Caroline Munro
Berlinale 2012
sivu: 1 · 2 · 3

Lopputekstit:

Tärkeimmät Berlinale-festivaaleilla jaettavat palkinnot ovat Kultainen karhu ja Hopeiset karhut. Palkinnot myöntää kansainvälinen tuomaristo ja niitä voidaan myöntää virallisessa kilpasarjassa mukana oleville elokuville. Karhut ovat kuvanveistäjä Renée Sintenisin (1888-1965) suunnittelemia ja ne kuuluvat elokuvamaailman arvostetuimpien palkintojen joukkoon. Karhu on myös Berliinin kaupungin symboli.

Vuoden 2012 parhaan elokuvan Kultainen karhu myönnettiin italialaisveljesten Paulo ja Vittorio Tavianin elokuvalle Caesar Must Die (Caesar deve morire, 2012). Dokumentaarinen elokuva kuvattiin italialaisessa vankilassa kuuden kuukauden aikana. Kaikki näyttelijät ovat vankeja ja pitkällinen harjoittelu Julius Caesar -näytelmää varten tuo hienovaraisesti esille heidän inhimillisyytensä. Vankien henkilökohtaisiin asioihin tai taustoihin elokuva ei paneudu lainkaan. Shakespearen alkuperäisteoksen ilmentämät ystävyys ja petokset, vallan hyväksikäyttö, epärehellisyys ja väkivalta kuitenkin tuntuvat näyttelijöille luontevilta aihepiireiltä.

Tuomariston Grand Prix -palkinto meni ansaitusti unkarilaisen Bence Fliegaufin elokuvalle Just the Wind (Csak a szél, 2012). Äärimmäisen vahvatunnelmainen ohjaus tekee elokuvan katsomiskokemuksesta ahdistavan ja henkisesti tyhjentävän nuorten päähenkilöiden väkivaltaisen kohtalon lähestyessä hetki hetkeltä. Fliegaufin kamera seuraa päähenkilöitä heidän välittömässä läheisyydessään ja pakottaa katsojat jakamaan heidän vainoharhaisen pelkonsa. Just the Wind perustuu Unkarissa tapahtuneeseen oikeaan murhasarjaan, jossa kahdeksan ihmistä surmattiin alle vuoden aikana.



Saksalainen Christian Petzold voitti Hopeisen karhun parhaasta ohjauksesta elokuvallaan Barbara (2012). Parhaista näyttelijäsuorituksista palkittiin Rachel Mwanza elokuvasta War Witch (Rebelle, 2012) ja Mikkel Boe Følsgaard elokuvasta A Royal Affair (En kongelig affære, 2012). A Royal Affair sai useammankin palkinnon, sillä käsikirjoittajapari Nikolaj Arcel ja Rasmus Heisterberg saivat myös omat karhunsa. Erinomaisesta taiteellisesta saavutuksesta Hopeisen karhun voitti Wang Quan'an elokuvassa White Deer Plain (2011) kuvaajana toiminut Lutz Reitemeier.


Yhteenveto festivaalilla esitetyistä elokuvista:

 JSJMMHTPMMSMJLEMPITKALKA
1.Hemel (2012)Hemel (2012)3.53.5.........4.0...3.0...3.503.00
2.Avalon (2011)Avalon (2011)...............3.5.........3.50...
3.Csak a szél (2012)Csak a szél (2012)...............3.5.........3.50...
4.The Snake Man (1970)The Snake Man (1970)...............3.0.........3.004.25
5.Side by Side (2012)Side by Side (2012)3.0......2.53.03.5......3.03.003.00
6.Shadow Dancer (2012)Shadow Dancer (2012)...............3.0.........3.003.00
7.Jayne Mansfield's Car (2012)Jayne Mansfield's Car (2012)...............3.0.........3.00...
8.Blut muss fliessen - Undercover unter Nazis (2012)Blut muss fliessen - Undercover unter Nazis (2012)...............3.0.........3.00...
9.Death Row (2012)Death Row (2012)...............2.5.........2.50...
10.Dictado (2012)Dictado (2012)...............2.5.........2.50...
11.Cesare deve morire (2012)Cesare deve morire (2012)...............2.5.........2.50...
12.Iron Sky (2012)Iron Sky (2012)2.02.02.51.53.02.52.52.02.52.282.25
 JSJMMHTPMMSMJLEMPI2.943.10
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
Sivu:

1 2 3