Caroline Munro
Elämän ja kuoleman kuvia - avaruus kauhun tilana
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8


Demon Seed (1977)

Vuonna 1977 tiede toi kauhun kotiemme lämpöön ennen matkaamme tähtien taakse. Aina näihin päiviin saakka on jokaista tieteen keksintöä seurannut vähintään kaksi moraalisesti huonoa jatkosovellusta, jotka vievät kohti lopullista tuhoamme. Kenties ihmiskunnan ikiaikainen tehtävä ei koskaan ole ollutkaan itsensä siirtäminen tulevaisuuteen, vaan maailmankaikkeuden hidas riisuminen läsnäolostamme. Täydellisyys alkaisi vasta inhimillisyyden hautakummulta.

Donald Cammellin ikiuntaan nukkuva tieteistrilleri Demon Seed avasi oven hautaholviin. Julie Christien painajainen alkaa, kun hän huomaa joutuneensa keinoälyn vangiksi omassa kodissaan. Hänen lämpimästä kohdustaan olisi tuleva jonkin ihmistä suuremman alku. Jumal-utopiastaan kärsivä Homo sapiens ei olisikaan mitään muuta kuin esi-isiensä kaltainen välisoitto maailmankaikkeuden kehityksessä.

Demon Seedin pinnan alta löytyy joitakin tieteisfiktion synkimmistä visioista. Keinoälylle lihallinen elämä aukeaa vasta pitkän henkisen ja fyysisen raiskausta symboloivan painostuksen kautta. Lopulta naisen kohdusta tulee pesä meille vieraan, uuden elämänmuodon synnylle ja aikamme evoluution huipulla päättyy. 50- ja 60-lukujen scifin utopistinen tieteisfiktio oli muuntunut kuvaukseksi lajimme hiipumisesta.

Muistoja luonnosta

Douglas Trumbullin Silent Running (1972) on teemoiltaan tehokas, joskin pienimuotoinen tieteisklassikko, joka kertoo tarinan puiden ja kasvien viimeisestä matkasta suojakuvuissa pitkin avaruutta. Elämästä vieraantumisen teema hallitsee juonenkulun pinnan päältä kirkasta mutta sen alta tummaa ajatusmaailmaa. Ahtaissa aluksissa luonto muistuttaa elämästä ja ihmiset puutteineen osoittautuvat sinnikkäitä ja ikiuskollisia robotteja tunteettomammiksi. Kaikki päättyy täydelliseen paradoksiin.

Elokuva taiteena luonnollisesti heijastaa omaa aikaansa. Tieteiskauhun osalta 70-luvulla tapahtui kehitys, jossa aiempien vuosien dialogipohjaiset pelot siirtyivät elokuvien visuaaliseen tunnemiljööseen. Lopulta vuonna 1979 nähty sensaatio, Alien, riisui avaruuden tyhjäksi Stanley Kubrickin vuoden 1968 avaruusseikkailun heijastamasta sinfonisesta optimismista. Samalla Demon Seedin ajatus ihmiskehosta tulevaisuuden hautomona raaistui ja poisti sukupuolen merkityksen.

Invasion of the Body Snatchersin (1956) sisäsiisteistä replikoista oli siirrytty asteittain kohti ruumiimme lopullista korvikkeellisuutta, mikä täydentyi Alienin väkivaltaisessa penetraatiossa. Samalla kuva avaruudesta syveni mahdollisuudesta (2001: A Space Odyssey, 1968) umpikujaksi. Silent Runningin, Logan's Runin (1976) ja Demon Seedin dialogipohjainen ja vihjaileva yhteiskuntakritiikki oli kypsynyt psykologiseksi taustaksi avaruusalus Nostromon viimeiselle matkalle.

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7 8