Caroline Munro
Subliminaalinen elokuvakerronta
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5

Piilotettujen kuvien syöttäminen katsojalle tunnutaan yhdistävän usein jonkinlaiseen aivopesuun tai hypnoosiin. Saattaa olla että tästä johtuen Stanley Kubrickin ohjaama Kellopeli appelsiini (A Clockwork Orange, 1971) mainitaan usein esimerkkinä subliminaalisten leikkausten käyttämisestä elokuvissa, vaikka niiden käyttö ei todellakaan leffassa kovin merkittävää ole - paljon enemmän silmänräpäyksen kestävillä kuvilla ilottelee filmin loistava alkuperäinen traileri. Itse leffassa alitajuisiksi tulkittavia leikkauksiksi on vain kerran - kohtauksessa jossa Alex tappaa naisen jättimäisellä fallosveistoksella kuvataidetta pullollaan olevassa tilassa. Terskan iskeytyessä naisen päätä kohti leimahtaa ruutuun lähikuvaa seinällä olevasta uusekspressionistisesta maalauksesta, jossa näkyy huutava suu toisen suun sisällä. Tämän kuvan sekaan ollaan laitettu yhden ruudun pituisia välähdyksiä huoneen toisten maalausten seksuaalisävytteisistä yksityiskohdista - kaksi lähikuvaa sisältävät naisten rintoja ja yksi kättä joka on hivelemässä vaginaa.

Alitajuisista leikkauksista mahdollisesti tunnetuin esimerkki on William Friedkinin kauhuklassikossa Manaaja (The Exorcist, 1974). Isä Karraksen (Jason Miller) unessa hän hätäisesti juoksee kohti kadulla seisovaa edesmennyttä äitiään, ja samalla yhden ruudun verran kuvassa leimahtavat hätkähdyttävät demonin kasvot. Subliminaali välähdys oli idea, joka tuli Friedkinille vasta editointivaiheessa - kuva jota käytettiin oli peräisin hylätystä maskeeraustestistä, missä etsittiin oikeanlaista ulkonäköä riivatulle Reganille (Linda Blair). Manaajan erikoinen alitajuisen kuvan käyttäminen edustaa itse asiassa kovin perinteistä dramaturgista kikkaa - ns. istutusta, jossa juonen elementti tuodaan katsojan tietoisuuteen, ennen kuin se tulee ajankohtaiseksi tarinassa. Manaajassa tämä vain hoidetaan ainutlaatuisen hienovaraisella tavalla. Friedkin pyrki välittämään katsojaan tunnetta siitä, että demonin läsnäolo leijuu elokuvan tapahtumien yllä, ennen kuin varsinainen riivaus rupeaa todella pääsemään vauhtiin. Piilotetun demonin kasvojen käyttö antoi vettä myllyyn uskonnollisten fundamentalistien elokuvan julkaisun jälkeen levittämiin houreisiin, että sen filmiprintti on "kirottu".

Uuden vuosituhannen tullessa oli lyhyt buumi, jossa vanhoja moderneja klassikkoelokuvia julkaistiin uusina versioina teatterilevitykseen. Niinpä Manaajasta Suomessakin teattereihin tuotiin "The Version You've Never Seen", joka sisälsi monia yhdentekeviä uusia kohtauksia, sekä lukuisia CGI-tekniikalla lisättyjä välähdyksiä, mm. demonista. Uudessa versiossa alitajuinen kuvasto latistui alkuperäisen tyylikkäästä käytöstä suoranaiseen itsetarkoituksellisuuteen.

Ed Adlumin nautittavan nuhjuisessa filkassa Invasion of the Blood Farmers (1972) viattomat joutuvat druidi-maajussien uhreiksi, ja heidän suonensa tyhjenevät punaisesta kullastaan farmarien yrityksessä herättää henkiin uinuva Jumalattarensa (sopiva tekosyy veren lennätykselle aina H.G. Lewisin Blood Feastista lähtien). Kenties maailman kuvottavimman suutelukohtauksen sisältävässä halpiksessa yllättävän painostava tunnelma pitää yllä mielenkiintoa, ja subliminaali leikkauskin löytyy mädän kakun koristeeksi. Naishenkilö harhailee maatilan lähellä, ja kuulee kauempaa tulevan verifarmarien uhrin huudon. Samalla takaa tulee hänen ystävänsä Tohtori Kinski (!), joka aiheuttaa naiselle säpsähdyksen.

