmiset joihin luotin tuolloin tuottivat minulle pettymyksen. Alexander Shevchenko oli roolissa niin tavattoman kyvytön, että pystyi pilaamaan koko elokuvan suorituksellaan.

Kun elokuva oli jo täysin valmis kävi ilmi, että ainoa mahdollisuus pelastaa se oli kuvata uudelleen kaikki kohtaukset, joissa päähenkilö esiintyi. Mutta se oli mahdotonta. Toivoin todella visuaalisen laajuuden kompensoivan tätä epäonnistumista. Päätin lisätä enemmän surrealistista sisältöä, koska se on ainoa asia joka näyttäisi luonnolliselta unille omistautuneessa elokuvassa.

Se oli ensimmäinen kokemukseni digitaalisten efektien parissa. Nailsissa emme käyttäneet niitä juuri lainkaan. Siinä oli vain useita päällekkäisiä otoksia. Olin huolissani tietokone-efektien käytöstä ja päätin kokeilla niiden suomia mahdollisuuksia vain Visions of Sufferingissa. Teema käsitteli unimaailmaa ja illuusioita ja näin ollen digiefektien käyttäminen oli paras vaihtoehto siihen aikaan.

Käytin kaikki Nailsista saamani voitot (Amerikkalaiselta Unearthed Filmsiltä saamani 1000 dollaria) digitaalisiin efekteihin. Visions of Sufferingissa niiden parissa työskenteli kolme ihmistä. Ja vielä tänäkin päivänä saan lukea netistä, että ne pilasivat koko elokuvan. Luulen, että se oli koko elämäni huonoin rahallinen sijoitus.
Visions of Suffering oli myös ensimmäinen esiintymisesi kameran edessä. Miten valitset näyttelijät ja näyttelijättäret elokuviisi? Alexander Shevchenko, Svyatoslav Iliyasov, Victor Silkin ja Manoush erityisesti.
Shevchenko päätyi elokuvaani vahingossa. Alunperin hän vastasi Nailsin musiikeista ja leikkauksesta. Svyatoslav Iliyasov käyttäytyy usein kuin olisi demonien riivaama ja juuri ennen kuvausten alkua hän aiheutti katutappelun. Hänet hakattiin metalliputkella ja sen seurauksena hänen leukansa murtui ja jotain palasia irtosi leukaluusta. Sen tähden en voinut ottaa häntä Nailsin pääosaan. Shevchenkolla oli samantyylinen ulkonäkö, joten päätin ottaa hänet. Rooli ei ollut vaikea. Oli tärkeää, että hahmon ulkonäkö sopii rooliin hyvin.

Maksoin Shevchenkon lentomatkan Ukrainasta Khabarovskiin ja huolehdin myös muista kuluista. Valitsin roolivaatteet, tein koekuvauksia ja aloin kuvata elokuvaa Alexander pääosassa. Samaan aikaan Svyatoslav leikattiin ja hän toipuikin melkein täysin. Hänet nähdään pienessä osassa Nailsissa, esimerkiksi nukkena yhdessä kohtauksessa. Hänestä oli paljon apua kuvauksissa melkein koko elokuvan tekemisen ajan. Shevchenkon saapuessa Khabarovskiin kävi ilmi, että hän oli täysi pölkkypää mitä tulee sähköiseen leikkaukseen ja efektien tekemiseen. Hän toi mukanaan paksun leikkausta käsittelevän manuaalin ja opiskeli leikkausta kuvausten aikana.

Tapasin Victor Silkinin vuonna 1997 saadessani tutkintotodistuksen valokuvaamisesta. Hän vaikutti olevan aivan tavallinen tyyppi, jolla oli kuitenkin kokemusta elokuvista useiden vuosikymmenten ajalta. Hän teki lukuisia erilaisia säätöjä ja viritelmiä laitteistoon useissa elokuvissani. Häntä on kiittäminen siitä, että pystyin käyttämään teollista helium-neon laseria, uv-lamppuja, epätavallista optiikkaa ja monia muita asioita, joita ei ole koskaan sovellettu pienen budjetin elokuviin.

Victor Silkin oli hyvin vakuuttava jokaisessa kohtauksessaan. Hän näytteli vaikeaa ja monimutkaista hahmoa ja oli parhaimmillaan kaikessa mikä liittyi taiteeseen ja itseilmaisuun. Mielipiteemme ja näkökantamme osuivat yksiin suurimman osan ajasta.

Tutustuin Manoushiin, kun olin aloittanut työskentelyn Philosophy of a Knifen parissa. Hänet oli juuri valittu mukaan saksalaiseen elokuvaan Cannibal (2006). Se oli ensimmäinen elokuva, jossa näin hänen työskentelevän. Manoush ei esiinny elokuvassa kameran edessä, mutta hänen äänensä kuullaan.

