Caroline Munro
Jean Rollin - maalauksia kuolemasta
sivu: 1 · 2 · 3 · 4



Jean Rollin - maalauksia kuolemasta

Kevät 1968. Ranskassa kuohui. Työläiset olivat menneet lakkoon ja opiskelijat marssivat pitkin katuja parempien olojen puolesta. Oltiin ehkä lähempänä kuin koskaan aidon kansanvallan toteutumista ja vanhan maailman sortumista. Toukokuussa tunteiden ollessa altteimmillaan räjähdykselle, odotti muuan Jean Rollin jännittyneenä kokeellisen, alun perin lyhytelokuvaksi tarkoitetun esikoisensa Le viol du vampiren (The Rape of the Vampire, 1967) ensi-iltanäytöksen päättymistä. Kun elokuvan keskivaiheilla alkoi yleisö mylviä ja vihata näkemäänsä, vannoi pahoin järkyttynyt ohjaaja lopettavansa koko uransa siltä seisomalta. Kesti kuitenkin vain vuosi, ja hän oli jälleen kameran takana.

Kun kankaat repesivät

Marraskuussa 1938, toisen maailmansodan kynnyksellä syntynyt Jean Rollin eli romanttisen lapsuuden. Sitä leimasivat erityisesti elokuvanäytökset maaseudulla natsimiehityksen aikana. Näistä arjen pakoretkistä tulikin hänen ensirakkautensa, romanttinen mielikuva, johon hän myöhemmin palasi maalauksellisilla fiktioilla maiseman ja kauniiden, usein etäisiksi kuvattujen naishahmojen muodoin. Uransa Rollin aloitti kuitenkin kirjoittajana, jonka jälkeen siirtyi hiljalleen kameran taakse. Vuosina 1958-1965 valmistuneiden lyhytelokuvien jälkeen nuoren ranskalaismiehen elämä sai vihdoin käänteen, kun yleisö tyrmäsi hänen rakkaudella vaaliman esikoiselokuvansa.

Täydellisen katastrofin sijaan Le viol du vampiresta tuli Ranskan toistaiseksi merkittävimmän genre-elokuvaohjaajan uran lähtölaukaus. Tuottaja Sam Selskyn ”oudoksi” luonnehtiman elokuvan alastomuus tarjosi väylän riittävälle rahavirralle. Vain muutamaa vuotta myöhemmin, ohjattuaan kolme uutta vampyyriaiheista elokuvaa (La vampire nue, 1970; Vierges et vampires, 1971 ja Le frisson des vampires, 1971), oli Rollin luonut jotakin ainutlaatuista: tuoreen näkökulman vampirismiin. Samalla hän pesi 60-luvun vampyyrielokuvan puhtaaksi sen säädyllisestä klassismista. Alastomuudesta tuli lähtemätön osa eurooppalaisen vampyyrielokuvan mytologiaa aina Hammeria myöten.

Huolimatta vaikutuksestaan vampyyrielokuvien muodonmuutokseen, joutui Rollin kulkemaan varjoissa koko uransa kohti elokuvamaailman taivasta, tehden matkaansa pienillä budjeteilla ja (omalle visuaaliselle kerronnalleen keskeisillä) amatöörinäyttelijöillä. Ehkä juuri ohjaamiensa elokuvien minimalistisuuden tähden on Rollinia ehdittykin tulkita paitsi epäpäteväksi henkilöohjaajaksi myös kaikin tavoin keskinkertaiseksi elokuvantekijäksi. Omien sanojensa mukaan hän tuskin olisi edes osannut tehdä elokuvia suurella budjetilla tai tähtinäyttelijöillä, olisivathan ne saattaneet tuhota jotain hänen elokuvilleen keskeisestä viattomuudesta ja rehellisyydestä. Hänen elokuviensa idea löytyisi syvempää.

Sivu:

1 2 3 4