Caroline Munro
Angelika, sydänten valtiatar
sivu: 1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7

Angélique, marquise des anges (Angelika, 1964)

Angelikan on sanottu olevan paitsi tarina rakkaudesta, myös tulkinta klassisen rakkauden teemoista - tarina kaunottaresta ja hirviöstä, toivosta ja menetyksestä. Vuonna 1964 valmistunut ensimmäinen elokuva, Angélique, marquise des anges sytytti monia innoittavan yhä palavan kipinän, joka kutkuttaa tulen värein maalatulla romantiikallaan.

Ihastuksen pohjana on sydämen viattomuus. Ensimmäisen elokuvan alussa nuori Angelika on rakastunut ikäiseensä nuorukaiseen, kun saa tietää tulevansa naitettavaksi häntä monin kerroin vanhemmalle kreiville, Jeoffrey de Peyracille. Koko elokuvasarjan läpi työntyvä punainen lanka saa tästä alkunsa. Alun inhon, epäluulon ja kapinan jälkeen Angelika huomaa ihastuneensa mieheensä, joka kärsii sisimmässään. Valtapolitiikan, kateuden, himon ja rahan maailma on kuitenkin armoton. Juuri ennen yhteisen elämän täyttymystä erottaa maailma rakastavaiset toisistaan.

Pettymystä seuraa ihastus ja ihastumista kohtalon tuli. Olisi silti väärin väittää Angelikan kertovan vain rakkauden etsimisestä, sillä sarjan päällimmäisen teeman alta nousee pinnalle tarina naisen nousemisesta kapinaan aurinkokuninkaan Ranskassa 1600-luvun puolivälissä. Voimakkaasti tuntevasta Angelikasta kypsyy yhteiskunnan myllerryksien keskellä periksiantamaton ja lannistumaton nuori nainen.

Uusi aalto murenee

Rikkaisiin väreihin sonnustetun elokuvasarjan ensimmäisestä osasta tuli helmi aikakauden ranskalaisen elokuvan keskellä. Edellisen puolen vuosikymmenen ajan maan elokuvateollisuutta oli leimannut uuden aallon nousu paatoksellisine, jopa antielokuvallisine ajatuksineen. Uusi aalto, joka oli murtanut vanhan ranskalaisen elokuvan muurin, musertui nyt itse Angélique, marquise des angesin mahtipontisuuden jalkoihin.

Kaikki Angelikat ohjanneelle Bernard Borderielle historian ja romantiikan yhdisteleminen ei ollut uutta. Hän oli jo testannut kykyjään muun muassa teoksillaan Les trois mousquetaires: Première époque - Les ferrets de la reine (D'Artagnan ja kolme muskettisoturia, 1961), kyseisen Muskettisoturi-tulkinnan toisella osalla Les trois mousquetaires: La vengeance de Milady (1961), sekä Le chevalier de Pardaillanilla (Miekkaileva hurjapää, 1962).

Borderien ohella Angelikan lumon loivat kuvaaja Henri Persini sekä puvustaja Rosine Delamare. Kenties Luchino Viscontin edellisen vuoden Il gattopardo (Tiikerikissa, 1963) oli tarjonnut heille sopivan haasteen, johon he vastasivat tähtinään tuntematon Mercier sekä ranskalaisen elokuvan kestosuosikki Robert Hossein (de Peyrac). Tuotantotiimissä kaikki vedettiin hieman ylitse: lopputuloksena värikylläinen, intohimoa räiskyvä fantasia.

Merveilleuse Angélique (Angelika - enkelten markiisitar, 1965)

Jatkoa seurasi jo seuraavana vuonna, sillä Borderien eeppisestä tulkinnassa klassisen rakkauden teemoista syntyi valtava menestys. Sarjan ensimmäinen osa kertoi kivuliaasta erosta. Toinen osa puolestaan kuvaa kepeää ihastumisen tunnetta. Sitä kipinää, joka leijuu ilmassa ennen rakastumista.

Lähtökohdat olivat erinomaiset. Michéle Mercieristä oli tullut tähti sekä uuden sukupolven ikoni, ja Robert Hosseinista kaikkien päiväunien katoava sankari. Angelika tekijöineen oli noussut eurooppalaisen periodielokuvan huipulle.

Merveilleuse Angéliquessa Ranskan valta nousee kohti suuruuttaan, samoin hovihierarkia. Valtio on yhtä kuin aurinkokuningas lukuisine rakastajattarineen. Avioliitot, teloitukset ja sodat ovat politiikan jatketta ja seksuaalisuus yksi yhteiskunnan yläluokkia hallitsevan valtataistelun välineistä. Tässä myllerryksessä Angelika huomaa joutuvansa tekemään suuria uhrauksia välttääkseen vielä suuremmat tappiot. Miesten halutessa häntä kuin omaisuutta yhdeksi yöksi, luovii markiisitar läpi uuden Ranskan nousun.

Täyttymys, musiikki

Romantiikan ja kutkuttavien vaaratilanteiden leimaamasta Merveilleuse Angéliquesta tuli elokuvasarjan onnistunein, jo lähes pelkästään elokuvan valloittavan lopetuksen ansiosta. Myös Angelikan panokset kasvoivat - lopputuloksena mahtipontisuudessaan ihastuttava kohtalon tanssi elämän ja kuoleman lipevällä veitsenterällä.

Angelikan kiihkeän elämänpalon rinnalla elokuvissa on aina kiehtonut Michel Magnen säveltämä sinfoninen, tunteisiin vetoava musiikkikin. Juuri tunteita korostava itsetietoinen suureellisuus oli omiaan kasvattamaan Angelikojen kuilua aikakauden muuhun seikkailuelokuvaan.

Muun kansan ohella Angelika valloitti lopulta kulttuuriväenkin. Niin maan päällä kuin tähtien parissa elettiin markiisittaren muotoisessa huumassa. Muun muassa Brigitte Bardot kertoi myöhemmin muistelmissaan Angelikan roolin hylkäämisen lukeutuvan elämänsä virhevalintoihin. Myös hän antautui Angelikan seikkailujen maailmaan koko sielullaan nähdessään ne ensimmäistä kertaa. Ikuiseksi kysymykseksi jää, olisiko markiisittaren hahmo onnistunut ahmimaan myös hänet kitaansa.


Angélique, marquise des anges
***½-

Merveilleuse Angélique
****-


Sivu:

1 2 3 4 5 6 7