Caroline Munro
Angelika, sydänten valtiatar
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7

Tarina alkaa

Angelikan ensimmäinen seikkailu näki päivänvalonsa vuonna 1956. Kirja sai alkunsa, minkä muunkaan kuin rakastumisen kautta. Toimittajana tuolloin työskennellyt Anne Golon tapasi Kongossa elämänsä rakkauden, "Sergen" eli Vsevolod Sergeïvich Goloubinoffin. Rakastuneen parin palattua kotimaahansa Ranskaan alkoi Anne kirjoittaa ensimmäistä Angelika-tarinaa. Serge puolestaan ryhtyi tekemään historiallista taustatutkimusta.

Samalla syntyi yksi kirjasarjan suurista mysteereistä, kun eräs brittikustantamo pelkäsi naiskirjailijan olevan liian heikko myyntivaltti. Anne ja Serge sulautuivat yhdeksi ja samaksi ajatusmassaksi ja Annelle keksittiin pseudonyymi Sergeanne, jonka nimissä kirjoja luetaan yhä monessa maailman kolkassa. Valmiista teoksesta, Angélique: Marquise of the Angels, tuli yhtä kaikki Anne ja Serge Golonin voimannäyttö. Vuoteen 1962 mennessä enkelten markiisitar seikkaili jo kuuden romaanin sivuilla.

Samoihin aikoihin monilahjainen Mercier etsi uutta roolia kotimaassaan tultuaan tunnetuksi Italiassa. Hänen avioliittonsa eeppisiä seikkailuelokuvia apulaisohjanneen André Smagghen (Lawrence of Arabia, 1962) kanssa osoittautui isoksi virheeksi ja hän tunsi kaipuuta seistä omilla jaloillaan; nousta tähdeksi tähtien rinnalle 60-luvun idolisoituneessa yhteiskunnassa.

"Kaiken se kestää" - rakkauden taistelukenttä

Myös elokuvataiteen kentällä tapahtui. Mannereurooppalainen elokuva alkoi 60-luvun taitteessa elää kevyttä seksuaalista fantasiaa. Italialaista elokuvayleisöä oli jo joitakin vuosia hemmoteltu historiallisia myyttejä viljelevällä mielikuvituksekkaalla genre-elokuvalla maskuliinisine miehineen ja voimakastahtoisine naisineen. Myös Ranskassa naiskauneuden ihannointi ravisutti elokuvataiteen pinttynyttä, puritaanista kerrontaa. Uusi aaltokin oli juuri noussut kukoistukseensa. Maailma vaikutti raikkaalta, kevyeltä. Sota oli takana. Elämä edessä. Kerronnalliset kahleet katkeilivat silkan himon ja sivistyneen dialogin välisessä kanssakäymisessä. Alkoi Marilyn Monroen ja Brigitte Bardotin viitoittama seksuaalisuuden aikakausi.

Michéle Mercierin tulkitsema myyttinen Angelika olisi helppoa lokeroida yhteen aikakautta hallinneen voyeurismin kanssa. Pintapuolisen seksismin ja satunnaisen eroottisuuden hallitessa elokuvakenttää, kertoi markiisittaren taistelu kuitenkin ensisijaisesti rakkaudesta. Millään muulla ei ollut merkitystä. Vain rakkaus oikeutti elämään, vieläpä vain naisen rakkaus. Kaikki muu kuolisi maailmassa miesten käsien alla.

Tavattoman viattomalta vaikuttava Angelika-elokuvien sarja työntyi omana aikanaan puoli vahingossa yhteiskunnan pinnan alle, ansaiten suosionsa ja samalla paljastaen jotakin syvempää: se ei enää näyttänytkään tarinaa naisesta miesten maailmassa, vaan naisen kamppailusta naisen maailmassa omine sääntöineen miesten maailma ympärillään. Angelikalle hänen unelmansa, Jeoffrey de Peyrac, symboloi ennen kaikkea vapautta.

Sivu:

1 2 3 4 5 6 7