Olimme päivittäin yhteydessä usean vuoden ajan samalla kun tein Philosophy of a Knifea. Manoush on hyvin luova ihminen ja minulla oli hänen kanssaan samankaltaisia näkökantoja asioihin, samoin kuin Silkininkin kohdalla.

Manoush ja hänen miehensä Chris Vazquez ovat molemmat mukavia ja ymmärtäväisiä ihmisiä. Chris on muusikko, joka on säveltänyt paljon teemoja elokuviini. Laulusta, jonka kirjoitimme yhdessä Manoushin kanssa Philosophy of a Knifeen - "Dead before Born", tuli hitti. Olen sitä mieltä ettei Manoushin potentiaalia näyttelijänä ole vielä huomattu. Elokuvat joissa Manoush on näytellyt tähän mennessä ovat olleet liian pienimuotoisia hänen taitoihinsa nähden.

Visions of Suffering ei ollut ensimmäinen elokuva, jossa näyttelin. Nails alkaa kohtauksella, jossa hahmoni tapetaan (lisäksi ääntäni kuullaan elokuvassa useassa kohdassa). Ennen Nailsia esiinnyin vain juonellisissa valokuvasarjoissa.

Vastikään olimme Manoushin kanssa samassa elokuvassa. Sen nimi on The Super (Evan Makrogiannis & Brian Weaver, 2010). Minulla oli pieni rooli Manoushin isänä. Manoushin roolinimi elokuvassa on Olga. Pystyin antamaan hänelle motivaatiota rooliin varmistamalla hänen isänään, että hänellä oli erittäin ongelmallinen lapsuus. Ennen The Superia Manoush ja minä olimme samassa elokuvassa vain kerran eikä sekään ollut minun elokuvani. Se oli Kim Sønderholmin elokuva ja kirjoitin siihen teemamusiikin. Manoush näytteli siinä pienen roolin.
Alexander Shevchenko on myös tehnyt musiikin ohella myös digitaalisia efektejä joihinkin elokuviisi. Kuinka tärkeissä rooleissa musiikki ja ääniefektit ovat elokuvissasi?
Alexander Shevchenko on erittäin sekopäinen kusipää tosielämässä. Hän ei ikinä huomioinut muiden mielipiteitä ja siksi hänen kanssaan oli uskomattoman vaikeaa työskennellä. Shevchenko osasi ajaa kenet tahansa hulluksi. Hän valitti kaiken aikaa ettei kukaan arvosta häntä tarpeeksi ja että kaikilla muilla on helpompaa kuin hänellä. Hän tunsi itsensä koko ajan sairaaksi ja piti kaikkia ympärillään olevia täysinä idiootteina. Hän uhkasi purkaa kaikki sopimukset ja lopettaa työnteon heti kun joku yritti parannella hänen tekemäänsä musiikkia tai digiefektejä.

Shevchenko oli jäänyt jumiin 90-luvun alkupuolelle mitä elektroniseen musiikkiin tulee. Taistelin kaiken aikaa äänen ja melodioiden järjestelemisen kanssa. Hän ei tiennyt lainkaan, että ääntä on mahdollista parantaa myöhemmin ja käytti lähinnä kuluneita tekniikoita. Hänen luovuutensa nousi esille vasta työskennellessäni hänen kanssaan Philosophy of a Knifen parissa. Minun piti antaa hänelle paljon esimerkkejä itse tekemistäni ohjelmista ja valitsemistani äänistä, jotta hän sai aikaan jotain enemmän tai vähemmän elokuvalleni sopivaa. Ostin useita ohjelmistopohjaisia syntetisaattoreita ja annoin ne hänen käyttöönsä, jotta elokuvaan saatiin mahdollisimman epäsovinnainen äänimaisema.

Olen kyllästynyt Shevchenkon 90-lukulaiseen teknosoundiin. Hän ei tuntenut ainoatakaan nuottia, ei osannut soittaa mitään instrumenttia, ei puhunut juurikaan englantia eikä osannut laulaa. Hän onnistui kuitenkin tekemään laulut englanniksi ja kirjoitti niitä kaiken aikaa ylös. Kaiken lisäksi hän oli vakuuttunut olevansa mahtava kauhukirjailija, jota voisi verrata Stephen Kingiin.

On mahdotonta kuvailla mitä jouduin kestämään hänen temppuilunsa takia. Olen luonteeltani hyvin suvaitsevainen ihminen, mutta sain niin pahasti tarpeekseni Visions of Sufferingin tekemisen aikana, että mieleni teki pieksää hänet. Joskus hän käyttäytyi niin omituisesti, että pelkäsin olla hänen kanssaan kahdestaan samassa paikassa.