Tässä kohtaa vilahtaa yhden ruudun verran kuva silmät kiinni makaavasta Jumalattaresta. Alitajuisen leikkauksen pointti - jos sellaista tekijöillä on lainkaan ollut - on kuka ties ollut yrittää istuttaa salaisesti verifarmarien kanssa messissä oleva Kinski osaksi Jumalattaren ympärillä pyörivää okkultistista salaliittoa.



Legendaarisimpia animaatioelokuvien piilotettuja visioita on tapaus Pelastuspartio Bernard ja Bianca (The Rescuers, 1977). Jossain vaiheessa filmin jälkituotannossa, kenties vitsinä, anonyymi animaattori oli pistänyt kahden ruudun ajaksi vilahtamaan taustalle alastoman naisen valokuvan, kohtaukseen jossa Pelastuspartio-duo menee hurjaa vauhtia junakärryn kyydissä. Kiintoisaa kyllä, sen sijaan että kukaan animaatioita kuva kuvalta tarkistanut hourupää olisi tämän bongannut - niin kuin on tapana ollut monen myöhemmän väitetyn Disney-animaation subliminaalin kanssa - yhtiö itse toi julki tapauksen, vetäen pois miljoonia videokasetteja levityksestä joissa kielletyt kuvat vielä olivat. Dvd-versiosta Disneyn retroaktiivinen sensuuri on tuhmat ryntäät siivonnut pois.



William Friedkin palaili piilotettuihin visuaaleihin mainiossa trillerissään Yön kuningas (Cruising, 1980), jossa kahteen murhakohtaukseen on piilotettu parin ruudun pituisia kuvia homoseksuaalisesta anaaliseksistä. Välähdysten tehoa parantaa se, että leikatessa niihin kuvan huomiopiste vaihtuu, tehden katsojan silmille entistä vaikeammaksi havaita piilotettua sisältöä - ainakaan tietoisesti. Sublimi(a)naaliset kuvat tuskin auttoivat leffaa sitä vastaan suunnatuista homofobian syytöksissä - kaikkein vainoharhaisimmat arvostelijat näkivät tämän tekniikkana aivopestä katsoja yhdistämään toisiinsa homoseksuaalisuuden ja väkivaltaisuuden.

Oliver Stonen salaliittosatuilu JFK - avoin tapaus (JFK, 1991) tuntuu olevan siinä maineessa, että siihen ollaan tupattu vaikka mitä villin esoteerista piilotettua sisältöä. Toki totta on, että leffassa käytetään monia hienovaraisia visuaalisia kuvaelmia (joilla esimerkiksi yhdistetään kuoleman symboleja Tommy Lee Jonesin esittämän Clay Shawn hahmoon), mutta oikeastaan ainoa autenttisen alitajuiseksi leikkaukseksi kelpaava on kohta jossa Zapruder-filmiä käydään oikeudessa läpi. Hetken silmiemme edessä välähtää kauriin kuva - luoden symboliikkaa siitä, että Kennedy oli kuin metsästettävä eläin ammuttaessaan.

1990-luvullakaan vanha ketku Friedkin ei voinut pysyä "näkymättömistä kuvista" erossa. Vuonna 1995 hän ohjasi juonellisesti hataran rikosleffansa Jade, pääosissa hekumallinen Linda Fiorentino sekä "cool ja vähän mulkku" David Caruso. Puuduttavaa menoa on pippuroitu useammallakin piilotetulla kuvalla - esimerkiksi Buddhan kasvot vilahtavat silmänräpäyksen ajan. Piilotettujen leikkausten käytöstä nousi peräti pienimuotoinen kohu ennen leffan julkaisua, kun joku roskalehdistön haastattelema puoskaripsykologi kertoi subliminaalien potentiaalisesta henkisestä vahingollisuudesta ja vaati, että yleisöä kuuluisi varoittaa piilosisällön käytöstä. Kärjekkäistä mielipiteistään tuttu Friedkin tokaisi että kyseessä on vain elokuvallinen tekniikka, ja siitä huomauttaminen olisi sama jos yleisöä varoitettaisiin siitä, että filmi sisältää takaumia.

Yhdysvaltain yksityinen sensuurielin MPAA sensuroi leffaa R-ikärajaa varten, poistaen ei-järin-kiihottavaa seksuaalista sisältöä. Friedkinin muotokielellinen keskisormen näyttö tälle teolle, hänen mukaansa, oli laittaa lyhennetyn version sekaan seksuaalisia subliminaaleja, jotka tietysti läpäisivät sensuurin seulan. Samanlaiset motiivit lienevät inspiroineet Friedkiniä aikoinaan myös Cruisingin kohdalla, joka joutui huomattavasti suuremman saksintaoperaation kohteeksi.

Sivu:

1 2 3 4 5