Visions of Sufferingin kuvausten aikana hän suunnitteli usein menevänsä ostamaan pumpattavaa nukkea lähimmästä seksiliikkeestä. Hän sanoi pumpattavan naisen olevan parempi kuin oikean - hänelle ei tarvitse ostaa kukkia. Voit puhaltaa hänet täyteen tai tyhjentää tarpeen mukaan ilman mitään ongelmia.

Tapaan paljon kaikenlaisia kusipäitä. Elokuvien tekeminen on kuitenkin enemmän tai vähemmän kollektiivinen tuote - olet aina riippuvainen erilaisista ihmisistä. Sinun täytyy sietää heidän oikkunsa, jos aiot saada jotain aikaiseksi. On kuitenkin aina olemassa viimeinen pisara ja ohjatessani Ingressionia kieltäydyin täysin yhteistyöstä Shevchenkon kanssa ja sain tehtyä soundtrackin useista eri maista kotoisin olevien ihmisten avustuksella. Lopetettuani yhteistyön Shevchenkon kanssa kommunikointi kaikkien niiden muusikoiden kanssa oli kuin tuulahdus raitista ilmaa. Mitään ongelmia tai väärinymmärryksiä ei enää syntynyt.

Ääniefektit ovat minulle hyvin tärkeitä. Joskus ne ovat jopa tärkeämpiä kuin kameratyöskentely. Toisinaan ne täydentävät toinen toistaan valkokankaalla.

Toisinaan uhraan ääniefektien tekoon jopa enemmän aikaani kuin itse elokuvan leikkaamiseen. Sen tähden jälkituotantovaihe kestää yleensä todella kauan. Käyn pikkutarkasti läpi jokaisen äänen. Joskus tehdessäni pistoolin laukaisuääntä Philosophy of a Knifeen kävin läpi viitisenkymmentä ääntä erityylisistä aseista.

Minulle on erittäin tärkeää, että elokuvistani välittyy tunnelma ja tunteet. Ääniefektit ovat tärkein väline tämän saavuttamiseen. Mielestäni jokaisen kameran liikkeen tulisi tuottaa ääntä. Jokainen liike tarkoittaa aina jotain ja tapahtuu tietystä syystä, joten sen pitäisi myös kuulostaa joltakin. Pidän nopeista leikkauksista ja siitä välittyvä energia ei voi olla äänetöntä. Se on kuin väkivallan kemiallinen reaktio - se ei voi ikinä olla äänetöntä.

Tietyntyyppiset katsojat eivät voi sietää käyttämiäni leikkaus- ja äänityylejä. Jos pitäisin samantyylisistä elokuvista joista he pitävät olisin jo hirttänyt itseni tylsistymisen takia. Harmaat ja tylsät äänensävyt ovat hiljaisia ja täysin ennustettavissa.
Erikoisefektien tärkeys on ilmeistä, koska elokuvasi ovat niin graafisia. Voisitko kertoa jotain maskeerauksista ja erikoisefekteistä elokuvissasi.
Olin jo lapsuudessani kiinnostunut erilaisten efektien tekemisestä. Minulla oli kuitenkin mahdollisuus nähdä vain melko vähän elokuvia, jotka ovat inspiroineet useita erikoisefektien tekijöitä. Ei pidä unohtaa, että se oli Neuvostoliiton aikakautta. Eristäytyminen muusta maailmasta oli kuin olisin ollut vankityrmässä.

Olen aina ollut hyvin herkkä kaikelle mikä liittyy tavalla tai toisella fantasiaan. Lapsuudessani rakastin pääasiallisesti pelottavia satuja. Tästä syystä ei ole ihme, että sen tyyliset elokuvat kiinnittivät huomioni ja saivat mielikuvitukseni hereille. Minulla on luova mielikuvitus ja paljon kokemusta piirtämisestä joten aloin välittömästi ajattelemaan miten ja mistä materiaaleista voisin tehdä jonkin efektin minkä olin nähnyt elokuvassa. Myöhemmin opin itse monia erilaisia kikkoja ja käyttämään omatekoisia materiaaleja.

Työskennellessäni kuvauksen parissa huomasin että on tärkeää tallentaa kokeilut kameralla jo efektien tekovaiheessa, jotta voi nähdä miltä ne tulevat lopuksi näyttämään. Valokuvaaminen on toiminut hyvänä korvikkeena tässä mielessä. Se ei kuitenkaan pysty kilpailemaan liikkuvan kuvan kanssa.

Yleensä suunnittelen jokaisen kohtauksen etukäteen mahdollisimman yksityiskohtaisesti alusta loppuun - kuvakäsikirjoitusta käyttämällä. Näen aina jo siinä vaiheessa kuinka paljon tulen käyttämään kohtauksessa efektejä.

Yksi vaikeimmista töistäni oli maskeerausten tekeminen Ingressioniin. Eräässä kohtauksessa useiden valojen tuli välkkyä päähenkilön ihon alla ja sen tuli näyttää siltä kuin hänen veressään olisi jonkinlainen infektio. Laitoin LED-valoja tekoihon alapuolelle. Useita niihin yhdistettyjä ohuita metallilankoja tuli ulos ihon toiselta puolelta. Volttimäärä oli niin pieni ettei mitään vaaraa ollut. Valojen välkkymisen sain aikaiseksi erityisesti tarkoitusta varten tekemälläni näppäimistöllä, jota pidin kuvan ulkopuolella.

Valitettavasti kun LEDit peitettiin lateksilla ja muilla maskeerauksilla yli puolet niistä tuhoutuivat tai lakkasivat toimimasta. Siitä huolimatta olin tyytyväinen siihen miltä efekti näytti.

Useissa elokuvissa käyttämäni tekoveri koostuu kiehutetusta punaisesta väriaineesta, tumman värin saan laittamalla siihen sokeria ja kahvia oikeassa suhteessa. Kahvia tarvitsen kun haluan juuri oikeanlaisen ruskean sävyn vereen. Sokeri tuo vereen sakeutta.

Joskus käytän jotain muuta riippuen siitä millaista kohtausta olen suunnittelemassa. Philosophy of a Knifen kuvauksissa avustajani osti kokonaisen laatikollisen todella vahvaa punaista väriainetta käytettäväksi tekoverenä. Aineen laatu oli huonointa minkä kanssa olen työskennellyt. Kun sitä joutui vaatteisiin, huonekaluihin tai lattioille se ei lähtenyt pesemällä mihinkään ja jäi siihen ikuisesti. Se ei lähtenyt iholtakaan kunnolla ja olimme kaikki punavärin sotkemia melkein kokonaisen viikon. Aineen pohja oli vahaa ja jonkinlaista öljyä, joten sen kanssa työskenteleminen oli todella kauheaa.

Philosophy of a Knifen tekemisen aikana käytimme kirjaimellisesti satoja litroja tekoverta. Alunperin en aikonut tehdä elokuvasta kokonaan mustavalkoista, joten veren piti olla punaista. Jos olisin alusta lähtien valmistautunut tekemään mustavalkoista niin olisin käyttänyt mustaa verta. Se olisi näyttänyt ehkä hiukan paremmalta. Philosophy of a Knife on epäilemättä verisin tekemäni elokuva. Monesti kun kohtauksen tekeminen oli ohitse koko huone näytti siltä kuin joku olisi teurastettu siellä.

Ei ole kovin montaa näyttelijää, jotka haluavat olla mukana Philosophy of a Knifen kaltaisessa elokuvassa. Poikkeuksena tietysti Svyatoslav Ilyasov ja Victor Silkin, joilla oli pienet roolit elokuvassa. Näyttelijöitä kyllä kiehtoo elokuvan teema ja sisältö, mutta toteutustapa on liikaa monelle. Philosophy of a Knifen kohdalla oli epätavallista, että näyttelijät eivät nähneet mitään yksittäisiä kohtauksia ennen elokuvan valmistumista. Heidän mielestään se oli kauheaa ja sietämätöntä.

Haavat ja muut vastaavat tehtiin lateksista. Meidän piti tilata lateksia Yhdysvalloista joten siitäkin seurasi päänvaivaa. Käytän elokuvissa vain sellaista lateksia, jota ei käytetä eläinkokeisiin. Venäjällä tulee aina ongelmia erikoisefekteihin käytettäviin materiaaleihin liittyen. Kun ostaa Amerikasta ja tilaa tarvikkeet itä-Venäjälle on kuin suunnittelisi vallankumousta.

Maskeerausten lisäksi teen prosteettisia laitteita ja pyrin työskentelemään jokaisella efektisuunnittelun alueella. En yleensä ole täysin tyytyväinen kaikkiin kohtauksiin, joissa efektejä käytetään, vaan pyrin aina tekemään asiat paremmin. Katsojat ovat tänä päivänä hyvin tarkkoja efektien suhteen, joten jos et onnistu tekemään niistä tarpeeksi hyviä, niin on parempi jättää ne kokonaan tekemättä.

Philosophy of a Knife oli ensimmäinen venäläinen elokuva, jossa käytettiin näin paljon maskeeraus-efektejä. Lisäksi se on tietenkin ensimmäinen järjettömän väkivaltainen elokuva koko maassa. Tein erääseen Philosophy of a Knifen kohtaukseen keinotekoisen leukaluun hampaineen kaikkineen sellaista kohtausta varten, jossa uhria kidutetaan repimällä hampaita irti.

Haastattelu jatkuu seuraavalla sivulla.

Sivu:

1 2 3